Varjojen kaupungit: Kuutar | S | angst

[DucksAreEvil]

Ficin nimi: Kuutar
Kirjoittaja(t): DucksAreEvil
Fandom: Varjojen kaupungit
Tyylilaji: Kai tässä jotain angstailua on
Ikäraja: Kai se on S, kun ei tässä mitään varsinaista ikärajaan vaikuttavaa vaarallista tekijää ole.
Paritus/päähenkilö(t): Camille (taustalla etäisesti Malec)
Yhteenveto: Miksi hän jumalainen, upea vampyyrikuningatar ei sitten palaa rakkaansa luo?
Vastuunvapaus: Hahmot ovat upean Cassandra Claren ja minä vain vähän sorkin niitä. Sorkkimisesta ei saa rahaa!

A/N: Taas ihan tajunnanvirran mukaan kirjoitettu ficci. Tätä oli tosi vaikea kirjoittaa ja tuolla on vieläkin muutama kohta, jotka töksähtävät aika pahasti, mutta ei voi mitään. Kirjoitus intoa multa löytyy, mutta teksti ei varmasti ole moitteetonta. Noh kuitenkin, toivottavasti tykkäätte. Kommentit piristää mun päivää.

                                        ---------------------Kuutar-----------------------

Camille makaa korkeassa pylvässängyssä, jonka lakanat ovat väriltään, jotakin syvän kullan ja limenvihreän väliltä. Hänen yläpuolellaan on valtava ikkuna, josta kuu paistaa valkeaa hehkuaan hänen kalpeille kasvoilleen, käsivarsilleen, säärilleen.

Hän tietää olevansa kaunis. Mutta mitä tehdä kauneudella, ilman rakkautta?

Magnus Bane. Camille oli etsinyt häntä jo kauan. Olikohan siitä jo yksi, kymmeniä vaiko kenties satoja vuosia. Ei voi tietää. Kaikki oli sekavaa. Ja nyt kun hän löysi etsimänsä, ei ole enää edes sekavaa. On vain verta ja se on turhaa. Sillä sitä tarvitaan elämiseen, eikä hänellä enää ole elämää. Hän ei ole enää edes elävä kuollut. Hän on vain kuollut, mutta ei niin kuollut kuin haluaisi olla. Rakkaus tappaa, mutta ei riittävästi.

Miksi hän jumalainen, upea vampyyrikuningatar ei sitten palaa rakkaimpansa luo? Ei hän voi. Nyt kun hän viimein löysi rakkaansa, hänellä ei ole oikeutta. Oikeutta palata. Tulla takaisin varjoista. Se oikeus on jollain muulla.

Oikeus on pojalla. Pojalla, jota Camille vihaa, mutta ei voi tappaa. Pojalla, jota Magnus rakastaa. Alec.

Tyhjiä sanoja, tyhjiä lauseita. Magnus luo vain tyhjiä katseita. Turhia aisteja, turhia tunteita. Magnus näkee vain turhia ihmisiä. Ei Camillea.

Camille kyllä tahtoisi puhua. Puhua, puhua ja suudella niitä huulia, jotka ovat- olivat hänen. Vaan eivätpä ole enää ne ovat Alecin.

Camille nousee, hän on alasti, mutta hän ei välitä. Kuka häntä katsoisi? Hän katsoo ikkunasta, vain nähdäkseen tyhjän kadun. Tyhjän kadun vailla mitään. Kuin peiliin katsoisi, hänhän on yhtä tyhjä kuin katu hänen alapuolellaan. Tyhjä.

Sinä valehtelit minulle, et rakastanut minua. Katsoit minua, mutta et nähnyt. Et nähnyt minua, et nähnyt rakkautta silmissäni. Sinä olit sokea, kuin minua ei olisi olemassa. Minä en vain halunnut huomata sitä.

Magnus Bane.

[Monki]

Mä pidin tän ficin kuvailusta ja Camillen mietteistä. Tykkäsin siitä että Camille tajuaa ettei voi saada Magnusta koska Magnus on Alecin . * hieroo käsiä yhteen ja nauraa oudosti * Mietin vain että missä Camille on mutta tarinan kannalta se ei ole merkittävää.

[jossujb]

En tunne fandomia mitenkään muuten kuin pintapuolisesti, lueskelin tätä ihan vain uteliaisuudesta. Nyt on sitten pakko sanoakin jotain, koska tässä oli muutama aivan tautisen hyvä aforismi, esimerkiksi:

Rakkaus tappaa, mutta ei riittävästi.

Mä haluan tatuoida tämän ihooni, vitsi mikä lause. Huikea.

Muuten tässä oli aika jännä poljento - toistetta kuin runossa. Tuli mieleen, että ehkä tää olisi peräti parempi ääneen dramaattisesti esitettynä kuin luettuna Ensin alkuun mietiskelin onko pilkut kaikki välttämättä kieliopillisesti oikein, mutta tyylillisesti niissä oli jännä sävy. Tämän mittaisessa lyhyessä tekstissä kieliopillakin kikkailu oikeastaan sopii.

Tää oli hyvä, kiitos.

jjb

[DucksAreEvil]

Vau...*on yllättynyt* kauheasti kehuja... Tietysti kiitos Moinki niin kuin aina järkevää. Ja juu tykkään myös siitä ajatuksesta, että Camille ei voi saada Magnusta Alecin takia (olenhan sentään pieni Malecisti). Ja jossujb en tiennytkään,että tää on noin hyvä . Hämmentävä ajatus, että joku haluais tatuoida itseensä mun lauseen...