Ficin nimi: Astetta kevyempi
Kirjoittaja: Pineapple_Girl
Fandom: Star Wars: TFA
Tyylilaji/Genre: angst/romance
Ikäraja: S
Paritus: Poe/Finn
Vastuun vapaus: En omista Star Warsia ja enkä saa tästä rahallista korvausta
A/N: Shippasin näitä kahta jo ekalla katselukerralla, he olisivat mainio pari. Eli totta kai minun piti nyt jonkinlainen fic kirjoittaa!
Astetta kevyempiEnnen mietin, miltä tuntuisi menettää joku hyvä ystävä. En tiennyt silloin, että tunne olisi näin kamala. Vähän niin kuin osa itsestäni olisi amputoitu. En tiedä montako kello on ja kuinka kauan olen istunut tässä, mutta en voi liikkua. Odotan vain Finniä ja sitä, että saisin kuulla hänen äänensä.
"Poe... tule, hän on koomassa. Hän ei herää vähään aikaan", kuulin Leian äänen jostain kaukaa. En reagoi mitenkään. "Tarvitset lepoa ja ravintoa. Tule", Leia jatkaa. Tuijotan vain Finnin kasvoja ilme eleettömänä.
"Poe, mennään", kuulen BB-8:n piippaavan. Ihme ja kumma tottelen tätä ääntä. Nousen ylös ja seuraan rullaavaa palloa. Hän vie minut omaan huoneeseeni. Istahdan sängylleni mieleni edelleen Finnin liikkumattomassa kehossa.
"Syö jotain", BB-8 sanoo komentavaisella äänellä. Tottelen droidia ja täytän itseni ravinnolla.
"Kyllä sinä vielä selviät", BB-8 piipittää.
Kyllä Finn vielä selviää, korjaan itselleni ajatuksissani.
Kahden viikon päästäKävelen tavalliseen tapaani Finnin luokse. Käyn hänen luonaan joka päivä, viettäen siellä kaiken vapaa-aikani. Puhuen hänelle, pidellen hänen kädestään ja miettimällä ajatuksiani. Olin hiljattain tajunnut, että rakastin Finniä. En pitänyt hänestä vain ystävänä.
Rakastin häntä. Olin kai rakastanut aina alusta asti. En vain ollut älynnyt sitä silloin.
"Finn, herää... on ikävä", kuiskasin Finnin korvaan. Painoin pääni hänen rinnalleen laskien sydämensykkeitä.
Yksi, kaksi, kolme...Noin puolen tunnin päästä nousin paikaltani. Oli aika lähteä. Laskeuduin Finnin ylle painamaan vielä hellän suukon tämän poskelle.
"Poe..."
Olin jo lähdössä, kunnes kuulin hiljaisen äänen. Oliko se... ?
"Finn!" Huudahdin ja juoksin miehen luo. Tunsin kuinka kyyneleet täyttivät silmäni. Suljin hänet lämmittävään halaukseen. Tunne oli mahtava. Finn oli täällä, vihdoinkin! Hän oli täällä, elävänä, minun käsivarsien ympäröimänä!
"Itketkö sinä?" Finn kysyi tuntien kyyneleeni kaulassaan. Irrottauduin halauksesta virnistellen kuin psykopaatti.
"Hah... ilosta vain", vastasin katsoen Finniä silmiin. Ilmeeni synkkeni kuitenkin pian. "Luulin että en näkisi sinua enää koskaan... luulin menettäneeni sinut"
Finn nyökkäsi, sanomatta mitään.
"Kuinka kauan olen ollut täällä?" Hän kysyi.
"Noin kaksi viikkoa", vastasin.
"Kaksi viikkoa?" Finn hämmästeli. "Niin pitkään?"
"Joo... olen käynyt luonasi joka päivä", sanoin hymyillen jälleen.
"Missä... missä Rey on?" Finn kysyi.
Rey. Totta kai hän halusi tietää ensimmäisenä missä Rey on. Miksi oloni on näin vihainen? Mielessäni pyörii monia asioita yhtä aikaa.
"Hän meni etsimään Luke Skywalkeria. Saimme kartan puuttuvat osat", vastasin katsoen Finnin reaktiota. Jälleen kerran Finn vain nyökkäsi.
"Kuule...", aloitin sanomaan. "Kun näin sinut ensimmäistä kertaa Kylo Ren - tapahtuman jälkeen, menin shokkiin... minulta katosi ajantaju, elämän halu... minulta meni kolme päivää parantumiseen. Pointti tässä on se, että...", sanoin alkaen epäröimään. Voisinko kertoa tunteistani hänelle?
Älä, hän pitää kuitenkin Reystä, jokin ääni päässäni sanoi. "Hyvä kun olet taas siinä... olet hyvä ystäväni", päätin lauseen eri tavalla kuin olin kuvitellut.
"Minusta tuntui samalta silloin kun luulin, että olit kuollut... tai siis, en mennyt ihan shokkiin, mutta tunsin kuin jokin osa minusta olisi tuhoutunut...", Finn sanoi vakavana.
Yhtäkkiä painauduin Finnin kehoa vasten, vieden käteni tämän niskaan. Painoin huuleni Finnin omille ja suutelin tätä, näyttäen, kuinka paljon hänestä todella välitän. Pian Finn vastasi suudelmaani, yllättäen minut hieman. En uskonut, että hän pitäisi minusta. Jaoimme muutaman herkän suudelman, kunnes irrottauduin hänestä. Finn hymyili. Se sai sydämeni hypähtämään tavalla, jota en ollut ennen tuntenut.
"Tuolta siis suuteleminen tuntuu...", Finn sanoi, tarttuen minua hiuksista ja pörröttäen niitä.
"Rakastan sinua", kuulen sanovani. Ne sanat tuntuivat vain oikeilta tällä hetkellä.
"Minäkin sinua", Finn vastasi. "Voitko taas... suudella minua?"
"Ihan milloin vain haluat", vastasin ja tunsin kuinka sydämeni oli astetta kevyempi.
