Rakkauspelkoa, S, parisuhdekuvaus, raapale

[Unohtumaton]

Ikäraja: S
Tiivistelmä: Kaksi ihmistä arjessa. Pieniä palasia elämän suurista tunteista.
Tyylilaji: draama
Varoitukset: Viittauksia ahdistukseen, mutta yritin olla hyvin lempeä!
A/N: Kirjoitan originaaleja ehkä kerran viiteen vuoteen. Tuppaavat olemaan sen verran intensiivisiä kirjoitettavia, että sietääkin tapahtua aika harvoin. 


Rakkauspelkoa

Kavahdan, kun patja allani notkahtaa. Aamu on vasta nuori, jos minulta kysytään, mutta sinä rakastat aikaista aikaa ja olet taas tepastellut viereeni, ujuttanut kätesi vartalolleni ja kuiskaat hyviä huomenia, kerrot rakastavasi, ja minä uinun. Olen tottunut, että herätät, mutta jokin minussa yhä vetäytyy alta pois, kun puhut avoimesti tunteistasi - pitääkö minun aina vastata takaisin? Sitä paitsi peiton alla on lämmin enkä halua nousta. Mitäs siinä herättelet!

Keität kahvin. Siitä on tullut tapasi tasan puolitoista vuotta sitten.

Kun on aika opiskella, sinä tiedät tarkalleen mitä teet. Niin minäkin, mutta suuret ajatukset eivät aina järjestäydy päässäni lempeästi. Jossain vaiheessa liian moni ankara, ahdistava ajatus on päässyt läpi, ja tahkon töitä, yritän pitää pelkoni kurissa. Aikuisuus on ollut vuoristorataa, mutta minun ei tarvitse matkustaa yksin enää. Keskityn usein sinuun, mutta monesti käyn niin ylikierroksilla mieleni sopukoissa, että ahdistun sinustakin.

Se ei ole tarkoitukseni. En halua sinulle pahaa.

Illalla tiedän jo minne haluan mennä. Nostan painot harteilleni ja kyykkään, kunnes polvissa tutisee. Vaikka mieli on mitä on, täällä, tässä paikassa, olen sinut itseni kanssa. Kukaan, mikään, missään, ikinä ei pysty viemään pois sitä tunnetta, kun tajuaa että keho toimii, se tekee mitä haluan ja minä teen sille niin paljon hyvää. Olen euforiassa.

Kotona olet sinä. Oletko käynyt juoksemassa? Muistan, kuinka ajatuksissani olen kohdellut sinua kaltoin, mutta ei se taida mennäkään niin. Totuutta on turha etsiä mielestä, kun se on kaikkialla muualla paitsi siellä. Olo on raukea. Tiedän, että haluat katsoa uutiset ja me puhumme politiikkaa, vaikka se ei kumpaakaan aina ilahduta. Televisio pyörittää kuvaa ja sinun huomiosi on muualla, kunnes yhtäkkiä istun viereesi ja haen lämpöä. Nuuhkaisen, olet suihkunraikas.

Kosketan partaasi. Kuiskaan, että rakastan.

Ilmeesi kertoo, miksi edelleen olen niin onnellinen.

[nerdynachofan]

Mä tykkäsin tosi paljon tän tekstin rakenteesta. Näin lyhyeen tekstiin on vaikea saada mahtumaan paljon tapahtumia, mutta tässä oli kuvailtuna kokonainen päivä ja vieläpä ainakin minun mielestä hyvin onnistuneesti. Muhun iski tosi kovasti toi pidempi kappale - yksi rivi - pidempi kappale - yksi rivi -rivitys; se toimi tässä super hyvin, ja toi mun mielestä johdonmukaisuutta tähän tekstiin.

Ylipäätään mä pidin tästä tekstistä paljon. Tässä oli käytetty kuvailua tosi mielenkiintoisesti, kaikki oli kuvailtu tosi yleisellä tasolla, mut sit tuli aina välillä yks tosi yksityiskohtainen lause. Nää harvat yksityiskohtaiset lauseet (kuten toi "siitä on tullut tapasi tasan puolitoista vuotta sitten") toi ainakin minulle sellasen fiiliksen, että tässä puhutaan nyt oikeesti rakkaudesta. Tosi vaikea selittää, mut siis sillä tavalla, että et sä voi tietää tai muistaa että koska joku on ottanut tavaksi keittää aamusin kahvia, jos sä et rakastais sitä niin paljon, että tollaset pienet (ja muiden mielestä mitättömät) yksityiskohdat jää sun mieleen. Toivottavasti sä saat kiinni tästä mun ajatuksesta! (ei ehkä ollutkaan paras idea lähteä kirjottelemaan tätä kommenttia keskellä yötä, kun sanat häviää koko ajan päästä heh)

Tässä tekstissä tosiaan kulkee suuria tunteita mukana. Sä oot osannut kirjoittaa niistä tosi kuvaavasti, mut kuitenkin siten, että tän tekstin lukeminen ei tukahduta lukijaa. Otsikko myös mun mielestä sopi tähän tekstiin oikein mainiosti.

Mä itse ajattelin tekstin kertojan olevan jossain parinkympin kieppeillä, siinä nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa, kun yhteiskunnan mielestä pitäis olla aikuinen, mutta itsestä ei ihan vielä tunnu siltä. Kolmas kappale tiivisti mun mielestä todella hyvin sen, miten toisaalta tietää mitä tekee (tai ainakin uskottelee itselleen niin), mutta samaan aikaan ahdistaa ja on ihan täysin hukassa. Varsinkin toi "aikuisuus on ollut vuoristorataa" -kohta on sellanen, mihin varmasti tosi moni voi samaistua.

Musta tuntuu, että tässä mun kommentissa ei ole päätä eikä häntää. Toivottavasti sä kuitenkin sait edes jotakin tästä irti! Mä tosiaan tykkäsin tästä tekstistä tosi paljon, kiitos!

[Sokerisiipi]

Olipa elämänmakuinen ja hyvin samaistuttava raapale. Tässä oli monta kohtaa, jotka koskettivat itseä ja nykyistä elämäntilannetta. Pidin siitä, ettei tämä ollu vain pelkästään parisuhdeteksti vaan kuvasi myös sitä, että kahdella yksilöllä on oma elämä ennen kuin he ovat päätyneet yhteen ja kahden elämän yhteen sovittaminen ei käy ihan hetkessä. Mutta jos se onnistuu, sen parempaa palkintoa ei voi saada.

Tässä oli kivan realistinen ote siinäkin suhteessa, ettei kaikki ole vain "jee, ihanaa, rakkautta!!" vaan siihen liittyy olennaisesti pelkoa, ahdistusta ja kykenemättömyyttä vain olla ja nauttia elämän iloista, koska sehän olisi liian helppoa Siihen totta kai pyritään koko ajan, mutta miten se käytännössä onnistuu, se on jokaisella varmasti hakusessa. Sitoutuminen on sekin sellainen pulmapeli, ettei sitä päivässä ratkota vaan se vaatii aikaa ja huonojakin päiviä mahtuu siihen mukaan.

Tässä oli ihanan arkinen ja silti hyvin filosofinen sävy. Nämä kaksi teemaa pysyivät hyvin tasapainossa keskenään. Tekstillä oli oma sanomansa, se ei ollut vain sananhelinää. Oliko sanoman keskiössä sitten nimenomaan parisuhde, oma identiteetin muodostuminen vai aikuisuus, se riippuu lukijasta. Pidin tämän moniulotteisuudesta. Raapaleiden vahvuus onkin siinä, miten vähällä onnistutaan sanomaan niin paljon, ja se määritelmä sopii tähän tekstiin vallan mainiosti.

Kiitos lukukokemuksesta!

[repa]

En tiedä, miksi eksyin tämän tekstin ääreen, koska yleensä sana parisuhdekuvaus, sallittu ja rakkaus ajaa mut tehokkaasti muualle. Onneksi ei tällä kertaa.

Pidin lukemastani. Tässä oli realistinen ote eikä tullut sellaista siirappista fluffy-jeejee-fiilistä, mistä en useinkaan saa mitään irti. Silti tässä oli lämmin tunnelma ja lukijalle välittyi tunteita, joissa oli havaittavissa epävarmuutta/jonkinlaista haparoivuutta, mutta myös paljon lämpöä. Leppoisa, arkeen keskittyvä kerronta eteni mukavalla tahdilla ja olet saanut lyhyeen tekstiin mahtumaan paljon erilaisia tunteita ja tapahtumia, mikä ei usein ole mikään ihan helppo tehtävä.

Tähän oli helppo samaistua ja pidän kirjoitustyylistäsi paljon. Pidin siitä, miten tämä keskittyi arkeen eikä rakastumisen ensihuumaan. Pidin siitä, ettei teksti antanut liian ruusuista kuvaa arjesta rakkaan kanssa ja pidin siitä, miten kertojalla on toisinaan liikaa ajatuksia päässä. Pidin siitä, miten toisiaan täydentäviä hahmot ovat. Tässä käytiin läpi negatiivisiakin asioita, mutta sellaisella pehmeällä otteella, joka ei tehnyt niistä suurempaa numeroa.

Olen aikalailla sanaton. En oikeastaan osaa sanoa mitään järkevää. Yksinkertaisesti; tämä oli todella hyvin onnistunut realistinen ja arkinen parisuhdekuvaus! Kiitos!

[Unohtumaton]

nerdynachofan: Huikean paljon kiitoksia kommentista! Rakkaudesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, se kun ei koskaan tule teksteihin aivan samanlaisena. Toisinaan se tulee pienien tekojen kautta, joskus taas suurien puheiden ja tunnustusten kanssa. Otsikko oli mulle aikamoista hakemista, mutta tämä tuntui sopivalta ja lykkäsin sen tähän ennen kuin ehdin miettimään enää mitään muuta. Kiva kuulla, että se toimi!

Sokerisiipi: Sepä se elämässä on, kun aivan liian harvoin uskaltaa luottaa siihen että kaikki on oikeasti todella hyvin! Ihminen lopulta huolestuu ihan mistä vain, ja jos niitä huolia suuntaa jokaiseen elämän osa-alueeseen, niin ei ihme jos tuntuu välillä hankalalta. Olipa ihana kuulla, että tähän pystyi samaistumaan, se lämmittää erityisen paljon! Kiitos. 

repa: Oi, kiva kun päätit lukaista vaikka ei ominta alaa olekaan! Mun mielestä se on niin rehellinen osa parisuhdetta ja sen arkea, että siellä painitaan paljon sekä omien ongelmien että huolien kanssa, ja monesti tällaiset heijastuu suhteeseen. Mutta kun ne käsittelee ja on itselleen armollinen, niin jaksaa taas rakastaa.  Kiitos paljon!

[Lyra]

Yähh, en osaa sanoa mitään, vaikka tää teksti ansaitsis kaikkia sanoja. Voin kyllä vähän yrittää, mutta en osaa luvata mitään. Luin tän aikasemmin jo joskus sillon, kun julkasit tän, mutta en saanut aikaseks kommentoitua, kun tää oli jotenkin niin tyhjentävä?

kun puhut avoimesti tunteistasi - pitääkö minun aina vastata takaisin?

En osaa selittää, mut tämä lause osu ja kirpasi, koska se oli niin aito? Ainakin tunnistin hiukan pienen palan itseäni ja sitä sellasta ahdistusta, mihin oon kasvanut, aina jos joku ilmaisee tunteita mulle. Kaikessa mitä on tullut luettua, se tunne on aina hirveen yliromantisoitu. Sillon kun rakastuu niin oon rakastunut ja piste. Musta tässä on hyvin tuotu esiin sitä, että me ollaan kuitenkin ihmisiä ja me ei aina uskalleta tuntea ja näyttää sitä. Tällasta puolta näkee harvoin oikein missään.

Mitäs siinä herättelet!

Tässä tekstissä oli myös jotenkin niin suloista, kun kuitenkin kaikki asiat vaikutti niin arkisilta ja ne tuntu siltä, että ne on toistunut moneen otteeseen. Tämäkin lause oli sulonen, kun tuli mieleen kuva sellaisesta tyypistä, joka vetää peittoa enemmän korville ja myhäilee tyytyväisenä, kun onkin vielä hetken lämmin ja saa nukkua. (Ja se toinen ei saakaan hereille ja saa hyvän tekosyyn, ettei tarvii vielä ilmaista tunteitaan, taas uudestaan)

Se ei ole tarkoitukseni. En halua sinulle pahaa.

Tykkään tästä, ku tää hahmo tyyppi kuitenkin tuntee vähän katumusta siitä, että ei voi ilmaista tunteitaan. Koska se on normaalia. Tässä tekstissä muutenkin arvostan tosi paljon sitä, kun kaikki on oikeesti tehty niin normaaliksi.

Muistan, kuinka ajatuksissani olen kohdellut sinua kaltoin, mutta ei se taida mennäkään niin.

Se on kans jännää, miten ihmiset ajattelee että ne on vahingossa kohdellu muita tosi huonosti, mutta muille ei oo jääny ollenkaan samanlaista kuvaa. Uudestaan tässä voisin sanoa, että oot tosi hyvin poiminu sellasia normaaleja realistisia pikkujuttuja, joita ei edes kunnolla huomaa.

Ilmeesi kertoo, miksi edelleen olen niin onnellinen.

Tämä teksti oli suloinen pikku kokonaisuus, josta nautin oikein paljon. Vähän sellasta pientä ahdistusta tekstistä kuvastui, mutta se oli silleen mukavan pientä ja siitä tuli tähän tekstiin mukava pikku vivahde. Oikein hyvin nautin tekstistä ja tykkäsin lukea uudelleen toistamiseenkin. Tähän loppuun voisin sulle rustailla jotain nättiä, mutta nyt mun sanat on oikeasti ihan lopussa. Kiitos tästä

[Unohtumaton]

Lyra: Kiitos hurjasti kommentistasi! Monesti ne parisuhteen hienoudet löytyy sieltä arkipäivän ohimenevistä hetkistä, jotka huomaa vasta kun niitä tarkoituksella rupeaa etsimään tai ne yhtäkkiä puuttuisivat. Kiva, että oot tykänny, näitä originaaleja tulee kirjoiteltua niin harvoin että aina vähän jännittää. 

[Waulish]

Minun on pitänyt kommentoida tätä tekstiä pieni ikuisuus, koska ihastuin tähän kovin kun tämän ensimmäisen kerran luin silloin joskus marraskuussa kun tämän julkaisit, mutta jotenkin se on jäänyt! Ehkä siksi, että tämä teksti herättää niin kovin paljon tunteita ja ajatuksia, joita on hankala pukea sanoiksi. Tulee sellaisia samaistumis- ja eläytymisfiiliksiä tyyliin "aaah, se on justiinsa näin, mieletöntä" -- mutta mitenkäs sen järkeistät tai selität... Yritän nyt jotakin kuitenkin tässä iltapalani lomassa naputella, koska tämä teksti todellakin ansaitsee kommentteja.

Minua viehättää tässä tekstissä kovasti se, että vaikka tässä kurkistetaan vain yhden ihmisen mieleen ja yhden pariskunnan arkeen, tässä tuntuu kuitenkin piilevän jotakin yleispätevääkin. Minusta tuntuu, että jokainen, joka on joskus rakastanut ja jakanut arkeaan toisen ihmisen kanssa, saattaa löytää tästä tekstistä samaistumispintaa ja yhtymäkohtia omaan elämään. Tämä teksti tavoittaa minusta jotakin aitoa ja kaunista aivan rakkauden ja parisuhteen ytimestä, olkoonkin etteivät kaikki rakkaudet tai parisuhteet ole samanlaisia.

Minä samaistun esimerkiksi siihen, miten sitä rakkaudesta huolimatta (tai ehkä osittain sen takiakin) on välillä kuitenkin epävarma ja hukassa. Välillä on niitä varmuuden ja onnellisuuden hetkiä, kun tietää mitä haluaa ja pystyy toteuttamaan sitä ja on varma rakkaudesta ja yhteisestä tulevaisuudesta, mutta välillä pelottaa ja ahdistaa ja tulevaisuus ja nykyisyyskin tuntuu epävarmalta. Fiilikset voivat vaihdella laidasta laitaan samankin päivän aikana; eihän elämä ole mitään staattista olotilaa. Varsinkin aikuisuuden alkutaipaleilla tunteet varmasti välillä heittelevät suuntaan ja toiseen siksikin, kun kaikkeen kuuluu myös itsenäistyminen ja aikuistuminen, minuuden etsiminen. Ihanan elämänmakuista.

Samaistumispintaa tarjoaa minusta myös se, miten haastavaa kahden elämän yhteensovittaminen voi olla. Vaikka toisen läsnäolo tekee onnelliseksi, se välillä myös ahdistaa. Erityisesti minuun vetoaa tuo, miten kertojan tekee mieli vetäytyä pois, kun tekstin sinä puhuu avoimesti tunteistaan. Ihmisiä on niin erilaisia, ja niin on myös tapoja osoittaa tunteita. Niitä on varmasti joskus kinkkistä sovitella yhteen.

Ilmeesi kertoo, miksi edelleen olen niin onnellinen.

Tämä loppu on minusta aivan ihana. Tästä tulee sellainen lohdullinen ja luottavainen fiilis, että vaikka välillä ahdistaisi ja yhteiselo olisi vaikeaa, rakkaus ja onni on kuitenkin yhä läsnä ja siksi kannattaa pysyä yhdessä. Että yhdessä pysyminen on kaikesta huolimatta tarkoituksenmukaista. Pidän tässä kohdassa myös siitä, miten tekstin sinän ilme kertoo, miksi kertoja on onnellinen. Tulee fiilis sellaisesta molemminpuolisuudesta. ♥

Pidän tässä tekstissä hirmusti myös siitä, miten tämä koostuu ikään kuin yksittäisistä hetkistä, huomioista ja toteamuksista, jotka kuitenkin kietoutuvat yhteen kuvaamaan kertojan arkea ja hänen kokemiaan tunteita. Tekstistä ei tule mitenkään liian katkonaista tai irtonaista fiilistä. Ja ihailtavan hyvin olet saanut kaiken oleellisen pieneen sanamäärään niin, että tarina vaikuttaa kokonaiselta paketilta. Tämä on minusta ihan raapalemittaa parhaimmillaan.

Kiitos tästä ihanasta lukuelämyksestä! -Walle

[Unohtumaton]

Waulish: Oi, todella kiva että kävit vielä kommentoimassa! Ihmissuhteista voisi kirjoittaa loputtomiin. Etenkin rakkaus on aihe, jonka pariin pitää päästä kerta toisensa jälkeen. Jokainen kun rakastaa vähän eri tavalla! Ehkä ihmisiin iskee liian helposti syyllisyys silloin, kun omat fiilikset rakastamaansa ihmistä kohtaan eivät olekaan positiivisia. Kaikki me kuitenkin ollaan vain ihmisiä, ja rakkaus näkyy, vaikka sitä ei aina itse tajuaisikaan näyttävänsä. Kiitos hurjasti! <3