Spoilaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat –elokuvaa!
Ficin nimi: Lumilinna
Kirjoittaja: Rowena
Tyylilaji: Draama, jouluficci
Ikäraja: S
Henkilöt: Lisko Scamander ja Leta Lestrange
Yhteenveto: Leta ja Lisko viettävät joululomaa Tylypahkassa.
Vastuunvapaus: Rowlingin maailmaa, ei minun!
A/N: Ihmeotukset-elokuva ja joulu inspiroivat minua kirjoittamaan pitkästä aikaa ficin. Tämä on omistettu Kiirsulle, joka joululahjaficci-topicissa toivoi ficciä mm. Ihmeotuksien maailmasta sekä lumilinnan rakentamisesta.
Tämä ficci osallistuu lisäksi joulumieli-haasteeseen. Lämmintä joulua kaikille!
Lumilinna
Leta Lestrange rakasti harvoja asioita.
Tylypahkan ensimmäisellä luokalla, Albus Dumbledoren pitämällä ensimmäisellä muodonmuutostunnilla, oppilaiden oli pitänyt listata kolme itselleen rakkainta asiaa. Vartin uurastamisen jälkeen Letan rakkauslista näytti seuraavalta:
- minä itse
- pimeys
- maalaaminen
Nyt, viisi vuotta myöhemmin, listasta piti paikkansa enää viimeinen kohta, maalaaminen. Leta inhosi itseään säännöllisen epäsäännöllisesti, pimeys pelotti häntä nykyisin, mutta maalata hän olisi jaksanut päivästä toiseen. Hän maalasi tummilla sävyillä ja kirkkaalla punaisella ja mieluiten obskuureja. Obskuureja karkkikaupassa, obskuureja pöllötornissa, obskuureja joulupöydässä… Niissä oli Letan mielestä jotakin todella kiinnostavaa, ne olivat niin epämääräisiä, mutta silti niin selkeitä: niiden ainoa tehtävä oli aiheuttaa tuhoa.
Kun Letan viides Tylypahkan joululoma koitti, Leta päätti jäädä ensimmäistä kertaa jouluksi Tylypahkaan. Koska koko syksy oli kulunut V.I.P.-tutkintoon valmistautumiseen, hän oli päättänyt omistaa joululoman maalaamiselle. Valitettavasti hänen paras ystävänsä Lisko Scamander oli toista mieltä.
”Leta, oikeasti! Joulu obskuurien kanssa? Edes minä en ole noin säälittävä.”
”Juu et, sinä vain haaveilet joulusta puhpalluroiden kanssa.”
”Minä… mistä tiesit?” Lisko puuskahti ja punastui otsastaan. Leta ei ymmärtänyt, miksei poika punastunut koskaan muualta kasvoistaan, mutta kieltämättä helakanpunaisessa otsassa oli jotakin suloista.
”Ai mistäkö? Kun keväällä oltiin telttailemassa Kielletyssä metsässä, puhuit unissasi koko ajan puhpalluroista ja joulusta.”
”Se oli mahtava retki! En vieläkään voi uskoa, ettemme jääneet siitä kiinni”, Lisko höpötti vähän liian innokkaasti, selkeästi haluten vaihtaa puheenaiheen pois puhpalluroista.
”Minä en jää ikinä mistään kiinni.”
”Et niin, mutta jumiin jäät! Voisitko edes joulun kunniaksi kuvitella maalaavasi jotakin iloisempaa kuin noita iänikuisia obskuureja?”
”Ai puhpalluroita?”
”Leta…”
”Miten olen unohtanut! Silloin ensimmäisellä muodonmuutostunnilla kirjoitit rakkauslistaasi joulun ja puhpallurat! Etkö kirjoittanutkin? Haha, sinä et ole muuttunut yhtään! Mikä se listan kolmas oli?”
”Äh, en minä muista…”
”Takuulla muistat.”
”Hyvä on, kerron sen sinulle yhdellä ehdolla. Jätät maalaamisen tältä päivältä sikseen ja tulet rakentamaan kanssani lumilinnan.”
”Emmekö me ole liian vanhoja sellaiseen?”
”Leta, älä ole tunkkainen.”
xxx
Sinä talvena lunta oli erityisen paljon ja koko ajan satoi lisää. Kuitenkin matkalla Tylypahkan pihan poikki Lisko ehti nähdä tuoreessa lumessa gäädän, haiskun ja fletkumadon jäljet.
”Miten fletkumato ei ole talvehtimassa? Onkohan sillä kaikki kunnossa?” Lisko rypisti kulmiaan ja polvistui tutkimaan mutkittelevaa ja viivamaista jälkeä tarkemmin. Kyllä, se oli aivan varmasti pulskan fletkumadon tekemä, koska sen vierestä löytyi myös fletkumadoille tyypillistä vihreää limaa.
”Lisko, anna olla! Ehkä se on herännyt ja lähtenyt syömään. Eihän nyt edes ole kovin paljon pakkasta”, Leta huikkasi olkansa yli. Lisko seurasi katseellaan fletkumadon jättämää jälkeä. Se näytti menevän kohti Hagridin mökkiä. Lisko huokasi helpotuksesta: fletkumato taisi tietää, että Hagridin takan lämpöön oli jokainen taikaotus tervetullut.
”Lisko, ala tulla! Minä en aio rakentaa sitä lumilinnaa minnekään näkyvälle paikalle!”
xxx
Ennen lumilinnan valmistumista Letalla ja Liskolla ehti olla kolme riitaa: ensimmäinen siitä, rakennetaanko lumilinna käsin vai taikakeinoin (Lisko voitti ja linna rakennettiin käsin), toinen siitä, tulisiko linnaan kattoa vai ei (Leta voitti ja katto jätettiin rakentamatta, jotta linnasta voisi katsella tähtiä) ja kolmas siitä, miten linna koristeltaisiin (Leta ja Lisko tekivät kompromissin, ja linnan toiselle ulkoseinälle Leta muotoili pienistä kivistä obskuurin, ja toiselle ulkoseinälle Lisko rakensi lumesta pieniä ulokkeita taskustaan kaivamiaan linnunsiemeniä varten).
Kun lumilinna oli valmis, Leta taikoi sen lattialle viltit ja lämmittävän, siniliekkisen nuotion sekä muutaman kynttilän. Lisko puolestaan kipaisi hakemaan salkustaan Tylyahon viikonloppuna ostamansa kermakaljat ja piparit. Työtään ihaillen kaksikko istui viltteihin kääriytyneinä ja katseli taivaalle hiljalleen syttyviä tähtiä.
”Olit oikeassa katon suhteen. Tähdet näyttävät kauniilta”, Lisko myönsi katkaisten hiljaisuuden.
”Tiedän. Kun olin pieni, isä vei minut aina katselemaan tähtiä.”
”Osaatko ennustaa niistä?”
”Lasketko leikkiä? Minä? Yhtä huonosti kuin kristallipallosta tai teenpuruista”, Leta hymähti.
”Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt koko ennustamista. Mitä järkeä siinä on? Eikö olisi paljon mukavampaa antaa asioiden tapahtua omalla painollaan ja yllättäen”, Lisko pohti ja kulautti kermakaljansa loppuun.
”Kai ihmiset haluavat saada aikaa valmistautua asioihin.”
”Ehkä. Hei, nukutaanko täällä?” Lisko ehdotti, mutta näki oitis Letan ilmeestä, että ehdotus oli huono. Lisko tiesi, miten paljon Leta pelkäsi pimeää.
”En minä tiedä… Tulee kylmä”, Leta kierteli katse visusti tähdissä.
”Ei tule, jos taiot vielä toisenkin nuotion. Ja se toisi mukavasti valoakin.”
”Pimeää yöllä silti on”, Leta sanoi merkitsevästi ja Lisko nyökkäsi. Niin. Hän kyllä tiesi, mistä Letan pimeänpelko johtui. Ja hän myös tiesi, ettei Leta halunnut puhua sen aiheuttajasta. Kaksikko istui pitkään hiljaa ja katseli tähtiä alati tummentuvalla taivaalla. Yllättäen Leta kuitenkin hihkaisi ja tarttui Liskon käsivarteen:
”Hei, nyt kerrot sen kolmannen asian rakkauslistaltasi!”
”Ai niin se…”
”Sinä lupasit!”
”Tytöt", Lisko sanoi hiljaa ja tunsi, miten hänen otsansa lehahti punaiseksi.
”Mikä?”
”Tytöt”, Lisko sanoi vähän kovempaan ääneen ja Leta remahti nauramaan niin, että kermakaljaa roiskui hänen nenästään.
”Tytöt! Sinulla! Tytöt!”
”Leta-kiltti, olin yksitoista”, Lisko mutisi, mutta Letan nauru vain yltyi.
”Sitä suuremmalla syyllä! Joulu, puhpallurat ja tytöt! Ihan kamala lista!” Leta kikatti ja hänen äänekäs naurunsa kaikui oudosti pienessä lumilinnassa.
”No, lista ei olisi enää samanlainen.”
”Ei ainakaan tyttöjen osalta, eihän sinulla ole koskaan ollut ketään”, Leta nauroi, mutta lopetti nähtyään Liskon ilmeen. Pitkään lumilinnassa oli hiljaista, ainoastaan Letan vaimea kermakaljahikka kuului säännöllisin väliajoin.
”Anteeksi, olin vähän tahditon”, Leta sanoi vihdoin ja kurottautui puristamaan Liskon kättä. Letan käsi tuntui kylmältä, kuten aina. Silti Lisko tarttui siihen ja puristi takaisin.
”Ei se mitään.”
”Hyvitykseksi voin suostua nukkumaan täällä.”
”Oikeasti?”
”Joo. Sillä ehdolla, että jos minua pelottaa liikaa, suostut kävelemään kanssani pihan poikki takaisin linnaan.”
”Sovittu!”
Leta taikoi lattialle toisen nuotion sekä tyynyjä ja Lisko muutti kynttilät kuumavesipulloiksi (ehkä tarpeellisin muodonmuutostunnilla opittu loitsu). Sitten kaksikko kävi makaamaan vierekkäin. Pakkanen oli vähän kiristynyt, mutta lumilinnassa oli silti lämmintä.
”Lupaatko häätää kaikki taikaotukset, jotka tulevat lämmittelemään minun vilttini alle?” Leta kysyi ja kuulosti jo uniselta.
”Lupaan.”
”Mörötkin?”
”Varsinkin ne.”
”Et sinä osaa.”
”Voin opetella.”
”Hölmö. Nuku hyvin!”
”Samoin.”
Leta kääntyi kyljelleen ja kohta Lisko jo kuuli hänen hengityksensä muuttuneen raskaaksi tuhinaksi. Liskoa sen sijaan ei väsyttänyt. Hän tuijotti tähtiä ja mietti kolmea rakastamaansa asiaa. Joulu ja puhpallurat olivat listalla yhä, tosin puhpallurat olivat nykyään pikemminkin muodossa ihmeotukset. Mutta mikä oli listalla kolmantena? Lisko kääntyi tuijottamaan vierellään nukkuvan Letan selkää. Tytön pitkät mustat hiukset tulvivat Luihuisen tupapipon alta ja niiden latvoissa oli punaista maalia. Letan kaavuissa, hiuksissa ja käsissä oli hyvin usein maalia. Se oli Liskosta suloista.
Huokaisten Lisko kääntyi takaisin selälleen. Niin, hän kyllä tiesi, mikä oli listalla kolmantena. Mutta sitä hän ei koskaan pystyisi kertomaan parhaalle ystävälleen.
