Nimi: Vaahtokarkki, joka vie hengen
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11 koska kiroilu
Tyylilaji: söpöilyslash
Paritus: Topi/Miika
Haasteet: Väripaletti (lila), Fluffy10 #2 ja Ficlet300 300. söpö
A/N: Hih hei, tämän myötä mun Ficlet300 on valmis. Jaiks, yli vuosi siinä menikin, mutta söpöyteen on hyvä lopettaa ja nää kaks on mun söpöilypuuskan uusimpia uhreja, mut eipä nuo tunnu valittavan <3
Vaahtokarkki, joka vie hengen
Olin raahannut Miikan ostamaan vaatteita, koska olin vitun kyllästynyt sen tuskasteluun, ettei sillä ollut ikinä mitään päällepantavaa. Mun ei ollut itse tarkoitus katsella mitään, koska mulla oli just päinvastainen ongelma. Vaatteita vaan kertyi, lähinnä siksi, että kirppikset olivat olemassa enkä mä ikinä päässyt niistä ulos ostamatta jotakin.
Kiersin ympäri kauppaa Miikan viipyillessä sovituskopissa. Kun sain näköpiiriini sen ylisuuren, lilan neuleen, tiesin tahtovani sen. Hypistelin sitä sormillani. Ää, se oli niin pehmeäkin. Nappasin sen mukaani ja suuntasin sovituskoppiin.
”Joko sä olet valmis siellä?” huikkasin poikaystävälleni.
”Joo”, se sanoi melko nyreänä. Miika ei liiemmin piitannut shoppailusta ja vaatteiden sovittaminen oli sille henkilökohtainen helvetti, mutta ei se alastikaan voinut tuolla kaduilla pyöriä, joten jätkän piti vähän kärsiä.
”Ookke. No, ota ne vaatteet, jotka vitutti sua vähiten ja venaa mua. Löysin yhden paidan, jota haluun sovittaa”, sanoin sille. Miika puhisi itsekseen jotain. Riisuin takkini ja ruutupaidan sen alta. Kiskaisin neuleen ylleni ja tarkastelin, oliko se ihan karsea mun päällä. Ei ollut. Se oli pehmeä, mukava ja ihanan iso. Oi että, se oli kivanvärinen! En ollut edes tajunnut arvostaa vaaleanviolettia värinä ennen kuin olin nähnyt tämän paidan. Monesti jonkun kivan vaatteen löytyessä sitä toivoi, että kunpa se ois ollu vähän vähemmän tai enemmän jotain, mutta tää neule oli aivan täydellinen. Tiesin, että tulisin käyttämään sitä usein, paljon ja koko ajan.
”Topi, tuu jo”, Miika käski. Avasin verhon. Halusin kuulla jätkän mielipiteen, vaikka ei se mun ostopäätökseen vaikuttaisi. Jos Miika vihaisi tätä, niin sit en vaan pitäisi tätä silloin, kun hengailisin sen kanssa. Se tuijotti mua tovin.
”Jumalauta”, se puhahti. Kurtistin kulmiani. Aikoiko se sanoa, että se näytti liian homolta tai jotain muuta yhtä älytöntä? Väreillä ei ollut seksuaalisuutta, pitäisihän Miikan se nyt älytä tai jos se ei sitä älynnyt, sen olisi pitänyt tietää, että sellaiset kommentit olivat mulle arvottomia.
”No mitä?” tiuskaisin takaisin ja mua ärsytti.
”Näytät ihan helvetin söpöltä”, Miika ähkäisi. ”Tai kun sä oot niin söpö muutenkin ja sit toi paita… Ää, viet multa hengen.”
Miika tunki sovituskoppiin mun kanssa ja hypisteli neuleen helmaa.
”Ja se on vielä niin isokin”, Miika ihasteli ja pussasi valuneen kaula-aukon paljastamaa olkapäätä. Se oli vissiin niin kivaa, että Miika teki sen monta kertaa. Kiemurtelin kauemmas sen kiusoittelevista huulista. ”Ei haittais, vaikkei sulla olis edes housuja.”
”Ptruu”, toppuuttelin sitä huvittuneena, kun Miikan kädet yrittivät sujahtaa mun paljaalle iholle. ”Mulle riittää, että sä tykkäät siitä.”
”Tykkään”, Miika sanoi ja halasi mua voimatta näköjään päästää irti. Se ei lakannut näpräämästä paitaa. ”Vaik sun ei kannata kyl haastaa riitaa tässä paidassa.”
”Kuinnii?”
Miika virnuili härnäävästi.
”Koska enhän mä tällaista vaahtokarkkia ottaisi ollenkaan tosissani. Pussaisin vaan sun yrmeää naamaa. Sit sä suuttuisit vielä enemmän ja lähtisit ovet paukkuen.”
”Voi olla. Sun pitää sit vaan olla ärsyttämästä mua”, totesin siihen. Me molemmat pärskähdettiin, koska kumpikin tiesi, ettei siltä voitaisi välttyä. Me osattiin suututtaa toisemme ihan yrittämättäkin. Se ei ollut muuttunut mihinkään, vaikka me nyt seurusteltiinkin. Sopimiseen oli vaan tullut uusia, kivoja elementtejä.
”Mut lila kyllä sopii sulle”, Miika sanoi vilpittömästi, ja mulle tuli tosi hyvä olo.
”Kiitti”, sanoin ja häädin poikaystäväni ulos.
