Kirjoittaja Aihe: Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)  (Luettu 41873 kertaa)

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lunalotta, melko pian kyllä, ainakin tässä mittakaavassa. Kiitos <3

Okakettu, hyvä jos draamailu ei haittaa, heh heh. Puhuminen on kauhean vaikeaa, mutta jospa se tästä.

A/N: Sadas osa ja enää kymmenen päivää sarjan synttäreihin, kyllä nyt on pakko olla söpöä lähestymistä! Tai sitten ei, ja osat ovat ihan tavallisia :3


100.
100 sanaa

”Ajattelin tulla katsomaan, kuinka jakselet.”

Äidin hymy on pingottunut. Siinä on syyllisyyttä ja ripaus huolta, sekä eräänlaista epävarmuutta. Tuomisena toimineet puolukat ovat tulen vieressä, pitää katsoa etteivät kipinät sytytä pärekoria.

”Aivan hyvin, kuten näet.”

Äiti ei lakkaa hymyilemästä, kasvojen uurteet syvenevät. Tämä ottaa askeleen eteenpäin, tarttuen Elvaria kokeilevasti kädestä. Hän ei vedä sitä pois, ei vielä.

”Olen pahoillani, kun en ole osannut pitää huolta sinusta”, nainen sanoo särkyvällä äänellä.

”Minä pärjään hyvin.”

”Joret pärjää hyvin.”

”Olen sitten pahoillani, etten ole hänen kaltaisensa”, Elvar sanoo tasaisella äänellä.

”Et ole”, äiti naurahtaa silmänurkkaansa pyyhkäisten.

Ennen kuin tämä lähtee, he juovat yhdessä kupilliset yrttijuomaa.

101.
100 sanaa

Jos katuvaisen vanhemman ilmestyminen ovelle yllättikin Elvarin, tämä on vähintäänkin yhtä hämmentävää. Hän haraisee unen pörröttämiä hiuksiaan ja astuu syrjään, päästäen Aalan livahtamaan sisään.

Ensimmäiseksi shamaani kumartuu lisäämään puun hiillokseen, Elvar panee merkille tunturipöllön sulan tämän hiuksien lomassa.

”Tulin… Tulin varmistamaan, että paraneminen edistyy hyvin.”

Aala suoristautuu, nykäisee hihojaan ranteiden peitoksi.

”Joten, kuinka voit?”

Elvar ynähtää vastaukseksi, Aalan kurtistaessa kulmiaan kysyvästi. Lopulta tämä huokaisee, kävelee Elvarin luo ja laskee käden hänen otsalleen. Sormet pyyhkäisevät ohimennen hiuksia siirtyessään kaulalle, ennen kuin Aala astuu hymyillen taaksepäin.

”Ihan hyvältä vaikuttaa.”

Ovi käy hiljaa, ja Elvar on taas yksin. Tulen vieressä on kimppu suopursua.

102.
100 sanaa

Joret hymyilee varovaisen lempeästi, aivan kuten kaikki muutkin. Luultavasti aivan tiedostamattaan, ihan kuin hän voisi yhtäkkiä lyyhistyä maahan, nousematta enää milloinkaan. Ei se, että hän melkein tukehtui vajaa vuosi sitten aiheuttanut näin paljon ihmetystä. Suureellinen kamppailu kuumeen kourissa on vaikuttavampaa.

Elvarin mieleen juolahtaa, että ehkä Joretilla on keskimääräistä enemmän oikeutta käytökseensä.
 
”Eilven odottaa lasta”, hän puuskahtaa lopulta.

”Sehän on hienoa”, Elvar saa hymyiltyä.

”Toki”, Joret naurahtaa kireästi.

Hetken on liian hiljaista.

”Kaikki menee varmasti hyvin.”

Joret purskahtaa katkeraan nauruun. On tapahtunut liikaa kaikkea, joka nousee heidän mieliinsä haudastaan (Mar, Ruvstell, Malju ja lapsi, Elvar itsekin).

”Sanohan, milloin meidän suvussa menisi?”
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Olen jälleen koukuttunut pahasti omaan tekstiini, joten julkaisen näitä hieman vanhempia pois alta ;>

103.
100 sanaa

Yöllä on jälleen pimeää. Elvar on polvillaan joen töyräällä täyttämässä ämpäriä kylmällä vedellä, välittämättä korissaan kaikuvista lapsuuden varoituksista. Totta kai hän tietää, ettei ole järkevää haparoida virran varteen lähes täydellisessä pimeydessä, mutta hän ei enää pelkää kuolemaa kuten ennen. Pakollinen seuraamus, hän olettaa.

Maa alkaa peittyä huokauksen kaltaiseen valkeaan harsoon. Ensilumi sulaa todennäköisesti heti sarastaessa, ehkä kukaan muu ei edes näe sen hiljaista kauneutta.

”Sinun ei pitäisi vielä seisoskella ulkona tällä tavoin.”

Elvar ei ole varma erottaako Aala hänen hymynsä. ”Hyvä on.”

Ehkä hän kuvittelee, mutta kun hän kulkee shamaanin ohi, hän on tuntevinaan ranteellaan hipaisun. Saattoihan se olla lumihiutale.

104.
100 sanaa

Karpalot muuttuvat raikkaiksi ja mehukkaiksi. Punaisen, keltaisen ja oranssin väriloisto alkaa valjuuntua ruskeanharmaaksi, illat pimenevät mustiksi, kunnes lumi peittää maan.

Siniset hetket kietovat maan kauniiseen huntuun, eikä Elvar osaa kunnolla kuvata kuinka hienolta se tuntuu. Mutta Aalan hämärä saa suorastaan hehkumaan, eikä Elvar voi kuin ajatella, että tämä on saanut palan itsestään takaisin. Auringon haalistama shamaani on poissa.

Aala käy toisenkin kerran katsomassa häntä. Ja kolmannen, keittää hänelle uudenlaisen sekoituksen. Se tuntuu kuin unelta, varsinkin ne kerrat, jolloin hän saa hymyn häivähtämään kalpeilla kasvoilla. Sydän tuntuu suurelta ja täydemmältä, eläminen merkitykselliseltä. Vaikka se olisikin harhaa, Elvar on onnellisempi kuin aikoihin.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
Lainaus
Ehkä hän kuvittelee, mutta kun hän kulkee shamaanin ohi, hän on tuntevinaan ranteellaan hipaisun. Saattoihan se olla lumihiutale.
Ähh, ei se ollut Elvar mikään lumihiutale!  :-[ Ihanaa, että uusia raapaleita on tullut näin tiuhaan, tämän tarinan maailmaan on aina todella mukava uppoutua näiksi pieniksi hetkiksi. Pidin paljon Elvarin kohtaamisista perheenjäsentensä kanssa - välit äitiin eivät ole parhaat mahdolliset, mutta molemmilla on yritystä ymmärtää toisiaan siitä huolimatta, enemmän tai vähemmän... Nämä aivan uusimmat raapaleet olivat hirmu kauniita, oi että. Elvar ja Aala ovat loppujen lopuksi onnellisimmillaan toistensa seuratessa, vaikka epäselvyys surua aiheuttaakin, näin tulkitsisin.

Kiitos jälleen!
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Okakettu, ei tainnut olla, ehkä Elvarkin joskus tajuaa. ;> Ihanaa kuulla että pidät, kiitos <3

A/N: Ne, joissa kaikki on hetken hyvää ja kaunista.

105.
100 sanaa

Hangella erottuu tuoreita tassun jälkiä. Elvar ottaa muutaman askeleen poispäin shamaanimökistä, etsii katseellaan liikettä pimeyden verkosta.

Siellä. Elvarin huulille kohoaa hölmö hymy, kun hän katselee naalin juoksentelua. Eläin hyppii lumilaikulta toiselle, aamuinen vesisade on verottanut hankia. Liikkeissä on peittelemätöntä riemua, vapautuneisuutta, jollaista hän tuskin koskaan tulee näkemään Aalan ihmishahmossa.

Kesällä Aala ei verhoutunut kertaakaan turkkiin.

Lopulta naali näyttää saaneen tarpeekseen. Se lähestyy Elvaria varovasti, melkein vaanien, haistelee ojennettuja sormia ja tökkää niitä kuonollaan. Uhkarohkean teon jälkeen se kirmaa kauemmas, kyyräilee hetken ja palaa takaisin. Elvar silittää kertaalleen valkoista päätä.

”Hyvää yötä”, hän kuiskaa.

Hetken näyttää, kuin eläimen kasvoilla viivähtäisi virnistys.

106.
100 sanaa

Maa jäätyy, lunta sataa lisää. Ihmiset ovat levollisempia, viihtyvät enemmän sisällä ja polttavat puita pitääkseen talot lämpiminä. Lapset puetaan lämpimiin vaatteisiin ja kutsutaan hämärtyessä sisään, poskillansa punaa ja huulet sinertävinä. Puut natisevat hiljaa.

Kaikki henkii niin syvää kaamosta, että henki meinaa salpautua. Elvar ei ole saada siitä tarpeekseen. Aala puuhastelee illat tehden salvoja ja liuoksia, kaivertaen amuletteja ja hyräillen hiljaa loitsuja. Elvar istuu katselemassa, heidän molempien on helppoa olla. Kaikki on kuin ennen.

Myös naali päästää hänet hiljalleen lähemmäs, Elvarin miettiessä, kuinka paljon Aalaa säilyy pedon sisällä. Vähän, hän tuumii, mutta ehdottomasti tarpeeksi.

Hän uskoo Aalan muistavan.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Pahoittelut kaikille, jotka ajattelivat, että nyt helpottaisi.

107.
100 sanaa

Yön on hyytävän kylmä. Lämpötila on varmasti alempana kuin kertaakaan aiemmin sinä talvena. Ainakaan Elvarilla ei ole vaikeuksia pysytellä hereillä, tuulen viskoessa pieniä jääkiteitä hänen naamalleen. Viiman yhä yltyessä naali luovuttaa, kipittää värjöttelemään Elvarin jalkojen juureen korvat päätä vasten vedettyinä, turkki pörrössä.

”Kotiin on matkaa. Tahdotko että kannan?”Elvar kysyy.

Naali siristää silmiään ja lähtee juoksemaan edeltä. Elvar työntää sormet kainaloihin ja painaa päänsä tuulta vastaan. Sinä yönä ei olisi lankaan kannattanut lähteä tunturiin.

Elvar ei sano mitään, kun naali väsyneenä ja kylmissään painautuu hänen saapastaan vasten, vaan nostaa sen eleettömästi syliinsä. Kuono kaivautuu kaulahuvin alle lämpöön, hymy repii rohtuneita huulia.

108.
150 sanaa

”Eikö sinua ole opetettu suojautumaan pakkasenpuremilta?”

Aalan ilme on jotain huvittuneen ja pahastuneen väliltä. Ehkä halkojen hakkaamistalkoot öisen kävelyn päälle oli tosiaan huono ajatus. Naaman iho on kuiva ja punottaa, samoin ranteiden.

Aala hakee pienen puisen kulhon, josta hän sivelee tuoksuvaa salvaa Elvarin kasvoille. Kulmakarvojen välissä on ryppy.

”Älä sitten tuhri sitä”, Aala käskee vielä voidellessaan ranteet.

Elvar nyökkää, ja avaa suunsa, vaikka pelkääkin sanojen pilaavan kaiken. Taas.

”Miksi sinä huolehdit minusta?”

Aala katsoo pois ja pyyhkäisee hiussuortuvan korvan taakse. Elvar on melko varma, että sormet olivat vielä töhryiset.

Miksi pelastit minut?”

Elvar tarttuu Aalaa ranteesta, ehtii tuntea sen jännittyvän säikähdyksestä ennen kuin pitelee kädessään tassua. Vaatemytyn sisällä näkyy levotonta rimpuilua. Elvar päästää irti, pieni otus taistelee ulos ja juoksee nurkkaan. Kylki kohoilee kiivaasti, silmät pälyilevät.

”Ei hätää, minä tässä”, Elvar kuiskaa käheästi.

Naali rauhoittuu, tassuttaen nuolaisemaan varovasti Elvarin kättä.

”Ei se mitään”, hän vastaa hiljaa, ääni meinaa juuttua kurkkuun. 

109.
100 sanaa

Seuraavana iltana Elvar jää kotiin, menee varhain nukkumaan. Hän sanoo itselleen tarvitsevansa kunnon yöunia, pusertaa silmät tiiviisti kiinni ja hengittää mahdollisimman tasaisesti. Rinnassa tuntuu tuttu paino, joka tosin vaikuttaa kaksinkertaistuneen poissaolonsa aikana.
 
Kaikki tuntuu menevän aina pieleen. Elvar kierähtää kyljeltä selälleen ja tuijottaa mustanpuhuvaa kattoa. Hiillos kytee tuhkan alla, lihapadan tuoksu leijuu yhä ilmassa. Hetken aikaa hän kuvittelee, millaista olisi, jos vieressä nukkuisi joku toinen. Mutta Elvar ei osaa hahmotella päässään muuta kuin valkeat hiukset ja shamaanimökin tuoksun, joten hän lopettaa kiireesti.

Asiat ovat hyvin. Vatsassa on ruokaa, katto pään päällä. Varpaat voisivat olla lämpimämmät, mutta asiat ovat hyvin. Tarpeeksi.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
110.
100 sanaa

Aamulla Elvar uskottelee itselleen olevansa virkeämpi ja nukkuneensa hyvin. Kun toimettomuus alkaa liikaa ahdistaa, hän käy katsomassa tätiään. Ruvstell väittää voivansa paremmin ja sanoo Marin olevan isänsä mukana puutöissä. Eilven on tädin käsityksen mukaan kotiutunut hyvin, tämä tapaisi Elvarin varmasti myös mielellään.

Elvar lupaa tulla toistekin ja käydä myös serkkunsa luona jossain vaiheessa. Ruvstell hymyilee, yskii hieman nyrkkiinsä ja toivottaa Elvarille hyvää jatkoa.

Hän näkee Aalan erään talon luona, ja on varma, että shamaani näkee hänet. Elvar kääntää katseen pois nopeasti, ehkä siten sattuu vähemmän.

Kun Aala seisoo hänen ovellaan illalla, Elvarin tyhmä sydän hypähtää toiveikkaasti. Ei kai ikinä opi.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Tähän on tultu. Eikä mennyt muuten vuottakaan, haha. Hope you enjoy.

111.
150 sanaa

Sisään pääsee siivu kuunvaloa ja kylmänkostea ilmaa, Elvar sulkee oven huolellisesti ja kohentaa tulta. Tämän jälkeen hän ei kuitenkaan nukuisi hetkeen. Aala puree huultaan ja liikehtii levottomasti, Elvar istuu odottamaan.

”Olen pahoillani, minun ei ollut tarkoitus… Siis toissapäivänä, kun minä – säikähdin”, Aala vetää henkeä ja vilkaisee Elvaria, ennen kuin painaa päänsä.

”Sinä ansaitset saada vastaukset kaikkiin kysymyksiisi, mutta minä en vain…”

”Kuule, ei se haittaa –”

”Haittaa se! Minä en vain pysty sanomaan sitä”, Aala parahtaa ja työntää kädet hiuksiinsa.

Elvar ei tiedä mitä tehdä tai sanoa. Aala sulkee silmänsä ja hengittää syvään, silmänurkissa kimmeltää. Sitten tämä käy lattialle halaamaan polviaan, painaa päänsä niiden väliin. Ele on hirvittävän lohduton ja epäaalamainen. Elvar konttaa lähemmäs.

”Minä en saa, en osaa, en saa…”

Elvar kietoo kätensä Aalan ympärille, antaa tämän puhaltaa vapisevia henkäyksiä kaulan juureen.

”Pidä minua hetki näin”, Aala kuiskaa.

Elvar tiukentaa otettaan hetkeksi, kertoen, ettei hänellä ole aikomustakaan päästää irti.

112.
100 sanaa

”Minusta on tullut heikko”, Aala naurahtaa katkerasti.

Shamaani on kietonut kätensä Elvarin ympärille, ja lepuuttaa päätään hänen olallaan. Elvarin sisällä tuntuu hellää lämpöä.

”Sinulta vaaditaan liikaa.”

Aala puhahtaa, piirtelee ympyröitä Elvarin selkään ja huokaisee. Elvar arvelee tämän rauhoittuneen, ja uskaltaa taas tarttua vaikeaan puheenaiheeseen.

”Mitä minä oikeasti merkitsen sinulle?”

Aala jännittyy aavistuksen, hengittää syvään. Elvar uskoo tuntevansa sydämenlyönnit nuttujen läpi, niiden hermostuneen tanssin.

”Voisitko olla minun uskottuni?”

Elvar hymisee, odottaa. Aala on hetken hiljaa, nielaisee ja kurottautuu sitten kuiskaamaan, niin että huulet hipovat Elvarin korvanlehteä.

”Sinä ymmärrät. Olet luotettava, ja mi-”, Aala nielaisee uudelleen, kuiskaus alenee henkäisyksi.

”Taidan rakastaa sinua.”
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
No hei, kaks päivää vajaa vuosi :D Mutta aaa ihanaa! Söpö Aala kun uskalsi vihdoi sanoa sen <3 Ja mitenköhän tää jatkuu tästä eteenpäin! Höm höm. Ja mitäköhän kyläläiset ajattelee kun noi julkistaa joskus suhteensa? Mutta mä en kyllä nyt saa mielikuvaa Aala-naalista pois silmistäni :3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lunalotta, aaws siinä. Pidän Aala-naalista itsekin (liikaa) <3

113.
100 sanaa

Rakkaus. Se on vahva sana, joka tuntuu kuplintana vatsanpohjassa, kivuliaana kiintymyksenä rinnassa, sekä hermostuneena vireenä selkäpiissä. Elvar kuvittelee öisen taivaan syttyneen täyteen revontulia. Hän aavistaa tulen hiipuvan, mutta ei tahdo liikahtaakaan.

”Niin minäkin sinua, aina”, hän kuiskaa.

Aala vetäytyy kauemmas katsoakseen Elvaria silmiin, silittää karheita hiuksia. suupielessä on surumielinen hymy, silmät ovat vakavat. Elvar on kiitollinen siitä, että he ylipäänsä ovat tässä, ja hymy on kuitenkin hymy.

”Kai tiedät, että tämä on väärin? En saa kuulua kenellekään.”

”Tiedän.”

Elvar nostaa kätensä Aalan kasvoille, miettii suutelemista, muttei uskalla. Pitää astella varpaillaan, hengittää kevyemmin.

”Minua ei ole helppoa rakastaa”, Aala naurahtaa.

”Tiedän.”
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 234
Oijoijoijoi <3
Hitsi mikä idylli. Hiljaisuus, ajatukset Elvarin päässä ja se hiljainen saumattomuus, jolla ajatuksista tulee sanoja.
Mutta mitäs seuraavaksi :o
Meille koittaa jännät ajat.

~Violet

I am enough.
.

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Violetu, oijoijoi sinulle <3 Jännät ajat takuulla, itseänikin hirvittää mitäs kaikkea tästä vielä kehkeytyykään. Kiitos :>

A/N: Alku aina hankalaa. Lisään editoinnin jälkeen vielä tänä iltana.

114.
100 sanaa

Heti seuraavana iltana Elvar huomaa, ettei kaikki ole muuttunut. Läheisyys on yhä Aalalle vaikeaa, eikä Elvar tahdo tehdä toiselle epämukavaa oloa. Hän istuu lähelle, mutta pysyy hiljaa paikoillaan.

Aala todella yrittää, mutta kun puukko kolmannen kerran lipsahtaa viiltäen sillä kertaa haavan, Elvar ottaa sen shamaanin kädestä.

”Ulkona on kuutamo, tahdotko mennä?”

Aala puree huultaan ja vilkaisee ovea syyllisesti. Loppujen lopuksi ei kuitenkaan kestä kauan, kun naali odottaa jo Elvaria mukaansa. Elvar hymyilee päästäessään toisen syöksähtämään ulos. Taivaalla lipuu pilvenriekaleita, mutta kuun valo on kirkas. Horisontin yllä tanssahtelee hennonvireitä, häilyväisiä revontulia.

Telmittyään aikansa naali tulee näykkimään Elvarin lahkeita ja kerjäämään rapsutuksia.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
115.
100 sanaa

Pilvet peittävät taivaan kokonaan raskaana harmaana massana, valoisan aikaankin on hämärää. Elvar on käymässä ulkona, kun Ilena sattumalta näkee hänet. Nainen näyttää väsyneeltä ja uhkaavalta, Elvar toivoisi voivansa juosta raukkamaisesti karkuun.

”Elvarhan se siinä! En ollut edes ensin tuntea” Ilena sanoo suu hymyssä.

”En minä niin paljon ole muuttunut”, Elvar naurahtaa kiusaantuneena.

”Olet sinä.”

Painostava hiljaisuus, jolloin Ilena tarkkailee häntä tuntuu kestävän loputtomiin. Joskus nuo silmät katsahtivat Elvariin iloisesti tuikahdellen, mutta siitä tuntuu olevan vuosia.

”Sinun pitää ehdottomasti tulla päivälliselle.”

”En tahdo olla vaivaksi.”

”Oi, minä suorastaan vaadin sitä”, Ilena sanoo napakasti.

”Hyvä on sitten”, Elvar pakottaa huulilleen reippaan hymyn.

116.
200 sanaa

Elvarin toive siitä, ettei asioista tarvitsisi tehdä vaikeampia kuin ne jo ovat, romuttuu pian. Oikeastaan jo silloin, kun Idunna avaa oven, kannatellen nuorinta veljeään lantiollaan. Tyttö punastuu ja kääntää katseensa muualle, päästäen Elvarin ohitseen. Poika jota hän pitelee, ehkä kahden, kolmen vuoden ikäinen, tuijottaa häntä tiiviisti.

Yrvin tervehtii häntä kepesti, kyselee kuulumisia vaikka Elvarilla ei ole mitään sanottavaa. He keksivät puhua hetken Ruvstelista, mikä sujuu hyvin siihen asti, kun Ilena saapuu ruoan kanssa pöytään.

”Mitenkäs hänen poikansa? Se joka muutti juuri omilleen nuorikkonsa kanssa?”

Idunnan leuka kiristyy, mutta hän jatkaa veljensä suostuttelua syömään. Yrvin näyttää vaivaantuneelta.

”Hyvin.”

”Eikös Eilven odota jo lastakin?” Ilena jatkaa.

Elvar miettii, miten joku voikin olla niin julma. Idunnan ääni särähtää, silmäripset räpsyvät tiheämmin hetken. Ilena vain hymyilee, soimaa Elvaria katseellaan.

 ”Niin.”

”Noh, toivottavasti se sujuu paremmin. Jùven on yhä allapäin, niin sanoakseni. Ei ole edes katsellut muita tyttöjä, ei sillä että heitä juuri olisikaan. Kaikki täällä ovat varattuja tai liian nuoria.”

Elvar siirtää vapisevat kädet syliinsä, Idunna nieleksii ja Yrvin näyttää tahtovan vajota maan alle. Ilena onnistui juuri yhdellä puheenvuorolla loukkaamaan Elvaria, Idunnaa, sekä Aalaa. Katso, mitä olet tehnyt meille, hänen silmänsä syyttävät, katso ja kadu.

Elvar pakottaa itsensä vastaamaan tuijotukseen, syö loppuun ja kiittää.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Iih, söpöä.

117.
100 sanaa

Lopuniltaa sataa lunta, märkiä hiutaleita jotka tarttuvat hiuksiin ja silmäripsiin. Elvar seisoo joen rannassa, katsoo miten lämpäreet sulavat vapaana virtaavaan uomaan. Rannoilla on jo jäätä.

Hänen on vaikeaa ymmärtää, miksi Ilena teki niin. Tuliko hänelle siitä parempi olo?

Aala hahmottuu esiin lumen verhosta, sade on niin sakeaa että vain käsivarrenmitan päähän näkee selvästi.

”Olet ihan läpimärkä.”

Elvar hymähtää välinpitämättömästi, saaden Aalan huokaisemaan. Shamaani pujottaa sormensa Elvarin sormien lomaan, on hiljaa vieressä. Tyhjyys alkaa väistyä lämmön tieltä. Asioita on turhaa jäädä märehtimään liian pitkäksi aikaa. Kaikesta huolimatta Aalan käsi hänen kädessään tuntuu juuri nyt oikealta, ja Elvar toivoo toisen ajattelevan samoin.

118.
100 sanaa

Aala tuntuu tietävän, miltä hänestä tuntuu. Hän pudottautuu valkoiseen turkiin ja kävelee Elvarin vieressä kotiin asti, kiertelee mökkiä Elvarin ripustaessa heidän vaatteensa kuivumaan ja elvyttäessä tulen uivilla haloilla sekä tuohella. Naali haistelee tarkkaavaisesti, kun Elvar pilkkoo sille kuivalihaa ja syöttää sen kämmeneltään. Hän panee merkille, että hampaat varovat tarkoin naarmuttamasta ihoa. Aavistuksen karhea kieli kutittaa nuollessaan viimeisetkin muruset huolellisesti talteen.

Kun Elvar käy makuulle lähelle tulta, naali ryömii hänen kainaloonsa. Solakka vartalo on lämmin ja pehmeän karvan peitossa. Elvar rapsuttaa sitä leuan alta, hymyillen silmien painuessa umpeen nautinnollisesti. He jäävät siihen, ja naalin tuhistessa unisesti Elvar painaa nenänsä eläimen niskaan.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Olen liian ihastunut näihin epävarmoihin möykkyihin.

119.
100 sanaa

Auringon valo heijastuu häikäisevänä valkeasta hangesta.  Aala oli poissa Elvarin herätessä, mutta se ei häiritse tätä lainkaan. Päivä on kaunis, suhteellisen lämminkin. Hailakansininen savu hajoaa kylän yllä ilmaan, pikkulinnut pyrähtelevät kattojen yllä.

”Elvar? Elvar, sinun on parasta tulla käymään täällä!” Iirek huutaa.

Elvar kurtistaa kulmiaan, mutta lähtee reippain askelin miestä kohti. Tämä viittilöi hänet erään talon nurkalle, jonne on kokoontunut muutamia. ähempää Elvar huomaa, että joku makaa massa. Hänen isänsä.

”Ummph, älä koske siihen… Terve poika. Taisin katkaista koipeni”, isä irvistää.

”Kumma juttu, vaikka onhan tässä vähän liukasta”, Òske sanoo hieroen maata jalallaan.
Elvar polvistuu vaiti maahan, katsoo.

”Hakekaa shamaani.”

120.
100 sanaa

Jalka on selvästi taipunut outoon asentoon. Elvar puristaa isäänsä kädestä, sopivan miehekäs ja vain vähän tungetteleva ele.

”Kyllä sinut kuntoon saadaan”, hän sanoo jämäkästi.

Aala on juuri ehtinyt tutkia vamman.

”Hänet pitää hoitaa sisällä”, Aala sanoo, nousee ylös pyyhkäisten lumet polvistaan.

Elvar on mukana kantamassa häthätään kyhättyjä paareja shamaanimökkiin asti. Hän katsoo, kuinka Aala viiltää lahkeen auki, pitelee jalkaa aloillaan Aalan vääntäessä luunpäät vastakkain. Isä puree suukapulaa kirouksien tukahtuessa sitä vasten, rintakehä kohoilee kiivaasti. Turvotusta yritetään lievittää lumella, Aala valmistaa yrttikääreen ja lastoittaa jalan tiukasti.

”Tälle ei sitten varailla pitkään aikaan.”

Isä irvistää, mutta nyökkää kuitenkin ymmärtämisen merkiksi. Ei työtä.

121.
100 sanaa

Polttopuita. Elvar hakkaa ja raahaa aimo pinon halkoja synnyinkotinsa seinustalle, sisällekin. Äiti ottaa kaiken irti huolehtijan roolistaan, valittaa tapahtuneesta ja kiittelee Elvaria avusta. Silti tämä tuntuu pitävän sitä itsestäänselvyytenä, niin kai se onkin.

Iltaisin, tai oikeastaan öisin, Elvar menee Aalan luo. Pimeässä ei näe mihin astuu, lumi livahtaa saappaanvarsista sisään hiertämään ihoa.
Naali päästää hänet lähemmäs kuin Aala ihmismuodossaan. Sitä Elvar saa pitää sylissä, rapsuttaa korvanjuuresta ja vatsasta. Tietysti kunhan kohtuudessa pysytään. Elvar toivoo hiljaa, että Aala vielä joskus lakkaisi arastelemasta. Kiitollisina hän ottaa vastaan kaikki hymyt, hipaisut ja katseet.

Ehkä hän on liian helppo, Elvar ajattelee pyyhkiessään jälkiään hangesta.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Niin suloista, en ehkä kestä <3 harmi kun et voi laittaa heti lisää luettavakseni (?) mutta toivottavasti pian kuitenkin! Naala-Aala (:D) on vaan niin suloinen, toivottavasti hän lakkaisi pian aristelemasta ihmismuodossakin :3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lunalotta, en minäkään enää kestä, miksi kirjoitinkin koskaan mitään muuta kuin fluffya?

A/N: Laitan vielä lisää kiusaksenne :3

122.
100 sanaa

Aala on käymässä hänen luonaan. Aluksi shamaani on varautuneempi, mutta unohtaa pian kaiken sen, mitä pitäisi olla, ei saisi olla ja kuinka kuuluisi toimia. Ehkä johtuu hämäryydestä ja pienestä tilasta, siitä että savu tuoksuu puhtaammin puulle. Todennäköisintä kuitenkin on, että katosta riippuvat nahkapussit, amuletit, luunkappaleet ja yrttikimput puuttuvat. Ei rumpua tai sauvaa, ei poikaa ja shamaania. Pelkästään tavallinen mökki, Elvar ja Aala.

Aala nojaa Elvarin rintakehään, puhuu lumesta ja tuulesta, poronnahoista. Kaikesta tavallisesta. Elvar vie kätensä silittämään toisen hiuksia, hipelöi niihin solmittua valkeaa sulkaa. Kuiskaa hiljaa jäädään tähän. Aala hymisee tyytyväisenä, antaa sormiensa leikkiä Elvarin toisen ranteen sisäpinnalla.

Jäädään vaan.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Ehkä minäkin olen liian helppo, en osaa nimittäin ollenkaan pitää näppejäni erossa tästä. Nyt kyllä oikeasti jännittää julkaista nämä koska iik! Toivottavasti tykkäätte, kertokaa toki.

123.
100 sanaa

Myrskytuuli ulvoo ulkona jo toista päivää. Kylässä kuuluu levotonta puhetta myrskyn voimistumisesta, kuisketta hengistä. Elvar odottaa levottomana, kurkkien ovesta alkavaan lumituiskuun. Hän on jo vähällä nostaa kaulukset pystyyn ja lähteä.

Ei kuitenkaan. Elvar sulkee oven huokaisten, perääntyy tulen ääreen. Hän ei nähnyt Aalaa edellisenäkään päivänä, ei sen jälkeen kun tuuli alkoi yltymään. Silloin Aala nousi liian ripeästi, käski häntä odottamaan. Shamaani ryntäsi ulos pöllyävän lumen sekaan, vilkaisi huolestuneena taivasta ja juoksi kotiaan kohti.

Elvar jäi. Hän ei halua tunnustaa, miten yksinäisyys ja epätietoisuus sattuu. Elvar vakuuttaa itselleen kerta toisensa jälkeen, että Aalan pitää olla yksin, keskittyä. Hän kyllä palaa vielä.

124.
100 sanaa


Rajansa kaikella. On myöhää, tai oikeastaan luultavammin todella aikaista, eikä Elvar ole nukkunut koko yönä. Viimeiset hetket hän on vain seisonut käsi ovenkahvalla, keräten itseluottamustaan. Odottaminen on kestänyt tarpeeksi kauan.
 
Ovi pitää puskea auki hartiavoimin, lumi on kinostunut oven eteen. Pureva viima tuntuu jäädyttävän hetkessä, terävät jääkiteet iskeytyvät kasvoihin. Elvar puskee eteenpäin tuttua reittiä, kaikkialla on vain pimeää ja valkoista.

Aala on polvillaan tulen ääressä, otsalla kimaltaa kalvo hikeä. Hän viskoo tuleen murusia kämmenestään, sekoittaa sitä katajanoksalla ja mutisee. Silmät tuijottavat väsyneesti savukiehkuroita. Hän katsahtaa Elvaria yllättyneenä tämän pudistellessa lunta yltään, astuessa lähemmäs.

”Minähän käskin sinun odottaa.”

”En voinut enää.”

125.
100 sanaa

Lähempää Aala näyttää todella uupuneelta. Hartiat ovat lysyssä, hiukset takkuiset. Silmien alla on mustelmat, suu haparoi haurasta hymyä.

”Sinä olet ihan lopussa”, Elvar kuiskaa, kietoo kätensä takaapäin shamaanin ympärille.

Aala naurahtaa katkerasti, heittää päänsä Elvarin olkaa vasten ja sulkee silmänsä.

”Minä en halua ymmärtää tätä”, Aala sanoo.

Hetken kuluttua hän nousee ylös, katsoo Elvaria silmiin.

”Tämä on varoitus.”

Elvar käy jaloilleen, tarttuu Aala käsistä, välittämättä siitä miten tämä kääntää katseensa pois. Hänen sydämensä lyö liian lujaa.

”En taida välittää. Minulla on kapinallinen olo.”

Aala katsoo häntä silmiin, eikä Elvar voi itselleen mitään. Hän kietoo kätensä kunnolla toisen ympärille, ja suutelee.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
126.
100 sanaa

Tuuli ulvoo kovempaa ja paiskaa oven auki, Aala säpsähtää. Tämä näyttää pieneltä ja säikähtäneeltä. Elvar antaa käsiensä otteen höltyä ja on astahtamassa kauemmas, kun shamaanin kulmat kurtistuvat päättäväisesti.

Aala tarttuu kiinni Elvarin olkapäistä, tai ehkä paidasta tai molemmista, kurottautuu lähemmäs. Silmät sulkeutuvat juuri ennen kuin huulet hipaisevat huulia. Elvar tuntee vapisevan henkäyksen ilmavirran, suut painautuvat todella yhteen.

Ovi paukkuu äkäisesti, mutta Aala vain kiskoo häntä lähemmäs. Elvar pujottaa sormensa nihkeään niskaan, tuuli riepottelee heidän hiuksiaan ja vaatteitaan. Lumi hiljentää tulen loimun kyteväksi hiillokseksi. Suudelma tuntuu hyvältä, hytkähdyksiltä sisikunnassa ja auringonvalolta pitkän pimeyden jälkeen. He tuntuvat läheisiltä, uhmakkailta ja rakastuneilta. Onnellisilta.

127.
100 sanaa

Myrsky mellasti vielä päivän, mutta asettui sitten, kuten on tapana. Kaikki polut piti kuitenkin luoda auki uudelleen, osa taloista kaipasi pientä kunnostusta. Elvarin pitäisi varmaankin tuntea syyllisyyttä tai häpeää, mutta hän on vain käsittämättömän onnellinen. Taivas on enimmäkseen harmaa ja tähtiä ei näy. Pakkanen on laskenut niin, että ilma on täynnä kosteaa kylmyyttä. Silti hymy pyrkii esiin kysymättä.

Aala on ilmeisesti myös päättänyt tarttua hetkeen (silloin kumpikaan ei jaksa välittää). He istuvat sylikkäin, juttelevat ja nauravat. Elvarin mielestä on silti edelleen parasta, kun Aala tekee töitään ja hän katselee, ehkä suukottaa lyhyesti. Ja Aala hymyilee antaen sen tapahtua, suukottaa taikaisin.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 064
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Ylisöpöä <3 Mutta ihanaa että Aalakin rohkaistui, mä jo luulin että saadaan odottaa seuraavat 100 raapaletta sitä että Aala antaa vastakaikua :D
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • kuppi teetä kaipaukseen
Luttis, haha, ei sentään. Kivaa että pidät :3

128.
100 sanaa

Kun hän vihdoin käy taas vanhempiensa luona, isä on könynnyt kepin kanssa naapuriin, kuulemma ettei ”tulisi mökkihöperöksi”. Elvar ymmärtää hyvin, että äidin kanssa kokopäiväinen asuminen voi ottaa koville, muttei sano sitä ääneen. Äiti käskyttää häntä ensin vähän ja kertoo sitten runsaasti kuulumisia.

Kestää hetken, ennen kuin hän havahtuu siihen, että puhuminen on tauonnut.

”Mitä sanoitkaan?” Elvar kysyy varovasti.

Äiti astelee lähemmäs tuijottaen häntä oudosti. Elvarin rintakehä tuntuu liian ahtaalta.

”Näytät… erilaiselta.”

”En kai?” Elvar sanoo, tuntien vahvasti, että keskustelu on käyty ennenkin.

”Luulen…”

Ovi kolahtaa isän könytessä sadatellen sisään. Hetki menee ohi, äiti nostaa moitiskellen kipeän jalan ylös. Elvar huokaisee.

129.
100 sanaa

Sinä iltana Aalan liikkeet ovat tavallista nykivämpiä. Ryhti näyttää korostetun suoralta, hymyssä on aistittavissa pohjavire josta Elvar ei saa kiinni.

”Tahdotko, että minä lähden?” hän kysyy.

”Älä”, Aala sanoo, nielaisee ja kostuttaa huuliaan.

”Kerro sitten mikä sinua painaa”, Elvar sanoo, yrittäen kuulostaa tavalliselta, ei loukatulta.

Aala murentaa lehtiä kämmenessään ja lisää ne sitten pataan, välttelee. Elvar liikahtaa noustakseen.

”Odota! Tietysti minun olisi pitänyt ymmärtää sinun tajuavan.”

Aala nostaa padan pois, riipii sekaan pari kukintoa katosta roikkuvasta kimpusta. Kaataa liemen ruukkuun.

”Minua pelottaa.”

Se on yksinkertaista, ei tarvitse sanoa enempää. Aala antaa vetää itsensä syliin, hengittää syvään nenä Elvarin kaulakuoppaa vasten.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii