FractaAnima ja NeitiSyksy Voi, kiitos ihanista kommenteistanne! Ihana kuulla, että olen onnistunut tavoittamaan hahmot ja heidän luonteensa, vaikka kahdesta täysin toisistaan poikkeavasta tytöstä onkin kysymys. Sen vuoksi heidän vastakkainasettelunsa tuntuikin alkuun hieman haasteelliselta, mutta silti tätä on ollut äärettömän mukavaa kirjoittaa vaikka aika on ollut rajallista enkä ole ehtinyt vielä antamaan tälle tarinalle sen ansaitsemaa täyttä huomiotani! Mie olen kyllä itsekin tykästynyt tuohon otsikkoon, vaikka itse sanonkin. 
A/N Raapale numero kahdeksan osallistuu Arkifestin 22.haasteeseen; iltarutiinit.
5.
Tyttöjen makuusali kylpee aamuisessa hämärässä.
Vanha herätyskello tikittää hiljaa puisella yöpöydällä. Se jätättää sen verran, että viisareita täytyy siirtää kaksi tuntia taaksepäin joka ilta ennen nukkumaanmenoa, jotta se herättäisi Lunan aamulla oikeaan aikaan.
Eli viittä vaille auringonnousun.
Luna nousee istumaan vuoteensa reunalle. Toisen jalan varpaat koskettavat viileää lattiaa, toisessa jalassa on yön aikana myttyyn mennyt villasukka.
Tyttö pukee ylleen ja hipsii ulos makuusalista. Takkuiset hiukset jäävät harjaamatta.
Hän kiirehtii linnan pihamaalle ja kastelee kenkänsä aamukasteessa. Kirpeä pohjoistuuli käy hänen maidonvaaleille kasvoilleen ja näykkii paljaita korvanlehtiä, mutta tytön huulilla viipyy hymy ja hänen iloinen hyräilynsä rikkoo aamuhämärän hiljaisuutta.
Luna pitää syksystä.
6.
Kellotornin lyödessä kahdeksaa Luna hyppelehtii professori Binssin luokkahuoneeseen. Pansy katsoo, kuinka tyttö istahtaa hänen eteensä ja alkaa kirjoittaa muistiinpanoja maahiskapinoista korallinpunaisella sulkakynällään.
Lunan pellavahiuksiin on tarttunut ruskan lehtiä.
Dracon osoittaessa tuota huvittuneena Pansykin naurahtaa, vaikka hänen mielestään lehdet sointuvatkin yhteen Lunan punertavien poskien kanssa.
Professori Binssin verkkaisesta opetuksesta huolimatta Pansyn pergamentinpala on lähes tyhjä oppitunnin päättyessä. Muut eivät ole kirjoittaneet sitäkään vähää, joten tyttö vitkastelee hetken toisten lähtiessä luokkahuoneesta.
”Tuota, saisinko minä lainata muistiinpanojasi?” hän kysyy sitten tavaroitaan pakkaavalta Lunalta.
Luna hymyilee ja kallistaa päätään.
”Lainaa vain. Vaikka minä kyllä käytin aurinkomustetta”, hän tuumaa hieman harmissaan ja ojentaa pergamenttikäärönsä Pansylle.
7.
”Aurinkomustetta?” Draco hymähtää ja katsoo hieman epäilevästi tammipöydällä olevaa pergamenttikääröä.
”Mmh. Kirjoitus häviää illan tullen ja ilmestyy uudelleen aamuvarhain auringonnousun aikaan”, tyttö mutisee hajamielisesti muistiinpanoihin keskittyneenä. Kulmakarvojen väliin on piirtynyt pieni juova.
Draco ei kysy enempää. Hän tuhahtaa, ja Pansy seuraa hänen loittonevaa selkäänsä, joka katoaa poikien makuusaliin vievään käytävään.
Musta polkkatukka valahtaa kehystämään kynttilän kultaamia kasvoja ja tummia silmiä.
Tytön sulkakynä sauhuaa, kun hän yrittää kopioida Lunan muistiinpanoja ennen auringonlaskua. Oleskeluhuoneen ainokaisesta ikkunasta tunkeutuu sisään enää vain yksi, kullankeltainen ilta-auringon juova.
Lopulta sekin hälvenee, ja Lunan aavistuksen homssuinen käsiala kaikkoaa.
Luna on omituinen, mutta se saa Pansyn hymähtämään lempeästi.
8.
Tulenpunainen lehti tippuu pölyiselle puulattialle.
Tukkapehko on yhä takkuinen, tuulen tuivertama. Narksut supisevat Lunan korvanjuuressa. Tytön nenänpää punoittaa pohjoistuulten näykittyä maidonvalkeaa ihoa.
Vanha lattia narahtelee Lunan hipsiessä vuoteelleen. Nilkkoihin asti yltävä, pehmeä pellavamekko hulmahtaa raollaan olevasta ikkunasta sisään lennähtäneessä tuulahduksessa. Luna hymyilee siemaisten yöpöydällään olevasta kamomillateestä.
Sitten hän siirtää herätyskellon viisareita tottuneesti taaksepäin ja kömpii untuvavällyjensä alle.
Oivan onnen alkulähde.
Luna asettaa isältään saamansa pullonpohjalasit nenälleen ja alkaa selata vuosien varrella kellastuneita sivuja. Tarina on tuttu, Luna muistaa sen ulkoa.
Silti tarina on erilainen jokaisena iltana.
Kun tähdet lopulta kipuavat ympäröivien vuorten ylle, sininen silmäpari vaipuu uneen öljyvalon häilyvässä valossa.
