Nimi: Kirsikoita ja toffeeta
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: fluffy, pieni lapsifemme
Hahmot/Paritus: Luna/OFC (Emily), jos sen niin haluaa tulkita
Yhteenveto:
Tytöt piileskelivät hihittäen pöytien alla, söivät kirsikoita ja tahmeaa toffeeta tahraten sormenpäänsä ja kertoivat juttuja.Vastuunvapautus: Luna, Saukkonummen kylä ja kaikki muu minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi kuuluun hänelle. Loppu on omaa väkerrystäni.
A/N: Hyvää myöhäistä syntymäpäivää,
SparklingAngel! Kun sain vihdoin netin hetkellisesti puolelleni, onnistuin julkaisemaan tämän
Lapsifemmefluffya Lunasta, juuri sinulle kirjoitettu
//Ai niin, tämä osallistuu myös Fluffy10 :iin sanalla
tutustua, ja jos kelpaa myös Femme10:iin.
*
"Muista sitten pysyä mukana, Luna. Vähintään lähistöllä, lupaathan?"
Pieni tyttö nosti katseensa naiseen, joka piteli häntä kädestä. Oli kaunis ja lämmin kesäpäivä, molemmat olivat pukeutuneet kepeään mekkoon. Tyttö hymyili herttaisesti, ehkä hieman liioitellustikin.
"Lupaan."
"Kiltti tyttö. Ja ei taikoja, eihän?"
Luna painoi päänsä ja huokaisi syvään. Hän potkaisi hiekkaa sandaaliin verhotulla jalallaan ja nyppi vastahakoisesti vaaleansinistä pitsihelmaa.
"Luna", nainen sanoi jo topakammin.
"Niin, äiti."
Pajukoria kantava nainen tyytyi tähän, pyöräyttäen huvittuneesti silmiään. Hän pyyhkäisi vaaleat hiuksensa korvan taakse ja puristi tyttärensä kättä tiukemmin. Markkinat tulivat näkyviin.
Jästien kesämarkkinat.
Saukkonummen kylän pieni tori oli tulvillaan väkeä. Kojut ja pöydät olivat täynnä kasviksia, kukkia, vaatteita, koruja ja matkamuistoja. Oli käsitöitä ja makeisia, ruokakioskeja ja soittajia. Kaikkialla oli värejä. Hulmuavia hameita ja mekkoja, huiveja sekä hellehattuja. Kukkia ja erilaisia kasveja, röykkiöittäin kirsikoita joita Luna pyysi heti pussillisen. Tyttö katseli ihmeissään ympärilleen, pyöri silmät loistaen ja nauroi selvittyään alun jännityksestä ja ujostuksesta.
Luna oli päässyt ihmemaahan. Kaikkialla oli niin paljon nähtävää, kuultavaa, kosketeltavaa ja haistettavaa. Kaksi teiniä söi viileää mintuntuoksuista jäätelöä. Vanha mies möi tuoksuvia ruusuja ja neilikoita, ojensi yhden Lunan pieneen käteen silmäänsä veikeästi iskien. Tyttö painoi ujostellen päänsä ja mutisi nopean kiitoksen. Kutkuttelevan makea haju tulvi kärrystä, jossa myytiin hattaroita, tikkunekkuja ja toffeeta.
"Hei."
Luna pyörähti nopeasti ympäri. Hänen takanaan seisoi suunnilleen saman ikäinen tyttö, jolla oli ruskeat hiukset ja vihreä hame keltaisen topin kanssa. Hän hymyili Lunalle.
"Hei. Kuka sinä olet?" Luna kysyi uteliaasti.
"Emily. Entä sinä?"
Luna pani merkille että tyttö suhautti ässän oudosti. Tällä oli kädessään paperitötterö, joka oli vielä yli puolillaan toffeeta. Emily vaikutti mukavalta.
"Luna. "
He katselivat vielä hetken toisiaan uteliaana. Luna pani merkille vielä vihertävän harmaat silmät, ranskalaisen palmikon ja puuttuvan etuhampaan. Asiat vaikuttivat kaikki merkityksellisiltä, ja hän pohti asuiko Emilynkin talon lähellä mörriäisiä.
"Haluatko leikkiä mun kanssa?" Emily kysyi.
Luna nyökkäsi ja antoi tytön tarttua käteensä. He sopivat pian olevansa orpoja mustalaisia (Emilyn serkku oli kertonut heidän jännittävästä ulkoilmaelämästään, värikkäistä huiveista ja näyttävistä koruista) jotka lauloivat, tanssivat ja pakenivat virkavaltaa (eli vanhempiaan). Tytöt piileskelivät hihittäen pöytien alla, söivät kirsikoita ja tahmeaa toffeeta tahraten sormenpäänsä ja kertoivat juttuja Luna pulpatti innoissaan tarinoista ja otuksista mistä isä kertoi hänelle iltaisin ennen nukkumaan menoa ja Emily kuunteli silmät suurina. Narksuista, yksisarvisista (jotka Emilykin toki tunsi), hyrräpäistä ja rikkokireistä. Emily nautti siitä kaikesta.
He juoksivat kikattaen popcorn -kärryn ohi, niin että helmat liehuivat polvien yläpuolella. Ihmiset katsoivat heitä, toiset syyttävästi tai paheksuen, toiset lempeästi hymähdellen tai nauraen. Tytöt eivät oikeastaan edes huomanneet.
"Voi ei, pakoon! Äiti on tuolla!" Emily kuiskasi.
"Mennään tuonne", Luna supatti ja veti Emilyn mukanaan korupöydän alle.
Tytöt kyyhöttivät hiljaa sydämet pamppaillen. Näin hauskaa hänellä ei ollut ollut pitkään aikaan, sillä hänellä ei ollut juuri ystäviä. Lovekivojen perhettä pidettiin kummallisena, osittain siksi että he olivat taikaväkeä, eivät jästejä. Osittain se johtui heidän talostaan ja pihan oudoista kasveista. Luna tiesi isän ja äidin tuoneen niitä matkoiltaan.
"Meillä pitäisi olla näkymättömyysviitta. Tai pari jurkkia."
"Mitä jurkit on?" Emily hihitti.
"Sellaisia otuksia, joilla on violetit korvat ja vaaleansininen turkki, niin kuin kesätaivas, isä sanoo. Ai niin, ja korvat on tötterönmuotoiset. Niiden sylki tekee näkymättömäksi", Luna selitti tehden käsistään kartiot korvien päälle.
"No hyi! Limaa!" Emily sanoi ja alkoi kikattaa.
Luna tiesi että heidän olisi pitänyt pysyä hiljaa, mutta alkoi itsekin kihertää. Emily näytti niin hassulle.
"Luna? Mitä sinä teet siellä pöydän alla?"
Tytöt säpsähtivät ja kääntyivät katsomaan päätä, joka kurkisti heidän piilopaikkaansa. Luna äännähti harmistuneena. Äiti oli varmaan tullut tutkimaan pronssi- ja teräskoruja ja kuullut heidän äänensä.
"Tulkaahan pois sieltä. Kuka uusi ystäväsi on?"
"Olen Emily", tyttö sanoi hiljaa kontatessaan näkyviin.
"Vanhempasi ovat varmaan täällä jossain. He ovat varmaan huolissaan", Lunan äiti sanoi tomuttaessaan tytärtään.
"Äiti on. Se on aina huolissaan", Emily mutisi.
Lunan äiti pyysi tyttöjä pysymään siinä (ja valtuutti koruja myyvän naisenkin pitämään heitä silmällä) ennen kuin lähti etsimään Emilyn äitiä. Luna mietti itsekseen mahtoikohan äiti käyttää jotain loitsua, muttei sanonut sitä Emilylle. Tyttö oli istahtanut maahan, nojaamaan selkäänsä pöydänjalkaan. Hän oli kietonut toisen kätensä polvien ympäri, toisella hän näpräsi ruskeaa, takkuuntunutta hiussuortuvaa. Luna istui hänen viereensä.
"Kaikki kiva loppuu aina liian pian."
"Se vain tuntuu siltä", Luna sanoi seesteisesti, "minulla ei ole ollut näin kivaa pitkään aikaan."
"Ei minullakaan. Äiti ei luultavasti ole iloinen", Emily synkisteli. Sitten tämä kääntyi topakasti Lunaan päin.
"Mutta arvaa mitä? Minä en välitä, koska tykkään sinusta."
Lunan ilme kirkastui. "Oikeasti?"
Emily nyökkäsi tomerana ja painoi sitten huulensa pikaisesti Lunan omia vasten. Se oli lyhyt pikku pusu, mutta Lunan ensimmäinen (äidin hyvänyön suukkoja otsalle ei lasketa) ja sai hänet hymyilemään entistä kirkkaammin.
"Emily, siinähän sinä! Minä käskin sinua pysymään lähellä, ihan lähellä! Tajuatko miten huolissani olen ollut? Ja sitten vielä -", nainen tuli hössöttämään tyttöjen luo, ja oli selvästi sanomaisillaan jotain Lunasta ennen kuin napsautti suunsa kiinni.
Vasta nyt Luna huomasi äitinsä naisen takana. Hän oli siis tuonut Emilyn äidin tänne. Luna ajatteli nyt ettei loitsua ollut ehkä sittenkään tarvittu; äidillä ja tyttärellä oli vielä enemmän yhteisiä piirteitä kun Lunalla itsellään ja omalla äidillään. Paitsi ruskeat hiukset, myös silmien muoto, nenä ja jopa kulmakarvat näyttivät lähes peilikuvilta.
Emilyn äiti oli pukeutunut farkkuihin päivän kuumuudesta huolimatta ja sitaissut hiukset poninhännälle pois niskasta. Tämä katsoi Lunaa pitkään ja Luna katsoi takaisin, miettien mikä hänessä oli niin erikoista. Mekossa oli pieni toffeetahra, muttei niin iso että sitä olisi pitänyt tuijottaa. Hiukset hapsottivat harallaan, mutta niille hän ei voinut mitään, vaikka oli yrittänyt. Äitikin oli, mutta ne eivät vain olleet samalla tavalla silkkiset, ennemminkin pehmeää, pörröistä untuvaa. Korvan takana oli se keltainen neilikka, jonka Luna oli saanut kukkien kaupustelijalta ja vaaleanpunaisissa sandaaleissa oli hiekkaa, mutta se nyt ei ollut mitenkään tavatonta.
Nainen käänsi lopulta päänsä vain sanoakseen töksähtävän kiitoksen Lunan äidille ja tarttui tytärtään tiukasti kädestä.
"Nyt me menemme kotiin."
"Eikä! En halua mennä vielä!" Emily vastusti yrittäen vetää kätensä irti.
"Älä nyt ala kiukuttelemaan. Sinä olit tottelematon ja nyt me menemme kotiin", Emilyn äiti sanoi päättäväisesti.
"Eiii! En haluaa-a!" Emily mankui ja polki jalkaa.
"Emily! Sinä nolaat meidät molemmat! Haluatko että kaikki näkevät ettet osaa käyttäytyä nätisti", nainen sanoi madaltaen ääntään, mutta Lunan tarkat pikku korvat kuulivat joka sanan.
"Tule Luna, lähdetään mekin. Sain ostokset tehtyä", Lunan äiti sanoi ja viittasi tielle.
Luna painoi päänsä ja laahusti perään. Hän kuuli Emilyn lähtevän äitinsä kanssa toiseen suuntaan ja kääntyi viimeisen kerran katsomaan. Emily huomasi tämän, ja vilkutti hänelle apeasti. Luna kuitenkin hymyili vilkuttaessaan takaisin. Sitten hän nauroi ja juoksi äitinsä kiinni, tarttui turkoosin huivin liepeeseen.
Kyllä he vielä tapaisivat sinä kesänä.
