Joku roti
Fandom: Diamond no Ace
paritus: Sawamura Eijun / Furuya Satoru
ikäraja: K-11 kielenkäytöstä
genre: draama
yhteenveto: Ja kun Sawamura Eijun alkoi sydäntään purkaa, sitä tavaraahan sitten riitti.
A/N: Tää paritus on mielestäni ihan älyttömän söpö, mutta harmillisen vaikea kirjoitettava, ja yleensä tietty myös viihdyn liiankin hyvin tavanomaisessa FuruMiyu-karsinassani. Olisi kuitenkin tosi jees ficata näistä toopeista yhdessä joskus toistekin.
Tahdon omistaa tämän Grenadelle, joka aina niin kivasti tekstejäni kommentoi <3 Ei nyt vissiin ole mikään ihan lemppariparituksesi, mutta toivottavasti Eijun olisi sulle mieleen.
Sawamura Eijunia sopi kuvailla hyvin intohimoiseksi persoonaksi. Kun hän piti jostakin, hän innostui täydellä tunteen palolla eikä epäröinyt näyttää sitä, ja kun jokin ärsytti häntä, ei hampaiden kiristelyltä sekä pontevalta nyrkin puimiselta yksinkertaisesti voinut välttyä. Olisi vähättelevää sanoa, että häntä oli helppoa lukea — hitto hänen mietteitään mitään lukea tarvinnut, megafonillahan niitä kaikille toitotettiin. Siis vertauskuvallisesti, tietenkin.
Ei siis ollut mikään salaisuus, että Miyuki vitun Kazuya kävi Eijunin hermoille harva se päivä. Kaikki sen tiesivät ja kaikkia se nauratti, ihan sellaisesta hyväntuulisesta vihanpidostahan siinä kuitenkin oli kyse, pois kaikki oikeiden antipatioiden hautomiset Eijunista. Hän ei ollut sellainen tyyppi.
Paitsi...
No. Niin. Miten sen nyt ottaa.
Miyukihan oli kuitenkin sairaan ärsyttävä jätkä, sen myönsi joka iikka kissankumminkaimoineen, jopa Kuramochin kaltaiset sisimmästä super-pehmot kaverit hiiltyivät Miyukin kanssa alta aikayksikön. Ja Miyuki aiheutti sen ihan itse, parhaimmillaan oikein paistatteli siinä kiistakumppanin tulistumisessa.
Niin kuin esimerkiksi silloin, kun Furuya teki jotain kehujen arvoista ja Miyuki oikein huomauttamalla huomautteli asiasta Eijunille. Vertaili heitä. Sai Eijunin näyttämään huonolta, taidottomalta tai tyhmältä.
Tai kun asetelma käännettiin päinvastoin ja Furuya joutui kritiikin kohteeksi, ja Miyukin jokaikinen lause näytti painuvan Furuyan tajuntaan kuin jokin piikki lihaan. Tietty Eijun piti saamastaan ylistävästä palautteesta, mutta välillä sen vilpittömyyteen oli vähän vaikea uskoa, jos asiaa alkoi kovinkin syvällisesti pohtimaan (mitä hän toki teki aniharvoin, mutta kun moinen oli kerran mieleen kunnolla juolahtanut, ei epäilyksen siemen ihan niin vain poistunutkaan).
Tai kun Furuya muuten vain nojautui Miyukia kohden palvovin katsein, imi jokaisen sanan tämän huulilta aivan kuin kyse olisi jostain kultaakin kalliimmasta, ja Miyuki vain nauroi sekä pointtaili, kuinka Eijunin tulisi ottaa mallia siitä kuuliaisuudesta...
Ja tietysti silloin, kun Miyuki sivuutti Eijunin täysin ja vetäytyi Furuyan kanssa harjoittelemaan syöttämistä, vaikka Eijun oli pyytänyt ensin. Kyllä, aivan erityisesti silloin. Perustelu tietysti kuului, että koska Furuya oli numero ykkönen, hän oli etusijalla, ja Eijun sai tyytyä itsekseen kiroilemiseen sekä kentän ympäri juoksemiseen.
Se risoi, suututti, suoraan sanottuna kyrpi niin maan perkeleesti, että Eijun olisi voinut vaikka räjähtää. Tuttu rengas laahasi hänen perässään miltei huomaamattomana, niin vähän hän kykeni ärtymykseltään ympäröiviä puitteita huomioimaan, ja vaikka hän pinkoikin raivokkaan adrenaliinin siivittämänä tavallistakin tiiviimpään tahtiin, ei lihaksia alkanut väsyttää sitten millään. Otti vain päähän niin julmetusti.
Saihan sitä nyt läpällä provosoida, joojoo, mutta ihan kaikkea ei tarvitsisi sallia, olkoon jätkä sitten miten loistava sieppari tai kapteeni tahansa. Kun Eijun ajattelikin sitä, miten Miyuki oli jälleen kerran laskenut kätensä Furuyan olalle ja ohjannut hänet kanssaan halliin se itsetyytyväinen virne huulillaan väreillen...
Ei jumakauta oikeasti.
Joku roti pitäisi Miyuki Kazuyallakin olla.
Vaikka olihan vikaa tietysti Furuyassakin, tietysti, ja hänelle oli huomattavasti helpompaa saarnata aiheesta — sen kuitenkin saattoi tehdä näppärästi siinä juoksemisen lomassa, kun Hänen Korkeutensa Numero Ykkönen sitten kovin yksityisten syöttöharjoitustensa jälkeen suvaitsi saapua tavanomaisille iltakierroksille. Myhäilikin oikein, mokoma, olisi vain oikeus ja kohtuus piinata jätkää palopuheella jos toisellakin.
Ja kun Sawamura Eijun alkoi sydäntään purkaa, sitä tavaraahan sitten riitti. Oikein tuutin täydeltä ja sitä rataa.
Jossain siinä kohden, kun Eijun oli siirtymässä tilityksessään Furuyan ihailevista katseista Miyukin viimeaikaiseen tapaan opastaa ykkössyöttäjäänsä kovasti pitkittyvin kosketuksin, Furuya pysähtyi.
Eijun teki samoin, kai hän odotti Furuyan alkavan selitellä. Kai hän odotti Furuyan puolustavan Miyukia. Kovin kauaa Eijun tuskin jaksaisi kuunnella, mutta jos Furuyan staminalle puhuminen juostessa oli liikaa (hah!), niin kyllä sitä nyt tasapuolisuuden nimissä voisi hetkeksi seisahtua.
Mutta ei Furuya sanonut mitään, killitti vain vaitonaisena ja tuli lopulta lähemmäs.
Tarttui Eijunia paidasta.
Pussasi; painoi huulensa keskelle Eijunin suuta niin että moiskahti, ja vetäytyi sitten hennosti hymyillen.
Hymyillen.
Eijun ei ollut edes tiennyt Furuyan kykenevän sellaiseen ilmeeseen.
Sitten Furuya aloitti taas hölkän. Eijun katseli hänen loittonevaa selkäänsä tovin ja pinkaisi sitten perään, kirmasi Furuyan vierelle ja hänen ohitseen ja kääntyi katsomaan olkansa yli haastaen tavanomaiseen kilpajuoksuun; haastaen Furuyan ottamaan hänet kiinni.
Vaikka Eijun vielä Furuyalta aikoikin sen pelipaidan numeron voittaa, niin näinkin oli itse asiassa aika hyvä. Aika pahuksen hyvä.
Ja se Miyuki vitun Kazuya... no, olihan hän tietty sairaan ärsyttävä jätkä, kuten todettua, mutta siitä huolimatta kuitenkin oikeastaan varsin kelpo tapaus.
