A/N: Suurkiitos jokaiselle! Auh, luulin, etten ehtisi tänään lisäämään jatkoa, koska oli tarkoitus tulla kotiin vasta yhdentoista aikaan, mutta tulinkin sitten vähän aiemmin ja tulen myös kiltisti lisäämään.
Stargazer, kiitoksia! Luulisin, että oikea taivutusmuoto on
sisällöttömyyttä, ja ohimennen sanoen on kummallista, miten aina välillä ainakin minulle sattuu sitä, etten yksinkertaisesti pysty käsittämään, miten joku sana kirjoitetaan
Sitten mietin sitä aikani ja koko ajan aivoni käyvät ylikierroksilla enkä ainakaan tajua mitään. Hassua. Niin, olen iloinen, että tykkäsit luvusta
Remus on tosiaan vetkutellut kertomisen kanssa jo aika pitkään, toivottavasti hän saa jossain vaiheessa itseään niskasta kiinni. Toisaalta tuntuu siltä, että eihän tuollaista asiaa yksinkertaisesti voi jättää kertomatta, jos on pitempään yhdessä. Saa nähdä.
Velns Meica, kiitos! Hauska kuulla, että tykkäät Kaceysta. Muistaakseni hän taisi ilmestyä tarinaan alun perin sen suurempia suunnittelematta, tarvitsin vain Lilylle jonkun kaverin, jonak kanssa hän voisi jutella, mutta jotenkin Kacey päätyi seurustelemaan Remuksen kanssa (luultavasti halusin piristää Remusta!) ja muuttui sitten vaivihkaa aika olennaiseksi hahmoksi tarinassa...
Mya Musta, kiitoksia! Tämä on tosiaan ollut edellisessä Finissä aikoinaan kokonaan, muistaakseni valmistunut noin vuosi sitten... Ja Vuotiksessa myös. Mutta on hienoa kuulla, että tätä jaksaa lukea toiseenkin kertaan
*
OSA 19
Seuraavana aamuna Remus tunsi itsensä lähinnä pohjattoman väsyneeksi. Kun hän palasi aamuviideltä omaan makuusaliinsa, hän halusi vain painaa päänsä tyynyynsä ja nukkua, ja sen hän tekikin. James, Sirius ja Peter olivat lähteneet Rääkyvästä Röttelöstä jo hieman aiemmin, joten heillä oli ollut myös enemmän aikaa nukkua eikä yö joka tapauksessa ollut väsyttänyt heitä yhtä paljon kuin Remusta. Niinpä he antoivat pojan jäädä aamulla nukkumaan lähtiessään itse hieman vaitonaisina aamupalalle.
Lily ja Kacey istuivat jo aamiaispöydässä, kun he saapuivat paikalle. Lily tuijotti tiukasti pöytään, mutta Kacey nosti odottavan näköisenä katseensa vain pettyäkseen tajutessaan, ettei Remus ollut toisten mukana.
”Onko Remus makuusalissa?” tyttö kysyi hieman kireällä äänellä.
James ja Sirius vilkaisivat toisiinsa.
”On”, sanoi James hyvin lyhyen harkinnan jälkeen. ”Nukkuu.”
”Okei”, Kacey sanoi. ”Voinko minä mennä sinne?”
”Sinäpä olet innoissasi”, virnisti Sirius, mutta vakavoitui, kun James tökkäsi häntä kovakouraisesti kylkeen. ”Mene vain, jos haluat. Ehkä sinun näkemisesi piristää Kuutamoa, siis jos hän ylipäätään herää lähiaikoina.”
Kacey näytti säikähtäneeltä.
”Ei sillä, että hän olisi kuollut tai mitään”, Sirius lisäsi kiireesti. ”Häntä vain varmaan nukuttaa.”
”Selvä”, sanoi Kacey huojentuneena. ”No, minä taidan mennä sinne. Nähdään myöhemmin, Lily.”
Lily vilkutti Kaceylle, kun tyttö nousi vauhdilla penkiltään ja käveli pois jäämättä juttelemaan sen enempää. Sirius istui Kaceyn jättämälle tyhjälle paikalle eikä voinut olla huomaamatta pientä värähdystä Lilyn ilmeessä, kun tyttö käänsi katseensa pois.
”No, Lily, mitä sinulle kuuluu?” kysyi James toiveikkaalla äänellä.
”Hyvää”, sanoi Lily tuskin nostaen katsettaan pöydästä.
”Eikö meidän pitänyt olla jonkinlaisissa väleissä?” James rypisti kulmiaan. ”Aselepo tai jotain sellaista? Olenko minä tehnyt jotain?”
Lily katsoi Jamesia ja hymyili melkoisen väsyneen näköisenä.
”Et”, tyttö sanoi, ”muuten minä olisin jo kironnut sinut. Minua vain väsyttää.”
”Tai heittänyt puurolautasella”, Sirius lisäsi avuliaasti, mutta sai palkakseen vain vihaisen mulkaisun. ”Okei, minä olen ihan hiljaa.”
”No hyvä, etten minä ole tehnyt taas jotain”, James huokaisi helpottuneen näköisenä. ”Ja siitä puheen, ollen, haluaisitko sinä mahdollisesti lähteä minun kanssani Tylyahoon?”
Lily kohotti kulmiaan.
”Tuo oli iskuyritys”, tyttö sanoi, ”enkä minä edelleen siedä niitä. Vaikka en heittäisikään sinua puurolautasella. Sitä paitsi miten me muka olisimme yhtäkkiä päässeet Tylyahoon?”
”Se on järjestettävissä”, sanoi James innokkaan näköisenä, ”jos sinä – ”
”Ei käy”, Lily tokaisi. ”Anteeksi nyt vain, Potter, mutta sinun ei tarvitse käyttäytyä niin kuin minä en olisi kieltäytynyt jo noin miljoona kertaa. Ja ei millään pahalla, mutta minä taidan tästä lähteä.”
”Minne?” Sirius kuuli kysyvänsä. ”Kacey on Remuksen kanssa.”
”No, se ei tarkoita, että minun olisi pakko olla teidän kanssanne”, totesi Lily ja katsoi ohimenevän hetken Siriusta silmiin, ennen kuin kääntyi ja lähti.
Oli hyvin lämmintä. Remukselta kesti hetken, ennen kuin tajusi olevansa omassa tutussa sängyssään, ja tajutessaan sen hän tietysti ilahtui. Ilmeisesti kukaan ei myöskään kiirehtinyt herättämään häntä eikä hyppinyt hänen päällään, joten hän saattoi kaikessa rauhassa kääntää kylkeä ja upottaa päänsä tyynyyn. Ikävä kyllä hänen suunnitelmansa keskeytyivät, kun hän sattui raottamaan silmiään ja huomasi jotain, joka ei missään tapauksessa kuulunut hänen käsitykseensä normaalista kuudesluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalista.
”Kacey?” hän huudahti – tai olisi huudahtanut, jos olisi löytänyt tarpeeksi ääntä siihen heti herättyään. ”Mitä ihmettä sinä teet täällä?”
Kacey istui Siriuksen sängyllä ja heilutti jalkojaan sen reunan yli sen näköisenä, että oli istunut siinä jo jonkin aikaa.
”Sirius sanoi, että sinä olet nukkumassa”, tyttö totesi.
”Ja sinä tulit katsomaan?” Remus kohotti kulmiaan.
”Pöhkö”, tuhahti Kacey, mutta virnisti sitten pienesti. ”No, minä olin kyllä hieman pettynyt tajutessani, että sinä nukut vaatteet päällä.”
Remus kömpi vaivalloisesti istumaan. Jostain syystä vain metrin päässä istuva tyttö tuntui helpottavan heräämistä huomattavasti.
”Miten eilinen meni?” kysyi Kacey. ”Ei sillä, että minä tietäisin yhtään, mitä sinä puuhasit, kunhan ajattelin olla kohtelias.”
Remus kohautti olkapäitään.
”Ihan hyvin kai”, hän sanoi väsyneenä, ”mutta minä haluaisin unohtaa koko jutun vähäksi aikaa. Käykö?”
”Käy”, Kacey sanoi heti. ”Kunhan sinä tiedät, että jos haluaisit kertoa, minä kyllä kuuntelisin – ”
”Tiedän”, ilmoitti Remus.
Kacey näytti siltä, kuin olisi halunnut sanoa vielä enemmänkin, mutta hetken epäröityään tyttö tyytyi hymyilemään ja vilkaisemaan ovelle.
”No niin. Nyt kun sinä olet kerran herännyt, pitäisiköhän minun mennä ulos odottamaan, että saat vaihdettua kunnialliset vaatteet päällesi?”
”Etkö sinä pidä pyjamaa kunniallisina vaatteina?” Remus kohotti kulmiaan, mutta Kacey vain pudisteli päätään. ”No, olkoon. Mutta suoraan sanoen minua väsyttää vielä aika lailla, enkä välttämättä jaksaisi kuvitella nousevani sängystä.”
”Ai”, sanoi Kacey. ”No, minä taidan sitten lähteä. Anteeksi, että herätin sinut.”
”Et sinä herättänyt minua”, Remus virnisti, ”vaikka sinun huomaamisesi saattoikin edesauttaa heräämistä. Ja eihän sinun välttämättä tarvitse lähteäkään, sinä voisit vaikka istua siinä…”
Kacey kohotti kulmiaan.
”…tai tulla tänne istumaan”, ehdotti Remus ja teki tilaa sängylleen.
”Sinä olet kierompi kuin luulin, Lupin”, Kacey tokaisi, mutta Remuksen helpotukseksi tytön kasvoille levisi leveä hymy. ”Paljon kierompi.”
”Minä en vain halua olla yksin”, totesi Remus pää kallellaan. ”Onko siinä jotain pahaa?”
Kacey huokaisi ja siirtyi istumaan Remuksen viereen pojan sängylle.
”Ei, ei siinä ole mitään pahaa”, tyttö sanoi.
Sirius oli huonolla tuulella. Hänen yöunensa olivat sentään jääneet hieman liian lyhyiksi, James oli vaipunut pohtimaan Lilyä tämän kieltäydyttyä lähtemästä Tylyahoon, ja kaiken lisäksi Lily oli vielä mennessään mulkoillut Siriusta sen näköisenä, kuin ei edes haluaisi puhua tälle. Mitä ihmettä Sirius muka nyt oli tehnyt väärin? Eihän hän edes ollut tehnyt mitään!
Joka tapauksessa häntä ärsytti melkoisesti, kun hän jätti Jamesin ja Peterin pelaamaan velhonshakkia oleskeluhuoneeseen ja harppoi itse rappuset makuusaliin. Mikä ihme Lilyä vaivasi? Saattoivatko tytöt suuttua yhtäkkiä ilman mitään syytä, vai pitäisikö hänen oikeasti olla huolissaan? Sitä pohtien hän työnsi oven auki ja -
”KUUTAMO!” Sirius karjaisi hyvin järkyttyneenä.
Remus räpsäytti silmänsä auki ja niin teki myös Kacey, joka makasi Remuksen vieressä pojan sängyssä ja punastui. Se oli hyvin harvinaista, sillä Kacey tunnetusti oli niitä ihmisiä, jotka eivät pahemmin punastelleet. Sirius nojasi ovenkarmiin ja sulki auki loksahtaneen suunsa.
”Mitä IHMETTÄ täällä tapahtuu?” hän kysyi, kun Remus kömpi hieman äkäisen näköisenä istumaan. ”Pitääkö minun ruveta pelkäämään sydänkohtausta aina tullessani omaan makuusaliini? Kuulkaahan nyt, minusta on ihan mukavaa, että te tykkäätte toisistanne, mutta – ”
”Sirius, vedä henkeä”, Remus tokaisi eikä kuulostanut tippaakaan hämmentyneeltä. ”Kaceyta väsytti, eikä hän jaksanut kävellä omaan makuusaliinsa asti, kelpaako?”
Ei, ei se kelvannut. Sirius vilkuili hyvin epäluuloisena Remuksen pyjaman peittämää ylävartaloa.
”No, kiitos Merlinille, että teillä on sentään vaatteet päällä”, hän tokaisi. ”Muuten minä olisin varmaan pyörtynyt tai vielä pahempaa – ”
”Älä jaksa”, Remus sanoi. ”Ehkä minä olisin lukinnut oven.”
”Ei sinusta ikinä tiedä”, Sirius sanoi silmät pyöreinä.
”Tuota noin”, sanoi selvästi varsin hämmentynyt Kacey ja nousi sängystä. Sirius painoi silmänsä tiukasti kiinni. ”Ei mitään hätää, Sirius, minullakin on vaatteet päällä.”
”Hyvä”, sanoi Sirius ja avasi silmänsä hyvin varovasti.
Kacey huokaisi ja lähti. Tuskin ovi oli pamahtanut kiinni tytön mentyä, kun Sirius löysi hetkeksi kadonneen puhekykynsä jälleen.
”Mitä ihmettä tuo oli olevinaan, Kuutamo?” hän kysyi välittämättä Remuksen välttelevästä ilmeestä tuon taivaallista. ”Ettekö te yhtään ajatellut, miltä tuo näytti? Minä olisin saattanut oikeasti saada sydänkohtauksen. Itse asiassa minusta tuntuu, ettei minun sydämeni hakkaa aivan tasaisesti – ”
”Älä viitsi”, komensi Remus. ”Ihan kuin et olisi koskaan itse – ”
” – tuonut tyttöjä makuusaliin?” Sirius täydensi. ”Ei, en itse asiassa ole! MINÄ välitän siitä, etteivät ystäväni kuole järkytykseen tähän aikaan aamusta.”
Remus ei sanonut mitään, riisui vain pyjamansa ja veti farkut ja tummansinisen paidan päälleen. Siriuskin oli hetken vaiti, mutta se hetki ei kestänyt pitkään.
”Tuota noin”, hän sanoi sitten aloittaen kiertelevästi ihan vain sen takia, ettei Remus kuvittelisi hänen olevan utelias tai mitään, ”mitä te tarkalleen ottaen olitte tekemässä, kun minä keskeytin teidät?”
”Sirius hyvä”, totesi Remus väsyneen näköisenä, mutta Sirius oli huomaavinaan pojan hymyilevän toisesta suupielestään, ”meillä oli vaatteet päällämme.”
”No, se jättää silti monia vaihtoehtoja”, sanoi Sirius.
”Ei jätä”, tokaisi Remus, ”ja jos sinä et vielä osaa kunnioittaa toisten ihmisten yksityisyyttä, niin nyt on korkea aika opetella. Se siitä aiheesta.”
”Te siis ette - ?”
”EMME!” Remus huudahti. ”Pahus, tästä asiasta ei keskustella.”
Sirius kohotti kulmiaan.
”Onko sinulla ongelmia siitä keskustelemisen suhteen?” hän kysyi kiinnostuneena. ”Minä voisin neuvoa – ”
”Et voisi”, totesi Remus, ”eikä minulla ole ongelmia vaan yksityisasioita. Mutta kun sinua kerran niin kauheasti kiinnostaa, niin ei, minä ja Kacey emme ole suunnitelleet mitään mikä saattaisi tehdä sinusta kummisedän, emmekä varmasti suunnittele vähään aikaan. Selvä?”
”Miksi ette?” Sirius näytti pettyneeltä.
”Haluaisitko sinä kummisedäksi?” Remus hämmästyi.
”Mikä ettei”, Sirius virnisti.
”Tai sitten sinulla vain on hillitön taipumus sotkeutua toisten asioihin”, arveli Remus.
”Ehkä”, Sirius sanoi ja kohautti olkapäitään. ”Häiritseekö se sinua?”
”Häiritsee”, Remus totesi. ”Missä muut ovat?”
”Se outo pörrötukkainen poika, jolla on pakkomielle muuan punatukkaisesta tytöstä ja vielä oudompi, joka kävelee tytön kanssa iltaisin ulkona ja JUTTELEE?” Sirius kysyi. ”Pelaavat shakkia oleskeluhuoneessa.”
”Mennään sinne”, tokaisi Remus.
”Mennään vain”, sanoi Sirius ja hymyili varsin onnellisen näköisenä, ”niin minä saan kertoa, mitä löysin makuusalista.”
Remus yritti heittää Siriusta tyynyllä, mutta ikävä kyllä Siriuksella näytti olevan kokemusta lentävien esineiden väistelystä, sillä tyyny sujahti reilusti tämän pään ohitse.
Kacey saapui tyttöjen makuuhuoneeseen niin vauhdikkaasti, että Lily melkein säikähti. Onneksi hän oli jo tottunut melko hyvin Kaceyn ajoittaiseen energisyyteen, ettei tilanteeseen sopeutuminen vienyt häneltä kovinkaan kauan aikaa, ja niinpä hän ei myöskään tippunut järkytyksen takia sängyltään.
”Se oli noloa”, tokaisi Kacey ja pomppasi istumaan sängylleen – nimenomaan pomppasi ja Lily oli iloinen, ettei tyttö pompatessaan ruhjonut mattoa kasaan.
”Mikä?” hän kysyi hieman poissaolevana.
Kacey irvisti.
”Sirius löysi minut ja Remuksen sängystä – ”
”MITÄ?” Lily huudahti, eikä ainakaan ollut enää tippaakaan poissaoleva. ”Kacey, mitä ihmettä te – ”
”Miksi minä sanon aina kaiken väärin?” Kacey voihkaisi. ”Siis me OLIMME sängyssä, mutta me emme varsinaisesti TEHNEET siellä mitään – ”
”Te vain olitte sängyssä?” Lily kysyi erittäin epäluuloisena. ”Keskellä päivää? Remuksen sängyssä? Peiton alla, kenties? Ehkä ilman vaatteita?”
”Sinä olet liian kaksimielinen”, Kacey tokaisi.
”Itse asiassa sinä olet meistä se kaksimielisempi”, Lily korjasi nopeasti. ”Ja ihan oikeasti, miten pahuksessa te olitte sinne sänkyyn joutuneet?”
”No, Remus oli nukkumassa, kun minä menin hänen makuusaliinsa”, Kacey aloitti hyvin viattomalta näyttäen. ”Hän tietysti heräsi hetken kuluttua ja minä aioin lähteä, mutta hän sanoi, että minä voisin jäädä. Me istuimme sängyllä, ja ehkä vähän halailimme, ja sitten Remus ikään kuin kääntyi taaksepäin ja minä menin mukana. Hän veti peiton meidän päällemme, ja – ”
”Minä en halua kuulla!” parahti Lily.
”Ja me makasimme hänen sängyllään”, jatkoi Kacey häiriintymättä ja virnisti, ”mutta emme sillä tavalla, emme todellakaan. Kunnes Sirius syöksyi huoneeseen ja järkyttyi – ”
”Kerrankin hänellä oli siihen hyvä syy”, mutisi Lily.
” – ja minä lähdin, kun hän alkoi näyttää siltä, että aikoo saarnata Remukselle siveydestä”, Kacey lopetti selityksensä. ”Ei mitään sen kummempia. Minä en ole ruvennut tuhmaksi ja sitä paitsi minusta tuntuu, ettei Remuskaan ole rupeamassa aivan lähiaikoina, joten – ”
”Ei yksityiskohtia”, pyysi Lily hyvin hartaasti, ”jooko? Sinulla ja Remuksella on varmaan ihan kivaa, mutta minä en välttämättä halua kuulla siitä – ”
”Hassua”, sanoi Kacey.
”Minulle voit kertoa”, virnisti Michelle, joka ilmestynyt makuusalin ovelle heidän kummankaan sitä huomaamatta.
”Ehkä minä jätän väliin”, totesi Kacey.
Lily ei oikeastaan edes ihmetellyt sitä, ettei Kacey ryhtynyt kertomaan Michellelle yksityiskohtia Remuksen kanssa viettämästään ajasta. Jostain syystä Kacey ei tuntunut olevan Michellen kanssa sen parempi kaveri kuin Lilykään, vaikka kaikki kuudesluokkalaiset rohkelikkotytöt tulivatkin hyvin toimeen keskenään. Nuorempina he olivat vielä viettäneet jonkin verran aikaa neljästään, mutta jossain vaiheessa he kai olivat kasvaneet hieman eri suuntiin, niin klisee kuin se olikin. Lily ja Kacey olivat huomanneet olevansa monissa asioissa samalla aaltopituudella, ja Michelle ja Naima olivat jutelleet keskenään omista asioistaan.
Michelle ei näyttänyt loukkaantuvan Kaceyn välttelevästä vastauksesta, käveli vain peilin eteen ja pöyhi kädellään pitkiä vaaleita hiuksiaan.
”Sinä ja Lupin olette oikeastaan oikein suloinen pari”, totesi Michelle. ”Vaikka minä joskus kuvittelinkin, että hän olisi vähän liian hiljainen sinulle.”
”Niin minäkin”, Kacey virnisti. ”Sitten tutustuin häneen.”
Michelle hymyili.
”No, niinkin voi käydä. Remus on siis puheliaampi, kuin miltä vaikuttaa?”
Kacey kohautti olkapäitään.
”Kyllähän hän tietysti enemmän puhuu, kun hänet tuntee kunnolla. Mutta ehkä minäkin olen hänen seurassaan vähän hiljaisempi.”
”Sitä on vaikea uskoa”, Michelle virnisti.
”Niin minunkin”, myönsi Lily. ”Jotenkin minusta Kacey ei vain vaikuta ihmiseltä, joka istuu hiljaa paikallaan – ”
”Hei, en minä sentään NIIN puhelias ole”, Kacey puolustautui.
”Olet”, sanoi Michelle, ja ellei hän olisi ehtinyt sanoa sitä ensin, Lily olisi sanonut sen aivan varmasti.
”Puhuminen on kivaa”, Kacey sanoi hymyillen.
”Huomattu on”, Lily totesi.
Siihen Kacey ei sanonut enää mitään, käveli vain omalle sängylleen ja istuutui sen päälle näyttäen lähinnä siltä, kuin istuminen olisi hätävararatkaisu, kun hän ei jostain syystä keksinyt mitään muuta tekemistä.
”Lily, sinähän et tykkää Jamesista?” kysyi Michelle äkkiä.
”En”, Lily sanoi sen kummempia harkitsematta, vaikka olikin hieman yllättynyt kysymyksestä. ”Kuinka niin?”
”No, minä olen aina pitänyt hänen silmistään”, Michelle virnisti, mutta Lily oli huomaavinaan, että tytön posket muuttuivat astetta punaisemmiksi. ”Hänhän nyt tietysti on aina juossut sinun perässäsi, mutta minä ajattelin, että jos sinä et kerran kuitenkaan ikinä huoli häntä, niin – ”
”Pidä hyvänäsi”, Lily huiskaisi kädellään huolettomasti. ”Minä ja James emme olisi mikään unelmapari. Eikä minua edes kiinnosta.”
”Siinä tapauksessa minä taidan miettiä, mikä häneen tehoaisi”, Michelle totesi. ”Ehkä minun pitäisi hommata punainen tukka?”
”Huono vitsi”, tokaisi Lily.
Michelle naurahti ja häipyi. Kacey kävi sulkemassa avoimeksi jääneen oven ja katsoi sitten Lilyä varsin uteliaan näköisenä.
”Mitä nyt?” Lily voihkaisi, sillä Kaceyn ilme ei todellakaan luvannut hyvää.
”Minä vain mietin”, sanoi Kacey hyvin viattomasti. ”Sinähän tiedät, että minusta sinä ja James olisitte ihan suloinen pari?”
”Tiedän”, Lily tokaisi, ”ja minä muistutan sinua joka kerta siitä, että ensinnäkin James ja minä olemme hirvittävän erilaisia ihmisiä ja toisekseen minä en pidä hänestä.”
”Sinä ja Sirius olette vielä enemmän erilaisia ihmisiä, ja silti sinä pidät Siriuksesta”, Kacey totesi.
”Minä en jaksaisi puhua Siriuksesta nyt”, sanoi Lily.
”Enkä minä”, Kacey myönsi. ”Minua ei suoraan sanottuna huvita riidellä sinun kanssasi. Viime kerrallakin kävi ihan tarpeeksi köpelösti – ”
Lily rypisti kulmiaan. ”Miten niin kävi köpelösti?”
”No, tiedäthän sinä”, Kacey sanoi kuulostaen hieman vaivautuneelta. ”Minä kerroin sinulle äidistäni.”
”Kutsutko sinä sitä köpelöksi?” Lily hämmästyi. ”Kacey, minä en yhtään tiedä, mitä minun pitäisi sanoa – ”
”Juuri tuon takia minä en aikonut kertoa!” Kacey huudahti. ”Tai kai minä aioin, mutta lykkäsin sitä ja lykkäsin aina vähän lisää, ja lopulta taisin unohtaa, että minun ylipäätään piti kertoa… Koska ethän sinä kuitenkaan voi tehdä asialle yhtään mitään, etkä sinä voi sanoa mitään mikä auttaisi, ja sinä vain säälit minua…”
”Eikö olisi vähän kummallista, jos minä en säälisi?” Lily kysyi. ”Ei siis pahasti, ei sillä tavalla, että minä pitäisin sinua säälittävänä tai minään. Mutta kai minä saan olla surullinen?”
Kacey vilkaisi ulos ikkunasta sen näköisenä, kuin olisi halunnut olla jossain muualla.
”Kai sinä saat”, tyttö tokaisi lopulta. ”Mutta älä yritä sanoa mitään hienoa, ethän?”
”En”, Lily lupasi. ”Kunhan sinä tiedät, että minua surettaa. Että minä en haluaisi sinulle sellaista.”
”Kyllä minä tiedän”, sanoi Kacey ja kääntyi sitten katsomaan Lilyä. ”Anteeksi, että minä en kertonut aikaisemmin. En kai vain uskaltanut.”
Lily nyökkäsi. ”Se on ihan okei. Eihän se ole minun asiani.”
”On se tavallaan, koska sinä olet minun ystäväni”, Kacey sanoi ja näytti hieman aralta, ”vai mitä?”
”Tavallaan”, sanoi Lily ja pieni hymy eksyi hänen kasvoilleen, vaikka sen ei kenties olisi pitänyt. ”Ehkä ystävän asiat kuuluvat aina itselle ihan vähäsen.”
Kaceykin hymyili. Sitten tyttö käveli ikkunan luo, nojasi siihen ja katsoi sateista pihaa.
”Kertominen tuntui vain kauhean pelottavalle.”
Lily nielaisi.
”Ehkä Remuksenkin mielestä kertominen tuntuu pelottavalle”, hän sanoi ja Kacey käänsi katseensa hieman yllättyneen näköisenä.
”Ehkä”, tyttö sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ja näytti siltä, kuin ei olisi tullut miettineeksi sitä aiemmin.
Lily katsoi pihalle. Siellä tosiaan satoi, vesipisarat pyyhkivät harmaata maata.
”Minä lähden kävelylle”, hän sanoi äkkiä ja nousi.
”Tällaisella säällä?” Kacey hämmästyi.
Lily nyökkäsi. ”Sitä paitsi sinä kuitenkin lähdet kohta Remuksen luo, enkä minä halua istua täällä yksinäni.”
”Voisithan sinä olla minun ja Remuksen kanssa”, ehdotti Kacey. ”Ei sinun sen takia sateeseen tarvitse lähteä.”
”Kiitos tarjouksesta”, sanoi Lily ja virnisti, ”mutta minä vain tuntisin itseni kolmanneksi pyöräksi ja minä olen aina pitänyt kaksipyöräisistä ajoneuvoista enemmän. Joten kiitos mutta ei kiitos. Nähdään myöhemmin.”
”Pidä hauskaa”, toivotti Kacey, ”sateessa.”
Lily ei ehkä aikonut pitää hauskaa, mutta ei sen ollut niin väliä. Hänen olisi ehkä aika jutella muuan keskustelu, eikä hän aikonut enää lykätä sitä.
Lilyn ja Kaceyn keskustelun aikana Siriuskin oli käyttänyt aikansa hyvin hyödykseen. Ensin hän oli raahannut hieman vastentahtoisen Remuksen oleskeluhuoneen ja pitänyt Peterille ja Jamesille esitelmän siitä, miten hän, viaton sielu, oli mennyt pahaa aavistamatta makuusaliin ja löytänyt sieltä kaksi vähäpukeista (”meillä oli vaatteet päällämme”, oli Remus kivahtanut siinä vaiheessa onnistumatta kuulostamaan kovinkaan vihaiselta) nuorta ihmistä toisiinsa kietoutuneina. Kun toisten järkytys oli laskeutunut ja he olivat lopettaneet Remuksen kiusaamisen, oleskeluhuoneessa oli jo ollut sen verran suuri lukumäärä äänekkäitä alempiluokkalaisia, että he olivat päättäneet siirtyä suosiolla makuusalin puolelle, niin epäilyttävältä kuin se kuulostikin.
Niinpä kaikki neljä Kelmiä istuivat nyt omilla sängyillään, lukuun ottamatta Siriusta, joka oli jäänyt Remuksen sängylle esitettyään pantomiimina lyhyen pätkän siitä, mitä oli omien sanojensa mukaan nähnyt tapahtuvan siinä, huomannut Remuksen sängyn mukavuuden ja jäänyt siihen istumaan. James ja Sirius keskustelivat parhaillaan erittäin kovaäänisesti siitä, mitä Peterin tulisi Adriannen suhteen tehdä, kun ovi rämähti auki.
”Lily!” huudahti James.
”Lily”, sanoi Sirius hämmästyneenä.
”Lily”, Remuksen ääni oli epäluuloinen.
Peter ei sanonut mitään, sillä suoraan sanottuna hän oli unohtunut ajattelemaan Adriannea ja sitä, mitä hänen pitäisi tytön suhteen tehdä.
”Hei”, sanoi Lily ja näytti siltä, kuin ei olisi aivan uskonut seisovansa poikien makuusalin ovella.
”Tervetuloa vain sinulle”, totesi James hyvin hämmästyneenä. ”En olisi välttämättä kuvitellut näkeväni juuri sinua tuossa kynnyksellä, mutta ilo on täysin minun puolellani – ”
”Eikä ole”, tokaisi Lily ja näytti nyt hieman ärsyyntyneeltä hyvin hämmentyneen ilmeensä lisäksi. ”Itse asiassa minä tulin hakemaan Siriusta.”
”Minua?” kysyi Sirius. Hän oli ehkä ollut jo valmiiksi melkoisen hämmästynyt, mutta nyt hän ainakin oli sitä.
”Miksi?” James rypisti kulmiaan.
”Koulutöitä”, Lily sanoi ja virnisti. ”Minun ajattelin tehdä ylimääräisen tutkielman laittomien kirouksien käytöstä pimeyden voimien vastustamisessa, mutta huomasin, etten osaa oikein suhtautua laittomiin asioihin. Niinpä minä ajattelin, että Sirius voisi auttaa.”
”Minäkin voisin auttaa”, James totesi.
”Anteeksi nyt vain, mutta minä en voisi keskittyä läksyihin, jos sinä yrittäisit koko ajan iskeä minua”, Lily sanoi ja näytti oikeasti pahoittelevalta. ”Sirius taas ei tee sitä, koska sinä tappaisit hänet, ja niinpä minä voin keskittyä läksyihini.”
”Sinä voit keskittyä läksyihisi sitten, kun minä olen tappanut Siriuksen?” James näytti hämmentyneeltä.
”En minä sitä tarkoittanut”, huokaisi Lily, mutta ei vaivautunut selittämään sen tarkemmin. ”Sirius, tule jo.”
”Täytyy mennä, kaverit”, totesi Sirius ja kohautti olkapäitään. ”Nähdään myöhemmin.”
James näytti pettyneeltä, mutta ei sanonut mitään. Sen sijaan Remuksen kasvot olivat vakavat ja epäluuloiset. Sirius tiesi, että hänellä tulisi olemaan samana iltana pienoinen työ sen vakuuttamisessa Remukselle, että hän ei ollut kiinnostunut Lily Evansista tippaakaan, auttoi vain tietysti naista mäessä – tai koululäksyjen kanssa – tai no melkein missä vain, ei sen puoleen, olihan hän sentään niin kiltti ja ymmärtäväinen sielu -
Ja hitot. Remus ei uskoisi sanaakaan. Miksi ihmeessä Lilyn piti tulla raahaamaan hänet kavereidensa keskeltä? Eikö tyttö tajunnut, miten epäilyttävää se oli? Hän kysyikin tuota Lilyltä, kun he olivat ehtineet pois oleskeluhuoneesta ja kulkivat nyt varsin kovaa vauhtia näennäisen tyhjillä käytävillä.
”Minä halusin jutella”, totesi Lily välittämättä Siriuksen ärtymyksestä.
”Jutella!” Sirius parahti. ”Mikä ihme tyttöjä vaivaa? Kuulehan nyt, James oikeasti tappaisi minut, ja tuollainen vain lisää epäluuloa… Jos Remus ei ole vielä aavistanut mitään, niin nyt hän ainakin miettii kuumeisesti, onko meillä jotain meneillään.”
”No, mehän vain teemme läksyjä, joten meillä ei selvästi ole mitään meneillään”, Lily melkein tiuskaisi.
”Miksi me sitten kävelemme aika reipasta vauhtia kohti ulko-ovea?” Sirius kysyi säikähtämättä Lilyn äkäisyyttä pätkän vertaa. ”Ilman ainuttakaan koulukirjaa?”
”Koska me olemme menossa ulos”, totesi Lily hymyillen nyt erittäin viatonta ja tyttömaista hymyä.
”Naiset”, Sirius huokaisi. ”Minä en ottanut edes takkia mukaan!”
”No, se on sinun ongelmasi”, Lily tokaisi.
”Ja sinä kuvittelet raahaavasi minut noin vain vesisateeseen ilman takkiani?” Sirius kohotti kulmiaan.
Lily virnisti omahyväisesti. ”Totta kai. Minähän olen nainen.”
”Ja sillä verukkeella pompotat minua miten haluat? Tämähän alkaa käydä mielenkiintoisesti?”
Lily mulkaisi häntä. ”Me menemme vain vähän juttelemaan. Sinä et ole sokerista.”
”Sitä sinä et voi tietää”, totesi Sirius, sillä he olivat jo melkein ulko-ovilla ja sateen äänet kantautuivat sisälle saakka.
”Kohtahan se nähdään”, Lily ilmoitti ja veti ulko-oven auki.
”Evans, siellä sataa!” Sirius parahti.
”Ei auta”, Lily tokaisi ja työnsi hyvin vastahakoisen Siriuksen pihalle suoraan vesisateeseen.
”Mitä pahaa tapahtui vanhoille kunnon luokkahuoneille?” Sirius valitti.
”Yksinkertaisesti se, että me päädyimme aina suutelemaan toisiamme”, Lily muistutti.
”Ja nyt ei ole kyse suutelemisesta?”
”Ei. Me perehdymme laittomien kirousten käyttöön pimeyden voimien torjumisessa – ”
”Lopeta jo, hyvänen aika sentään!” Sirius huudahti, sillä ulkona tosiaan satoi eikä sellainen tehnyt hyvää hänen tukalleen, Lily oli ärsyttävän energinen ja tuo kaikki alkoi pikkuhiljaa ärsyttää häntä. ”Me emme tee läksyjä ja sillä selvä. Sinä kaappasit minut, teit Remuksen epäluuloiseksi ja minä olen astetta lähempänä tuskallista kuolemaa parhaan ystäväni kiroamana. Oletko sinä nyt tyytyväinen?”
”Melko tyytyväinen kyllä”, Lily myönsi. ”Meidän täytyy jutella.”
”Naiset, aina juttelemassa”, tuhahti Sirius. ”Mennään nyt sentään pois ikkunoiden läheltä. Remuksella on tarkat silmät ja Jamesilla tarkka heittokäsi. Oikeasti, minä en tajua, mitä hän näkee sinussa. Sinähän olet aivan kahjo, raahaat minut sateeseen – ”
Mutta siinä vaiheessa he olivat ehtineet hieman sivummalle, ja kun Siriuksen ei tarvinnut pelätä Remuksen, Jamesin ja Peterin mahdollisia uteliaita katseita ja tulevia kysymyksiä siitä, keskustelivatko he kenties laittomista kirouksista kaatosateessa, hän tajusi, että Lilyllä oli päällään vain ohut sininen paita, joka oli kastunut läpimäräksi ja liimautunut kiinni tytön ihoon.
”Okei, minä tajuan, mitä hän näkee sinussa”, tokaisi Sirius ja repi katseensa irti Lilyn vartalosta.
”Minä haluan puhua!” huudahti Lily kuulostaen hyvin turhautuneelta.
”Puhu vain”, kehotti Sirius, ”mutta sitten sinä kastut, ja sinun tulee kylmä.”
”Sittenpähän tulee”, Lily uhmasi kohtaloaan. ”Tämä ei voi jatkua näin.”
”Sade?” Sirius kohotti kulmiaan. ”Olen ihan samaa mieltä. Jos sinä keksit, miten sen saa loppumaan, kerro minulle, mutta minä en kyllä aio tanssia mitään sateenlopetustanssia keskellä aamiaispöytää – ”
”Luokkahuoneet saavat loppua”, tokaisi Lily. ”Minä olen ajatellut.”
Sirius vaikeni. Hänkin oli ajatellut, ja hän tiesi mainiosti, että ajatteleminen oli paha merkki. Tässä tapauksessa ajatteleminen saattaisi erottaa hänet siitä ihmisestä, johon hän tuntui olevan järkyttävän ihastunut –
”Meidän pitäisi ehdottomasti lopettaa tämä nyt”, Lily jatkoi terävällä äänellä. ”Nyt, kun se on vielä jokseenkin helppoa.”
”Etkö sinä pidä minusta?” kysyi Sirius.
Lily katsoi häntä. Hetken tytön silmissä välähti niin surullinen ilme, ettei Sirius ehkä olisi edes kaivannut vastausta kysymykseensä, mutta sitten Lily käänsi katseensa pois.
”Ei se ole kiinni siitä”, tyttö sanoi. ”Mutta tämä on typerää. Me olemme sitä paitsi kauhean erilaisia ihmisiä… Sinä teet kaikkea typerää…”
”Mutta minä suutelen hyvin”, sanoi Sirius.
Lily astui hänen eteensä ja tarttui kiinni hänen olkapäistään sen näköisenä, kuin olisi halunnut ravistella hänet kauas itsestään.
”Minä yritän olla vakava!” Lily huudahti.
”Anteeksi”, Sirius sanoi. ”Suoraan sanottuna minua ei vain huvittaisi yhtään kuulla, mitä sinä sanot. Jos minä käsitin oikein, sinä et halua enää olla minun kanssani tekemisissä, eikä se ole kovin kivaa kuultavaa.”
”Ei se ole kiinni haluamisesta”, sanoi Lily.
”On se”, Sirius tokaisi. ”Sinä et usko, että meistä tulee mitään. Sinä haluat lopettaa.”
”Minä en usko, että meistä tulee ikinä mitään”, Lily myönsi ja nyt surullinen ilme jäi tytön silmiin. ”Uskotko sinä muka? Me olemme liian erilaisia, ja on James, ja vaikka mitä…”
”No, minä tykkään sinusta”, sanoi Sirius ja nosti leukaansa uhmakkaasti silläkin uhalla, että sade saavuttaisi vieläkin paremmin hänen kasvonsa. ”Sinä saat minut ajattelemaan, ettei naistenmiehen maineella välttämättä ole niin kauheasti väliä. Okei, me olemme ehkä vähän erilaisia, mutta sinä olet nätti.”
”Tuoko on sinun hyvä puheesi?” Lily kysyi, mutta Sirius huomasi kyllä, että tyttöä hymyilytti. ”Että emmehän me nyt varsinaisesti sovi yhteen, mutta sinä olet nätti?”
”Eikö se ollut ihan hyvin sanottu?” kysyi Sirius. ”Sitä paitsi minä olen joka tapauksessa pettänyt Jamesin luottamuksen ja sinä olet alentunut suutelemaan Tylypahkan pahimman naistenmiehen – ”
”On sinulla tavoitteet korkealla”, Lily totesi ironisesti.
” – kanssa, joten vahinko on jo tapahtunut”, Sirius jatkoi Lilyn välikommentista häiriintymättä. ”Kannattaako nyt luovuttaa?”
”Kannattaa”, sanoi Lily, ”kun tätä on kestänyt vasta viikko enkä minä ole vielä rakastunut sinuun.”
Sirius nielaisi. ”Aiotko sinä rakastua minuun?”
”En tietenkään!” Lily huudahti kuulostaen hyvin säikähtäneeltä. ”Minä vain – no, niin saattaa käydä. Ja siinä vaiheessa lopettaminen olisi paljon vaikeampaa.”
”Sinä ajattelet liian pitkälle”, tokaisi Sirius. ”Eikö sinulle voisi vain riittää se, että me pidämme toisistamme ja meillä on hauskaa keskenämme nyt? Onko sinun pakko murehtia tulevaisuutta?”
”On”, Lily ilmoitti. ”Minä en aio satuttaa itseäni vapaaehtoisesti.”
”Et sinä tiedä, miten asiat menevät!” Sirius huudahti. ”James saattaa löytää jonkun toisen. Me saatamme rakastua toisiimme – ja jos sinä ikinä muistutat minua siitä, että olen sanonut tuon, niin väitän, että olin kännissä – ja kaikki saattaa mennä hyvin. Jos sinä et ikinä ota riskiä, sinun elämästäsi tulee mielettömän tylsä.”
Lily tuijotti vaiteliaana maata. Puolet Siriuksesta huusi, että tyttö oli oikeassa, että oli turha leikkiä nyt kun sen lopettaminen olisi vielä jokseenkin helppoa. Että hän oli jo tarpeeksi sekaisin puhuakseen ääneen rakastumisesta – entä jos hän rakastuisi oikeasti? Tyttöön, johon hänen paras ystävänsäkin oli rakastunut?
Ja silti toinen puoli pystyi vain katselemaan Lilyä, kun tämä seisoi neuvottomana ja läpimärkänä hänen edessään. Ikävä kyllä jälkimmäinen puoli oli kovasti vahvoilla.
”Sitä paitsi sinä olet pahuksen kaunis läpimärkänä”, totesi Sirius ja silitti varovasti Lilyn käsivarsia.
Tyttö vilkaisi häntä epäröivän näköisenä, mutta ei sentään työntänyt häntä kauemmas, kun hän veti tytön lähelleen ja ihmetteli, kuinka täysin muutaman minuutin sateessa seisominen saattoikaan ihmisen kastella.
”Minä olen ihan liian heikko”, sanoi Lily nojautuessaan Siriusta vasten, antaessaan pojan käsien harhailla selälleen.
”Se johtuu minun hymystäni”, totesi Sirius.
”Minä en välttämättä pidä tätä hyvänä ideana”, aloitti Lily ja veti syvään henkeä, ”mutta minusta – ”
Sirius keskeytti tytön puheen huulillaan. Tämä liikahti ensin hieman yllättyneenä, mutta tuntui sitten rentoutuvan ja vastasi suudelmaan. Lopulta he liikahtivat hieman kauemmaksi toisistaan ja vetivät henkeä.
”Sinä ajattelet liikaa”, sanoi Sirius vasten Lilyn poskea, ”ja puhut liikaa myös.”
”Minä olen pulassa”, sanoi Lily.
Niin hän olikin, sillä silloin Siriuksen kädet eksyivät jälleen hänen vyötärölleen, huulet löysivät toisensa eivätkä he hetken kuluttua, seinää ja toisiaan vasten nojatessaan, enää edes huomanneet sadetta.