Nimi: Uutta alkua odotellessa
Kirjoittaja: Isfet
Beta:-
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluffy, pieni angstaus
Hahmot/Paritus: Ginny/Luna
Yhteenveto:
He pyörivät ympäri ja ympäri, kunnes molempien kasvoilla väreili aito hymy, täynnä elämisen riemua.Vastuunvapautus: Hahmot ovat Rowlingin, leikin saamatta rahaa
A/N: Minun teki mieli kirjoittaa syksyinen (ja tietysti fluffyinen
) pätkä näistä kahdesta. Tuloksena oli tällainen, ficletin mittainen raapaisu. Ajallisesti tämä sijoittuu tyttöjen kuudenteen kouluvuoteen, miljöönä Kielletyn metsän laitamat. Tätä oli kiva kirjoittaa, toivottavasti tekin pidätte! Kommentteja rakastan. Osallistuu haasteisiin Fluffy10 (
vastakohta) ja Femme10.
*
Luna oli täynnä vastakohtia. Toinen hänen tennareistaan oli kirkkaan vihreä kuin kevät itse, toinen hempeän vaaleanpunainen kuin ruusut Billin ja Fleurin häissä. Polvipituisissa legginsseissä oli laventelin ja lemmikin värisiä raitoja, lyhyt mekko oli vaaleankeltainen. Ristiriitaisuutta kruunasivat syksyisten lehtien kirjoma seppele ja korvissa roikkuvat retiisit.
Ginnyn silmissä Luna ei olisi voinut näyttää ihastuttavammalta. Luna nimittäin näytti itseltään.
"Minä teen sinullekin seppeleen."
"Suojeleeko se minua joiltakin otuksilta, jotka haluavat kömpiä korviini?" Ginny kysyi hymyssä suin.
"Ei", Luna vastasi keskittyneenä työhönsä, "se vain näyttää upealta päässäsi."
"Minun hiukseni ovat
punaiset , Luna."
"Tiedän."
Ginny ei väittänyt enempää vastaan. Lunan ketterät sormet lomittivat punaisen, oranssin, ruskean ja keltaisen eri sävyjä yhteen, samalla kun hän hyräili jotain Ginnylle tuntematonta sävelmää. Aurinko lämmitti suloisesti kasvoja, vaikka syksyinen koleus tuntui tarttuvan kosteasta maasta heidän jäseniinsä. Joka aamu oli yhä viileämpää Ginnyn katsoessa järven yllä pyörteilevää utua, miettien pitäisikö vain kaivautua takaisin peiton alle, unohduksiin. Koskaan hän ei tehnyt sitä.
"Kas noin. Nyt olet kuin syyskeiju", Luna totesi laskiessaan taideteoksensa Ginnyn kutreille.
"Syyskeiju?" Ginny naurahti ja nousi ylös ottamaan muutaman tassiaskeleen.
"Juuri niin. Ne kieppuvat viileissä ilmavirroissa ja maalavat lehdet kauniin värisiksi. Tekevät maailmasta paremman paikan elää", Luna hymyili nousten myös seisomaan.
"En minä osaa tehdä maailmasta parempaa", Ginny vavahti.
Hän ei todella halunnut jälleen ajatella sitä kaikkea. Georgen puuttuvaa korvaa, Vauhkomieltä, Dumbledorea ja kaikkia muita kuolleita, kidutettujen kirkaisuja. Ei kuolonsyöjiä, hajotettuja perheitä tai... Harrya, Ronia ja Hermionea. Ei, eikä varsinkaan Harrya. Ei hän voisi
mitään tuolle kaikelle. Hän oli kuin hutsunpapana Mount Everestin rinnalla.
Luna katsoi häntä seesteisesti, kuin olisi tarkalleen tiennyt mitä hän ajatteli. Lunalta ei voinut piilottaa mitään. Ehkä se oli yleistä sinisilmissä (silloin Ron oli kyllä poikkeus, sokeampi kuin lepakko keskipäivällä.) Hän tarttui Ginnya ranteesta, ja ujutti sitten heidän sormensa ristikkäin. Lunan kämmenet olivat lämpimät Ginnyn viilenneitä sormia vasten, kuin ne olisivat hehkuneet.
"Kyllä voit. Me kaikki voimme - yhdessä."
Sanojensa vakuudeksi hän poimi taskustaan AK:n kaljuunan. Siinä oli jälleen uusi päivämäärä: he kokoontuisivat sinä iltana. Ginny yritti hymyillä.
"Luna, en usko että siitäkään on kovin paljon apua."
"Voi, kyllä on. Se luo toivoa. Ja jonain päivänä se tulee merkitsemään vielä enemmän."
"Niin kai sitten", Ginny kohautti harteitaan.
Voimakas tuuli ravisteli puita lähettäen kymmenittäin lehtiä kieppumaan kohti maata. Luna hihkaisi riemusta, ja liittyi joukkoon, Ginnyn käsi yhä tiukasti otteessaan. He pyörivät ympäri ja ympäri, kunnes molempien kasvoilla väreili aito hymy, täynnä elämisen riemua.
Hetken mielijohteesta Ginny painoi tuulen kuivaamat huulensa Lunan samettisen pehmeitä vasten. Se oli ehdottomasti erilaista kuin pojan suuteleminen. Lunan huulet kutittivat hänen omiaan kuin sudenkorennon siivet, leikittelivät niillä kevyinä ja raikkaina. Se oli juovuttavaa, kuin ei olisi koskaan voinut saada tarpeeksi. Lopulta Luna vetäytyi ja soi Ginnylle sädehtivän hymyn. Heidän sormensa olivat yhä ristikäin.
"Tiedätkö mitä?"Ginny rikkoi hiljaisuuden, "Jos minä olen syyskeiju, sinun täytyy olla vastaavasti kevätkeiju. Sellainen joka sulattaa lumen ja jään, laittaen kaiken kukoistamaan tuoreena."
"Ehkä. Mutta nyt minä kaipaan syyskeijua, joka laskee maan hiljaiseen hämärään. Odottamaan uutta alkua."