Jyushi ja Choro on tosiaan aika harvinainen combo, mutta kyllä mä uskon, että nekin osaa löytää "yhteistä kivaa"
(tota ei saa nyt tulkita mitenkään väärin...)
Jyushin ensimmäinen lähtökohta ei ollut baseballin pelaaminen vaan ihan aidosti hengaaminen Choron kanssa, mutta kyllä se Choro siihen baseballiin taipuu kun Jyushi vääntää oikeista vivuista... enemmän tai vähemmän vahingossa
(koska Chorolle tuli se tunne, että sen pitäis vastata Jyushin lopullisen ehdotukseen samalla mitalla jne.) Jyushi on ovela vahingossakin
Erittäin kiva kuulla, että olin tavoittanyt dialogissa hahmojen äänet hyvin, koska se on aina haaste etenkin kun kirjoittaa eri kielellä kuin alkuperäismateriaali.
Osaispa japania kunnolla... Täytyy yrittää keksiä aina uusia keinoja saada hahmouskolliset puhetavat esiin
Kiva myös, että Osomatsu edellisessä ficletissä oli IC-uskollinen, koska sen pitäminen (platonisessakin) fluffissa on aina haaste
vaikka oonki sitä mieltä että Osomatsu on sisimmiltään pehmo.Kiitokset kommentista <3
Ja mäkin päätin nyt pitkästä aikaa panna tähän jatkoa
(tää seuraava on muhinut koneella marraskuusta asti)
***
Title: Kimallehirvitys
A/N: Pitäähän jonkun joskus olla kiva Karamatsulle
Ja lienee sanomattakin selvää, että Karamatsu puhuu tässä jeneistä eikä mistään muusta valuutasta.
KimallehirvitysKaramatsulla oli tapana nukkua päiväunet aina silloin tällöin univelan kuittaamiseksi. Yöunet jäivät välillä harmillisen lyhyiksi, etenkin aina silloin kun Ichimatsu potki häntä sääriin enemmän tai vähemmän vahingossa, ja Todomatsun kännykän kirkas, häikäisevä valo ja uusista viesteistä ilmoittavat piipitykset kävivät hermoille ja häiritsivät nukahtamista. Karamatsu ei kuitenkaan huomauttanut asiasta kummallekaan. Hän ei halunnut. Hän halusi olla kiltti veli, joka ei nurissut pienistä. Ja mitäpä siitä olisi hyötynyt, veljet kun eivät kuunnelleet häntä muutenkaan.
Päiväunia Karamatsu olikin kaivannut kipeästi sinä päivänä, kun Todomatsun kännykkä oli pitänyt hänet valveilla pitkälle yöhön. Onneksi hän oli nyt päivällä saanut vallata sohvan kaikessa rauhassa, vaikka onnistui häneltä nukahtaminen muidenkin läsnäollessa, kunhan kukaan ei istunut päällä tai huutanut korvan juuressa. Muiden poissaolo oli saanut aikaan sen, että Karamatsu oli nukkunut pidemmät päiväunet kuin normaalisti, koska yleensä muiden möly herätti hänet ennemmin tai myöhemmin. Kun niin ei käynyt, Karamatsu oletti heräävänsä tyhjässä huoneessa. Hän yllättyikin pienesti huomatessaan Todomatsun istuvan sohvan käsinojalla kännykkäänsä näpytellen.
”Hmm? Ai, heräsit viimein.”
Todomatsu vilkaisi nopeasti veljeään ja laski katseensa sitten takaisin puhelimeensa.
”Mmm, joo.”
Karamatsusta oli ihmeellistä, että Todomatsu oli istuutunut käsinojalle eikä vain kylmästi hänen jalkojensa päälle, kuten yleensä. Lisäksi tämä vaikutti jossain määrin odottaneen hänen heräävän, mutta ei kuitenkaan ollut herättänyt häntä. Miksi? Ei Todomatsu normaalisti odottanut ketään, kaikkein vähiten veljiään.
Karamatsu nousi istumaan sohvalla hiuksiaan haroen ja mieltään herätellen. Normaalia pidemmät päiväunet olivat tehneet olon hieman tokkuraiseksi. Hän vilkaisi uudestaan Todomatsua, joka näpytteli kännykkäänsä entistä kivaammin kunnes lopulta tunki sen hupparinsa taskuun. Sitten tämä nousi käsinojalta ja kumartui poimimaan lattialta jotain.
”Siinä.”
Todomatsu sysäsi Karamatsun syliin lattialta nostamansa mustavalkoisen muovikassin katsomattakaan veljeensä.
”Öh...”
Karamatsu katsoi vuorotellen kassia ja veljeään hämmentyneenä.
”Totty, mikä tämä on?”
Todomatsu ei ensin sanonut mitään.
”Katso itse”, hän vastasi sitten katsomatta edelleenkään Karamatsun suuntaan.
Karamatsu veti muovikassista esiin kasan jotain kimaltavaa ja kultaista. Hän levitti sen eteensä ja oli nyt hämmentyneempi kuin aiemmin. Kimaltava kultakasa oli paljetti-t-paita, josta Karamatsu oli haaveillut jo viikkoja nähtyään sen ensin mainoslehdessä ja lopulta näyteikkunassa mannekiinin päällä. Hän ei tosin ollut uskonut, että koskaan saisi pidellä sitä käsissään.
”To-todomatsu... Mikä tämä on?”
”Olen aina tiennyt, ettet ole fiksuimmasta päästä, Karamatsu-niisan, mutta tuo on pohjanoteeraus jopa sinulta. Se on paita.
”Minä näen sen kyllä, mutta miksi.
Miksi tämä paita on päätynyt syliini?”
”Minä ostin sen sinulle. No, otatko sen vai et?”
Todomatsun ääni oli jopa hivenen uhmakas. Hän istui sohvalle Karamatsun viereen.
”Mi... mutt... ti-tietenkin otan,
brother, en tietenkään kieltäydy rakkaan veljeni minulle antamasta lahjasta. En vain käsitä, miksi... miksi hankit tämän minulle.”
Karamatsun ääni ikään kuin suli pois, mutta Todomatsu kuuli silti joka sanan.
”Koska... no, kun minä silloin kerran vähän niin kuin vahingossa pilasin sen yhden lempipaitasi.”
”Vähän niin kuin vahingossa?”
Karamatsu oli tähän hetkeen asti olettanut, että kyseessä oli ollut aito vahinko, mutta Todomatsun puheet hienovaraisesti vihjasivat toiseen suuntaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajatella asiaa syvemmin, kun veli jatkoi puhumista.
”Niin... No, oli miten oli, minua... äh, minulle jäi kurja olo siitä mitä tapahtui, ja muistin miten olet halunnut tuota paitaa, joten... ostin sen ikään kuin hyvitykseksi. Jos se nyt on tarpeeksi.”
”Oh, brother, brother!”
Todomatsusta Karamatsu kuulosti siltä kuin alkaisi itkeä hetkeä minä hyvänsä, eikä hän halunnut sitä. Hän katsoi lopulta veljeään, joka liehutteli paljettipaitaa edessään näyttäen haltioituneelta. Hyvä. Ei kyyneleitä. Todomatsu ei voinut olla hymyilemättä helpottuneena.
Yhtäkkiä Karamatsu kuitenkin pysäytti käsiensä liikkeen ja laski paidan syliinsä.
”Mutta... Todomatsu.”
”No mitä nyt?”
”Tämähän on kymppitonnin paita.”
”Kyllä minä sen tiedän, minähän sen maksoin.”
”Miten sinulla oli varaa tähän?”
”Osa-aikatyö”, Todomatsu mutisi välttelevästi hetken vaiteliasuuden jälkeen.
”Ja sitten sinä menet ja tuhlaat palkastasi kymppitonnin ostaaksesi paidan
minulle?”
Todomatsu nyökkäsi pienesti näyttäen siltä kuin ei olisi itsekään tajunnut, mitä oli tehnyt.
”Olet sen arvoinen”, hän sanoi sitten hyvin hiljaa. Hän ei ollut varma, kuuliko Karamatsu sitä, eikä oikeastaan halunnutkaan tietää. Hän ei ollut edes varma siitä, kumpi olisi parempi vaihtoehto.
”Sitä paitsi”, Todomatsu sanoi sitten reippaalla äänensävyllä, ”pitäähän sinulla aina olla vaatekaapissasi joitain kimaltavia hirvityksiä, joita voin sitten suureen ääneen arvostella onkireissuilla. Ja jos sinun on välttämättä pidettävä ylläsi kaameita rytkyjä, niin käytä edes merkkirytkyjä.”
Todomatsu tarkkaili hetken veljeään, joka sormeili paljettipaitaa kaikinpuolin hämmentyneen näköisenä. Ennen kuin hiljaisuudesta ehti tulla kiusallista, Todomatsu läimäytti kätensä polvilleen ja ponkaisi sitten ylös sohvalta.
”No, minä taidan nyt tästä lähteä”, hän sanoi katse oviaukossa. ”Nauti siitä paidasta tai jotain.”
Todomatsu ei jäänyt kuuntelemaan, oliko veljellä mitään sanottavaa hänelle. Hän poistui paikalta hivenen kiusaantuneena, mutta mieli harvinaisen kevyenä. Hän oli viimein päässyt eroon sydäntään painavasta raskaasta taakasta.
