Elle, en ymmärrä miten saat revittyä mun teksteistä tollasta himopitkää kommenttia! Kiitoksia.
REPEustace, kiitos. toivottavasti en nyt pilaa tätä. : DD
Pidemmittä puheitta:
Luku 1
Blaise ei ollut aamuihminen.
Hän nousi joka aamu kello puoli kahdeksan vain vetelehtiäkseen koko aamupäivän puoliunessa suihkun ja kahvipannun välillä ja selaillakseen Profeetan läpi lukemattomia kertoja. Jos hän joskus viitsi vääntää radion päälle, sieltä ei tullut mitään ohjelmaa, vain mainoksia ja Kohtalottarien vanhaa tuotantoa. Joka aamu kahvia kului kuppikaupalla, niin paljon että Dracon herätessä iltapäivällä hänen täytyi keittää lisää. Ja kuitenkin hän pysyi tavoissaan, sillä se oli ainoa keino jolla hän tunsi pysyvänsä kiinni elämän syrjässä.
Töitäkään ei ollut, vaikka ei sitä olisi tarvittukaan; Malfoyiden kuolinpesän tuotot ja heidän perintönsä riittäisi heidän surkean elämänsä kustannuksiin moninkertaisesti. Koskaan ei tarvinnut kituuttaa tonnikalan varassa, eikä kumpikaan olisi siihen suostunut; he molemmat olivat liian tottuneet kashmirin tuntuun iholla ja jääneet riippuvaisiksi kalliiden partavesien huumaavista tuoksuista. Aika ajoin he lähtivät yhdessä ulos, tuulettumaan. Pääosin jästiklubeille, sillä siellä he voivat hengittää, syyttävä sormi ei osoittanut heihin eikä kukaan kuiskaillut raskauttavia sanoja pimeissä looseissa Viistokujan kellarikapakoiden nurkissa.
Kellon lyödessä puoli kaksi Dracon makuuhuoneesta alkoi kuulua liikehdintää. Blaise pakeni oman huoneensa hämärään, sillä hän tiesi millainen hänen asuinkumppaninsa oli tähän aikaan päivästä. Heti herättyään tämä työntäisi huuleensa tupakan ja tarkkailisi varomatonta Blaisea savuverhon läpi, piikittelisi äreästi, haukkuisi ja lopuksi painuisi suihkuun mumisten loukkauksia puoliääneen. Peseydyttyään Draco tulisi Blaisen luokse, ujuttaisi märät, ryppyiset sormensa tämän niskavilloihin ja vetäisi perässään nuhjaantuneiden, ryppyisten lakanoiden väliin ja rankaisisi Blaisea polttavan kuumin tupakantumpein ja kynsillä vedettyjen verinaarmujen siivittämänä.
Joinain aamuna, kuten tänä nimenomaisena, Blaise ehti pakoon. Jos hän olisi tarpeeksi hiljaa ja Draco tarpeeksi uninen, hän saisi olla rauhassa iltaan asti, jos onni oli myötä. Saatuaan kahvinsa ja savukkeensa Draco oli pääsääntöisesti oma itsensä, viileä ja vetäytyvä, mutta jutteli Blaisen kanssa kun he tilasivat lounasta alakerran pikaruokapaikasta. Sellaisesta Dracosta Blaise piti, sellaisen kanssa pystyi elämään.
Se Draco ei laittanut Blaisea kävelemään oudosti parin päivän ajaksi.
Kolmen maissa Blaise palasi keittiöön ja häntä tervehti suhteellisen hehkeännäköinen vaalea mies. Harvinaisen hyväntuulisena Draco ahtoi sisäänsä jääkaapista löytyneitä noutoaterian jäänteitä ja imaisi välillä tuhkakupissa kytevästä tupakasta.
”Heräsit sitten.”
Blaise koukkasi puoliksi syödyn pihvin pöydällä olleella käytetyllä haarukalla ja repi hampaillaan sitkastuneesta lihasta irti suikaleita, jotka hän sai alas Dracon kahvikupillisen lopulla. Tällainen ’minun ruokani on sinunkin ruokaasi’ -menettely oli käynyt heidän asuinkumppanuussuhteensa aikana täydellisen luonnolliseksi, ja kumpikaan ei oikeastaan kiinnittänyt toisten ruokien ronkkimiseen noteeraamista kummempaa huomiota. Draco nykäisi kuppinsa takaisin, mutta havaitessaan sen tyhjäksi hän heitti sen tiskialtaaseen kovan ryminän saattamana.
”Sinun pitäisi lopettaa tuo.”
”Mitä? Tiedät varsin hyvin että nuo astiat saadaan korjattua yhdellä sauvanheilautuksella.”
”Ei se tarkoita että sinun täytyy rikkoa ne joka Merlinin kerta kun lopettelet aamupalaasi… brunssiasi – mitä lie.”
”Mistä lähtien sinusta on tullut tuollainen kodinhengetär, Blaise? Muuten, kun olet siinä seisaaltasi, anna minulle se tuliviskipullo sieltä kaapista.”
”En todellakaan anna, Draco. Kello on vartin yli kolme iltapäivällä.”
”Sittenhän on korkea aika ottaa kunnon pohjat. Me lähdemme tänään käymään ulkona.”
”Ei kai taas siihen nuhjuiseen paskabaariin seuraavassa korttelissa?”
”Ei, rouva hyvä. Me menemme jonnekin uuteen paikkaan.”
Kaivaessaan ruokakomeron hyllyjä Blaise pohti millaisen paikan Draco oli löytänyt. No, joka tapauksessa oli korkea aika vetää pää täyteen. Edellisestä baarireissusta oli viikko, ja senkin Draco oli pilannut vetämällä jotain epämääräisiä aineita yhdessä pilven kanssa ja oksentelemalla sitten koko yön kylpyammeessa. Sotkujen siivoaminen oli luonnollisesti langennut Blaisen osalle, kun Draco oli nukkunut päätään selväksi seuraavat kaksi päivää. Blaisen kanssa hässiminen ei ollut onnistunut pitkiin aikoihin sen jälkeen.
Onneksi Draco oli selviydyttyään ilmoittanut sen olleen viimeinen kerta kun hän osti aineensa Iskunkiertokujan pultsareilta.
Kello kuuden aikaan Draco oli melko tukevassa tuiterissa. Ikävä kyllä hänen vaatevalintansa olivat sen mukaiset, mutta mikäpä Blaise oli sellaisesta valittamaan? Jos Draco nimenomaan halusi juhlia Tylypahkan aikaiset koulupuvunhousut ja printtikuvioinen jästipaita päällään niin mikäpä siinä. Illemmalla matkatessaan kohti kapakkaa Draco joutui nojautumaan vähän väliä Blaiseen pysyäkseen pois vilkkaasti liikennöidyltä autotieltä.
Dracon valitsema paikka osoittautui vilkkaaksi jästien pintaliitoklubiksi, jossa sata hikistä nuorta vatkasi vartaloaan neonvalon valaisemalla tanssilattialla. Musiikki soi aivan liian kovaa, mutta Dracoon se näytti tarttuvan. Alkoholin tuoman tyhmänrohkeuden voimin tämä sukelsi sykkivään ihmismassaan kuin jonkun jättimäisen pedon nieluun ja jatkoi matkaa läpi sen ruuansulatusjärjestelmän. Blaise jäi tiskille tilaten paukun toisensa jälkeen ja katsellen tuota hekumallista liikettä joka tuntui kumpuavan suoraan näiden ihmisparkojen alkukantaisen tajunnan pohjasta. Hän tarkkaili Dracoa, joka painautui kiinni ihmiseen toisensa jälkeen, tanssi hetken jokaisen kanssa kuin joku öinen jumala, platinanvaaleat hiukset hiestä kiillellen ja kädet heiluen ilmassa. Kolmatta drinkkiä kumotessaan Blaisen katse osui nuoreen mieheen, joka lähestyi häntä itsevarmana ja myskintuoksuisena.
Mies sanoi jotain, katsoi Blaiseen kysyvästi.
”Mitä?” Blaise joutui huutamaan musiikin yli.
”Lähdetkö tanssimaan?”
Blaise epäröi. Hän etsi väkijoukosta Dracon, joka oli keskittynyt edessään tanssivaan mieheen, jonka alastomaan ylävartaloon oli hierottu kimalletta ja maalattu taidokkaita kuvioita.
Häntä tanssiin pyytänyt mies seurasi hänen katsettaan.
”Poikaystäväsi?”
Blaise nyökkäsi, vaikka asia ei niin ollutkaan. Eivät he olleet sopineet, että heillä olisi suhde, tai että he eivät saisi tapailla muita, mutta kun eläimelliset himot iskivät yön pimeydessä, Blaise oli se johon Draco purkautui kerta toisensa jälkeen, omistavasti.
”Ei hän sinua omista,” mies totesi ja ojensi kätensä silmää iskien.
Blaise antautui, seurasi miestä ja sukelsi maanisessa rytmissä heiluvaan jättimäiseen ihmisten soluina muodostavaan eliöön.
Mies painautui lähelle ja hetken Blaisea hävetti, hänen teki mieli työntää toinen pois, mutta jokin hänessä käski hänen antaa mennä. Hän sulki silmänsä ja kuunteli rytmiä, antoi raajojensa elää musiikin mukana ja tunsi kuumat kädet vyötäisillään. Veri kohisi suonissa, ja avatessaan silmänsä mies tuijotti häntä lähes ihailevasti. Blaise hymyili, liikkui, tunsi hien nousevan.
Sitten hän vajosi, kadotti itsensä musiikkiin.
Kun hän havahtui, kappale oli vaihtunut. Hetken hän ihmetteli, mikä oli saanut hänet heräämään transsistaan, mutta lopulta hän heräsi tuntemaan käden olkapäällään. Kääntyessään ympäri, hän huomasi että se oli Draco.
”Ai hei, Draco, ” hän aloitti mutta ei saanut jatkaa ennen kuin Draco keskeytti hänet ärähtäen.
”Nyt lähdetään kotiin.”
”Mitä? Nyt jo?”
”Ilmeisesti olit liian keskittynyt hinkkaamaan tuon homppelin kanssa huomataksesi ajan kulumista.”
”Älä viitsi, me vain tanssimme! Sinä tanssit itsekin!”
”Se on eri asia. Me menemme nyt kotiin.”
”Johtuuko tämä siitä että minä tanssin? Sinä et omista minua ja minulla on täysi oikeus tanssia kenen kanssa haluan!”
” Minä - minua ei nyt vain huvita olla täällä. Nyt ulos.”
Blaise sieppasi narikasta takkinsa painellen ulos ovesta äkäisemmin kuin hänen oli ollut tarkoitus. Draco tuli hänen perässään yhtäläisellä temperamentilla. Blaise oli kuitenkin nopeampi, sillä Draco oli loppujen lopuksi melko humalassa ja hidas.
Vasta seisoessaan yksin kotiovella Blaise älysi että Dracolla oli avaimet.
Ykösluvun loppu.
