Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)

[Isfet]

Nimi: Luoksesi palaan
Kirjoittaja: Isfet eli minä, joka myös omistaa tekstin
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji(t): drama, shamanismi, fluffy
Yhteenveto: Aala ei käske Elvaria lähtemään, se on tärkeintä.

A/N: Ensimmäinen Finissä julkaisemani originaali! (Wuhuu!) Rakastuin näihin hahmoihin, toivottavasti teillekin käy samoin. Tässä on kaksi ensimmäistä, muistutan olevani vieläkin aloittelija rapsujen kanssa, joten palaute olisi sitäkin toivotumpaa. Edes sen verran, että voiko näitä lukea irvistämättä :>

1.
100 sanaa

"Elvar." 

Elvar hymyilee. Aalan sanomana hänen nimensäkin kuulostaa paremmalta, arvokkaalta. Sen täytyi johtua Aalan äänestä. Hän olisi voinut kuunnella sitä väsymättä vaikka kuinka pitkään. Harmi ettei Aala puhunut paljon. 

"Niin?"

"Äitisi kaipaa sinua kotiin", Aala vastaa ripotellen jotain tulen yllä roikkuvaan pataan. Onneksi Aalaa voi myös katsella kyllästymättä. Kädet ovat harvoin toimettomina, kulmat nytkähtelevät ajatusten tahtiin. Suupielet kohoavat silmänräpäykseksi, kun seos kuplahtaa kolmesti ja vaalenee aavistuksen verran. 

"Se ei ole kotini enää kauan."

Aala ei sano mitään, kohentaa vain hiilosta padan alla. Savu kirvelee silmiä, kipinät leijuvat hetken ilmassa ennen katoamistaan.

2.
100 sanaa

Elvar ei halua mennä kotiin, hän tietää mitä äiti aikoo sanoa.

"Olitko taas hänen kanssaan? Elvar, sinun pitäisi perustaa perhe jonkun mukavan, sopivan tytön kanssa. Et voi vain vitkutella sen shamaanin seurassa."

Sitten on niitä päiviä, jolloin äiti sanoo vain "Jaahas", tarkoittaen kaikkea mitä jättää sanomatta. Sillä hän haistaa savun ja yrtit Elvarin hiuksista, ihosta ja vaatteista, tietää erehtymättömästi mistä hän tulee. 

Aala ei käske Elvaria lähtemään, se on tärkeintä. Mutta hän ei voi jäädä yöksi, sitä rajaa ei ole tehty ylitettäväksi. Niin Elvar lopulta lähtee hetkeä ennen keskiyötä, ja Aala jättää vastaamatta hyvänyöntoivotukseen, kuten aina.

"Jaahas."

[Isfet]

3.
100 sanaa

Toisinaan Elvar uskoo, että äiti olisi tyytyväisempi vaikka hän tunnustaisi saattaneensa parikin tyttöä vahingossa raskaaksi. Olisi varmaankin hyväksyttävämpää saapua kotiin vasta aamunkoitteessa, jos hän ei vain tuoksuisi rohdoksille joita Aala keittelee.
 
Aamulla hän saa aina osakseen varoittavan katseen, jolla ei oikeastaan ole väliä kun siihen tottuu. Elvar rakentaa taloaan koko päivän, valaa kovaan työhön halunsa päästä pois kotoa, pois vahtivien katseiden alta. Vaikkei isä puhu, hänkin katsoo.

Vasta illalla hän menee Aalan luo, jos tämä on mökissään. Kesällä hän ei aina ole, joskus ei pitkäänkään aikaan. Silloin hänelle ainoastaan nyökätään, kun hän sulkee oven tullessaan. Ehkä he yhä elättelevät toivoa.

[Isfet]

A/N: Tämän kanssa kesti hieman kauemmin, vähän pidempää tällä kertaa.

4.
150 sanaa

Heidän vanha shamaaninsa kuoli kaksi vuotta sitten. Hänellä oli palmikoidut, valkeat hiukset ja ryppyiset ruskeat kasvot. Elvar muistaa kapean, runsain kaiverruksin koristellun sauvan ja kuumetta alentavan rohdon katkeruuden. Lempeät silmät tulen loisteessa, loitsinnan karheuttaman äänen. 

Aala oli shamaanin siskotyttö, joka saapui toisesta kylästä. Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja vakava ilme, eikä hän solminut erityisen läheisiä suhteita kehenkään niinä kolmena vuotena joina hän oli tätinsä opissa. Hän samosi metsiä ja tuntureita, oppi parantamaan sairauksia ja karkottamaan henkiä. Shamaani nyökkäili tyytyväisenä, sanoi Aalasta tulevan vielä taitava jatkaja hänelle. Jo silloin kyläläiset pudistelivat hiljaa päitään, tyttö oli kummallinen ja hänen sielunsa levoton. Eihän tämä edes hymyillyt kenellekään, hyvänen aika.

Kuolinyö oli hyytävän kylmä. Elvar muisti siitä enää tuikkivat tähdet ja revontulet, jotka tuntuivat kumartuvan shamaanin mökkiä koti. Aalan matala, laulava ääni värisytti maata koko yön. Aamun valjetessa mökki tulvahti täyteen sinistä valoa. Aala astui synkkänä ulos, hiukset yhtä valkoisina kuin maassa hohtava kuura.

[Lunalotta]

Rakastan Aalaa. Ei mul muuta. Okei rakastan Elvariakin, mutta Aala on hyvin mielenkiintonen, koska en oo perehtyny shamanismiin joten tää rapsusarja opettaa mulle asioita siitä. (ja koska sun teksti <3)
Raapaleet on aika vaikeita kirjotettavia, mutta sä onnistuit kyl näissä hyvin! Jatka ihmeessä tätä taas, odottelen tässä :3

[Isfet]

Lupus Daemonis, mahtavaa että tykkäilet eikä raapalemitta töksi, vaan jopa toimii tässä. Tuo on rohkaisevaa kuultavaa. Mietinkin tuota ilmaisua, en vain osannut korjata jumittuneessa päässäni. Tässä tulee jatkoa, kohta syvennytään "romanssiin" enemmän.

SparklingAngel, ihanaa että kommentoit tätäkin! Aala on kiva hahmo. Tässä on hieman eteenpäin.

A/N: Tämän kirjoittaminen sujui aika nopeasti, kun vain tartuin toimeen. Hahmoihin ja miljööseen perehdytään paremmin kohta (luulisin), nyt vielä selvittelyä alkutaipaleelta.

5.
100 sanaa

Aala oli mukana valmistelemassa ruumista, ja johti seremoniaa jossa shamaani poltettiin asianmukaisesti sauvansa, rumpunsa sekä yrttikimpun kanssa. Hän tanssi ja lauloi jotta sielu kohoaisi savun mukana ylöspäin, aloittaen matkansa Tuonenjokea pitkin Yliseen.
 
Oli tuulinen päivä, kylmä viima punoi takkuja Aalan avonaisiin hiuksiin. Kädessään hänellä oli uusi sauva, hieman kiero ja rosoinen, jonka pyöreä ontto pää rohisi liikkeiden tahtiin. Omaa rumpua Aala ei ollut vielä valmistanut.

Seremonian jälkeen Aala tunnustettiin nahkeasti kylän shamaaniksi, olihan henki selvästi valinnut hänet valkaisemalla hänen hiuksensa. Mutta miksei tyttö näyttänyt edes surevan tätinsä poismenoa, kamalaa piittaamattomuutta, halveksuntaa suorastaan.
 
Elvar muisti, että tyttö oli tanssinut silmät kiinni. 

[Lunalotta]

Uu, lisää näitä! TOivottavasti laitat pian taas lisää, mutta siis. Öö. Mitä tähän nyt sanois? Aalaa rakastan ja tämä rapsu oli ihana, kun kertoi Aalasta lisää. Harmi et Elvar jäi toistaseks vähän syrjemmälle, mutta kyllähän se vielä ehtii sieltä esiin tulla Tää raapale taisi myös valaista hieman lisää shamaanien tapoja, luulemma. (luin liikaa Narnioita, koska siel yks hahmo sanoo aina luulemma ). Odottelen lisää <3

[Isfet]

SparklingAngel, tässä on lisää, ihan kaksi kappaletta. Elvaristakin on nyt vähän enemmän

A/N: Joo, hitusen jatkoa. Tässä on hieman enemmän paritusta, joskin tämäkin jättää raivostuttavasti vastaamatta yhteenkään kysymykseen

6.
100 sanaa

Vähitellen Aalan asema vakiintui. Kun kävi ilmi, että hän oikeasti osasi parantaa ja loitsia, kukaan ei enää mulkoillut häntä tuomitsevasti. Kuiskauksia sekään ei pystynyt vaimentamaan (osaahan tyttö hoitaa työnsä moitteettomasti, mutta onhan hän etäinen, ja jotenkin kylmä).
 
Shamaani kiehtoi Elvarin mieltä luvattomasti, hän toki tiesi sen itsekin. Ja niin, kuin huomaamatta, hän oli aina siellä missä Aalakin. Auttamassa katon korjaamisessa talossa jossa oli sairas lapsi, metsästysseurueen mukana siellä missä Aala keräsi kasveja. Pian Elvar oli ainoa, joka tavoitti Aalan sinisten silmien katseen, pieniksi pysähtyneiksi hetkiksi kerrallaan.

Miksi?, ne kysyivät levottomina.

Elvar ei osannut vastata, ja Aala käänsi katseensa pois.

7.
100 sanaa

Ja sitten oltiin ajauduttu tähän. Elvar haroo turhautuneesti hiekanruskeita hiuksiaan ja huokaisee. Äiti luo häneen tutkivan katseen pirtin toiselta puolelta, liian lyhyen matkan päästä. Elvar pomppaa pystyyn ja lähtee ulos selittelemättä, sateeseen joka aiemmin ajoi hänet sisään. Jäätävän kylmä vesi valuu noroina hänen selkäänsä pitkin, huuhtoo pois sisintä jäytävän kykenemättömyyden tunteen. 

Hän riuhtaisee oven hieman liian lujaa auki, mutta Aala tuskin kohottaa katsettaan. Elvar kävelee tulen ääreen, katselemaan vaitonaisena juuria pilkkovaa tyttöä.
 
"Mitä tämä oikein on?" Elvar puuskahtaa lopulta väsyneesti. 

Aala leikkaa vahingossa vinoon, katsoo syvälle tummiin silmiin päätään kallistaen. 

"Sinähän sen aloitit."

Eivätkä he puhu sen enempää.

[Okakettu]

Olen tykännyt näistä ensimmäisistä raapaleista ihan hirmuisesti, tosi kiehtova ja kauniisti kirjoitettu teksti! Shamanismi ei ole itselleni hirveän tuttu aihe, mutta yhtäkaikki erittäin kiinnostava, ja romantikkona pidän suuresti, että sitä käsitellään tässä rakkaus(?)tarinan kautta. Raapalemuotoisuus sopii tähän mielestäni hyvin - se tarjoaa lyhyitä mutta silti kattavia välähdyksiä hahmoista ja heidän suhteestaan sekä tarinan maailmasta, joka on, kuten sanottu, todella mielenkiintoinen ja tunnelmallinen. SiIltä osin pidin etenkin raapaleista 4. ja 5., hautajaisseremonian kuvaus oli hieno.

Tässä on samaan aikaan jotakin maanläheistä ja silti myös taianomaista. SparklingAngelin tavoin olen suuresti rakastunut Aaloon, vaikka Eilar-parka vähän säälittääkin. Uusin raapale valotti kuitenkin taas hiukan enemmän kaksikon välejä, ja osoitti ihanan hienovaraisesti, ettei tilanne ole Aalollekaan yhdentekevä (tai niin sen ainakin tulkitsin):

"Mitä tämä oikein on?" Elvar puuskahtaa lopulta väsyneesti. 

Aala leikkaa vahingossa vinoon, katsoo syvälle tummiin silmiin päätään kallistaen. 

"Sinähän sen aloitit."

Tuntui, että tässä sanottiin kaikessa vähäeleisyydessään loppujen lopuksi hirmuisen paljon, yksi suosikkikohdistani tähän mennessä! Kiitos lukukokemuksesta, jään ehdottomasti seuraamaan tätä. (:

[Lunalotta]

Uuu, luin uusimmat rapsut ja jään taas innolla odottamaan Käyn läpi jonkinlaista "tänään on masentava päivä, en jaksa tehdä mitään"-vaihetta, niin tää on tällanen tägikommentti vaan. Aala on edelleen ihana, ja ainakin pystyt pitämään lukijat mukana kun paljastelet asioita vain pikkuhiljaa

[Isfet]

Okakettu, ihanaa että sinäkin olet tykästynyt tähän, tämä on minulle tosi rakas. Teet hienoja tulkintoja, kiva että joku kaivaa niitä piiloistaan (siis muukin kuin minä itse)
SparklingAngel, vakikommarini Tässä pikku pala lisää.

A/N: Tässä ei nyt ikävä kyllä ole Aalaa. Pahoittelut kaikille sitä odottaneille.

//muoks. muoks. Unohtakaa edellinen. Sain kirjoitettua lisää jo tänä iltana julkaisukuntoon, siis kaksi rapsua, olkaates hyvät.

8.
100 sanaa

Elvar kantaa vähäiset tavaransa omaan, pienen pieneen mökkiinsä hyvissä ajoin ennen lumentuloa. Se on hyvin vaatimaton, vain yksi huone, jossa on syvennys sänkyä varten. Siitä näkee heti, ettei sitä ole tarkoitettu kahdelle, saati useammalle. Äiti nyrpistää nenäänsä, yrittäen piilottaa ahdistuksen silmistään, isä katselee tuimasti hirsiä jotka kannattelevat kattoa.
 
Elvar ei enää välitä, vaikkei saisi kummankaan hyväksyntää. Se on hänen kotinsa, sopiva hänelle juuri sellaisenaan kuin on. Elvarin ei tarvitse enää ajatella mitä hänen vanhempansa ajattelevat, se on varmasti yksi syy äidin levottomuuteen. 

Talo on aivan kylän laidalla, kaikista lähimpänä shamaanin kukkulaa ja sen yksinäistä asukkia.

Sen täytyy olla toinen syy. 

9.
100 sanaa

Illat pimenevät aina vain nopeammin. Kylällä kuiskitaan nyt myös Elvarista, hän on se outo naimaton poika, joka asuu yksin. Äiti saa osakseen sääliviä katseita ja tavallista lämpimämpiä hymyjä, mutta samaan aikaan Elvarin perään katsotaan häpeämättömän pitkään. 

Mutta pimeässä kukaan ei näe, kun hän pujahtaa kylmästä pakkasillasta savun ja yrtin tuoksuiseen lämpöön. Aala ei nosta katsettaan, mutta nyökkää kuin tiedostamattaan, jo ennen kuin Elvar ehtii sanoa tavanomaisen tervehdyksensä.
 
"Mistä sinä aina tiedät, että se olen minä?" hän ihmettelee.

Aalan silmissä välähtää jotain määrittelemätöntä, ehkä järkytystä tai pelkoa. 

"Minä taidan tunnistaa askeleesi."


 

[Isfet]

10.
100 sanaa

Sen illan jälkeen Elvar ei nähnyt Aalaa vähään aikaan. Shamaanin velvollisuudet pitivät hänet kiireisenä, joskin osa siitä tuntuikin olevan tietoisesti aiheutettua. Aala vietti paljon aikaa muun muassa suunnitellen vuosittaisia kokkojuhlia, jolloin lepyteltäisiin henkiä ja saataisiin ne suostuvaisiksi heimon menestykselle. 

Elvar yritti olla pahastumatta tästä. Hän yritti pitää ajatuksensa muualla, teki polttopuita talveksi ja valmisti tarvekaluja itselleen luusta ja nahasta.
 
Vasta silloin hän huomasi, miten vaikeaa olikaan olla ajattelematta Aalaa. Tämän valkeita hiuksia ja kalpeaa ihoa tulen loimussa, kapeaksi viivaksi puristuneita huulia, ryppyä kulmien välissä.  Minä kaipaan häntä, Elvar ajatteli, todella kaipaan.

Silloin, selvemmin kuin koskaan aiemmin, hän aisti vaaran. 

[Isfet]

A/N: Öh, joo. Tällaista tuli tällä kertaa, ei ollut niin helppoa kuin tavallisesti. Vähän pidempi taas, tunnetta ei ehkä välity niin paljon kuin olisin toivonut. Näillä mennään, yritän saada jatkoakin tähän piakkoin, vaikka joulufikit syövät aikaa muilta projekteilta

11.
150 sanaa

Kokkojuhlien aattona Aalan mökistä ei loista valoa. Elvar keittää pienen pannullisen yrttiteetä ja käpertyy porontaljan alle. Heikosti hehkuva hiillos ei enää savua, Elvar teeskentelee ettei ikävöi. 
 
Aamulla Elvar käy vanhempiensa luona, tarkistaa velvollisuudentunteesta, että heillä on kaikki hyvin. Talo on tyhjä ja hiljainen ilman Elvaria, väittää äiti. (Hänestä ei ole lähtenyt kovin paljoa ääntä sen jälkeen kun hän oli viisi.) Elvar nielee sanat ja nyökkää, hörppää metsän makuista juomaa, kiittää ja poistuu. Lupaa isälleen, että puita voi tulla hakemaan milloin vain. 

Tuli sytytetään illalla, kun pimeää on ollut jo pitkään. Maassa on kämmenen leveys lunta ja ilmassa tuoksuu pakkanen. Aala aloittaa seremoniatanssin nahkarumpujen kuminassa, iholla kiiltelee kalvo hikeä ja hengitys höyryää ilmassa. Tuleen viskotaan katajan oksia, lisää väkeä liittyy tanssiin hoilaten.
  
Aala näkee Elvarin, liike hidastuu ja kieli kostuttaa kevyesti raottuneita huulia, melkein kuin hän olisi sanomaisillaan jotain. Sitten hän kääntää päänsä nytkähtäen ja jatkaa, suortuvat liimautuvat otsaan. Elvar kävelee pois. 

[Lunalotta]

Äää, en mä osaa sanoa tähän mitään. Tää rapsusarja on niin maaginen ja mystinen, ja shamanismi tuo tähän oman sävynsä. Jostain syystä Elvarin kodin, siis sen missä se asuu yksin, kuvailu toi mulle tosi tarkasti mielikuvan siitä mökistä. Voin kuvitella sellasen yhdenasuttavan mökin jossa on syvennys sängylle.
Tahtoisin vain lisää ja lisää näitä, osaat pitää tosiaan mielenkiinnon yllä! <3

[Okakettu]

Minulla ei ole hirveästi lisättävää aiempaan kommenttiini, mutta luen tätä ehdottomasti edelleen, ja pidän! Tuntuu, että alan raapale raapaleelta tykästyä aina vain enemmän myös vastuuntuntoiseen ja hiljaiseen Elvariin. Kaiken kaikkiaan tämä on edelleen aivan ihanan tunnelmallinen kaikessa vähäeleisyydessään, tämä kohta uusimmassa raapaleessa esimerkiksi...

Maassa on kämmenen leveys lunta ja ilmassa tuoksuu pakkanen. Aala aloittaa seremoniatanssin nahkarumpujen kuminassa, iholla kiiltelee kalvo hikeä ja hengitys höyryää ilmassa.

...oli hieno! Puhumattakaan viimeisestä kappaleesta, niin paljon tunnetta taustalla. Raapaleidesi tyyli on myös sellainen, että tähän sopii hyvin se, ettei niitä tule kovinkaan montaa kerralla (vaikka en minä sitäkään kyllä pistäisi pahakseni  ). Pahoittelen kömpelöä kommenttia, kirjoitan kattavammin taas sitten, kun raapaleita on tullut jokunen lisää ja pääsen koneen ääreen. Kiitos jälleen lukukokemuksesta!

[Isfet]

SparklingAngel, kiitos <3 Ihanaa kuulla että tästä saa niinkin vahvoja mielikuvia. Tässä kaksi lisää.

Okakettu, hienoa että roikut yhä mukana. Hihii, minä ihan punastun! Tunnelmallinen! <3 Tämä sarja taitaa vaatia aika paljon rivien välistä lukemista... Kiitos kommentistasi!

A/N: Halusin julkaista kaki raapaletta kerralla, siksi jouduitte odottamaan. Osittain se johtuu kyllä silkasta ajan puutteesta, mutta hei, näillä mennään!

12.
100 sanaa

Jos Elvar olisi ylpeä, hän ei menisi Aalan luo. Antaisi shamaanin olla omissa oloissaan, kun tämä kerran tuntui jopa välttävän häntä. 

Mutta Elvar ei ole, niinpä hän hiipii lumisateessa yksinäisen mökin luo. Vain heikko, satunnainen välähdys paljastaa, ettei rakennus ole täysin tyhjillään. Elvar avaa varoen oven, astuu peremmälle kumartuen matalalla riippuvan yrttikimpun kohdalla. Hiillos on peitelty tuhkalla ja himmeä, Aalan vieressä palaa päre. 

Tyttö istuu taljalla lattialla, veistäen amulettia ehkä luusta, ehkä sarvesta. Elvar istuu vastapäätä, ei liian lähelle eikä liian kauas. Toivoakseen. 

"Vuoteen vieressä on istuinnahkasia ja pöydällä yrttiteetä."

Elvar hymyilee kevyesti ja nousee ylös. Hän tuo kupillisen Aalallekin.

13.
100 sanaa

Sinä iltana ei juuri puhuttu, kuten ei muulloinkaan. Elvarista tuntui ensin, että olisi pitänyt, nimenomaan tällä kertaa. Sitten hän ajatteli tarkemmin, oliko mikään oikeastaan erilaista? Ei kai sittenkään. 

Mökissä on mukavan lämmintä, jopa lattianrajassa. Välillä kylmä tuuli huokaa seinän rakoisista saaden liekin lepattamaan ja ihokarvat nousemaan pystyyn. Työnsä lomassa Aala kuiskii pieniä loitsunpätkiä, kaivertaa merkin toiselle puolelle ja laulaa jotain uutta. Elvar kietoo kädet polviensa ympärille ja kuuntelee. Hetkeksi maailma seisahtuu, ei tarvitse huolehtia mistään. Hän on turvassa.

Kun nuorukainen tarpoo pois yhä kasvavassa kinoksessa, Aalan äänen vaimea sointi kaikuu yhä hänen korvissaan. Aamulla lumessa ei ole enää Elvarin jalkojen jälkiä.

[Lunalotta]

Miten sä ihanuus osaat kirjottaa jotain näin -todellakin- tunnelmallista ja mukaansatempaavaa? Saat mut aina vaan servattua niin etten saa sanaa suustani (tai no sormistani, heh heh) ja jään vaan oottamaan, millon saan lisää luettavaa. Tää etenee niin pala palalta ja asioita ei tule kerralla heti kaikkea, vaan ihan hiljalleen, jotta lukijan mielenkiinto säilyis ja haluis jatkaa pidemmälle. Oikeesti, näin hienoa raapalesarjaa en oo vielä lukenu

[Isfet]

SparlingAngel, minäkään en saa sanaa suustani kommenttisi jälkeen. Kiitos taas kerran <3 (kannattaa selailla originaaleja enemmänkin, sieltä hyviä rapsusarjoja löytyy! )

A/N: Hei taas. Näissä kahdessa tapahtuukin sitten enemmän (tai no, ehkei, mutta kuvailua ja dialogia menee!) eli valitettavasti itse "suhde" jää vähemmälle. Kun saan naputeltua jatkoa, kuvailen enemmän Elvarin tuntemuksia. Lupaan.

14.
100 sanaa

Vain pari yötä myöhemmin Elvar on jälleen astunut sisään tutusta puuovesta, kun se äkkiä kolahtaa auki hänen takanaan. Aalakin säpsähtää, mutta kasaa itsensä nopeasti.
 
"Pikkuveljeni tarvitsee apua!", nuorukainen huohottaa nopeasti.

"Osaatko kuvailla minulle mistä on kyse?" Aala kysyy tyynesti.

"Hän on hohkavan kuuma, putosi iltapäivällä jokeen -"

Aala keräilee jo tavaroitaan nahkalaukkuun, miehen jatkaessa yhä sekavasti kulkevaa selitystään. Hän pysähtyy vetämään henkeään, huomaten vasta sitten etteivät he olekaan kahden. Hän kurtistaa hämmentyneesti kulmiaan.

"Elvar? Mitä sinä -?"

"Terve, serkku. Olin hakemassa yrttisekoitusta kurkkukipuun. Mar on siis sairas?"

Toinen nyökkää, hyväksyen nopeasti tekaistun selityksen mukisematta. Aala astuu heidän ohitseen.

"Mennään sitten. Näytä tietä."

15.
150 sanaa

Savuisessa talossa pyörii huolestunutta väkeä. Marin äiti on polvillaan poikansa vieressä väännellen käsiään ja kyynelehtien, ulkopuoliset voivottelevat ja esittävät suruvalitteluja omaisille. Ovea auotaan ja suljetaan, kunnes Aala käskee ulkopuolisten pysyä poissa. Hän keittää vettä tulella, murentaa yrttejä kulhoihin ja koettaa viilentää polttavaa ihoa kylmillä lumikääreillä.
 
Pieni poika, hädin tuskin viisikesäinen, hengittää pinnallisesti, hikoilee ja heittelehtii makuusijallaan. Hänen äitinsä silittää tätä vapisevalla kädellään, vaihtaa kääreitä ja itkee. 

Aala ei lakkaa yrittämästä. Hän juottaa yrttijuomaa, puristaa amuletin pojan nyrkkiin, joka on hänen käsiensä välissä ja kuiskii siihen loitsuja. Hän piirtää merkkejä pojan otsaan ja rintaan, rukoilee henkiä ja loitsii lisää.

Elvar puristaa vaitonaisena serkuistaan vanhemman, Joretin, olkapäätä. Kasvolla häivähtää apea hymy, molemmat katsovat poikaa. Joret karauttaa kurkkuaan, ääni on savusta ja pelosta käheä.

"Hän on ainoa veljeni, Iska menehtyi viime keväänä, sisko kuoli ennen kuin sai edes nimen..." 

Elvar puristaa lujemmin ja katsoo väsynyttä Aalaa leposijan vierellä. Hän toivoo ihmettä, peläten pahinta.

[Lunalotta]

Hei kyllä, sun rapsusarja on täl hetkel rapsusarjoista mielenkiintoisin Kyllä siis, en väitä etteikö muitakin mahtavia olisi, ja kyllä on, mutta tää on jotain erilaista ja sellasta mitä en oo kovin usein lukenut ja siks se kiehtookin mua!
Mutta eii, miten ton pikkupojan oikein käy? :< Ihana tekaistu valhe Elvarin paikallaolon syyksi. Ja Aala on taas ihana pelastava enkeli. Tykkään niin tosta Aalan mystisyydestä. Yrtit ja amuletit... Aaah, taas ihanasti taianomaisuutta ja mystisyyttä, joka saa mut aina vaan jatkamaan tän lukemista lisäälisää! Ja hei, sun listauksessa lukee 11/x raapaletta ja näitä on nyt 15, ja otsikossa lukee 13...

[Isfet]

SparklingAngel, kiitos :#3

A/N: Heh, tämän julkaisussa on kestänyt, eikä siltikään päästä oikeastaan eteenpäin. Heh heh.

16.
100 sanaa

Sitä jatkui puolisen yötä. Mar ei alkanut osoittaa merkkejä paranemisesta, pikemminkin heikkenemisestä. Tämän äidin kyyneleet olivat ehtyneet, katse pohjattoman lohduton. Tyhjä.

Pojan isä istuu paikoillaan nurkassa, käsivarret polvien ympärillä näyttäen oudon pieneltä. Joret kyyhöttää hänen vieressään. Elvar ei osaa sanoa mitään kenellekään heistä, se tuntuu tunkeilulta surussa. Hän polvistuu sen sijaan Aalan viereen, joka hokee väsynyttä mantraa piirrellen riimuja tuoksuvalla yrttitahnalla. Kun tämä vaikenee kuulostelemaan sydäntä ja hengitystä, tarkkailemaan kehon lämpötilaa, Elvar kuiskaa hiljaa:

"Miten on?" 

Kaksi katkonaista sanaa, joita kaikki kuuntelevat herkeämättä. Aala pudistaa päätään synkkänä, hiukset tulenkajossa hohtaen.
 
"Minun on pakko yrittää hakea hänet takaisin itse."

[Lunalotta]

Uuuu mahtavaa, uusi rapsu! Ja nyt sait minut ainakin entistä enemmän jännittyneeksi tuolla raapaleen lopulla! Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Jotain erittäin mystistä eli Aalamaista shamanismitaikuutta, kenties. Ja välillä on ihan hyväkin pysytellä paikallaan, ei ainakaan rapsusarja lopu liian nopeasti = saan lisää luettavaa