Albus Dumbledoren makeislajitelma | S, spurttiraapaleita, 7/7

[Parris]

Nimi: Albus Dumbledoren makeislajitelma
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Beta: Saappaaton, pus <3
Ikäraja: S
Genre: makea tragikomedia
Haasteet: Spurttiraapale IV, kierros 6 (2. - 8.1.); Potter-pokeri hahmolla Albus Dumbledore

A/N: Taas kerran lähdettiin pylly edellä puuhun, koska mulla ei ollut hajuakaan, mistä kirjoittaisin spurttiraapaleet. plööt heitti "seittemän rapsuu dumbledoren lempikarkeista", niin kirjoitetaan sitten seitsemän raapaletta Dumbledoren lempikarkeista. Koska mikä ettei.


sitruunatoffee

Dumbledore kaivoi paksun violetin kaapunsa taskuja ja katseli hiljaisia taloja Likusteritien varrella. Eihän asuinalue kaunis ollut, eikä Potterien pojan, Harry paran, edessä oleva elämä tulisi olemaan varmastikaan helppoa, mutta olipa paikka ainakin rauhallinen hämärtyvässä syysillassa.

Vallitsevien olosuhteiden ajattelu sai Dumbledoren yleensä niin rauhallisen mielentilan järkkymään hieman. Taistelu Voldemortia vastaan oli kestänyt kauan ja vaatinut enemmän kuin keneltäkään olisi koskaan voinut pyytää, viimeisimpänä, ja toivottavasti viimeisenä, Lily ja James Potterin henget. Kun Voldemort vaikutti viimein olevan poissa, oli suunnattava ajatukset edessä olevaan. Mitä nyt oli tehtävä?

Viimein Dumbledore löysi taskustaan etsimänsä pimeyttimen – ja pussillisen sitruunatoffeita. Mitään sen suurempaa ajattelematta hän avasi pienen kangasnyytin ja nakkasi yhden vaaleankeltaisista kuutioista suuhunsa. Dumbledoren oli pysähdyttävä hetkeksi paikoilleen, kun jumalainen, kirpeänmakea aistimus tuntui täyttävän koko hänen päänsä. Sitruunatoffee oli yksi jästimaailman nerokkaimpia keksintöjä, ja pimeimmilläkin hetkillä se palautti mieleen, että aina olisi valoa.

Aina löytyisi niitä, jotka seisoisivat rohkeina ja erottuisivat massasta pirteiden makeisten tavoin.

[Neiti Syksy]

Tulen tänne nuuskimaan, kuinka tämä oikein tästä sitten jatkuu! Koska voi jukranpujut mikä aihe. Albuksella kun tuntuu tosiaan löytyvän noita makeisia jokaista laatua, joten ihan kiva päästä tutustumaan uusiin makeisiin.

Tuntuipas tämä kyllä jotenkin oudolta. Tuijotella tuhoa, mussuttaa toffeeta ja "kaikki muuttuu paremmaksi". Tosi Dumppismaista ja tavallaan taas tosi... noh, töykeää. Tosin Albus ei kuulu lempihahmoihini juurikin tuollaisen luonteen takia, joten oikeastaan en valita tässä kommentissani yhtään mistään, vaan kehun kuinka albusmainen tämä Albus oli. Lisäksi halusin jättää tagikommentin mukana, jotta saan päivittäisen karkkiannokseni ilman oikeaa karkkia.

Mitä karkkia seuraavaksi!

- Syksy

[maigaro]

Otsikko oli sen verran mielenkiintoinen, että oli pakko tulla vilkaisemaan Täähän on hauska aihe ja Dumbledore on hyvin dumbledoremainen löytäessään jotain hyvää synkästä hetkestä.

Jään ehdottomasti seurailemaan.

[Isfet]

Tämäpä oli ihana ja Dumbledoremainen raapale! Albus ja makeiset, tietysti, miksei tästä ole kirjoitettu ennen?

Tämä oli vähän surumielinenkin, Albus tietää ettei Harryn elämä tule olemaan auringonpaistetta ja silti jättää pojan, koska se on kuitenkin paras ratkaisu. Hän tuntee tietynlaista katumusta ja toivoo ettei enempää henkiä menetetä, mikä tekee hänestäkin inhimillisen kaikkine vaikeine ja viisaine päätöksineen.

Aina löytyisi niitä, jotka seisoisivat rohkeina ja erottuisivat massasta pirteiden makeisten tavoin.

Ajatteleeko se vanha höpsö yhä Harrya? Vai jotain muuta....

Jatkoa odotellen, saammehan myös torakkaterttun, saammehan?

[Parris]

Kiitokset Neiti Syksy, maigaro ja Isfet ihanista kommenteista! Katsotaan, mihin rehtoriherran makeismaistelut vievät viikon varrella... ehkä niiden torakkaterttujenkin pariin, ei mitään hajua vielä!


suklaasammakko

Dumbledorea hieman hermostutti pitää viisasten kiveä piilotettuna Tylypahkassa, vaikka hän hyvinkin tiesi henkilökuntansa olevan enemmänkin kuin tarpeeksi kyvykkäitä. Kivi olisi turvassa ainakin siihen asti, kunnes se voitaisiin siirtää vielä turvallisempaan paikkaan.

Näitä pohdiskellessaan Dumbledore veti auki erään monista toimistopöytänsä laatikoista. Se oli täynnä erilaisia makeisia. Hän huokaisi syvään väsymyksestä ja poimi käteensä yhden litteähköistä rasioista. Sinisen kannen kultareunukset kimmelsivät kauniisti, kun Dumbledore avasi pakkauksen varovaisesti ja poimi suklaasammakon käteensä.

Siinä sammakko pompahteli hetken aikaa, ja Dumbledore seurasi sen huolettomuutta. Miten elämä jaksoikaan olla paikoitellen niin vaikeaa? Onneksi välillä sai rauhoittua hyvien makeisten parissa. Dumbledore nakkasi suklaan suuhunsa ja antoi sen sulaa kielellään.

Suklaasammakko maistui miltei kermaisen pehmeältä. Dumbledore nojasi tuolissaan taaksepäin ja katseli saavuttamattoman korkealla välkehtiviä kattokruunuja. Siinä hetkessä hän tajusi, ettei ollut vielä tarkistanut, mikä kortti suklaasammakkopakkauksessa sattui olemaan. Hän korjasi asentoaan ja kippasi keräilykortin käteensä. Albus Dumbledore.

Olikin huvittava yhteensattuma, että hänen omat kasvonsa tuijottivat pikkuruisesta kuvasta takaisin.

[tähtitaivaanmaalari]

Oijoi, miten kutkuttava aihe! Dumppis ja karkit, no totta kai! Jään innolla seurailemaan mitä makeisia seuraavaksi on luvassa!

[Parris]

Kiitokset kommentista, tähtitaivaanmaalari! Itsekin odotan innolla, mitä ihmeellisiä ideoita vielä tulee...

Ja tämän myötä raapalesarjan mitta on tarpeeksi eli 500 sanaa (150+150+200) Dumbledoren valloitukseen Potter-pokeri -haasteessa. :>


viuhpiipore

Dumbledore oli syönyt itsensä aivan liian täyteen kurpitsajuhlassa. Hän ei todennut asiaa tarpeeksi usein, mutta kotitontut olisivat ansainneet paremmatkin olot verrattuna työmääräänsä. Tylypahkan ruokapöytiin tehtiin pienoiset vuoret herkullista ruokaa joka ikinen päivä, oli arki tai juhla, ja muutenkin kaikki oli aina täydellisessä kunnossa. Se nostatti aina lämpimän hymyn Dumbledoren kasvoille. Hän oli kyllä yrittänyt antaa tontuille enemmän vapautta, mutta ne eivät vain kaivanneet sitä. Kai kaikki tontut olivat sitten tyytyväisiä asemaansa.

Dumbledorella riitti jaksamista vielä yhteen makeiseen, joten hän kurkotti nappaamaan viuhpiiporeen kulhosta Minervan edestä. Nainen katsahti häntä väsyneenä, pudisti vaivihkaa päätään epäuskoisesti. Minervan suusta karkasi vaimea naurahdus: Dumbledoren makeannälkää oli harvinaisen vaikea taltuttaa. Dumbledore avasi näppärästi värikkään kääreen ja heitti ison palleron kokonaisena suuhunsa. Se oli ihanan kirpeä ja herätteli rehtoria pitkän päivän uupumuksesta vielä loppuiltaan.

Kuten viuhpiiporeen vaikutuksiin kuului, Dumbledore nousi istuimestaan muutaman sentin. Onneksi iloisesti kuplivan kurpitsajuhlakeskustelun keskellä kukaan ei huomannut asiaa – tai ei vain välittänyt. Jokin kiinnitti kuitenkin Dumbledoren huomion: Harrya ystävineen ei näkynyt Rohkelikon tupapöydässä, vaikka rehtori tiiraili tarkasti salin edestä sinne päin. Eihän kolmikko vain taas ollut päihittämässä peikkoa tai kiusaamassa tällipajua?

Viuhpiiporeen nostatus hiipui hiljalleen pois, ja Dumbledore laskeutui takaisin pehmeälle istuimelleen. Hänestä tuntui hieman haikealta, kun rauhallisen juhlaillan oli jälleen tultava päätökseen.

[Parris]

Bertie Bottin joka maun rakeet

Dumbledore oli seuraillut Siriuksen liikkeitä jo jonkin aikaa. Hän toivoi vain, ettei mies menisi tekemään mitään suunnittelematonta. Sirius ei ollut paha mies, Dumbledore tiesi sen killan ajoista, mutta välillä Sirius teki tyhmiä valintoja tyhmillä seurauksilla.

Päivän Profeetan Siriukseen liittyviä satuiluja lukiessaan Dumbledore viskoi näppärästä lasikulhosta Bertie Bottin joka maun rakeita yksitellen suuhunsa. Rakeet olivat ehdottomasti yksi hänen suosikkimakeisistaan, koska ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta. Toisaalta Dumbledore oli ehtinyt jo elää niin pitkän ja vaiherikkaan elämän, että jokaiseen makuun liittyi jokin muisto.

Nyt suussa oleva lakritsinmakuinen rae muistutti ensimmäisen velhosodan jälkimainingeissa tehdystä Durmstrangin diplomatiaretkestä, jolloin Dumbledore oli saanut maistaa paikallisia herkkuja. Lakritsi ei kuulunut hänen suosikkeihinsa, vaikkakin se meni alas ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa muukin, jos se oli ainoa tarjolla oleva vaihtoehto.

Seuraava rae sai rehtorin yskimään henkisesti. Villaa, hyi olkoon. Dumbledore ei onnekseen koskaan ollut joutunut niinkään jauhamaan lampaankarvaa itseään, mutta sen haju muistutti häntä niistä kamalista ajoista, kun Aberforthin vuohi-innostus oli saanut alkunsa. Niitä inhottavia, haisevia otuksia oli ollut joka paikka täynnä.

Kolmas sarjan herkku oli onneksi pehmeää kinuskia, joka maistui taivaalliselta verrattuna villanmakuiseen rakeeseen. Se palautti kuitenkin mieleen erään surullisen illan Kalmanhanaukiolta ensimmäisen velhosodan ajoista. Joku oli leiponut tiiviin, toffeeta tihkuvan kakun, joka tuntui palaselta taivasta keskellä pimeintä syksyä. Dumbledore oli juuri saanut oman kakunpalasensa syötyä, kun oli tullut uutinen Marlene McKinnonin ja hänen perheensä kuolemasta.

Marlene oli ollut liian nuori kuolemaan. Dumbledore muisti yhä Siriuksen oksentamassa vessassa, Remuksen istumassa ilmeettömänä keittiön nurkassa, Jamesin huolestuneena kävelemässä ympäriinsä.

Kunhan niihin aikoihin ei tarvitsisi koskaan palata.

[Crys]

Aihe tosiaan on mielenkiintoinen, hienosti olet saanut jokaisen makeisen tekstiin kirjoitettua muutakin vaikka pää asiassa kuvaillaankin makeisia.
Ihana että alotit just sitruunatoffeella, se tuntuu olevan niin dumbledoremainen karkki Juuri tuon raapaleen lopetus oli varsin hieno.
Lempparini on tähän mennessä viimeisin jossa tykkäsin varsinkin maininnasta Durmstrangin visitistä ja tuosta ensimmäisen velhosodan killan maininnasta.
Ainut kritiikinpalanen on se, että nyt mun tekee karkkia kun olet kuvaillut nuo maut niin hienosti

[maigaro]

Tykkään kun jokainen näistä karkeista sijoittuu eri kirjojen tapahtumiin.

ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta

Tää on tosi dumbledoremainen huomio

Noi joka maun rae-muistot oli kivoja.

Innolla jään odottamaan uusia makeisia

[Lunalotta]

Oii, tosi Dumbledoremaisia rapsuja kyllä! Juurikin tuo sitruunatoffee on mustakin niin Dumbbista Ja miten Dumbledoremaisuus paistaakaan näistä teksteistä! Nuo hänen ajatuksensa ja niiden tyyli on just sitä vanhaa kunnon Dumbledorea, jota ihailen. Ja mikä hauska idea Dumbledoresta tehdä makeishirmu! Olihan sen tunnussanatkin välillä jotenkin makeisiin liittyviä Innolla odotan minäkin, mitä täältä vielä tulee!

[Parris]

Aww, kiitokset ihanista kommenteista, Crysted, maigaro ja SparklingAngel! <3 Kyllähän tässä vielä muutaman herkun pariin ehditään... ja hehe, Crysted, jos tulee makean nälkä, niin oon ainakin onnistunut välittämään tunnelman hyvin.

Ja haluan tässä vaiheessa viikkoa jälleen kiittää plöötiä ihan mahtavasta ideasta, en tiedä, mistä noin nerokkaan konseptin meni repäisemään, ja Saappaatonta viilauksesta. <3


sokerisulkakynä

Dumbledore palasi lounaalta työhuoneeseensa ajatuksissaan, jopa enemmän kuin yleensä. Työpöydällä lojui useita pergamenttikääröjä. Niistä monet liittyivät kolmivelhoturnajaisten järjestelyyn ja vaativat kiireellistä vastausta. Beauxbatonsin rehtorille, madame Maximelle, lähtevä kirje olisi tällä hetkellä kaikkein oleellisin, sillä Olympe ei suinkaan ollut sataprosenttisesti vielä turnajaisten järjestämisen takana. Kuitenkin kaikki kolme osallistujakoulua oli saatava mukaan, eihän turnajaisissa olisi muuten mitään järkeä.

Dumbledore etsi täydeltä työpöydältä sulkakynän ja tyhjän pergamentin. Aloittaessaan kirjettä hän joutui hetken miettimään, miten sanailisi viestinsä niin varovaisesti kuin vain mahdollista. Pitihän hänen saada Olympen käännytettyä turnajaisidean kannalle. Siinä samalla Dumbledore pyöritteli sulkakynää kädessään, ja se tuntui hänen näpeissään jotenkin tahmealta.

Havainto sai Dumbledoren tarkastelemaan kynää lähemmin ja hän päättikin nuolaista sen sulkapäätä. Makea, miltei imelä maku täytti hiljalleen hänen suunsa. Miten työpöydälle olikaan jäänyt lojumaan sokerisulkakynä? Yleensä Dumbledore piti makeisensa siistissä järjestyksessä tismalleen oikeilla paikoilla.

Dumbledore jäi kuitenkin imeskelemään sulkakynää etsiessään toista, tällä kertaa oikeaa sen tilalle. Kirje Olympelle oli saatava kirjoitettua.

[Lunalotta]

Hihi, mielikuva Dumbledoresta imeskelemässä sokerisulkakynää on hilpeä! Ja Dumbledore on tietysti sellainen järjestelmällinen, miten se sokrukynä saattoikaan olla sen pöydällä! No, hyvään tarkoitukseenhan se meni, ja varmasti löytyi se oikea kynäkin

[tähtitaivaanmaalari]

No niin, tipahdin heti kärryiltä vaikka päätin seurata aktiivisesti! Mutta mutta, pakko kyllä sanoa että olen ihan rakastunut Dumbledoren ja karkkien yhdistelmään! Nää on ihan mahtavia, Dumppiksen elämää loistavasti kuvailevia ja, no, herkullisia palasia! Rakentava potee hammassärkyä sokeripitoisuuden vuoksi, eikä sillä muutenkaan olisi mitään tekemistä täällä päin, mutta juu, kiitoksia näistä! ( Ja onnittelut PotterPokeri-ylivoimasta! )

[Neiti Syksy]

Anelen takaisin tänne kommentoimaan! Tämä on tosiaan jotenkin viuh vaan pudonnut kommentoitavieni listalta, vaikka tykkään jokaisesta palasesta todella paljon. <3

Tykkäsin ehkä eniten... en edes osaa sanoa! Viuhpiipore oli kiva katsaus makeiseen ja Minerva oli söötti (jos tällaista sanaa nyt tässä yhteydessä uskaltaa käyttää). Joka maun rakeet taas olivat niin oiva kuvaus Dumbledoresta että. Tosiaan varmasti niin ikääntyneenä on jo muistoja kertynyt mausta kuin mausta. Vaikka okei, myönnetään, ehkä hieman meinasin itkustaa, kun puhuttiin kinuskista. Ja kelmit! :< Sokerisulkakynä oli myös todella kivaisa. Sellaista, mitä voisi nyt käydä itse kullekin. Ja se, että jää makustelemaan itse karkkia ja se kirje on silti saatava kirjoitettua. Tai siis, mitäköhän tässä koetin selittää. Varmaankin sitä, että tykkään kuinka Dumbledoresi uppoutuu karkkien makuelämyksiin ja tunnelmoimaan ja muisteleoimaan ja yhtäkkiä tuleekin se taas pääasiaksi, mitä piti tehdä jo aiemmin!

Vielä torakkaa kaipailen näihin herkkuloihin, edelleen. :3 Vaikka on nämä näinkin makeannälän taltuttanut oivasti! Itse vieläkin hämmästelen suklaasammakoita, koska en varmaan pystyisi niitä laittamaan suuhun, jos ne kerran pomppivat. Aika pelottava ajatus pistää jotain etäisesti edes liikkuvaa suuhunsa, vaikka se olisikin pelkkää suklaata. Siksi minua ihmetytti mm. Viisasten kivessä se, kuinka Harry heti oli mumsmums eikä kokenut sitä edes etäisesti ällöttävänä - velhoillehan se on varmasti ihan normaalia. Mutta lopetan höpötykseni nyt. Kiitos kaunis.

- Syksy

[Puoliverinen prinsessa]

Moikka!

Aihe on älyttömän mukava ja kiinnostava! Dumbledoren karkkimieltymykset kuulostivat aluksi oudolta, mutta pidemmälle luettuani tämähän alkoi kuulostaa mukavalta. Olet saanut muistoja ja kaikkea muutakin sijoitettua mukaan tähän ja se vaatii taitoa saada juoni toimimaan hyvin. Sulla se taito selvästi on.

Lempparikseni on pakko sanoa tuo viimeinen, vaikka aika surullinen se loppu oli. Marlenehan on lempihahmoistani yksi ja ensimmäisen sukupolven rakastajana killan mainitseminen sykähdytti sydäntäni, vaikkakin surullisissa merkeissä. Blackinnonin shipparina pidin myös siitä, kun Dumbledore muisteli kolmen kelmin tunteita Marlenen kuolemasta. Marlene todellakin oli liian nuori kuolemaan.

Pp kiittää teksteistä ja jää seurailemaan!

[Parris]

Awws, voi teitä kaikkia <3 Kiitokset kommenteista, SparklingAngel, tähtitaivaanmaalari, Neiti Syksy ja Puoliverinen prinsessa, ihanaa että ootte seuranneet! Oon itsekin kovin tyytyväinen noihin joka maun rakeisiin, ekan killan aika on jotenkin alkanut kirkastua mullekin kovin kiinnostavana ajanjaksona Potterversessä. (Ja tähtitaivaanmaalarille kiitokset Potter-pokeri-onnitteluista, siinäkin on ollut yrittämistä :>)

Mutta nyt, toiseksi viimeiseen! Arvaattekin kyllä jo varmaan sen huomisen karkin...


sokerihiiret

Dumbledore oli yleensä ymmärtäväinen ja sovitteleva ihminen, mutta hänelläkin oli rajansa. Pimento oli ajanut hänet Tylypahkasta, ja apuna oli toiminut itse taikaministeri. Dumbledore oli sentään ajatellut, että Toffeella olisi jokin järjen hiven isohkossa päässään. Tilanne näytti hankalalta, mutta Dumbledore tiesi, että Tylypahka selviäisi. He olivat selvinneet pahemmastakin kuin pinkkiä pyörremyrskyä muistuttavasta yli-innokkaasta virkamiehestä. Nyt Dumbledoren tarvitsisi vain pysyä poissa tieltä. Oikea tilaisuus palata ilmaantuisi kyllä, ja sen myötä Toffeekin ymmärtäisi asiat hänen näkökulmastaan.

Kolealle Skotlannin maaseudulle ilmiintynyt Dumbledore käveli hiekkatien laitaa ja kuuli yhtäkkiä kaapunsa taskusta vikinää. Hän joutui etsiskelemään äänen lähdettä hetken ennen kuin tajusi saaneensa Filiukselta lounaalla rasiallisen sokerihiiriä. Vanha kunnon Lipetit, siinä vasta olikin mies, joka ymmärsi Dumbledoren makeanhimon.

Niinpä Dumbledore avasi askin ja katseli pyöreiden, hännäkkäiden palleroiden vipellystä ennen kuin otti yhden hännästä kiinni ja nosti sen silmiensä eteen. Suklaanappisilmäinen hiiri yritti pyristellä hänen näpeistään, mutta oli liian myöhäistä.

Se ei voinut enää välttää suuhun päätymistä.

[Parris]

Laitetaanpa tämä nyt sitten pakettiin. Kiitokset kaikille vielä viikon varrella tulleista kommenteista, puskivat kyllä pistämään parastaan tähän rapsusarjaan!

Ja nyt loppuhuipennukseen, jota on maanantaista asti pyydetty!


torakkaterttu

Dumbledore istui työtuolissaan ja katseli hiljaista huonetta, jonka seinillä oli täyteen pakatuissa hyllyissä suunnilleen koko taikamaailman historia. Niin paljon oli opittu ja kehitytty, niin paljon tehty virheitä ja korjausliikkeitä. Nyt kaikkea tuota uhkasi toistamiseen Tom Valedro, mies, jonka loppumattomaan pimeyteen Dumbledore oli joutunut upottautumaan liian moneen otteeseen.

Dumbledore nousi tuolistaan, joka narahti vaimeasti hänen jäljessään. Hän asteli yhden hyllyn luo ja nosti kannen koreilemattomasta saviastiasta, joka oli täynnä ruskeita pötkylöitä – Dumbledoren suosikkeja, torakkaterttuja. Hän ei oikeastaan tiennyt, mikä kyseisessä makeisessa viehätti häntä niin suunnattomasti. Dumbledore ojentui ottamaan pari torakkaa puolillaan olevasta purkista ja laittoi kannen takaisin paikoilleen.

Dumbledore katsoi kädessään olevia kiteisiä hyönteisiä ja tajusi, kuinka käsittämätöntä oli syödä niitä. Hän puraisi ensimmäisen torakan pään poikki ja rouskutti hitaasti koko muunkin karkin. Torakkaterttu maistui erikoisella tavalla pähkinäiseltä, melkein kinuskiselta, ja jäi säkenöimään ihastuttavalla tavalla suun perimmäisiinkin koloihin.

Toinenkin torakka sai kadota parempiin suihin. Saatuaan sen syötyä Dumbledore huokaisi syvään ja palasi istumaan tuoliinsa. Työhuone oli äänetön, kun Fawkeskin nukkui tyynenä orrellaan. Linnun oranssinpunaiset sulat olivat rauhoittavaa katseltavaa, kun Dumbledore tiesi, mitä oli edessä. Vuoden varrella hän oli hyväksynyt kuolemansa ja antanut Harrylle niin paljon työkaluja kuin oli mahdollista riskeeraamatta mitään.

Ja nyt, vihoviimeisten hampaissa rouskuvien torakkaterttujen myötä, hän voisi lähteä.

[Isfet]

JESSSS! JEEESSSS! TORAKKATERTTU IS FINALY HERE!!! 

Kröhömmh. Siis. Hieno loppuhuipennus, enkä tarkoita nyt vain torakkaterttuja. Olet koko ajan upottanut hienosti viattomien karkinmussutus -sessioiden lomaan syvällisyyksiä, mikä tekee tästä niin ihanan.

Vuoden varrella hän oli hyväksynyt kuolemansa ja antanut Harrylle niin paljon työkaluja kuin oli mahdollista riskeeraamatta mitään.

Ja nyt, vihoviimeisten hampaissa rouskuvien torakkaterttujen myötä, hän voisi lähteä.

Siis niiii-iiin Dumbbismaista! Niin paljon kuin pystyy, riskeeraamatta mitään. Ehkä pieni riski olisi kuitenkin ollut sen arvoista.

Kiitos.

[maigaro]

Voi, nyt tää sitten loppui Näitä oli niin hauska lukea. Kyllähän näitä lukiessa alkoi karkkihammastakin vähän kolottamaan Dumbledore ja karkit on kyllä lyömätön yhdistelmä.