Ficin nimi: Aikuinen nainen mä oon
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Nevski
Fandom: FinFanFun (eli fikki finiläisisten nettihenkilöistä)
Genre: huumori, femme, fluff
Varoitukset: alkoholin käyttö mainittu ohimennen
Disclaimer: Se normaalikäytäntö: en omista esiintyvien henkilöiden nikkejä tai sieluja. Enkä saa edes rahaa, vaikka ehkä pitäisi. Luvat fikkaamiseen saatu, ks. alla.
A/N: Hahmoina
DulzGram ja
Odo. Mainittu myös kirjoittaja itse ja
Neiti Syksy. Osallistuu
Fikkejä finiläisistä-haasteeseen, teksti noudattaa henkilöiden antamia yleisiä rajoitteita.
Aikuinen nainen mä oon
sanoja: 294
DulzGramille oli selkeästi sanottu tapaamispaikaksi savolaisbaari Kuningas, mutta kutsun esittänyttä Neiti Syksyä ei näkynyt missään. Hänen kanssafiniläisensä sijasta nurkkapöydässä kyyhötti tuttu hahmo. Koska Syksyä ei näkynyt mailla halmeilla, Dulzin oli pakko tulla epäsuotuisaan johtopäätökseen. Hänet oli sokkotreffattu.
“Hei.”
Dulz veti itselleen tuolin ja huokaisi synkästi.
Tummaan takkiin sonnistautunut nosti katseensa tuoppinsa pinnasta. “Sinä et ole Nevski.”
“Etkä sinä ole Neiti Syksy”, Dulz totesi – osittain vakavissaan, sillä toinen sammalsi orastavasti. Jos Nevski kerran oli toisen kutsun takana, odottamista oli hyvinkin saattanut livetä aikataluun tuntitolkulla. “Meidät on ilmiselvästi paritettu.”
“Minä olen Odo”, Odo ymmärsi esittäytyä. Hän kohotti julistuksellisesti tuoppiaan.
“Tiedetään.”
“Kaikki tietävät”, Odo myhäili. Katsoessaan lasiaan uudelleen hänen silmäkulmassaan olisi kuitenkin voinut kuvitella yksinäisen kyyneleen.
Dulz ei ollut ikinä tuntenut niin suurta halua lyödä ketään. Syksy saisi kuulla kunniansa. Hän oli kuitenkin jo paikalla. Kohauttaen olkiaan hän nouti itselleen valtavan kukertavan juoman tiskiltä.
Karaokemontussa joku sulosointuinen viskibasso oli laulanut jo kolmeen otteeseen ikivihreitä suomi-iskelmiä. Kappaleet olivat molemmille deittailijoille täysin tuntemattomia.
“Meidän täytyy laulaa jotain. Aikuinen nainen mä oon. Lauletaan se”, Odo päätti.
Dulz vilkaisi ympärilleen, mutta kukaan ei näyttänyt halukkaalta maksamaan hänen taksiaan.
Sarastus iski näköhermoon tuhannen voltin voimalla. Dulzin täytyi miettiä hetki, missä hän oli. Näkökentällä meni hetki lopettaa vaappuva lainehtiminen. Pintojen vakaannuttua normaaleiksi hänen katseensa erotti kokoelman eri suuruisia käärmeterraarioita. Jokaisessa oli yksi kaksi matelijaa, jotka tuijottivat laiskasti kuka minnekin.
Jostain kuului kahvinkeittimen korinaa.
Odo istuutui sängynlaidalle. Vilkaisu kelloon kertoi Dulzille, että pitkällä iltapäivässä oltiin. Hän otti kupin vastaan ja oli polttaa näppinsä.
“Ne olivat kummallisimmat sokkotreffit ikinä”, Dulz mumisi ennen kuin poltti myös kielensä.
“Niin olivat”, Odo nauroi ennen kuin valtasi oman puolensa sängystä takaisin. “Tahtoisin jatkaa, hyvin alkanutta matkaa -”
Dulz tyrkkäsi tätä melkein kaataen molempien juomat luihuisenvärisille lakanoille. “Hiljaa”, hän sanoi ja suukotti Odon nenänpäätä. Ja poltti sitten kielensä uudelleen kahviin.
