Nimi: Lätäköitä lattialla
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: arkinen dramafluffy
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto:
Sirius kiertää Remuksen taakse ja kastelee paljaat varpaansa lätäkössä, jalkapohjaan tarttuu ruskea lehti. Vastuunvapautus: J.K :n omaa, en saa rahaa
A/N: Koska syksy on sirremuksen vuodenaika, päätin kirjoittaa siitä jotain kivaa. Tässä on pätkiä kaksikon syksystä, toivottavasti pidätte (ja kommentoitte
). Haasteeseen Fluffy10, sanalla
pergamentti, josta inspiroiduin vaikkei niin vahvasti puske läpi. Mitäs vielä... Remus juo teetä ja Siriuksella on krapula, eikä siinä kaikki!
*
Sinä vuonna syksy saapui aikaisin.
Tai ehkä vain nopeasti, niin ettei sitä huomannut ennen kuin sade tuli ikkunasta sisään tuoden mukanaan kellastuneita lehtiä ja tuuli pudotti kahvikupin ikkunalaudalta. Remus tietää Siriuksen unohtaneen sen aamulla auki, aina hän unohtaa, vaikka Remus muistuttaisi joka päivä. Niinpä sade pääsee sisään ja kastelee Remuksen sukat, Sirius nauraa keittäen vettä sovinnon eleenä. Remus tekee teetä ja Siriuskin juo vähän, kaataen loput jäähtyneenä viemäriin.
Eräänä sellaisena päivänä Sirius istuu tiskialtaan reunalla, naputellen sormiaan vasten mukin kuumaa pintaa ja tuijottaa ikkunaruutuun iskeytyviä pisaroita.
"Outoa, kun ei olla enää siellä", Sirius toteaa, "Tylypahkassa, siis."
Remus hörppää vaitonaisena teetään, joka on yhä Siriukselle liian kuumaa, ja kohauttaa sitten olkapäitään.
"Tavallaan. Seitsemän vuotta on pitkä aika."
"Niin on", Sirius vahvistaa. Hän tuijottaa jälleen sateeseen.
"Meidän pitäisi hankkia verhot", Remus sanoo.
Sirius ottaa kulauksen teestään ja laskee mukin altaaseen. Seinän takana naukuu kissa, se jonka omistaja on aina töissä. Ehkä sekin pelkää olla yksin, ehkä sekin pelkää sotaa. Sirius kiertää Remuksen taakse ja kastelee paljaat varpaansa lätäkössä, jalkapohjaan tarttuu ruskea lehti. Hän nojaa leukaansa toisen pojan kovaan olkapäähän, kietoo käsivartensa tämän rintakehän ympäri ja painaa huulensa kiinni kaulaan.
"Ei sitten samettia."
Remus ei vastaa, taivuttaa vain päätään taakse, sulkee silmät ja kahden päivän päästä heillä on lyhyet verhot, oranssinpunaiset kevyestä pellavasta. Ne kastuvat ensimmäisessä sateessa, Sirius nauraa ja suutelee nyreän ilmeen pois Remuksen kasvoilta. Remus hymähtää ja sulkee ikkunan ja verhot samoin, rutistaa paidan olkapäistä ruttuun ja näykkäisee kaulaa. Sama kahvikuppi putoaa nyt keittiönpöydältä, eikä Sirius muista keittää teetä.
*
Tuuli ujeltaa Viistokujan vinoilla seinillä, viskoo Siriuksen mustia hiuksia ja ujuttautuu hihansuista iholle. Remuksella on harmaa villapaita ja hatara hymy, kun tämä nykäisee suortuvan pois Siriuksen suusta. Remus ostaa lisää mustetta ja pergamenttia, he vastaavat Jamesin ja Lilyn kirjeeseen (
kaikki on hyvin, kyllä on kuultu, on kamalaa, niin kunpa tämä loppuisi pian, kaikki on hyvin.)
Peter käy heidän kanssaan jästi-Lontoossa, polttaa Siriuksen kanssa pari tupakkaa kunnes he kaikki kastuvat sateessa ja on pakko mennä baariin. He puhuvat syvällisiä syksystä ja Tylypahkasta, Lilystä ja Jamesista (
uskaltaako James kosia, miten sota pakottaakaan ihmiset naimisiin niin pian, sormus on kyllä kaunis, James peri sen isotädiltään, kyllä Lily varmaan suostuu) ja tietysti politiikasta, siihen asti kun Peter iskee itselleen naisen ja Remus ilmiinnyttää Siriuksen kotiin.
Seuraavana aamuna Remus antaa Siriuksen nukkua, keittää vahvaa kahvia ja suukottaa kuumottavaa otsaa.
"Minä kuolen", Sirius raakkuu ja yskii lakanat liimautuneina nihkeään kehoon.
"Kaikki me joskus", Remus toteaa naama peruslukemilla ja tuo toisen peiton.
"Tarkoitin että kuolen
tähän", Siriuksen silmät ovat punertavat ja ääni käheä.
"Etkä kuole. Krapula ja flunssa eivät vain ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta itsepähän ne hankit."
"Enhän", Sirius kiistää ja mulkoilee tyyntä Remusta.
"Sinä joit liikaa, ja ilman takkia kuljeskelu tuulessa ja sateessa on onnensa koittelua", Remus valistaa ja katoaa keittiöön.
"Sinullakaan ei ollut takkia!" Sirius huutaa perään närkästyneenä.
Remus viheltelee tyytyväisesti samalla kun keittää itselleen teetä ja lisää siihen hunajaa. Hän hymyilee, jättää ikkunan avaamatta ja juottaa Siriukselle yskänlääkettä, joka maistuu äitelälle pyöränkumille. Mustatukka irvistää ja mulkoilee liian iloisen näköistä Remusta kulmiensa alta. Äkkiä virnistys leviää hänen punottaville kasvoilleen.
"Kuutamoiseni, tule tänne ja anna suukko."
"En, kiitos vain."
"Höh! Sinä et enää rakasta minua!"
Remus luo häneen tyhjentävän luuletko-minua-todella-noin-tyhmäksi -katseen, mutta valmistaa Siriukselle lempeästi hymyillen Irish coffeen tuplaviskillä.
*
Ennen täysikuuta Sirius lentää moottoripyörällä maalle, Remus takertuneena kiinni nahkatakin selkämykseen. Maassa on enemmän lehtiä kuin puissa, ja kaiken yllä lepää kevyt kostea sumu. Sirius pyyhkii hiukset pois levottomien silmien edestä, lupaa kuiskaten pysyä vierellä koko ajan. Remus hengittää syvään, multaa ja maatuvaa kariketta ja Siriusta. Oksilta tipahtelee pisaroita maahan, Remus nojaa vasten puunrunkoa ja hengittää.
"Entä jos joku tulee?"
"Ei tänne kukaan eksy. Ja minä olen sinun kanssasi."
Sormet kaivautuvat syvemmälle kaarnaan, kun raju kylmä tuuli puhaltaa pilvet pois ja riipii lisää punertavia lehtiä mukaansa. Ne täplittävät maata kuin veripisarat. Kuu nousee ja susi ulvoo Remuksen rinnassa vapauden nälkäänsä. Kun susi vie Remuksen kokonaan ja nuuskii viileää ilmaa sieraimet värähdellen, kynnet pureutuneina syvälle metsämaahan, Sirius on siinä seisten varmana kaikilla neljällä tassullaan.
Koira näkee levottomuuden meripihkanvärisissä pedonsilmissä ja keskittyy käyttäytymään rauhallisesti, sen enempää uhkaamatta kuin alistumatta. Susi muistaa koiran tuoksun ja pian molemmat juoksevat puiden lomassa, aamuun asti kunnes rauhattomuus häviää. Suden täytyy päästä liikkumaan, tuntea viima turkissaan ja joustava maa anturoiden alla, on pakko liikkua, pakko
elää edes yksi yö kerrallaan, jotta sisuksia repivä raivo asettuu, että Remus voi taas
hengittää.
Kivuliaan takaisin muuttumisen jälkeen Sirius pitelee Remusta sylissään, kietoo viittaa tiukemmin tärisevän vartalon ympärille, on lähellä, puhaltaa lämmintä ilmaa kalpeaan niskaan ja hieroo selkänikamia. He katsovat harvinaista syysaurinkoa, joka kultaa maiseman ennen kuin pilvet lipuvat eteen ja Sirius starttaa pyörän.
Illalla Viistokujan pienessä yksiössä Sirius makaa Remuksen vieressä, sivelee toisen vanhoja kuutamoarpia (sinä iltana ei ole yhtään uutta mitä varoa). Hän koskettaa varoen, kuin peläten ohuen ihon repeytyvän sormien alla. Remus hengittää väristen, varjot silmien alla ja kynnet katkeilleina. Remuksen iho on pergamentti, jolle Sirius kirjoittaa huulillaan heille tulevaisuuden, joka ei sisällä sotaa eikä kuolemaa ja he elävät yli kaksikymmenvuotiaiksi. Hän kirjoittaa rakkaudesta ja toivosta, maan kultaavasta auringonvalosta.
*
Sade tulee ikkunasta sisään ja Sirius lepyttelee Remusta, painaa teenmakuisen suudelman suupieleen ja taikoo värikkäät lehdet pois lattialta.
