Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)

[Isfet]

Sparkly, en ehtinytkään postata uutta ennen kuin kommentoit, hidas minä. Heh, ehkä Elvar itsekin toivoo salaa jotain tuollaista...

A/N: Uskomatonta miten hidastempoiselta tämä välillä tuntuu. Kirjoittaja ja kaikki lukijat kuolevat kohta vanhuuteen odotellessaan. Mutta uskokaa; melkein kaikella on tarkoituksensa.

52.
100 sanaa

Äiti tietysti ottaa hänet halaten vastaan, surkuttelee sisarensa tilannetta ja vannoo käyvänsä huomenna tämän luona. Tämän ilme huokuu heikosti piiloteltua tyytyväisyyttä. Isän aatoksia on hankalampi lukea. Hän nyökkää pojalleen jämäkästi, keskeyttämättä sytykkeiden vuolemista. Isä ottaa kaikki asiat vastaan samalla tavoin.

Ilta kuluu verkkaisasti ja tapauksetta, lukuun ottamatta erään ystävättären nopsakkaa piipahdusta. Tämän hiukset ja myssy ovat sateesta märät.

Yöllä on helpompi valvoa mietteissään kuin nukahtaa. Katto näyttää tismalleen samalta kuin ennenkin, kylmä ilma kutittelee yhä kylkeä lattianrajasta. Isän tasaiset, syvät henkäykset kantautuvat hiljaisuuden läpi, äiti ynähtelee unissaan. Elvar tajuaa hetki hetkeltä selvemmin, ettei ole tuntenut tätä taloa kodikseen pitkään aikaan.

53.
100 sanaa

Aamulla Elvar herää äitinsä askeleisiin, tämän hyöriessä tulen äärellä. Katse käskee poikaa jäämään, Elvar päättää totella sovun säilyttämiseksi. He ovat hiljaa, kunnes kiusallisuus alkaa värehtiä liian tukalasti. Äiti tavoittelee käheytyneeseen ääneensä kepeyttä.

”Tuletko sinäkin katsomaan tätisi vointia? Jos päivä on kaunis, korjaustyötkin voidaan aloittaa.”

”Yhymmh.”

”Tai siis, viivyttely ei kannata jos talosta halutaan vielä kunnolla elettävä.”

”Niin.”

Isä nousee myös ylös syömään tympeältä maistuvaa velliä, ja painuu sitten ulkosalle. Kirkas valojuova lankeaa sisään kadoten oven sulkeutumisen myötä. Tuokion kuluttua Elvarkin astelee kohti kotiaan, peitekääröä kantavan äitinsä vierellä. Ilma on kirpakka ja lähes tyyni. Ehkä aurinko jaksaa tänään lämmittää pakkasen pois.

54.
100 sanaa

On näennäisen sattumanvaraista, että Idunna kävelee ohi juuri kun Elvar ja Joret ovat jääneet kahdestaan talon luo. Vahingot on nyt arvioitu, eikä se varsinaisesti ole rohkaissut heitä.

”Olen pahoillani puolestanne. Jùven ja Mirjit joutuvat myös korjaamaan myrskytuhoja, joskaan ei näin mittavia”, Idunna sanoo myötätuntoisella äänellä. Sitten hän kääntyy Elvarin puoleen.

”Sinä kai autat heitä? Myös korjaamisessa, tarkoitan.”

Tietysti koko kylä tietää, että hän antoi mökkinsä sukulaisilleen.

”Kyllä”, Elvar vastaa, saaden palkaksi sädehtivän hymyn ja onnentoivotukset molemmille. Joret avaa suunsa, kun palmikot ovat tuskin kadonneet näkyvistä.

”Mitä teidän kahden välillä oikein on?”

”Ei mitään”, Elvar sanoo topakasti. Joret kohottaa kulmiaan hymähtäen.


A/N2: Mietin pitkään, millaisena palana nämä julkaisen. Kolme on kuitenkin aina varma valinta, vai kuinka?

[Lunalotta]

Kolme on aina hyvä valinta, koska se on mun onnennumero Mutta ihania rapsuja taas, Elvar ei tunne sitä kodikseen siksi koska sen koti on Aalan luona sen vieressä! ;__; Ja Idunna, tuhma tyttö, mene pois. Tai iske silmäsi Joretiin, ja ole Elvarille vain kaveri.

[Isfet]

SpaklingAngel, ihana sinä, kun jaksat kommentoida  En voi sanoa tuohon mitään...

A/N: Oli kiireitä, ja aika vierähti. Hupsista.

55.
100 sanaa

”Ei kai taas!”

Lumihiutaleet leijailevat pehmoisina heidän päälleen. Joret kököttää isänsä kanssa katolla, Elvar on juuri hakemassa lisää tarvikkeita maasta. Kauempaa kantautuu voimakasta sadattelua.

”Ei auta, nyt on jatkettava. Loppu häämöttää.”

Joret nyökkää isälleen ja tarttuu nuoraan kiskoakseen sammaleensekaista turvetta viimeisen lastin katolle. Kaikkien sormet ovat kylmien materiaalien ja ajoittaisen viiman vuoksi punottavat sekä kylmettyneet. He joutuivat vaihtamaan useita riukuja, ennen kuin saattoivat edes käydä päällisen kimppuun. Elvar latoo konttiin painokiviä, joita aiemmin haali joen pohjasta. Tikkaat notkuvat painon alla, sulava lumi töhrii kasvot ja vaatteet.

”Tällainen on luonnotonta. Onnettomuus väijyy yllämme”, miesääni paasaa tihenevän tuiskun keskellä.

Elvar kiroaa hiljaa.

56.
100 sanaa

Korjatusta katosta huolimatta mökki ei ole vielä asumiskunnossa, mutta tänään he eivät voi tehdä enää enempää. Elvar on asunut kohta viikon poissa kotoaan. Joretin isä laskee käden hänen olkapäälleen.

”Tule, haukataan kaikki yhdessä jotain.”

Mar näkee heidät ensimmäisenä, ja tämän huudahdus saa Ruvstelinkin kääntämään päänsä ovelle. Hän näyttää niin kalpealta ja pieneltä. Tervehdys kuihtuu yskänpuuskaan, jonka voima pudottaa naisen polvilleen.

Tuli paljastaa hihansuusta tummia pisaroita. Koko perhe on äkkiä tiiviissä läjässä, yhtä huolestunutta rykelmää. Joku käskee hakemaan apua, Elvarin jalat juoksevat kuin itsestään tuttua polkua.

Elvar rukoilee, että Aala on kotona. Oven avautuessa hän muistaa, kuinka ikävä hänellä onkaan ollut.

[Lunalotta]

Taas jätit jännään kohtaan, ei saa! ;____; Kirjoita ja julkaise lisäää! Ja hienosti typosit mun nimimerkin muuten Mikäs versio seuraavaksi, SparlingAngel kenties? No ei vaan, virheitä sattuu, mut kyl ystävii voi aina vähä härnätä.

[Isfet]

Sparkly, sori typosta, ja viivästyksestä o_O

57.
100 sanaa

”Sinä”, Aala sanoo kummallisella äänellä. Tunteettomasti, tai ehkä niitä on sittenkin liikaa.

”Tätini tarvitsee apua. Hän… Hän yskii verta”, Elvar nielaisee.

Aala katsoo häntä hetken tutkivasti, ja kääntyy keräilemään tarvikkeita tuttuun nahkalaukkuun. Yrttipusseja, kääreitä, hierinkivet. Viimeisenä käteen löytää sauva, rumpu jää nojaamaan vasten seinää. Aala nyökkää päättäväisesti, ja he lähtevät laskeutumaan rinnettä yhdessä. Elvar ei voi olla vilkuilematta vierellään kulkevaa naista, jonka ripsiin on takertunut räntähiutaleita ja vesipisaroita. Hän haluaisi puhua, puhua kerrankin asiat selviksi. Mutta aikaa ei ole.

Aala vilkuilee ympärilleen astuessaan mökkiin. Elvar tajuaa vasta nyt, ettei hän ole nähnyt sitä ennen sisältä.
Ensivaikutelma tuskin on paras mahdollinen.

58.
150 sanaa

Aalan tutkiessa Ruvstelia kaikki näyttävät synkiltä. Shamaani kuuntelee pihisevää hengitystä, tunnustelee sydämen sykettä kaulalta ja kokeilee otsan lämpöä. Elvar voi melkein itsekin muistaa miltä viileä käsi tuntui kaulalla, nihkeällä otsalla…

Yskänpuuska saa huoneen hiljaisuuden soimaan uudessa, painavammassa tempossa. Mar käpertyy Joretin syliin ja tämä painaa kasvonsa pikkuveljen pörröisiin hiuksiin.

”Hyvä on, yritetään. Te kaksi, tiivistäkää syvennyksen seinä taljoilla. Hän ei kestä vetoa”, Aala komentaa Elvaria ja tämän setää.
Heidän tehdessään työtä käskettyä, Aala itse keittää vettä ja heittelee sekaan yrttejä. Kanervankukkia, kokonaisia katajanmarjoja. Elvar haistaa jälleen heikon suopursun, Aala tuo oksia myös makuusijalle.

Hän kauhaisee lientä kuksaan ja neuvoo naista hengittämään syvään.

”Onko teillä puolukkaa?”

Pieni puukirnu on värjäytynyt soseutettujen marjojen mehusta. Aala kauhaisee niitä liemeen, sekoittaa ja käskee Ruvstelia juomaan. Nainen tottelee kädet täristen.

”Sinun pitää pukeutua lämpimästi ja levätä. Vietä mahdollisimman paljon aikaa suojassa makuulla ja nauti juomaa kahdesti tai kolmesti päivässä.”

Oven sulkeuduttua jäljelle jää vain hiljaisuus.

[Isfet]

A/N: Yritän nyt oikeasti parantaa tämän julkaisutahtia.

59.
100 sanaa

Seuraavana iltana Elvar raahustaa vastahakoisesti lapsuudenkotiaan kohti. He siivosivat mökkiä koko päivän, Joret jäi pitämään tulia jotta sisusta kuivaisi. Elvar tarjoutui vapaaehtoiseksi, mutta hänen setänsä mielestä tämän piti päästä käymään kotona. Yöllä hän voisi halutessaan pitää Joretille seuraa.

Äiti komentaa hänet pöytään, odottaa pari suupalaa ja alkaa jutella.

”Kävin Ruvstelin luona, hän tosiaan on huonompana.”

”Niin, se on ikävää.”

”Tosiaan, shamaanikin oli kuulemma käynyt eilen illalla”, äiti sanoi kepeällä äänellä, mutta tuijottaen reaktiota. Elvar pureskelee suunsa tyhjäksi ja laskee kädet hitaasti syliinsä.

”Tilanne tuntui vaativan sitä.”

”Sinä hait hänet.”

”Niin tein”, Elvar sanoo, puolustelematta.

Äidin katse yrittää porautua hänen mieleensä.

60.
100 sanaa

Joret katsoo kiitollisena Elvarin tuomaa savulihaa. Liekit lyövät korkeina, varjot ovat pitkiä.

”Täällä on yhä koleaa, tulta pitää ruokkia säännöllisesti. Kiitos, että tulit.”

”Mieluummin olen täällä”, Elvar vastaa kietoen kädet jalkojen ympärille.

”Rehellisesti, niin minäkin. En kestä nähdä, tai kuulla äitiä.”

”Sinulla on siihen parempi syy, kuin minulla.”

Toteamukseen ei ole enää mitään sanottavaa. Joret tuijottaa tummaa kattoa, ehkä miettien miksi kaiken piti mennä näin. Miksi katto ei lähtenyt Elvarin kodista? Turpeen tuoksu on vahva, tulen rätinä rauhoittavaa. Elvar haluaisi luvata kaiken hyväksi, mutta voi vain kietoa käden serkkunsa harteille. Joret nojaa niskan hänen olkapäähänsä, melkein yhtä helposti kuin lapsena.

61.
100 sanaa

”Idunna kävi kyselemässä sinua.”

Elvar nytkähtää yllättyneenä. Yö on jo pitkällä ja hän oli vaipunut ajatuksiinsa. Joretin pää on vajonnut hänen syliinsä, Elvarin selkä nojaa seinää vasten.

”Yhymm?”

”Taisi pettyä, kun täällä olinkin vain minä. Hän oikeasti pitää sinusta.”

”Minulla ei ole aavistustakaan miksi.”

Vihertävän harmaat silmät tarkkailevat Elvarin kasvoja.
 
”Minä taas en tajua kuinka sinä voit torjua hänet”, Joret hymähtää, ”paitsi yhdestä syystä.”

 Elvarin suuta kuivaa, hän kääntää katseensa pois.

”Se syy on, että sinulla on joku toinen”, Joret sanoo hitaasti, niin että jokainen sana ehtii pudota raskaaksi painoksi Elvarin vatsanpohjalle. Hän ei halua puhua tästä – ei juuri nyt.

[Lunalotta]

Aijaijai, tätä mä odotin, tää on se keskustelu minkä mäki haluan kuulla, kun Elvarin ajatukset käsitellään! Aala kuuluu Elvarille ja piste :3 ja kivaa kun/jos alat laittaa näitä aktiivisemmin :3

[Isfet]

SparklingAngel, kyllä ne ajatukset vielä käsitellään, vaikka Elvar ei tahdokaan! Se on sellainen möykky ;> Yritetään nyt edes jotain.

A/N: Ne osat, joissa Elvar ei tahdo puhua.

62.
100 sanaa

Elvar ja Joret ovat olleet hyviä ystäviä lapsesta asti. Joret saattaa olla se, joka lukee Elvaria parhaiten, eikä se aina ole hyvä asia. Kuten nyt. Sisälle kantautuu kevyttä sateen ääntä.

”Pitää lisätä puita”, Elvar mutisee.

”Ei tarvitse. Myöhemminkin ehtii.”

Elvar huokaisee, Joretin tavoitellessa turhaan hänen katsettaan.

”Minä tiedän, mitä ihmiset puhuivat, kuiskivat.”

Joret liikahtaa hieman.

”Minä näin, kuinka sinä yritit olla katsomatta häntä. Hänkin yritti, mutta viimeiseksi kuitenkin vilkaisi sinua… Taivas, minä näin miten luontevasti seisoit lähellä häntä…”

Elvar sulkee silmänsä ja nojaa päätään seinään.

”Kiellä se.”

Joretin silmät ovat anovat. Elvar nuolaisee huuliaan, avaa suunsa ja sulkee sen.

”Kirottua.”

63.
100 sanaa

Aamuyö sujuu rauhallisesti. Elvar käy lisäämässä puita ja huomaa serkkunsa nukahtaneen. Hän ei näe mitään syytä herättää tätä.
Elvar haroo hiuksiaan, kuten aina ollessaan turhautunut. Hän olisi tahtonut sanoa Joretille, että tämä oli kuvitellut kaiken. Tai edes, että se oli ohi. Mutta sanat eivät tulleet, sillä molemmat olivat yhtälailla valhetta.

Väsymys alkaa painaa Elvariakin, mutta molemmat eivät saa nukahtaa. Hän jaloittelee hieman, huuhtoo kasvonsa ja palaa tulen lämpöön. Joret herää vasta auringon noustessa.

”Shamaanilla on velvoitteita.”

”Aala on syyt–”, Elvar puree kieltään.

Joret jähmettyy hetkeksi ja irvistää.

”Aala.”

Elvar hautaa kasvot käsiinsä ja kiroaa. Joret laskee käden hänen olkapäälleen.

[Lunalotta]

Elvar-poju hei, älä nyt tunteitas kiellä (paitsi Idunnaa kohtaan, tosin ei sulla niitä sitä kohtaan edes ole tai mä murhaan sut x)), koska Aala on sun ja olisitte ihana pari. <3 Kunnon omistautumista tälle rapsusarjalle kun rupean jo höpöttelemään hahmoille! No mutta kiitos Isse että laitoit näitä taas ilokseni <3

[Isfet]

Sparkly, hyvä että nämä jaksavat ilahduttaa muutakin kuin kieroa pikku mieltäni 

64.
100 sanaa

”Puhu minulle, Elvar. Minä en kieli”, Joret vakuuttaa.

Elvar tahtoisi paeta, mutta Joret pitää hänestä kiinni, pakottaen jäämään tulen ääreen. Elvar työntää sormensa syvälle porontaljaan.

”Se on liian monimutkaista.”

”En minä tyhmäkään ole. Kerro.”

Elvar huokaisee syvään.

”En edes muista mistä se alkoi, mutta minä tahdon olla lähellä häntä. Tukea häntä. Aala ei ole niin vahva miltä näyttää”, Elvar mutisee.

”Shamaanilla on raskas taakka kannettavanaan, mutta se pitää kantaa yksin. Heikot sortuvat”, Joret sanoo vakavasti.

Elvar kietoo käsivartensa polviensa ympäri, ja tuijottaa tuleen. Joret on oikeassa, taakka pitäisi kantaa yksin. Elvar ei vain pysty katsomaan ponnisteluja vierestä.

Hän ei voi.

65.
100 sanaa

Joret ei enää kuulustele serkkuaan sen yön jälkeen. Lopulta kesäkin saapuu, mutta Elvar ei tunne samanlaista lumovoimaa kuin yleensä. Valo, vihreys ja tuoksut tuntuvat valjuilta, öisin ei saa nukuttua. Aala ei vieläkään puhu hänelle.

Idunna on kesälapsi. Hän on ulkona joka päivä, tervehtii kaikkia iloisesti hymyillen. Hihaton mekko antaa auringon helliä olkapäitä, hohtavissa hiuksissa on tunturikukkia. Elvar huomaa kaipaavansa takaisin kaamokseen.

Mökin yksinäisyys tuntuu taas lohduttavalta. Kukaan ei ihmettele, jos hän hiipii yöllä ulos, kävelläkseen joenvartta ylöspäin. Viileys rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksia, silloin kun uni lyö tehtävänsä laimin.

Ne yöt vakuuttavat hänelle, että kohtaloon voi vaikuttaa.

Elvarin on vaikea uskoa.

[Isfet]

A/N: Iih, kohta alkaa tapahtua vähän enemmän. Hui hui. Paljon dialogia.

66.
100 sanaa

Kesän pitäisi olla kiireitä täynnä, mutta yllättäen saapunut helle koettelee kaikkia. Kuumuuden seuralaisena on painostava kosteus, joka nostattaa ihon pintaa nihkeän kalvon ja sumentaa ajatukset.

Ruvstelin yskän parantuminen ottaa takapakkia.

Elvarin sisällä kaikuu ikävä, se kuiskii Aala, Aala, Aalaaalaaala. Shamaani sulkee yhä ovensa ja pakenee kylästä, keräämään lämmössä nuutuvia kasveja.

”Elvar, oletko kotona?”

Äiti raottaa ovea odottamatta vastausta, yksityisyyttä on ainakaan turha toivoa. Ehkä hänenkin pitäisi nikkaroida salpa.

”Ajattelin poiketa, kävin juuri katsomassa tätiäsi.”

”Vai niin.”

”Niin”, äiti vastaa.

Elvar aavistelee pahaa, jälleen. Tapa, jolla kädet suoristelevat hametta, sekä katse lupaavat ikävyyksiä. Elvar vääntää kasvoilleen kysyvän hymyn. Hyvä on.

67.
200 sanaa

Äiti vitkuttelee kyselemällä kuulumisia ja höpöttämällä joutavia. Kosteus saa kuulemma myös isän polven kolottamaan, saisi sataa jo. Hän kävi auttamassa Ilenaa lasten kenkien kunnostamisessa, kesällä nämä tosin juoksevat enimmäkseen paljasjaloin.

”Ja ajatella, Jùven ja Malju saavat esikoisensa aivan pian. Ilena on innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta”, äiti toteaa vilkuillen Elvaria.

”Sehän hienoa”, Elvar sanoo pidättäen vaivoin huokauksen. Tähänhän sitä taas tultiin. Äiti älähtää turhautuneesti.

”Joretillekin yritetään löytää puoliso tänä kesänä.”

”Ahaa.”

”Sinun pitää pyytää Idunnan kättä!” Äiti napauttaa terävästi, ”Asiasta on puhuttu jo alustavasti, Yrvin vastaa sinulle myöntävästi.”

”Kas, minulta ei ole kysytty.”

”Älä ole typerä! Tämä on elämäsi tilaisuus. Idunna on kaunis ja nuori, ottajia kyllä löytyy. Jostain syystä hän on mieltynyt sinuun, joten tartu toimeen!”

”Ei, enpä taida. Kiitos äiti, voit poistua nyt”, Elvar sanoo päättäväisesti. Äidin silmät siristyvät.

”Uhmaatko sinä minua? Tee kerrankin niin kuin sanotaan!”

”Äiti, lähde talostani.”

”Tämä johtuu siitä shamaanista, eikö niin? Se eukko on lumonnut sinut, luulin että olet järkiintynyt jo. Se tyttö on kummajainen, sinä –”

”Ulos. Minun. Talostani!” Elvar ponkaisi seisomaan.

”Älä puhu minulle tuohon sävyyn! Ymmärrätkö, mitä juoruja saat aikaan?”

”Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset puhuvat. En aio ottaa Idunnaa. Enkä ketään muutakaan, mitä aiot minulle tuputtaa. Saat odottaa lapsenlapsia ihan rauhassa.”

[Isfet]

A/N: Dundunduu.

68.
100 sanaa

Kuluu kaksi päivää, niin että Elvar saa olla rauhassa. Hän ehtii rauhoittua, miettii pitäisikö katua. Ei, hän ei sanonut mitään väärää, valheellista tai loukkaavaa. Äidin on aika hyväksyä totuus.

Elvar ei osaa olla yllättynyt, että äiti laittaa isän hänen luokseen, luultavasti ”puhumaan järkeä”. Tämä näyttää erittäin vaivaantuneelta.

”Kuule, äitisi on aika tolaltaan. Et tainnut juuri pehmitellä asiaasi.”

”En.”

”Niin, katsos hän on vähän sellainen. Voisitkohan muuttaa mieltäsi?”

”En.”

”Pahoitella?”

”En.”

”Selvä. Minäpäs -, noh, hei sitten”, isä sanoo, ei katso silmiin.

Elvar nykäisee selkään liimaantunutta paitaa ja hengittää kahdesti syvään. Hänellä on uhmakkaampi olo kuin aikoihin.

Hän päättää puhua Aalalle.

69.
100 sanaa

Kuten aina, jotain odottamatonta tapahtuu. Maljun synnytys alkaa. Elvar ehtii nähdä vain valkotukan kiiruhtavan ohitseen, amuletit helisten toisiaan vasten sauvan ympärillä. Rumpu roikkuu lanteilta, laukku on pullollaan yrttejä.

Aluksi ilmapiiri on jännittynyt. Myöhemmin, aamun kääntyessä illaksi, se muuttuu huolestuneeksi. Hengästyneet huudot hiljentyvät vähitellen, tilalle tulee ihokarvoja nostattava vaikerrus. Savu kiemurtelee taivaalle, joku hakee lisää vettä.

Lopulta Elvar menee sisälle, pois hyttysten ulottuvilta. Hän toivoo, rukoilee hiljaa onnellista loppua, yhä kauemmas lipuvaa.

Hän ei osaa odottaa aamuöistä koputusta. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, että oven takana seisoo vapiseva Aala. Nainen ei vastustele, kun Elvar vetää hänet syliinsä ja sulkee oven.

[Isfet]

A/N: Hmm, toinen venähti vähän pidemmäksi kuin olin aikonut tämän sarjan kanssa, mutta hälläkö väliä. Raapale mikä raapale ;>

70.
100 sanaa

He pysyvät hetken paikoillaan, Aala nojautuneena Elvarin rintaa vasten. Nainen tärisee yhä, kädet ovat tahraiset kyynärpäihin saakka. Elvarin paitaan jää punaisia jälkiä, Aala hengittää katkonaisesti.

”Siinä ei sitten käynyt hyvin vai?”

Aala pudistaa päätään ja puree huultaan estääkseen sen vapinan. Elvar silittää sormillaan tämän niskaa varoen, shamaani voisi jälleen kadota hetkellä minä hyvänsä. Kuin arka villieläin, joka pelästyy äkillisiä liikkeitä.

”Kerro minulle”, Elvar kuiskaa tyynnytellen, ”se auttaa.”

”En minä voi. Epäonnistuin”, Aala nyyhkäisee.

Elvar hengittää sisään yrttien ja savun tuoksua Aalan hiuksista. Kuinka hän onkaan sitä kaivannut, se täyttää tyhjän paikan hänen sisällään. Hymy karkaa suupieliin.

Aala tekee hänestä eheän.

71.
200 sanaa

Aala istuu lattialla polvet koukussa, sormet kietoutuneena vesimukin ympärille. Elvar on todennut parhaaksi tarjota ihmisille aina jotain juotavaa, varsinkin jos nämä ovat hermostuneita tai järkyttyneitä.

”Jaa taakkasi minun kanssani”, Elvar kuiskaa.

Aalan silmiin herahtavat kyyneleet. Sitten hän vetää syvään henkeä ja räpyttelee.

”Vauva oli tulossa väärin”, Aala kuiskasi, ”minä en ollut tarpeeksi taitava. Hän syntyi kuolleena.”

Elvar silittää Aalan kättä, elottomuus tämän ilmeessä on kammottavaa.

”Äiti kirkui minua pelastamaan lapsen, menemään hänen peräänsä. Mutta tunsin lapsen menneen jo liian kauas”, Aala nyyhkäisi ääni sortuen.

”Sitten äitikin kuoli, enkä saanut pelastettua häntäkään.”

”Sinä teit parhaasi, varmasti teit”, Elvar lohdutti.

”Mutta jos olisi osannut enemmän, jos olisin pystynyt –” Aala kimitti lähes hysteerisesti. Elvar otti tytön syliinsä ja lukitsi tämän aloilleen.

”Aala, Aala. Sinä olet uuvuksissa, rauhoitu.”

”Minä tapoin –”

”Et.”

Aalan silmistä valahtavat uudet kyyneleet. Vähitellen tämän hengitys tasoittuu ja hän vaipuu uneen. Elvar peittelee hänet ja jää vierelle, silittämään lumivalkeita hiuksia.

[Lunalotta]

Asdflkajdsivopkregvlödafdöäflaskcm,zxjoiafkmlsdfasdflöadfas,dasdf.
En osaa puhua. Luin osat 64-71 putkeen ja öäää miten paljon tässä tapahtuikaan! Ihana Elvar, että uskalsi puhua vihdon ja sanoa vastaan, kun tietää mitä tekee. Ja 70-71! Voi nyyh että lapsi ja äiti menehtyivät, se on tosi surullista Ja voin ymmärtää Aalan tuskan! Mutta kuten Elvar sanoi niin hän kuitenkin yritti parhaansa. Tosi söppänää oikeesti tuo kun Elvar lohduttaa ja pitää huolta Aalasta :3 Tahdon lisää!

[Isfet]

Lunalotta, ihanaa että luit ja kommentoit, mietinkin missä oikein olet :> Oli söpöä ja suloista, mutta nyt seuraa taas paluu maanpinnalle. Julmaa, kuka tätä oikein kirjoittaa?

A/N: Ne, jolloin Aala on selvinnyt järkytyksestään.

72.
100 sanaa

Elvar ei nuku enää sinä yönä. Hän menee ulos istumaan, kuuntelee lintujen laulua ja seuraa korkeammalle kohoavaa aurinkoa. Kun hän menee sisälle syömään aamiaista, Aala nukkuu yhä. Tämän kasvot ovat suloisen rauhalliset, rentoutuneet.

Se tuntuu unelta, Aala hänen kodissaan, kaiken sen loputtomalta tuntuneen hiljaisuuden ja välttelyn jälkeen.

Sitä kestää keskipäivään asti, jolloin Elvar huomaa shamaanin liikahtelevan ja räpyttelevän silmiään. Tämä näyttää uniselta ja hämmentyneeltä.

”Hhmm, missä minä -, mitä –” Aala mumisee.

Äkkiä tämä ponkaisee ylös järkyttyneen näköisenä. Hän katsoo Elvaria ja mökkiä, pudistelee päätään ja perääntyy seinää vasten. Rintakehä pakotetaan kohoilemaan hitaammin.

”En saisi olla täällä.”

Elvar kohauttaa olkiaan.

”Nyt olet.”

73.
100 sanaa

Elvar antaa Aalalle lisää vettä, jonka tämä tyhjentää nopeasti aamunkarheaan kurkkuunsa. Avonaisista savuaukoista kantautuu kesäpäivän ääniä. Se saa shamaanin hartiat jännittymään, katseen huolestuneeksi.

”Minun täytyy mennä, kukaan ei saa tietää tästä.”

”Mistä, tarkalleen?”

Aala vilkaisee Elvaria varoittavasti, vaivautumatta vastaamaan.

”Et pääse pois huomaamatta, eikä kukaan ei löydä sinua täältä”, Elvar vakuuttelee.

”Entä jos äitisi tulee? Tai lemmittysi?” Aala naurahtaa kireästi.

”Mistä sinä puhut?” Elvar sanoo. Suu tuntuu kuivalta.

”Kaikki tietävät, että kannat Idunnan tähän mökkiin millä hetkellä hyvänsä. Toivottavasti nautit elämästäsi hänen kanssaan.”

Aalan kasvoilla on iloton hymy. Elvarista tuntuu, ettei hän ymmärrä mitään, ja käsittää kuitenkin kaiken samaan aikaan.

[Lunalotta]

Tässä minä olen aina lukemassa :3 Ja voi draamaa, Aala ressukka :c Toivottavasti noiden välit lähenisi jossain kohtaa, tää tuntuu olevan ikuista slowburnia.

[Isfet]

Luttis (sori kamala lempinimi :'D) minulla on suuri suunnitelma välien lämpenemiselle, mutta sen aika ei ole vielä. Tyhmä minä.

A/N: Tässä kesti taas vähän liikaa, mutta nyt on taas dramaa tarjolla.

74.
100 sanaa

Hitaasti Elvar saa puhekykynsä takaisin, ja sanat oikeaan järjestykseen.

”Minä en rakasta Idunnaa.”

”Tuskin sillä on väliä”, Aala huitaisee kättään.

”Minulle on. En aio ottaa häntä”, Elvar sanoo.

”Monet pettyvät.”

”Ehkä.”

Aala tuijottaa hetken häntä kummallinen ilme kasvoillaan ja antaa sitten katseensa vaeltaa pitkin rakennusta. Elvar tietää tämän etsivän yhä pakotietä, mutta hän aikoo ottaa tilanteesta kaiken irti.

”Minun ei olisi pitänyt tulla tänne”, Aala valittaa vaipuen polvilleen, ”en ymmärrä mikä minuun meni.”

”Minä olen kaivannut sinua, Aala.”

”Älä. Et saa sanoa noin.”

Aalan silmät ovat suuret, hän näyttää taas haavoittuvaiselta. Edellisen yön jäljet näkyvät vielä tämän olemuksesta. Väsynyttä kipua.

75.
100 sanaa

Tunturipöllö nukkuu kattohirrellä. Elvar uskoo Aalan haluavan paeta kaikkea, tai ehkä tämä tuntee olonsa turvallisemmaksi pöllönä. Elvar siirtää varmuuden vuoksi vaatekasan ja laukun nurkkaan, missä ne kätkeytyvät hämärään.

Kukaan ei kuitenkaan tule. Aala muuttuu takaisin ihmiseksi illalla, kun Elvar on hakemassa vettä joelta. Ihmiset ulkona ovat vaisumpia, onhan kuolema jälleen kohdannut kylää.

Vasta yön turvin shamaani livahtaa pois. Vaikka eihän kesällä ole pimeää, joka laskisi suojaisan verhon maan ylle.

”Unohda, että kävin täällä”, hän pyytää lähtiessään.

Miten? Elvar haluaisi kysyä. Hän tietää kyllä miksi, mutta on ehkä lakannut välittämästä. Elvar uskoo, että Aalakaan ei unohda.
Tämän silmät ovat liian kirkkaat.

[Isfet]

A/N: Hautajaiset ja seuraava kesäinen yö. Kuten arvata saattaa, tunteet ovat pinnassa ;>

76.
100 sanaa

Seremonia on seuraavana iltapäivänä (helteellä pilaantuminen on nopeaa). Puupinon päällä makaa kaksi peitettyä hahmoa, sylikkäin. Ehkä siinä on häivähdys lohdullisuutta. Liekkeihin heitellään kuivattujen yrttien kimppuja ja kukkia.

Maljun äiti ja Ilena itkevät yhdessä, Júvenin kasvot ovat kovettuneet. Idunna heijaa pikkuveljeään sylissään, nieleskelee ja hautaa kasvot tämän hiuksiin.

Elvarin huomion keskipiste on kuitenkin Aala. Tämä tanssii paljasvarpain tulen ympärillä, laulaa savun ja loitsinnan käheyttämällä äänellään. Se nostaa Elvarin ihokarvat pystyyn, tuo kyyneleet monien silmiin. Aalan omat silmät ovat kuivat, jatkuva liike peittää käsien vapinan lähes kokonaan.

Vanhemmat katsovat Elvaria, samoin Joret. Elvar tahtoo työntää tuijotuksen kauemmas iholtaan, sulkee silmänsä ja hengittää.

77.
100 sanaa

Elvar ei kaipaa enää yhtään hätkähdyttävää kohtausta. Ei, hän on saanut vähäksi aikaa tarpeekseen suurten tunteiden kuohusta, joka pyörteilee hänen ympärillään, hänessä, kuin vesi kosken uomassa.

Eihän se tietenkään mene niin. Kun tapahtumat käynnistyvät, ne lähtevät kertymään yhä suuremmalla nopeudella. Kun kuumuuden aiheuttava unettomuus ajaa Elvarin iltamyöhään ulos, hän ei olekaan yksin.

Idunna piirtelee sormellaan jäähtyneeseen tuhkaan, kohottaa katseensa kuullessaan Elvarin askeleet. Mekko on polvista tomuinen, hiukset roikkuvat kasvoilla.

”Älä mene”, hän kuiskaa Elvarin kääntyessä takaisin.

Elvar huokaisee. Tytön ääni on surusta sortunut ja kyyneleinen, miten hän voisi karata sanomatta sanaakaan? Ei mitenkään, hänen sydämensä on yhä liian hellä. Heikko.

78.
100 sanaa

Idunna pyyhkäisee hiuksensa korvan taakse ja siirtää katseensa tuhkan tahraamiin sormenpäihin.

”Hän oli kuin sisko minulle. Hän oli niin onnellinen odottaessaan lasta, toivoi poikaa joka olisi yhtä komea kuin veljeni…” Idunnan ääni sortuu, kyynel tippuu helmaan.

”Olen pahoillani”, Elvar sanoo.

Idunna nousee ylös ja pyyhkäisee poskeaan, siihen jää ohut harmaa viiru. Elvar katsoo sitä paljon mieluummin kuin punareunaisia silmiä.

”Jùven on aivan tolaltaan, äidin suupielet ovat juuttuneet alaspäin ja minä vain nyyhkin.”

Idunna tulee hitaasti lähemmäs, Elvar perääntyy pari askelta.

”Tiedätkö, minusta on aina tuntunut, että sinä olet hyvä kuuntelija.”

”Kunpa minuakin välillä kuunneltaisiin.”

Idunna naurahtaa. Elvarin sydän hakkaa, pakene.

[Lunalotta]

LLuttis ja minuutin naurut, selekee. Mutta et voi jättää tätä tällaseen kohtaan! Sä jos kuka osaat raapaleiden lopettamisen niin että mä jään pidättämään henkeäni (toivottavasti en sentään siihen asti että jatkat). Lisää nyt ja heti!

[Isfet]

Lunalotta, toivottavasti et ole pidätellyt henkeä tähän asti ;> Tässä tulee, enemmän tai vähemmän järisyttävä jatko.

A/N: Hmm, teki oikeastaan mieleni julkaista ensimmäinen erillään kahdesta seuraavasta, mutta olkoon.

79.
100 sanaa

Elvar muistaa, kun Idunna oli vielä pieni tyttö, häntä muutaman vuoden nuorempi. Tämä piti silloinkin kahta palmikkoa, keräili kukkia, juoksi ja nauroi. Eipä tämä paljoa vaikuttanut muuttuneen.

Kuitenkin kaikki oli erilaista kuin nyt. Idunna kallistaa päätään, hymy karehtii tämän huulilla.

”Mistä kertoisit, jos kuunneltaisiin?”

Elvar räpyttää silmiään, mutta ajatukset katkeavat kun Idunna koskettaa pehmeästi hänen poskeaan, kaulaansa, huuliaan. Hän nostaa omat kätensä Idunnan olkapäille ja työntää tämän kauemmas.

”Ei”, Elvar kuiskaa.

”Ei kukaan näe, tai vie minut pois…” Idunna anelee.

”Ei, Idunna. Minä en tee sitä kanssasi. Anteeksi.”

Elvar kääntää selkänsä tytön kyyneleille ja lähtee pois. Vakaasti, vaikka pulssi karkailee.

80.
100 sanaa

Seuraavana päivänä Elvar menee tapaamaan äitiään. Hän tietää, ettei asia parane odottelemalla ja seuraavaksi hänen on saatava äitinsäkin tajuamaan se. Isä ehkä tajuaa jo, mutta ei tietenkään tee mitään.

Talon luona ei ole ketään. Joelta kuitenkin kuuluu veden loisketta ja rupattelua, joten hän suuntaa sinne. Elvar huomaa äitinsä melkein heti, hiukset on vedetty huivilla kiinni ja hihat kääritty kyynärpäihin. Ilmassa tuoksuu suopursu, joka häätää loisia vaatteista.

”Meidän pitää puhua”, Elvar sanoo saaden äitinsä hätkähtämään.

”Älä säikyttele noin!”

”Haluatko keskustella syrjäisemmässä paikassa?”

Äiti katsoo vaivaantuneena ympärilleen, naisiin jotka pinnistelevät näyttääkseen mahdollisimman keskittyneiltä työhönsä. Ilena huljuttelee poikiensa paitoja aivan lähettyvillä. Äiti nyökkää.

81.
100 sanaa

Alajuoksulla on rauhallisempaa, naisten äänet kantautuvat enää heikosti veden kannattamina. Elvar seuraa katseellaan likarantuja, jotka hajoavat virtaan. Ehkä nämäkin tapahtumat ovat sellaisia, epämiellyttäviä mutta katoavia, unohtuvia.

”Sinun pitää kertoa heille, että he voivat antaa tyttärensä jollekulle toiselle”, Elvar menee suoraan asiaan.

”Miksi minun?” äiti kysyy väsyneesti.

”Et voi olla vakavissasi. Sinä järjestit tämän kaiken”, Elvar puuskahtaa.

”Parhaaksesi”, äiti kuiskaa.

”Ei. Tee se tänään, Idunna tietää jo.”

Äidin silmät leviävät, suu vääntyy järkytyksestä. Hän pudistelee hitaasti päätään.

”Mihin liemeen sinä oletkaan minut järjestänyt.”

Elvar ei saa estettyä epäuskoista nauruntyrskähdystä. Hän? Äiti näyttää loukkaantuneelta, kun Elvar lähtee puhumatta kotiinsa. Jossain kukkuu käki.