Ficin nimi: Pieniä asioita
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, romance
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kiitoslahjani
Lauchuolle! <3 Toivottavasti kelpaa, sillä tämä on myös saanut inspiraatiota heittämästäsi sitaatista (kiitos siitäkin). Osallistuu myös Teelusikan tunneskaalaan (luottamus), Fluffy10 ja FF100: Puhdasveriset (056. Aamiainen)
"Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä — vaikkapa se olisit sinä itse."
— Tony Pettito
Pieniä tekoja
Sodasta oli kulunut jo kaksi vuotta, mutta Dracon piti edelleen miettiä tapoja, joilla saada itsensä uskomaan parempaan huomiseen ja luottamaan kykyihinsä selviytyä elämästä.
Hän keitti kahvinsa lempipavuistaan, itse jauhettuina, tuodakseen pieniä iloja arkeensa. Antoi tuoksun leijailla keittiöön ja avasi ikkunan, vaikka ulkona paukkuivat jo pakkaset. Talven lähestyessä hän vain tarvitsi tuulahduksen pakkasilmaa, joka hiveli hänen kehoaan pehmeän kylpytakin läpi. Hän kaatoi itselleen kahvia ja tunsi lämmön vasten kämmeniään kohottaessaan kahvikupin huulilleen. Maku hiveli suuta ja sai pienen hymyn nousemaan hänen kasvoilleen, vaikka Päivän Profeetan otsikot huusivat edelleen suru-uutisiaan. Pöydälle jääneen lehden Draco pisti sivuun välittämättä sen houkutuksesta ja muistutti itseään, että hän ansaitsi jotain hyvääkin. Hän oli syyttänyt itseään niin kauan, että joskus vaikeaa tarttua pelkästään hyviin asioihin.
Siksi hän teki pieniä tekoja, tehdäkseen itsestään päivä päivältä hieman onnellisemman omista traumoistaan huolimatta. Sauvan heilautuksella paahtoleivät valmistuivat nopeasti, eikä mies vaivautunut säästelemään marmeladissa. Se oli kotitekoista ja muistutti lapsuudesta, vaikka Narcissa ei ollutkaan koskaan valmistanut itse marmeladia. Tänään Draco kirjoittaisi kotiin, toivottaisi hyvää joulun aikaa, vaikka siihen oli vielä aikaa.
Kahvi virkisti häntä mukavasti ja hän vaivautui avaamaan verhot päästääkseen auringon sisään. Valo paljasti pölyhiukkaset ilmassa ja keittiön pintojen koskemattomuuden. Taiat huolehtivat siisteydestä, eikä Draco muistanut milloin viimeksi olisi tehnyt käsillään itse aamiaista. Paahtoleipänsä syötyään Draco päätti, että tekisi sämpylöitä käsin, jästikeinoin. Pelkkä ajatus olisi vielä kaksi vuotta sitten ollut naurettava, mutta nyt asiat olivat toisin. Hän saattoi tehdä, mitä halusi ja pystyi luottamaan läheisten tukeen päätöksistään huolimatta.
Dracon piti etsiä itselleen tarvikkeet, eikä hän edes muistanut, että heidän kaapeissaan oli niin paljon kaikenlaista. Juodessaan toista kahvikupillista hän laittoi jauhot kulhoon ja teki valmisteluja. Kolmannen kahvikupillisen kohdalla hän jo vaivasi taikinaa ja tunsi rentoutumista työskennellessään käsin ja sotkiessaan itsensä jauhoihin. Käsintekemisen outoudesta huolimatta se oli mukavaa ja Draco oli onnellisempi kuin moneen päivään.
*
”Täällä tuoksuu hyvältä”, kuului tuttu ääni eteisestä, kun Draco oli ottanut jo sämpylänsä pois uunista ja sulkenut ikkunan. Lämpö oli palannut asuntoon ja päiväkahvit porisivat pannussa Harryn astellessa keittiöön uupuneen, mutta ilahtuneen näköisenä. Draco oli vuosia opetellut tekemään itselleen pieniä ja hyviä tekoja, mutta Harryn maistaessa tuoreita sämpylöitä, Draco tiesi rakastavansa myös hyvien tekojen tekemistä toisille. Pariskunta suuteli toisiaan ja asettui keittiönpöydän ääreen tuoreiden sämpylöiden ja kahvin ääreen jutellen päivistään Dracon tietäessä, että kaikki alkoi hiljalleen olla hyvin. Kaikesta pahasta huolimatta.
Hän luotti pienien tekojen vaikutukseen ja siihen, että Harry pysyisi hänen rinnallaan. Ei kyselisi, miksi hän aamuisin avasi ikkunan, eikä vaatisi vastauksia liian pitkiksi venyneisiin aamurutiineihin. Draco tunsi varmuutta heidän arjessaan ja rakasti sitä, että Harry jaksoi odottaa, että hän menisi töihin. Luotti siihen, että vielä jonain päivänä Draco kykeni palvelemaan yhteiskuntaa, kun olisi päässyt pahimman yli.
Ja leivottuaan käsin, Harryn opettamin jästiopein, Draco pystyi luottamaan myös itseensä. Niiden pienien tekojen avulla rakennettuun arkeen ja tulevaisuuteen, jonka hän voisi elää yhdessä rakkaimpansa kanssa, joka ei udellut hänen oikuistaan. Päivästä tuli ihmeellinen sen kaikesta tavallisuudestaan huolimatta ja maittavien sämpylöiden jälkeen he saattoivat suudella toisiaan, rakastaa pois huolet Harryn kiusoitellessa toista leipomisesta tietäen, ettei Draco suuttuisi.
”Ehkä sinun pitäisi hakea työtä leipomosta”, Harry ehdotti yllättäen ja Draco tiesi, että voisi uskoa toisen ehdotuksen rehellisyyteen. Ehkä se todella olisi hänen kutsumuksensa, vaikka hän oli aina kuvitellutkin olevansa töissä ministeriössä ennen kuin kaikki oli mennyt vikaan.
”Ehkä.” Ja taas hän saattoi katsoa eteenpäin luottavaisemmin, kun hän oli antanut itselleen luvan onneen. Kotiin hän kirjoittaisi, että oli vihdoin löytänyt tarkoitusensa.