Kiitos kaikille kommenteista ja kiitos Kiirsulle komentelusta että jatka tätä. Nimittäin nyt, kolmentoista vuoden tauon jälkeen, olen palannut tämän tarinan pariin ja kirjoittamaan Shirleyn loppuun XD
Uskollisesti rakas ystäväni Natty-boy lupautui heti jatkamaan betaamista, kun ilmoitin hänelle, että arvaa mitä, kirjoitan jatkoa. Joten paljon kiitoksia myös hänen suuntaansa.
Jatkoa yritän saada kuukauden sisään, toivon mukaan nopeammin. Viimeistään sitten kolmentoista vuoden päästä taas XD (ei vaan mulla on kyllä melko selkeä sävel tästä jatkosta, no worries jos joku tän vielä lukee).
13. luku: Näen unia itsestäni
Aamu valkeni kirkkaana, oli tulossa kaunis päivä.
Draco oli unissaan taas seurannut itseään, ja ihmetellyt muiden käyttäytymistä. Herätessään hän tajusi, ettei ollut tainnut selittää kenellekään, että öisin tuntui kuin hän olisi siirtynyt jonkun muun päähän seuraamaan omaa kulkuaan. Hän oli vain maininnut unesta, jossa näki, miltä näytti, mutta ei ollut ihmetellyt sitä sen kummemmin.
Hermione oli jo hereillä ja täydessä työn touhussa. “Huomenta!” hän sanoi pirteänä, mikä kertoi Dracolle, toinen oli ollut hereillä jo jonkin aikaa.
“Huomenta”, Draco vastasi ja puki pikaisesti päälleen. “Kuule. Minä näen unia itsestäni.”
Hermione kallisti päätään uteliaana.
“Niin. Tuntuu, että seuraisin jonkun toisen silmistä omaa kulkuani Tylypahkassa. Jotenkin se tuntui ihan järkeenkäyvältä, mutta aloin juuri miettiä että. Mitä jos se liittyykin tähän jotenkin? Tai että miten minä yhtäkkiä unessa tiedän miltä näytän teidän silmiinne?” Draco selitti hiljaa, koska ei halunnut herättää ketään muuta makuusalissa.
Hermione näytti mietteliäältä ja kirjoitti jotain ylös edessään olevalle pergamentille. “Tuo on hyvä kysymys. Varmaan se liittyykin. Ehkä tämä on jotain hyvin vanhaa taikuutta, ja sillä on jotain merkitystä, että tiedät miltä näytät. Tai ehkä joku käyttää unen tilaa hyväkseen tarjotakseen sinulle käsityksen tämänhetkisestä todellisuudesta.”
Hetken aikaa he olivat hiljaa kummankin pohtiessa mahdollisia selityksiä. Lopulta Draco huokaisi. “Emme ehkä kostu mitään tämän miettimisestä juuri nyt.”
Hermione nyökkäsi. “Ehkä kannattaa mainita tuosta muillekin. Voi olla, että he yhtäkkiä muistavat jotakin lukemaansa tai aiemmista keskusteluistaan.”
Draco nousi ylös hitaasti venytellen. “Niin. Se voi hyvinkin olla. Voi jopa olla, että Myrtti saattaisi muistaa jotain vastaavaa. Ehkä käyn tapaamassa häntä tänään myöhemmin. Mutta mennään nyt syömään.”
**
Suuressa salissa kuhisi. Seinille oli kiinnitetty lakanoita.
Ginny ryntäsi ovelle nähdessään Dracon ja koetti estää tämän pääsyn saliin. “Jos minä tuon sinulle aamiaisen tänne ja me keskustelisimme ihan kahdestaan”, Ginny sanoi maireasti. “Tai jotain.”
Dracon silmät menivät viiruiksi ja hän työnsi Ginnyn sivuun melko töykeästi. Hermione oli jo ehtinyt sisään, sillä häntä Ginny ei ollut yrittänyt estää. Kun Draco pääsi Hermionen viereen, tämä pidätteli naurua.
“Mitä tämä nyt on?” Draco huudahti tuijottaessaan seinillä olevia loihdittuja lakanoita, joihin joku oli kuvannut hänet - Shirleyn - vähäpukeisena ja viekoittelevana kutsumassa oppilaita yhteisiin juhliin.
Ginny oli rynnännyt hänen peräänsä. “Minä yritin estää sinua näkemästä tuota! Olemme yrittäneet vaikka mitä noiden poistamiseksi”, hän kertoi ja nyökytti toiselle puolelle huonetta, jossa Harry näytti yrittävän jotakin loitsua toiseen lakanaan, jossa Shirley vinkkasi silmää ja nosti samalla hameensa helmaa.
Ilmeisesti jokin meni pieleen, koska loitsun osuttua Shirley ei hävinnyt vaan alkoi ottaa hametta pois. Hermione huokaisi ja alkoi loitsia uusia lakanoita vanhojen eteen. “Jos niitä ei saa pois, niin peitetään ne.”
Draco katsoi opettajien pöytään. “Missä kaikki professorit ovat? Ja Dumbledore? Mikseivät he ole jo poistaneet näitä?”
Ginny kohautti olkiaan. “Hyvä kysymys. Heitä ei ole näkynyt vielä ollenkaan.”
Hermione oli ehättänyt Harryn luo. Shirley oli saanut hameensa pois ja nosteli juuri paitaansa, kun Hermione loitsi uuden lakanan sen eteen. Nyt kaikki Shirleyt oli peitetty ja jostain syystä kukaan ei ollut repimässä peittäviä lakanoita niiden edestä pois.
Henkilökunnan ovi avautui ja opettajat purkautuivat sieltä kiivaasti keskustellen. Dumbledore siirtyi paikallaan ja kohotti kätensä ilmaan. “Hyvät oppilaat!” hän aloitti ja kaikki vaikenivat. “Hienoa, että olette saaneet kuvat peitettyä. On vallan mainiota, että tahdotte pitää yhteisjuhlia, mutta haluaisimme muistuttaa”, Dumbledore sanoi ja vilkaisi Dracoa, “että mainontaan pitäisi olla myös mallinne lupa. Neiti Simson ei näytä siltä, että ilahtui nähdessään kuvat. Kun saamme selvitettyä, kuka kuvat loihti, hoidamme asianmukaisen rangaistuksen siitä.”
Draco huoahti tyytyväisenä siitä, että ainakaan Dumbledore ei pitänyt häntä syypäänä.
Dumbledore kehotti heitä kaikkia istumaan, ja kun he lopulta istuivat, hän jatkoi: “Olemme saaneet viime päivinä hirvittävän määrän kysymyksiä siitä, mihin Draco Malfoy on hävinnyt. Tilanne on nyt se, että herra Malfoy on määrittelemättömän ajan poissa, ja on luvannut kyllä ilmoittaa itsestään. Opintojaan hän jatkaa yhä määrätietoisesti. Mikäli teillä on jotakin tarkempaa kysyttävää, voitte välittää kirjeet herra Malfoylle kauttani. Uskon, että hän kyllä vastaa niihin.”
Draco huokaisi uudelleen, mutta tällä kertaa turhautuneena. Ratkaisu oli toki järkevä, hän voisi vain kirjoittaa tarvittavat vastaukset, kunhan kehittäisi tarpeeksi hyvän selityksen poissaololleen, eivätkä muut oppilaat, varsinkaan DMFC:n jäsenet, enää välttämättä kaipaisi niin kipeästi vastauksia.
Ruoka ilmestyi pöytään, ilmeisesti Dumbledore oli sanottavansa sanonut. Hermione oli istunut Dracon viereen ja totesi: “He eivät varmaan ehtineet huolehtia lakanoista pitäessään hätäkokousta Malfoyn tilanteesta. Luulisi kyllä läsnä olevien oppilaiden olevan suurempi huolenaihe kuin poissaolevien.”
Draco näki, kuinka lähellä istuvan Ginnyn silmät leimahtivat. “Kyllä katoamistapaus on tärkeämpi kuin jotkin mainoslakanat. Ei millään pahalla, Shirley, mutta minusta sinun serkkusi katoaminen on kuitenkin huolestuttavampaa.”
Draco nyökkäsi. “Ymmärrän kyllä”, hän vastasi ja yritti olla hymyilemättä liikaa. “Mutta kuten Dumbledore jo kertoi, kaikki on ihan hyvin.”
“Ihan kuin Dumbledoreen voisi luottaa”, mutisi Harry Dracon toisella puolella, mutta Ginny ei kuullut, vaan nyökkäsi ainoastaan ja kääntyi toiseen suuntaan.
Draco kallisti päätään Harryn suuntaan. “Mitä sinä tuolla tarkoitit?”
Harry huiskautti kättään. “Myöhemmin.”
Hermione nyökkäsi. “Meilläkin on asiaa. Myöhemmin.”
Ja niin kaikki sitten siirtyi myöhemmäksi.
**
Ja yhä vain myöhemmäksi, koska oppitunnit velvoittivat läsnäoloon, läksyt piti tehdä, ja kokeeseen harjoitella.
**
Ja vähän vielä myöhemmäksi, koska huispaustreenit piti myös hoitaa.
**
Lopulta oli myöhempi. Draco vain oli jumissa.
Sillä välin, kun muut olivat tehneet kaiken edellä mainitun, Draco oli ottanut asiakseen nähdä Myrttiä, joka näytti muuttuvan myrtyneestä ärtyneeksi, kun Draco ei puhunut mistään muusta kuin siitä tyhmästä sukupuolenmuutostapauksesta.
“No näinhän minä, näinhän minä”, Myrtti vastasi, kun Draco kysyi, näkikö tämä unia itsestään. “Pidin itseäni melkein komeana. Ja sitä en ymmärtänyt, että miten minun tissini muka litistyivät olemattomiin. En tainnut halata ketään”, Myrtti mutisi yhtäkkiä vähemmän ärtyneenä. “Sitä olisi voinut kokeilla.”
“Minä olen kokeillut”, Draco totesi. “Rinnat kuulemma tuntuivat. En tiedä miten.”
Myrtti näytti hyväksyvän asian ja siirtyi sitten, ennen kuin Draco ehti poistua, kertomaan omasta päivästään. Draco kuunteli kohteliaasti, koska ei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt, ja koetti keksiä keinon karata. Kun hän onnistui karkaamaan ja pääsi vihdoin tarvehuoneeseen, kaikki muut olivat siellä jo.
“Saavuithan sinäkin”, Pansy totesi ja taputti sohvaa vieressään.
Ilahtuneena Draco istui Pansyn viereen. “Kävin jututtamassa Myrttiä, ja pitääkseni hänet hyvillä mielin ja auttavaisena, oli pakko kuunnella vähän enemmän kuin vähän tarinoita.”
“Oliko Myrtillä samanlaisia kokemuksia?” Hermione kysyi heti.
Draco nyökkäsi. “Myrtti ei ollenkaan ajatellut, että olisi nähnyt itsensä jonkun muun silmin, vaan totesi ainoastaan kärttyisenä, että totta kai hän näki itsensä.”
“Onko sinulla arvauksia kenen silmin?” Ron kysyi uteliaana. Hermione mulkaisi häntä, mutta turhaan.
Draco kohautti olkiaan. “Jos se onkin jonkun silmin, niin pakko kyllä olla joku tytöistä”, hän sanoi, mutta ei suostunut selventämään vastaustaan kysymyksistä huolimatta.
Mitään muuta he eivät oikein olleet saaneet tahoillaan selville, joskin Dracosta tuntui, että Pansylla ja Hermionella oli jokin keskinäinen arvailu käynnissä, josta he eivät suostuneet puhumaan. He vain kävivät jotain kulmienkohottelukeskustelua muun keskustelun lomassa. Dracoa vähän turhautti ja hän yritti pariin kertaan kysyä asiasta, mutta Hermione tai Pansy käänsi keskustelun aina johonkin muuhun.
