Nimi: Karkurit
Kirjoittaja: mursuhilleri
Päähenkilöt: Nasu, Kissa, Paavali
Ikäraja: S
Genre: Huumori
Haasteeseen: One True Something 20 #2A/N: Tykkään ihan hirveesti kirjoittaa muiden kuin ihmisten näkökulmasta, joten tässä tälläinen! Oon jo tosi pitkään halunnut kirjoittaa eräistä ihastuttavista koirista, joista nämäkin hahmot ovat saaneet inspiraation
(Nimestään huolimatta hahmo nimeltä Kissa on myös koira!) Nyt sitten vihdoin sain aikaiseksi aloittaa tälläisen pienen sarjan!
KARKURIT1. TuskanhuutojaKun auto siirtyi hiekkatielle, alkoi Nasu haukahdella iloisesti. Hän ymmärsi, että ihan pian ollaan perillä. Suuren keltaisen omakotitalon pihalle päästyään Nasu alkoi säntäillä ympäriinsä niin suurella alueella, kuin hihna vain yletti.
”Voi jukra!” Nasu vinkui intoa täynnä. ”Uusi paikka!” Nasua pitelevä ihminen oli ihan tyhmä, sillä se ei päästänyt häntä vapaaksi. Nasu yritti kertoa haluavansa juoksennella vapaana, mutta Neiti Kakkapää ei näyttänyt ymmärtävän. Ihmiset ja koirat eivät puhuneet samaa kieltä, mikä oli harmillista.
Nasu odotti edelleen kytkettynä ihmiseensä oven ulkopuolella. Ihminen painoi nappulaa, josta kuului joku ihme pimpelipom. Sen jälkeen talosta alkoi kuulua räksytystä. Nasu säikähti hypähtäen muutaman askelen taaksepäin. Koiria? Siis oikeasti, tuo typerä ihminen toi hänet paikkaan, jossa on muita koiria? Äänestä päätellen ainakin kaksi inhottavaa räksypetteriä. Nasu nosti toisen etutassunsa ja kuononsa ylös, sillä hän aikoi tehdä heti kättelyssä selväksi, että on korkeampiarvoinen, kuin muut.
Ovi avautui ja ihminen piteli kahta koiraa poissa ovelta, jotta Nasu pääsisi ihmisensä kanssa sisään. Nasu tunnisti koirat ja ihmisen oitis, sillä he olivat kerran tavanneet koirapuistossa. Nasu ei pitänyt näistä mokomista lainkaan. Viimeksikin hän oli vain istunut ihmisensä sylissä rapsuteltavana, kun Kissa, se koppakuoriaismössön värinen otus, oli pyytänyt Nasua leikkimään kanssaan. Paavali taas oli siedettävämpi, hän oli nimittäin myös istunut ihmisensä sylissä silloin.
Kun ovi Nasun takana suljettiin, tämä toinen ihminen, joka näytti kaveeraavan Nasun ihmisen kanssa, päästi koiransa vapaaksi. Molemmat ryntäsivät haukahdellen haistelemaan Nasun pyllyä. Nasu säikähti ja juoksi kaksi koiraa perässään olohuoneeseen, ja hyppäsi sohvalle. Hän painoi pehvansa kiinni sohvaan ja selkänojaan, jotta kukaan ei pääsisi nuuskuttelemaan häntä. Korvat luimussa Nasu painoi päänsä alas. No, hyvin meni taas. Nyt toiset kuvittelevat hänen olevan täysi pelkuri.
”Tule alas sieltä”, Kissa haukahti. Paavalia ei enää kiinnostunut, se oli painunut nojatuolin alle makoilemaan ja katseli tapahtumia sieltä käsin. Nasu ei uskaltanut sanoa mitään. Hänestä tuollainen käytös oli uhkaavaa. Nasun ihminen nauroi ja sanoi jotain, mikä jäi suureksi mysteeriksi, sillä Nasu ei osannut ihmiskieltä. Sen jälkeen ihminen nosti Nasun syliinsä ja rapsutti. Nasu oli hetken onnellinen, sillä hän oli nyt turvassa noilta raivokkailta petoeläimiltä.
Mutta sitten tapahtui jotakin hirvittävää. Ihminen laski Nasun alas – lattialle aivan Kissan viereen. Nasu painoi häntänsä jalkojen väliin ja kipitti korvat luimussa karkuun. Kissa hyppelehti innokkaasti perässä.
”Nasu hei, leikitään jotain!” Kissa ehdotti.
”Ei!” Nasu karjaisi ja kaarsi takaisin ihmistään kohti. Hän yritti hypätä sen syliin mutta ihminen oli taas tyhmä, eikä päästänyt Nasua sohvalle kanssaan.
”Tule nyt”, Kissa murisi rinta maassa ja takamus pystyssä. Hänen häntänsä heilui kuin heinämies ja musta karva liehui sen mukana. Nasu puski ihmisensä jalkoja ja istahti tämän varpaille kostoksi siitä, että se toi hänet tälläiseen tyhmään paikkaan.
”En halua leikkiä kanssasi”, Nasu puuskahti, ja Kissa vihdoin lopetti piinaamisen. Sen sijaan hän tassutteli takaoven luokse ja rapsutti sitä käpälällään. Kissan ihminen nousi ylös sohvalta, samoin Nasun ihminen. Ne kävelivät avaamaan oven ja asuivat ulos. Paavali ryömi myös piilopaikastaan ja asteli syksyiseen iltaan. Nasu seurasi ihmistään ja päätyi terassille, jonka vieressä kasvoi metsää.
Nasu uskaltautui tutkiskelemaan terassia, mutta se oli virhe. Seuraavan kerran kun hän nosti kuononsa maasta, hän sai huomata ihmisensä kadonneen! Nasu katseli hätääntyneenä ympärilleen ja äkkäsi ihmisten kävelevän taas sisällä. Hänen oma rakas ihmisensä oli jättänyt hänet yksin ulos näiden kammottavien olentojen kanssa. Nasu ryntäsi takaisin ovelle ja nousi takajaloilleen sitä vasten. Hän vinkui hetkisen.
”Auttakaa, auttakaa! Ette voi jättää minua tänne näiden kalanaamojen kanssa!”
Kumpikaan ihmisistä ei reagoinut Nasun tuskanhuutoihin, joten hän päätti alistua kohtaloonsa. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.
