Nimi: Haavat yhdellä, kipu molemmilla
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: fluff, H/C
Paritus/hahmot: Bill Weasley/Fleur Delacour
Vastuuvapaus: En omista Potter-maailmaa enkä sen hahmoja, niiden oikeudet ja tuotto kuuluvat Rowlingille. En myöskään omista tekstin aloittavia laulunsanoja, ne ovat artisti Lorden laulusta "Buzzcut Season".
Varoitukset: ei ole
Haasteet: Potter-pokeri hahmolla Bill Weasley
Yhteenveto: Bill näki rakkaansa kasvoissa väsymyksen uurteita, erilaisia kuin hänen omansa.
A/N: Kuuntelin tuossa hetki sitten tätä Lorden "Buzzcut Season" -kappaletta ja jotenkin sen ensimmäinen säkeistö heitti mieleen idean Bill/Fleur -ficistä. Tällainen on puolessatoista tunnissa syntynyt lopputulos. Nauttikaahan!
I remember when your head caught flame
It kissed your scalp and caressed your brain
Well you laughed, baby it's okay
It's buzzcut season anywayFleurin kopeilla kasvoilla oli niille epätyypillinen ilme, kun hän katseli huolestuneen ja miltei ahdistuneen näköisenä pieneen makuuhuoneeseen. Bill lepäsi edelleen sängyn pohjalla Fenrir Harmaaselän hyökkäyksen jäljiltä. Parikin kertaa päivässä Fleur auttoi innokkaasti Mollya vaihtamaan paksuja siteitä ja levittämään salvoja, mikä toisaalta ärsytti Weasleyn perheen matriarkkaa - olihan kyseessä hänen esikoispoikansa! - mutta oli tervetullutta. Ihmissuden uhriksi joutuminen ja siitä henkiin jääminen oli raskas prosessi, jota kenenkään ei olisi koskaan kuulunut joutua kokemaan. Fleur kuitenkin rakasti Billiä yli kaiken, ja hän auttaisi tätä selviämään.
Fleur astui huoneeseen huokaisten. Bill kuuli sen ja tiesi heti, että hänen rakas kihlattunsa oli paikalla, vaikka ei edes jaksanut avata silmiään täysin. Haavoihin sitoutunut kirous oli voimakas, se imi elinvoimaa uhristaan. Myös salvat, joita haavojen hoitoon tarvittiin, oli äärettömän vahvaa; siinä oli unirohtoa, joka vaivutti ihon kerros kerrokselta lepäämään, korjaamaan sen, mikä oli korjattavissa. Fleur käveli sängyn viereen, veti tuolia lähemmäs sitä, että pystyi näkemään Billin hyvin. Mies pakotti luomensa nousemaan ja hymyili varovaisesti nähdessään naisen kirkkaansiniset silmät.
“Miten voit?” Kysymys ei tullutkaan Fleurilta Billille vaan päinvastoin, koska Bill näki rakkaansa kasvoissa väsymyksen uurteita, erilaisia kuin hänen omansa. Ne olivat henkisesti repivää nähtävää, sillä niiden myötä naiselta tuntui uupuvan myös sellainen tälle luonnollinen valkea hehku, johon Bill oli tottunut. Aiemmin hän oli rakastunut Fleuriin juuri sen takia; vaikka paikoitellen Fleur oli kovin tahditon ja jopa töykeäkin, hän levitti silti ympärilleen lämpöä ja valoa mitä parhaimman ranskalaisen kynttilän tavoin. Kysymys nosti vienon hymyn naisen huulille. Jopa omankin hätänsä hetkellä Bill oli yhä vain kiinnostunut hänen hyvinvoinnistaan.
“Minä voin ‘yvin, Bill rakas. Entä itse, särkeekö ‘aavoja paljon?” Fleur vastasi kepeästi miehelle. Bill ähkäisi varovaisesti siirtäessään itseään sen verran, että näki tulevan vaimonsa paremmin. Fleur vakavoitui, sillä miehen reaktio oli paljon puhuva.
“Ei sen enempää kuin aikaisemmin, ainakaan. Tänään on yllättävän hyvä päivä”, Bill tokaisi aivan kuin olisi kommentoinut päivän säätä tai muuta vastaavaa. Sitten hän räpäytti silmiään raskaasti, kun kipupiikki työnsi itsensä taas hänen kehonsa läpi, loputtoman monetta kertaa parin viikon sisällä. Fleurin kasvoille kohosi murhe, kun sama piikki tuntui toistuvan hänenkin kehossaan. Niin paljon hän - toisaalta yllätyksekseen - myötäeli Billin kanssa. Hän ojentui eteenpäin ja silitti varovaisesti miehen kasvoja. Bill säpsähti kosketusta, haavoissa kirveli, mutta hän antoi poskensa silti olla hyväiltävänä.
“Voinko minä tehdä mitään sinun ‘yväksesi, Bill?” Fleur kysyi epäröiden. Bill hengitti rauhallisesti sisään ja ulos, yritti tasata kipunsa, loiventaa pahimmat huiput. Hän tiesi kokeneensa paljon pahempaakin Irvetan kiroustenpurkajana. Eivät yhden ihmissuden aiheuttamat haavat voisi olla niin kivuliaita. Hän oppisi elämään niiden kanssa. He oppisivat, hän ja Fleur Delacour. Oli siinäkin pari hänelle - Fleur, veelojen sukua, kaunis ja kenet tahansa miehen halutessaan saava nainen. Nyt tuo hehkuvan upea nuori nainen istui seitsemän vuotta vanhemman, arpisen ja kärsivän miehen sängyn vierellä ja valutti rakkauttaan hänen ylleen. Välillä Bill ajatteli, ettei ansainnut Fleuria.
“Unta, Fleur. Nämä haavat ovat ehkä ihollani, mutta todellinen vahinko on sisälläni. Minä tarvitsen rauhaa ja lepoa… ja sinun rakkauttasi”, Bill lausui matalasti lopettaen sanoihin, jotka selkeästi osuivat naisen ajatuksiin. Fleur ei pystynyt liikutukseltaan vastaamaan, vaan tyytyi nyökkäämään. Bill teki samoin ja sulki silmänsä. Nainen jäi istumaan tuoliin, ja hänen hengityksensä oli samaa valkoista utua, johon Bill oli rakastunut alun perin.
Hetken päästä Bill oli syvässä unessa. Fleur veti hiuksensa korvien taakse ja katseli arpikasvoista miestä, joka näytti levossaan toisaalta paljon nuoremmalta, toisaalta ikivanhalta ja kaiken kokeneelta. Fleur nojautui eteenpäin ja painoi kevyesti huulensa Billin otsalle.
“Nuku ‘yvin, Bill Weasley.” He selviäisivät.