(Hahmot © J. K. Rowling.)
Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - S (luulisin...)
Paritus - Draco Malfoy/Harry Potter, (Draco Malfoy/Astoria Greengrass).
Tyylilaji - onneton joulu ja sitäkin onnettomampi salasuhde
Yhteenveto - ”Sinun pitäisi taistella enemmän”, Draco sanoo hiljaa, vaikka tietää astuvansa rajojen yli, vaikka tietää Harryn suuttuvan. ”Minusta.”
A/N: En tiedä, oonko ikinä kirjoittanut mitään jouluista, mutta nyt kirjoitin. Vähän vääntelin ja kääntelin näitä poikia ja lopuksi syntyi kohtaus jostain isommasta skenaariosta, johon ehkä joskus vielä palaan.
(Juttelin tästä paljon cassimussukalle, joka kuuntele kärsivällisesti ja antoi muutaman neuvon. Tästä ei nyt kuitenkaan tullut ihan sellainen, mitä piti, mutta tää voisi silti olla hyvänjouluntoivotus kyseiselle höntille! ♥ u_u)
Aamulla (viini) on loppu
Viini on loppu ja nurkassa olevan joulukuusen kynttilöistä liekki palaa enää neljässä. Siivoamattoman huoneen pölyä silmissä, huulilla, iholla – kaikkialla. On kylmäkin.
Draco on aivan liian puhki kulutettu.
Sänky ei ole hänen omansa, se on paikka jossa varmaan kymmenet muut ovat tehneet saman kuin hän itse. Rikkonut lupauksia, joita ei alunperinkään tarkoitettu, eikä missään vaiheessa aiottu edes pitää. Dracon on pakko naurahtaa ääneen todellisuudelleen.
(Koska Harry. Harry ei ole myöskään hänen omansa.)
”Mikä naurattaa?” Harry hymähtää. Hänen paljailla harteillaan on viltti ja lantiolla mustelmia. Dracon jättämiä; melkein kuin allekirjoitus.
Älä unohda minua. Se on aina ollut niin. Harryn maailmassa on aina ollut tilaa niin monelle muullekin asialle kuin Dracolle. Draco on jo epätoivoinen yritys itsessään pyytäessään niin paljon pystymällä antamaan takaisin vain tyhjiä toivomuksia ja oikeita lupauksia
halusta kuulua vain Harrylle.
”Kaikki. Me. Se, että viini on loppu.” Draco pitää tauon, koska on olemassa sääntöjä. Asioita, joista ei puhuta. Hän sanoo kuitenkin: ”Astoria. Varsinkin Astoria.”
Harry synkkenee. Harry vihaa Astoriaa. Vihaa sitä nimeä ja vihaa sitä naista, vaikka hän ei saisi. Draco ei ole yrittänyt estää, sillä jos se viha on jotain niin se on voitto. ”On meillä vielä viiniä”, Harry sanoo tarttumatta syöttiin. Hän kumartuu sängyn laidan yli noukkimaan ruskeasta paperikassista pullon. ”Jouluviiniä.”
Hän siristää silmiään pullon etiketille, kääntelee sitä käsissään. Harryn silmät ovat vihreämmät ilman laseja. Hän antaa vain harvan nähdä itsensä niin haavoittuvaisena, ja Draco haluaisi nähdä Harryn useammin ilman niitä.
”Jouluviiniä”, Draco toistaa hitaasti. ”Mitä hittoa se on?”
Virne Harryn kasvoilla on uhanalainen. ”Jotain kanelijuttua. Mitä? Pelottaako?”
Draco nojaa hetken aikaa Harryn lämpimään kylkeen, tunkee itsensä saman peiton alle ja linkittää pitkät sormensa Harryn omiin. Puristaa pakonomaisesti. Joka kerta on vaikeampi päästää irti.
Hän ei enää tiedä, miten olla, mutta Draco tarttuu tilaisuuteen. ”Aina.”
Sanalla on monta merkitystä eri yhteyksissä. Kaikki johtaa kuitenkin aina siihen samaan umpikujaan, josta on pakko kääntyä pois. Draco on kulkenut sitä reittiä edestakaisin jo kuukausia.
Harry huokaisee. ”Puhutaanko me oikeasti muka tästä? Jouluna?”
Katkeruus muuttaa muotoaan. ”Ei edes ole joulu.”
On 21. päivä joulukuuta, ja se on heidän päivänsä. Heidän oma joulunsa. On aina ollut.
Harry avaa viinipullon kopauttamalla korkkia taikasauvan kärjellään ja juo suoraan pullosta. Hiljaisuus hiertää.
”Mitä sinä haluat minun tekevän?” Harry sanoo. Draco hakee Harryn ranteesta pulssin, sivelee ihoa. Hän saa aikaan vain Harryn nytkähdyksen kauemmaksi.
”Sinun pitäisi taistella enemmän”, Draco sanoo hiljaa, vaikka tietää astuvansa rajojen yli, vaikka tietää Harryn suuttuvan. ”Minusta.”
Hän ei ajattele niin, ei oikeasti. Miten Draco voisi, kun hän on se, joka ei tule ikinä vastaan? Harry on antanut pois jo niin paljon.
”Voi Merlin”, Harry naurahtaa, täynnä vihaa, ja kohottaa pullon uudelleen huulilleen. Nauru kirskahtaa Dracon korvissa. ”Minä en oikeasti kohta enää jaksa.”
Draco varastaa viinin häneltä ja kulauttaa nestettä alas kurkustaan. Jos koko elämänkaaren voisi viettää humalassa, Draco ei koskaan laskisi viinilasia kädestään vain Astoriaa ärsyttääkseen. Se viini maistuu oikeasti vähän joululle. Katkeralle sellaiselle, mutta joululle kuitenkin.
”Ehkä pitäisi vain lähteä”, Harry sanoo. ”Jättää sinut ihan vitun yksin niin kuin sinä olet jättänyt minut.”
Draco tarrautuu ranteeseen, vaikka Harry ei ole koskaan tarkoittanut noita sanoja. Ne ovat kuin sykli. ”Et varmasti mene.”
Ja silti Dracon vastalauseessa on aina yhtä paljon epätoivoa. Hän puristaa Harryn rannetta liian lujasti, ja jokin Harryn silmissä tummuu jälleen. Hän nuolaisee kuivia huuliaan. ”Miksi en menisi? Minä en saa tästä enää mitään.”
Draco työntää viltin pois heidän harteiltaan ja kaatuu selälleen sängylle. Vetää Harryn päälleen ja hautaa kasvonsa Harryn kaulaa vasten. Hengittää. ”Et voi mennä”, hän mutisee ja liikuttaa nenäänsä edestakaisin Harryn iholla. ”Minä tarvitsen sinut. Sinä olet jo minun, ja minä en luovu asioista, jotka kuuluvat minulle.”
Harry huokaisee, mutta suukottaa Dracon ohimoa. ”Mutta minä en saa sinua”, hän sanoo aivan yhtä hiljaa, mutta vielä sillä kertaa jää.