Sade maalasi vanoja ikkunaan // triplaraapale, S

[repa]

Ficin nimi: Sade maalasi vanoja ikkunaan
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: draama
Sanamäärä: 300
Ikäraja: S

Haasteet: Teelusikan tunneskaala (pitkästyneisyys), Angst10

A/N: Inspiroiduin ystävästä. Oon pähkäilemällä pähkäillyt, että mitä kirjoitan pitkästyneisyydestä. Viimeinkin sain jotakin väsättyä, jee! (en oo koskaan kirjottanut vanhasta ihmisestä...)

Sade maalasi vanoja ikkunaan

Vanha mies istui kiikkustuolissa, joka oli parkkeerattu olohuoneeseen heti television oikealle puolelle. Hän polkaisi vauhtia ruskeisiin aamutohveleihin verhotulla jalallaan ja tuijotti ulos ikkunasta. Sadepisarat valuivat hiljaa ikkunaa vasten ja puut taipuivat tuulessa. Oli syyskuu ja elämä sujui verkkaisesti omalla painollaan. Voisi miltei sanoa, että pitkäveteisesti.

Mies eli kaksin kissansa kanssa. Oikeastaan se oli ollut hänen tyttärensä kissa, mutta nyt kun tytär oli muuttanut ulkomaille, oli kissavanhus päätynyt hänen hoiviinsa. Se oli oikein mukava kissa ja sen kanssa kelpasi viettää eläkepäiviään. Silti se ei korvannut ihmiskontakteja, joita vanhus kaipasi. Hänen elämänsä oli yksinäistä nykyään. Ikä vei ystäviä eikä mies voinut olla miettimättä, milloin mahtaisi itse päätyä sukuhautaan vaimonsa viereen. Vaimoa oli kyllä jo ikäväkin.

Olisipa edes lapsenlapsia. Mies kaipasi pienien jalkojen töminää ympärilleen. Lapsissa oli säpinää, joka pitäisi vanhankin nuorena. Hänen tyttärensä ei kuitenkaan ollut lapsia kerennyt pyöräyttää. Olihan tytär sentään piinkova uranainen. Hyvin kiireinen. Elämässä ei riittänyt aika lapsille. Ehkä tytär ei lapsista oikein pitänytkään. Vanhuksen mielestä se oli suuri sääli. Niin touhukas nainen ja silti lapseton – vieläpä omasta halustaan!

Oli ollut mukavaa viettää vanhuuspäiviä silloin, kun vaimo oli vielä kutonut lämpimiä sukkapareja lempinojatuolissaan. He olivat rupatelleet leppoisasti niitä näitä, joskus eksyen syvällisempien aiheiden pariin. Nuoruuttakin oli ollut mukavaa muistella. Sitäkin, mitä kolttosia poikasena oli tullut tehtyä. Niille oli yhdessä naurettu – kaksi vanhaa ihmistä.

Nykyään mies keskusteli lähinnä kissalleen, sillä tytär oli kai liian kiireinen soittaakseen. Vaikka ymmärsihän sen. Mies ilahtui aina, kun puhelin pirisi. Usein se oli vain lehtimyyjä. Hauskaa oli silti rupatella muutama sananen. Joskus sitä saattoi ostaa lehdenkin vain, jotta saisi keskustella myyjän kanssa hieman kauemmin.

Oli se kyllä sulaa hulluutta. Poikasena odotettiin kovasti aikuistumista. Miehenä paiskittiin töitä niska limassa, jotta turvattaisiin eläkepäivät. Vanhana sitä ei sitten tiennytkään, mihin kaiken aikansa olisi käyttänyt.

Vanhus istui kiikkustuolissaan ja polkaisi vauhtia. Puut taipuivat tuulessa ja sade maalasi vanoja ikkunaan.

[Sokerisiipi]

Vanhuksista on alkanut tulemaan enemmän tekstejä. Hyvä vain, on mielenkiintoista hypätä vanhan ihmisen nahkoihin, johon itsellä ei ole muuta mahdollisuutta päästä kuin fiktion kautta.

Tämä oli kovin surumielinen, hiljainen, yksinäinen ja pysähtynyt, ja varmasti paikkansa pitävä kuvaus monenkin vanhuksen elämästä. Raskaasta aiheesta huolimatta tämä oli kevyt ja helppo lukea. Kerronta oli kepeää, vähän kuin apein hymyhuulin kerrottua. Ei tehdä omasta pahasta olosta numeroa vaan kiikustellaan vain, katsellaan sadetta ja rupatellaan hetkeä pidempään lehtimyyjän kanssa, kun ei muutakaan seuraa ole, voih. Onneksi on edes kissa, vaikkei se ihmisseuraa korvaakaan.

Isän ja tyttären välillä on sukupolven mittainen kuilu, ja voi olla, että erilaiset elämänkatsomukset ovat ajaneet heidät erilleen, vaikka voihan siinä olla vain kiirettäkin. Kukin tulkitsee ja kokee aikaa niin eri tavalla. Surullista tietysti, vaikka ymmärrän tytärtäkin, jos isä ei tahdo ymmärtää, että miksi tehdä töitä sen sijaan, että hankkisi lapsia.

Ihanaa, miten mies kaipaa vaimoaan. Tuli jotenkin niin Samuli Putron Olet puolisoni nyt -kappaleen fiilikset näistä kohdista.  Tämä oli lempikohtani:

Sitäkin, mitä kolttosia poikasena oli tullut tehtyä. Niille oli yhdessä naurettu – kaksi vanhaa ihmistä.

Tavallaan, että mitä tahansa seuraakin kalliimpi asia on joku tasavertainen, yhtä lailla vanha, joka ymmärtää ja tajuaa. Ikä vei ystäviä – senkin voi ymmärtää kahdella tapaa. Joko yhteydenpidot ovat katkenneet tai uusia ystäviä on vaikea enää saada tai kuolema/vaikeat sairaudet ovat vieneet ystävät.

Omaan silmään autenttinen kuvaus vanhuudesta. Onnistui koskettamaan, kiitän :>