Ristirouvana kolmikorttisessa pöydässäsi | Parvati/Lavender, K11

[FractaAnima]

Title: Ristirouvana kolmikorttisessa pöydässäsi
Author: FractaAnima
Genre: drama, romangst
Rating: K11
Pairing: Parvati Patil/Lavender Brown
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa tunnistettavat hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Oneshot

Haasteisiin:
Femme10#5
Kirjoitusterttu
Kerää kaikki hahmot
OTS20 #2


A/N: Lavender/Parvati nyt vaan huutaa femmeä ja korteista povaamista.

// Kiitos Vuoden HP-ficci 2016 jaetusta pronssista!

Ristirouvana kolmikorttisessa pöydässäsi

"Lav", kuiskaus kuulosti aivan liian lujalta hiljaisessa makuusalissa, vaikka Parvati kuinka yritti vain henkäistä. Lavender kurkisti sänkyverhojensa välistä kysyvästi.
"Nukutko?"
"En", Lavender pudisti päätään.
"Tulen sinne", Parvati kipusi omasta sängystään paljain jaloin viileälle puulattialle ja loikkasi siitä äänettömästi Lavenderin viereen tämän tehdessä hänelle tilaa. Lavender sekoitteli hajamielisesti korttipakkaa käsissään. Hänen kiharat hiuksensa olivat työnnettyinä rennon näköisesti taaksepäin. Parvati seurasi kuinka tyttö alkoi tottuneesti rakentamaan korteista pöytää.

"Mitä sinä näet?" Parvati palmikoi kiiltävän mustia hiuksiaan paksuksi letiksi. Hän oli itsekin etevä ennustamisessa, mutta ei ymmärtänyt Lavenderin korteista mitään. Lavender rakasti povata jästikorteilla, jotka hän oli itse askarrellut luettuaan korttiennustamisen eri mahdollisuuksista. Jästikortit mahdollistivat tytön sanojen mukaan noidan käyttää vain omia taitojaan riippumatta korttipakan ominaisuuksista.

"Samaa vanhaa, ne eivät mene pois", Lavender ei näyttänyt kuukausien jälkeen enää niin järkyttyneeltä nähdessään korteistaan jotain synkkää. Sen sijaan hänen eleensä vaikuttivat pinttyneiltä. Ilme synkkeni aina viimeisen kortin kohdalla, hän nyrpisti nenäänsä, otsa kurtistui ja sen jälkeen hän puuskahti hermostuneesti, kunnes hänen vapiseva kätensä työntyi hiusten läpi ennen kuin hän keräsi kortit takaisin pakkaan.

Lavenderia ei nähnyt enää ilman korttipakkaansa. Hän povasi milloin missäkin. Hän teki arkipäivisissä teoissaan erilaisia valintoja muuttaakseen tulevaisuuttaan, mutta se pysyi järkähtämättömänä. Parvati ei osannut sanoa mitään aiheeseen mitään. Hän oli yrittänyt, muutamaankin otteeseen, mutta Lavender työnsi hänen sanansa aina pois. Mikään ei saanut Lavenderia vakuuttumaan niin kuin kortit. Niinpä Parvati vain toivoi, että jonain päivänä kortit muuttaisivat kertomuksensa, tai sen määränpään.

Ennen kuin Parvati ehti edes sanoa mitään, hän jo seurasi kuinka Lavender povasi toista pöytää, ja pian kolmatta. Kolmikorttisessa pöydässä - jota Lavender useiten toisti - samat kortit toistuivat, vaikka tyttö kuinka sekoitti pakan huolellisesti. Parvati saattoi nähdä kuinka hädissään hänen paras ystävänsä oli sisimmässään, mutta kuinka päättäväiseltä tämä kuitenkin näytti päälle päin.

Parvati puri huulensa reunaa ja laski kätensä Lavenderin paljaalle polvelle. Kosketus sai Lavenderin puuskahtamaan. Hän sekoitti kortit jälleen kerran.
"Laita ne pois nyt", Parvati pyysi. Hän tarttui toisella kädellään korttipinoon ujuttaen sen irti tytön kädestä ja työnsi pakan sitten Lavenderin tyynyn alle. He ajautuivat lähes sylityksin. Lavender nosti katseensa Parvatin katseen tasalle ja hetken kestävä katsekontakti sai jotain tapahtumaan. Aivan kuin Parvati olisi viimein päässyt tarpeeksi lähelle. Jotain särkyi. Lavender painautui vasten ystävänsä rintaa eikä Parvati voinut muuta kuin ottaa tästä kiinni. Parvati silitti tytön selkää, kiharaisia hiuksia, lämpöistä käsivartta.
"Minä olen niin väsynyt", Lavender mutisi vasten Parvatin rintakehää.
"Minä tiedän", Parvati tiukensi otettaan ja suukotti toisen ohimoa. Lavender käpertyi hänen syleilyynsä. "Minä tiedän", Parvati puuskahti pidätellen kyyneleitä, jotka hänen huolensa sai kirpoamaan esiin.


He olivat pitkään hiljaa. Lavender ehti unohtua ajatuksiinsa. Ne olivat kiertäneet samoja kehiä jo kauan, kuukausia. Kuinka muuttaa tapoja? Kuinka murtaa maneereita? Kuinka tehdä toisin? Ja ennen kaikkea, kuinka muuttaa tulevaa? Hän tunsi kuinka Parvati keinutteli häntä hiljaa ja silitti hänen hiuksiaan. Lavender hymyili apeasti, hänen oli niin hyvä olla kuin siinä tilanteessa vain oli mahdollista. Parvatin sormet hipaisivat ohimennen Lavenderin kaulaa, mikä sai tytön värähtämään. Veri alkoi pirskahdella hänen suonissaan.

"Mikä tuli?" Parvati lakkasi keinuttamasta.
"Kuinka niin?" Lavender ei tiennyt mikä oli antanut hänet ilmi. Hän jähmettyi.
"Sinun sydämesi, se hakkaa kuin vimmattu", Parvati hymyili varovasti tietämättä kuinka reagoida. Lavender laski kätensä rinnalleen ja katsahti sitten Parvatiin. Tytön lempeä, huolehtiva katse sai hänet tolaltaan. Lavender tunsi sykkeensä kohoavan entisestään.

"En tiedä, tuntuu kuin - kuin olisi pakottava tarve - anna minä - ", Lavender kohottautui polvilleen. "Anna kun teen näin", hän kuiskasi ujuttaen kätensä mustien letiltä karanneiden suortuvien lävitse ja painoi huulensa kokeilevasti Parvatin huulille. Lämpö oli yllättävä. Parvati epäröi ehkä sekunnin, enintään kaksi, ennen kuin tarttui Lavenderia lanteilta. Paidan helman alta pilkottava iho tuntui kuumalta kämmenien ihoa vasten. He suutelivat itsensä hengästyksiin ja kun he pysähtyivät hetkeksi tuijottamaan toisiaan silmiin rintakehien yhä kohoillessa epätahtiin, he alkoivat kikattaa hallitsemattomasti. Nauru syntyi kipinästä ja leimahti valtavaksi hetkessä. He hukkasivat ajan- ja paikantajunsa.

"Voisitteko olla hiljaa, täällä yritetään nukkua", kuului Hermionen ääni kauempaa makuusalista. Lavender painoi kätensä Parvatin suulle ja pidätteli omaa nauruaan. Heidän kasteensa vilkuilivat ympäriinsä.
"Shh", Lavender hyssytteli lähes äänettä ja jäi odottamaan sanoisiko heidän huonetoverinsa enää muuta. Mitään ei kuulunut.

Hiljaisuus jatkui ja venyi, tuntuen loputtomalta. Oli niin paljon sanottavaa, tunnettavaa, huokailtavaa. Pian hengitykset kuitenkin kulkivat taas tasaiseen tahtiin, mutta alati valmiina kiirehtimään.

"Jää viereeni yöksi", Lavender kuiskasi painaen Parvatin lempeästi viereensä makaamaan. Parvatin posket hehkuivat kun hän nyökkäsi. Oli Lavenderin vuoro silitellä ja sivellä ystävänsä kehoa. Parvati sulki silmänsä ja nautti kosketuksista. Lavender keskittyi tytön hengitykseen, joka rauhoittui hetki hetkeltä yhä tasaisempaan rytmiin. Pian Lavender huomasi Parvatin nukahtaneen. Tyttö kaivoi varovasti kortit tyynynsä alta taas esiin ja pidätti omaa hengitystään sekoittaessaan pakkaa niin tottuneesti, että kortit suorastaan liukuivat hänen sormissaan.

Lavender veti syvään henkeä ennen kuin aloitti tutun kolmikorttipöydän. Ensimmäinen kortti oli yhä sama, ruutuseiska, menneisyys ei muutu. Tyttö nyökkäsi. Toinen kortti, nykyisyys, joka tähän mennessä oli pysynyt herttakolmosena, Lavenderin epäonnennumerona, kääntyi esiin tottumuksella, epäröimättä, mutta kun kortti mätkähti lakanalle, Lavender hätkähti. Hän oli odottanut niin kauan, että hänen viimeinen korttinsa muuttuisi, ettei ollut osannut odottaa, että jokin muu niistä saattaisi tehdä niin. Herttakolmosen tilalla oli ristirouva. Lavenderin sydän tykytti jälleen, mutta ihan eri tavalla kuin hetki sitten. Tytön katse lipui ristirouvasta hänen vieressään rauhallisesti nukkuvaan Parvatiin. Hän oli vähällä sipaista tytön kasvoja, mutta esti itseään viime hetkellä. Hän ei halunnut tytön heräävän. Hän ei halunnut tulla löydetyksi kaiken sen lämmön jälkeen jälleen korttipakkansa ääreltä.

Kädet vapisten Lavender käänsi esiin viimeisen kortin. Se oli pataässä väärinpäin. Sama kortti kuin aina ennenkin. Kohtalo ei ollut vieläkään muuttanut suuntaansa.

[Kaarne]

Nevillan typometsästystoimistosta hyvää päivää, sain juuri puhelun siitä, että tähän tekstiin oli eksynyt typo. Ja sieltä se löytyikin:

Heidän kasteensa vilkuilivat ympäriinsä.

Lisäksi sain toisen puhelun toiminimelleni, jota käytän kommentittomien tekstien kommentoimiseen. En kyllä tajua, miksei tällä tekstillä ole yhtään kommenttia, mutta korjataanpa nyt sitten asia. (Niin että sinulla on sitten jotain piristävää odottamassa, kun pääset töistä kotiin. )

Olen aina pitänyt Lavender/Parvati -parivaljakkoa sympaattisena ja söpönä, ja kieltämättä myös ajatellut, että se on yksi helpoimmin canoniin sovitettavista femmeparituksista. (Vaikka Lavender nyt jotain Ronin kanssa säätääkin, mutta no, sen nyt voi lukea sellaiseksi itsensä etsiskelemiseksi.) Tässäkin tuo siirtymä minusta toimii jotenkin tosi hyvin (siis ystävyydestä suutelemiseen), eikä se tuntunut yhtään kiirehdityltä.

Pidin myös jästikorteista ja siitä, että et taaskaan selittänyt merkityksiä liikaa auki, vaan lukija sai itse päätellä niitä tietojensa pohjalta (tai sitten ehkä vähän googlailla ). Oli myös hienoa, ettei tämä loppunut ennalta-arvattavasti siten, että lopussa se viimeinen korttikin olisi muuttunut, vaan jotain uhkaavaa ja pelottavaa oli edelleen tulossa. (Mietin sitä paljon velhosodan kautta, ja mieleeni tuli heti spin-off-kohtaus, jossa Lavender kääntää risaisia ja kuluneita kortteja sodan jälkeen, ja Parvati keskeyttää hänet ennen viimeisen kääntämistä.)

Joka tapauksessa, erinomainen fic. ♥

//Ah, kas, Lavenderin kuolema oli mennyt multa kokonaan ohi, koska en ole lukenut seiskaa enkä nähnyt viimeisiä leffoja. Kaikkea sitä 

[sugared]

Tähän alkuun sopis sellanen sydänsilmähymiö, koska tämä oli, noh, ihana!

Jo otsikko on ihanan arvoituksellinen. Povaamiseen liittyy myatiikkaa niin jästi- kuin noitamaailmassakin ja se sopii loistavasti teemaksi Padmasta ja Lavenderista kertovaan tekstiin. Tuskin kukaan suhtautui ennustamiseen yhtä hartaasti kuin he.

Kuten Nevillakin mainitsi, Padman ja Lavenderin on helppo kuvitella liukuvan joustavasti ystävyyden ja romanssin välillä. Tässä ficissä tunnelma oli yhtäältä viaton, kikatusta ja kokeilevia kosketuksia. Toisaalta tunnelmassa oli pahaenteisyyttä ja aavistusta lähestyvästä suuresta surusta. Sijoitin tämän mielessäni viimeiseen kouluvuoteen ja tulkitsin lopun viittaavan Lavenderin kohtaloon kirjoissa. Kuten Nevillakin, pidin siitä, ettei merkityksiä alleviivattu ja tilaa jää muunlaisillekin tulkinnoille.

Kiitos paljon ja hyvää uutta vuotta!

[Sokerisiipi]

Oi, olipa tämä lumoava! sugared sanoikin sen, mitä itsekin mietin, kun tätä luin: povaamisen mystiikka sopii näihin tyttöihin todella hyvin, ja miten ehdottomasti Lavender uskoo korttien ennustukseen, on myös hahmolle ominaista. Tässä oli juuri sopivassa suhteessa pahaenteisyyttä ja romantiikkaa. Pidän muutenkin "ystävyys ennen romanssia" -asetelmasta, ja kaikki tuntui osuvan tässä kohdalleen.

Ensin tulevaisuus on raskas ja uuvuttava verho, josta itse kukin kaipaa pelastusta, mutta sitten Lavender huomaakin nykyisyydessä Parvatin varastavan huomionsa aivan uudella tavalla. Omien tunteiden tajuaminen sai synkän tulevaisuuden hetkeksi unohtumaan. Yhdessä kikattaminen sai kaiken tuntumaan hetkeksi tuiki tavalliselta, mutta lopussa pataässä kuitenkin muistutti väistämättömästä.

Veri alkoi pirskahdella hänen suonissaan.

Ihastuin niin kovin tähän lauseeseen! Uusi, virkistävä tapa ilmaista kiihkoa ja innostusta, jotenkin tuo verbi pirskahdella yhdistyi kivasti juuri nuoruuteen ja elinvoimaisuuteen. Onneksi Lavender pääsi hetkeksi ahdingostaan ja ehkei tulevaisuus Parvatin myötä ole enää pelkkää kohtalon onnetonta odottamista.

Kiitos tästä mystisestä ja kauniista tekstistä!

[tähtitaivaanmaalari]

Siis, tämä oli ihana! Teksti oli todella kaunista, ja tunnelma välittyi loistavasti, pelko, epätoivo siitä että ei saa mitään muuttumaan, ystävyys, lämpö, ja kaikki! Enpä taida osata kommentoida järkevästi, mutta halusin vain kertoa että pidin kovasti!