Nimi: Kietoutua päättymättömäksi solmuksi
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: slashfluff
Paritus: Onni/Jules
Varoitukset: N/A
Haasteet: Fluffy10 sanalla "kietoa", Väripaletti (khaki), Kaiken maailman ficlettejä IV, viikko 52/2014: Pakollinen sana (pipari, lahja)
A/N: Koskaan ei ole liian aikaista jouluficeille. 
***
Jules ravisteli varovaisesti Onnin antamaa pientä pikkujoululahjapakettia. Se ei todellakaan ollut kovin iso, mahtui hyvin hänen kämmenelleen. Kun Jules vilkaisi kulmiensa alta Onnia, tämä peitteli – tosin täydellisen epäonnistuneesti – naurua hänen epäilystään kohtaan. Paketti oli kääritty karkeaan khakinväriseen paperiin, ja sitä ympäröi kaunis läpikuultava punainen nauha. Jules muisteli menneitä kuukausia ja sitä, että tämä taisi olla ensimmäinen kunnollinen lahja Onnilta hänelle. Ajatus sai palan nousemaan hänen kurkkuunsa, eleellä oli siis erityisen suuri merkitys heidän kumppanuudelleen.
Hitaasti Jules veti punaisen rusetin auki ja purki paperikääreen varovaisesti rasian ympäriltä. Karkea paperi rahisi hänen sileitä käsiään vasten, se tuntui niin kodikkaalta. Onnin kasvoille nousi leveä hymy, kun Jules avasi melko matalan rasian ja yllättyi täysin. Pienen laatikon sisällä oli rannekoru, jossa tummanruskea ja vaaleanharmaa nahka kietoutuivat kierteelle. Punatukkainen poika viskasi tyhjän rasian olohuoneen pöydälle ja veti kiinnostavan korun vasempaan ranteeseensa. Se näytti niin…
luonnolliselta hänen vaaleanruskeaa ihoaan vasten, se oli aivan täydellinen.
Onni näki Julesin kasvoilta, kuinka paljon niinkin pieni esine saattoi tuottaa iloa. Hän ymmärsi, että Jules arvosti nahkakorua ehkä enemmän kuin mitään muuta heidän välillään tehtyä tai tapahtunutta. Se oli konkreettinen muistutus siitä, että mikään ei rikkoisi heitä. Niin kuin nahkanyörit, heidänkin elämänsä olivat kietoutuneet yhteen. Tummanruskea oli Onni, pohjolan pimeys ja kova puinen kuori, jolla hän oli jo aivan tarpeeksi kauan suojannut sydäntään hajottavilta pettymyksiltä. Vaaleanharmaa oli Jules, hento vino kirjoitus vihon sivulla ja teräksinen miekka, joka oli murtanut Onnin pelot. Onni tiesi, että oli miettinyt samaa asiaa jo melkein puolen vuoden ajan, mutta yhä vain hän oli kiitollinen Julesista.
Jules kiitti Onnia vetämällä tämän lähelleen hohkaavaan halaukseen. Hän kietoi kätensä tämän ympärille, ja hänen rauhallisesta hengityksestään levisi molempien kehoille utuinen, miltei raukea olotila. Jules silitti varovaisesti Onnin niskaa, jossa tämän harmaanruskeaksi värjätyt hiukset olivat nousseet höpsöön pörröön. Pojat huokuivat kiitollisuutta suuntaan jos toiseen useammankin hetken, kunnes Onni irrotti hieman ja painoi itsensä Julesin lämpimille huulille. Ne olivat niin turvallisen oloiset.
Hetken Onni haparoi toisen pojan niskalla, yritti saada nypättyä tämän nutturan auki ja lopulta onnistui. Punaruskeat hiukset valahtivat peittämään heidän kasvonsa. Hän kuiskasi jotain Julesin korvaan, ja tämä nytkähti naurahtaen rakkaansa otteessa. Sitten Onni johdatti Julesin kädestä pitäen keittiöön, jouluisten muumimukien ja tulikuuman glögin ääreen. Kun pojat istuivat lopulta pöydän luona lämmitellen ja syöden pipareita, Onni ujutti kätensä pöydän alla Julesin reidelle. Toinen toi sormensa yhtä lailla kohtaamaan Onnin omat, ja Onni kietoi heidän kätensä tiukaksi solmuksi. Hänen sormenpäänsä osuivat hiekanvärisen nahan pintaan, ja hetken ajan maailma pysähtyi jälleen kaksikolle.
