Kevät (kaipauksesta raskas) |S| Draco/Harry

[Odo]

Ficin nimi: Kevät (kaipauksesta raskas)
Kirjoittaja: Odo
Genre: melankolinen draama
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Selailin saamiani inspiraation murusia FF50:stä varten (aiheella Luihuiset). Sain alla mainitun sanaan 030.Kevät. Osallistuu myös Vuosi raapalehtien V.

“You can cut all the flowers but you cannot keep Spring from coming.”
― Pablo Neruda

Nevillan antama upea inspiraatio, kiitos. <3

Kevät
(kaipauksesta raskas)

Harry nousi vuoteesta tavallista myöhempään. Keittiössä oli hiljaista hänen astellessa alakertaan. Kahvipannussa oli haaleaa kahvia, unohtunutta, eikä Päivän profeettaan oltu koskettu. Takapihan kuistille vievä ovi oli raollaan ja Harry erotti saksien vaimeat kaiut.

Kukkien nuput ja lehdet peittivät tammilaudoitusta ja mullan tuoksu oli tuore aamukasteesta. Aurinko oli jo noussut lämpimänä, kevään merkkinä. Dracon kädet olivat vakaat hänen katkoessa Harryn istuttamien kukkien varsia. Pudottaakseen nuput pois, niin ettei kenenkään tarvitsisi niitä katsoa. Vihreän saviruukun kukat olivat kynittyjä ja tunnistamattomia, mutta Harry tiesi mitä oli viljellyt siihen kevään lähestyessä. Narsisseja, Dracon äidille, mitkä kukkisivat keväällä.

Takapihalla olevat Ruskoliljat eivät olleet vielä heränneet punakultaiseen loistoonsa. Liljat olivat vasta kesän lapsia, kuten hekin olivat. Harry astui aivan lähelle avutonta miestään, joka pysyi vaiti jatkaessaan työtään. Lehdet paljaiden jalkojen alla tuntuivat viileiltä ja elottomilta. Olisivat voineet olla kauniita, jos olisivat saaneet elää.

”Et voi estää kevättä tulemasta”, Harry kuiskasi, eikä hänen tarvinnut nähdä kyyneleitä miehensä poskipäillä tietääkseen tämän itkevän. Velhosodasta oli jo vuosikausia aikaa, kaksi siitä, kun Narcissa Malfoy oli nukkunut pois. Silti Dracon sydän kaipasi, eikä hän halunnut kohdata muistojaan tai kevättä, jolloin narsissat kukkivat ja palauttivat lapsuuden puutarhan mieleen. Äidin helmeilevän naurun ja halaukset.

Kyllä hän tiesi, ettei kevättä voinut kieltää saapumasta.

[Fairy tale]

Oi mikä ihana pieni helmi tämä onkaan.
Ja tulinkin lukeneeksi tämän juuri kun oikeastikin satoi lunta kevään keskelle.
Sieltä se kevät kuitenkin tulee.

Voi Dracoa ja hänen ikäväänsä.

[Mariaxoxo]

Voi ei, miten ihana teksti! Älyttömän liikuttavaa, miten narsissit muistuttavat Dracoa äidistä ja hän yrittää estää kevättä saapumasta. Onneksi Harry osasi suhtautua ihanan ymmärtävästi ja tajus heti, mistä on kyse eikä alkanut valittaa kuolleista kukista tms. Kaiken kaikkiaan todella kaunis ja koskettava teksti!

[Vuorna]

Iltaa! Tokihan sitä täytyy näin kevään kunniaksi lukea joku oikein kunnolla keväinen teksti, ja otsikon perusteella tänne eksyinkin. Kiva että eksyin, tämä oli nimittäin tosi ihastuttavaa luettavaa! Enpä ole aiemmin tainnut lukea tekstiä tämmöisellä surua ja vakiintunutta parisuhdetta yhdistävällä asetelmalla, mutta se oli minusta kiehtovaa ja toimi hyvin.

Oi, olipa mielenkiintoinen juttu tuo, miten Draco katkoi Harryn istuttamilta narsisseilta varret. Siinä oli minusta hieno kontrasti molempien toimien välillä – Harry hyvyyttään ne oli istuttanut muistuttamaan Narcissasta, mutta parikaan vuotta ei ollut riittänyt Dracolle tuskan tukahduttamiseksi. Vakain käsin narsisseja katkova Draco on kaikessa surullisuudessaan erittäin onnistunut, on helppo kuvitella hänen toimivan niin. Harryn lausahdus oli realistisuudessaan myös surumielinen, sillä oikeassahan hän on. Siitä huolimatta surua voi harvemmin poistaa rationaalisuudella, veikkaan Dracon kyllä tietävän ettei kukkien tuhoaminen kevättä estä tai oikeastaan edes helpota Narcissan kuoleman käsittelyä.

Jäin oikein ihailemaan sitä, miten näinkin lyhyessä tekstissä olet onnistunut käsittelemään surua ja menetystä näin hienovaraisen osuvasti. Tuota inspiraatiovirkettäsi olit myös hyödyntänyt todella hienosti, ja sen pohjalta sait aikaan erittäin vaikuttavan tekstin. Pidin myös siitä, miten paritus itsessään oli tässä esillä, vaikkei se pääroolissa ollutkaan. Minä pidin tästä kovasti, kiitos tästä hienosta tekstistä!

[Vendela]

Oho, olipa tämä tosiaan melankolinen. Hienoa, että Vuorna tämän nosteli esiin, en olisi varmaan muuten tullut lukeneeksi

Dracoa kävi kovasti sääliksi. Aluksi ihmettelin tuota kukkien nuppujen leikkaamista mutta kun totuus sitten valkeni niin sydäntä kyllä särki Haluan kuitenkin ajatella positiivisesti, joten onneksi Dracolla on Harry joka toivottavasti auttaa pahimman yli. Tästä välittyi hienosti Dracon ja Narcissan suhde.

Tämä oli oikein hieno ja koskettava lukea juuri tässä hetkessä kun kevät tekee kohinalla tuloaan. Tällä on kaunis nimi ja toteutus oli myös oikein onnistunut Kiitos tästä!

Vendela

[Odo]

Täällähän on monta kommenttia! Kiitos lyhesti kaikille kommentoineille Fairy Tale, Mariaxoxo, Vuorna ja Vendela. Kuten tuossa toiseen Vuornan kommentoimaan ficciin sanoinkin on hassua nähdä omaa vanhempaa tuotantoa tosiaan etusivulla.

On aivan ihanaa lukea kommentteja ja arvostan niitä valtavasti, vaikka (etenkin nykyisin) jään useimmiten sanattomaksi kauniista sanoista. Erityisesti lämmittää se, että tekstini vielä pitkänkin ajan jälkeen herättää tunteita, olipa se sitten ihastusta tai sydänsärkyjä (toki kivaa, että säryistä huolimatta pidettiin!) Kiitoskia teille kaikille! ♥