Nimi: Meidän Muumimamma
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kaverihömppä
Hahmot: Eeli, Heikki, Kalevi ja Tino
A/N: koska Heikki ♥︎ (ja tietty muutkin.)
Meidän Muumimamma
Jätkät nauraa mulle, kun tulen kouluun. Tiedän kyllä miksi, mutta en viitsi loukkaantua, koska ne ei ole mä. Ne ei ymmärrä, että kun ulkona on tällaset pakkaset, mun täytyy oikeasti varustautua tai en astu metriäkään.
”Tino tuo terveisiä pohjoisnavalta”, Kalevi ilkkuu. Pyöritän silmiäni ja alan riisuutua. Siinä menee hetki. On pipo, kaulahuivi, takki, kahdet lapaset päällekkäin, villapaita ja fleece-paita sen alla ja ulkoiluhousut. Kaivan repusta paksuimman hupparini, että selviän koulupäivästä, koska meidän lukion lämmityssysteemi on ihan ala-arvoinen.
”Voi sua”, Eeli äännähtää, mutta ei sekään kovin myötätuntoiselta kuulosta, hyvä, kun ei hihitä päälle. Tyypillistä.
Katson kavereitani. Niillä kaikilla on kahvimukit. Varmaan toinen kuppi menossa jokaisella. Kalevilla todennäköisesti enemmänkin. Kuin kavereina olisi joukko harmaantumisen partaalla olevia keski-ikäisiä ukkoja ja minulle nauravat, kun hieman kerrospukeudun.
Heittäydyn sohvalle Heikin viereen, koska se ei kiusaa. Eeli ja Kalevi eivät ole yhtä reiluja. Yritän saada niitä lopettamaan naljailunsa, koska en jaksaisi kuunnella sitä heti aamusta, mutta ei ne tietenkään kuuntele. Lopulta Heikki käskee niitä tukkimaan turpansa, ja ne vaihtavat lennosta aihetta. Heikille ei urputeta. Halaan jätkää kiitokseksi. Heikki pörröttää mun hiuksia niin tuttuun tapaan, etten voi olla hymyilemättä.
”Mitä mulla on ekana?” kysyn, koska tiedän Heikin muistavan meidän kaikkien lukkarit ulkoa. Se tuhahtelee kahvimukiinsa.
”Sun pitäisi tietää. En mä voi sua ikuisesti paimentaa”, Heikki sanoo.
”Et sä osaisi lopettaa”, kiusaan sitä. ”Oot tehnyt sitä koko meidän ystävyyden ajan. Tykkäät huolehtia musta!”
Heikki pudistaa päätään, mutta hymy kavaltaa sen.
”Sulla on nyt poikaystävä sitä varten”, Heikki huomauttaa. Se ansaitsee multa silmien pyörityksen.
”Tuoko muka huolehtisi musta?” tuhahdan ja nyökkään Eeliä päin, joka yrittää yhdessä Jonin kanssa potkia Kalevia pois sohvalta. Heikki kumartuu ja pelastaa niiden kahvimukit riskialttiilta paikalta. ”Turha toivo.”
Heikki nauraa. Sen matala, soinnukas nauru valtaa koko aulan ja vetää Eelin ja Kalevin takaisin meidän luokse. Tuskin ne itse edes tajuaa sitä, mutta Heikin naurua onkin mahdoton vastustaa.
”Sulla on enkkua. Eelillä on bilsaa. Mulla ja Kalevilla on matikkaa. Meillä on kuitenkin sama ruokkis”, Heikki selostaa. ”Ettekä muuten varmana skippaa sitä.”
Me hymyillään ja vannotaan, että ruokatunnilla nähdään. Heikki puhuu jotain meidän jaksamisesta. Kukaan ei edes kiusaa, koska me kaikki tykätään siitä, kun Heikki huolehtii meistä.
