Harry Potter and the Cursed Child

[Violetu]

Olen nyt lukenut kolmannen näytöksen loppuun, mutta loppuja säästän siihen kun ei-potteristi kaveri lähtee takaisin kotiinsa.
//(Nyt luettu kokonaan ja toinen kierros aloitettu).
OMFG. Odotin paljon vaikka yritin olla odottamatta, enkä vielä ole pettynyt, vaikka lähes kaikki muut tunnereaktiot onkin tullut käytyä läpi. Tätä nostalgian määrää, vaikka kyseessä onkin käsikirjoitus eikä romaani. Ei haittaa ollenkaan vaikka muoto eroaa alkuperäisistä Pottereista. Tähän mennessä ainakin tuntuu siltä, että cursed child menee ihan kevyesti hyllyyn "kahdeksanneksi Potteriksi".

Järkyttävä himo lukea 3rd gen ficcejä, nyt kun niistä hahmoista on vihdoin näin konkreettista tietoa, mutta en spoilaantumisen pelossa uskalla (kun ne saisivat kuitenkin mielellään olla yhteensopivia cursed childin kanssa )

SPOILERIT ALKAA omg, leikittiin kaverin kanssa jo joskus ala-asteen ja ylä-asteen välillä legoilla, että Voldemortilla on tytär. Kaverilla on ficcikin tekeillä, jossa Voldella on kaksoset :'D On myös melkeen mykistävää, miten moni Albukseen ja Scorpiukseen liittyvä faniteoria pitää paikkansa, shippaan noita kahta nyt entistä enemmän. Scorpius on liian ihana nörtti, kjgfbkhhgdij en kestä. Sitäkin on vaikeaa kestää ettei ole ketään kenen kanssa hehkuttaa, kun kaveri aikoo lukea vasta suomennoksen...

Itse näen lapsen tekemisen Voldemortilta ihan täysin taktisena vetona, Luihuisen sukulinjan pitää jatkua, ja Bellatrix on uskollinen seuraaja, helppo ratkaisu ilman ylimääräisiä odotuksia puolin ja toisin. Ja velhot ja noidathan kuitenkin elää jästejä vanhemmiksi, joten ehkä ovat myös hedelmällisiä kauemmin?

[Tehilla]

Rowling on itse sanonut, että Cursed Child on canonia ja kahdeksas potterkirja, joten mun mielestä on ihan selkeetä, että sen tapahtumia on potter-wikissä.

Spoilereita:
Mä olen suunnilleen samaa mieltä FractaAnima:n kanssa: Voldemort teki lapsen ihan tarkoituksella. Joko ennustuksen kuultuaan, tai sitten muutoin koettuaan jälkeläisen olevan hyvä idea varmuuden vuoksi tai uskollisena seuraajana. Bellatrix valikoitui äidiksi kenties siksi että varmasti oli äärimmäisen vapaaehtoinen ja kunnioitettu tästä tilaisuudesta (varmaan palvoi maata Voldun jalkojen alla päästäkseen synnyttämään hänen lapsensa), ja toisaalta, paljonko naisia kuolonsyöjissä muutenkaan pyöri? Ei siis viljemmälti vaihtoehtoja. Muutenkaan en ymmärrä miksi Voldemortiin ja seksiin suhtaudutaan niin kielteiseksi. Näen Voldemortin helposti käyttämässä seksiä osana valtaansa, raiskaamassa ja kiduttamassa seksin myötä.. ja miksi ei harrastamassa seksiä vain mielihyvän vuoksi. Kyllä sillä on ollut aikaa tehdä muutakin kuin jahdata Harrya ja rakentaa imperiumiaan

Itse kirjasta tykkäsin tosi paljon. Juoni oli jokseenkin ennalta-arvattava, mutta sivuutin sen helposti kaikkien niiden makupalojen rinnalla, joita kirja tarjoili. Ihana huomata, ettei Pottereiden perhe-elämä ole yhtä auvoa niin kuin DH:n epilogi antaa ymmärtää, samoin kuin se, että Harry viimein oikeasti "kärsii" vaikean lapsuutensa vuoksi. Roniin ja Hermioneen olin oikeastaan eniten pettynyt: mun mielestä Ron oli aivan turhan humoristinen vitsi taustalla, vähän enemmän leffa-Ron kuin kirjojen lojaali Ron. Hermione puolestaan oli mielestäni todella kevytkenkäinen ja lapsekas ollakseen kuitenkin taikaministeri. Kumpaankin hahmoon olisin kaivannut enemmän syvyyttä, niin kuin esim. Dracossa ja Ginnyssä oli. Harry oli mielestäni oikein ihana oma itsensä, erehdyksineen päivineen. Kasvanut toki, mutta hyvällä tapaa.

[Qantha]

Oli pakko palata Finiin miljoonan vuoden tauon jälkeen, kun sain eilen luettua kyseisen kirjan ja tuli hirveä tarve puhua ja kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Ehkä eniten yllätyin kuitenkin nimenomaan siitä nostalgian määrästä, mikä jostain syövereistä nousi. Samaan aikaan oli myös ristiriitainen tunne sen suhteen, haluaisinko lukea vielä lisää Pottereita vai en. Tosiaalta olisi ihana päästä takaisin siihen samaan odotuksen tunteeseen, kirjan ahmimiseen ja kaiken sulatteluun, mitä nuorena tuli tehtyä, mutta toisaalta pelkään samalla jotenkin hirveästi, että tarina, hahmot tai koko fandom menee jotenkin "pilalle". Niinpä, ei se kyllä hirveän loogiselta ehkä kuulosta.

Sitten itse kirjaan (SPOILEREITA):

Koin myös ensimmäisen järkytyksen poikien junamatkalla, kun trolley witch muuttui aivan oudoksi monsteriksi. o.o En pitänyt yhtään tästä käänteestä. Yleisesti tarinassa oli minusta ihania asioita, kuten juurikin vaihtoehtoiset todellisuudet. Oli erittäin mielenkiintoista päästä näkemään vilaus siitä, minkälainen Potter-maailma olisi ollut, jos viimeinen taistelu olisi hävitty ja miten pienetkin asiat vaikuttivat. Toisaalta tuntui jotenkin häväistykseltä palata muuttamaan neljännen kirjan tapahtumia tarinassa, olisi tehnyt mieli hutkia pojat kauas sieltä!

Oli ihana päästä kuitenkin näkemään edes pieniä vilahduksia rakkaiden hahmojen elämästä. Tavallaan olin vähän pettynyt koko Voldemortin tytär -juonikuvioon. Osittain siksi, ettei se jostain syystä (jota en osaa fiksusti perustella) tuntunut loogiselta, mutta osittain myös siksi, että tuntui jotenkin turhauttavalta palata taas takaisin Voldemortiin, nyt tosin vain tämän jälkikasvun muodossa. Vähän niin kuin lastenleffoista tehdyt, iänikuiset jatko-osat, joissa toistetaan sitä samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan. Mieluummin olisi halunnut tarinaan jonkinlaiset uuden pahiksen tai jotain muuta. Delphiä tosin osasin epäillä jo aika alusta alkaen pahikseksi, mutta olisin toivonut, että taustatarina olisi osoittautunut jotenkin mielenkiintoisemmaksi.

Monessa kohtaa tarinaa tuntui myös siltä, että ratkaisut olivat aivan liian helppoja. Toisaalta kyseessä on tosiaan näytelmäkirjoitus, joten se tuo tietysti tiettyjä pakollisia piirteitä kirjaan. Tavallaan toivon, että Rowling kirjoittaisi vielä tarinan kunnolla auki, perustelisi paremmin ja lihottaisi koko hommaa huomattavasti. Tällein lukiessahan näytelmäkäsikirjoitus kun tuntuu etenevän aivan hirveää vauhtia.

Kirja kuitenkin herätti uuden mielenkiinnon maailmaa kohtaan ja tarpeen saada tietää lisää. Nuorista muut jäivät aika pikaisiksi maininnoiksi Albusta ja Scorpiusta lukuunottamatta. Olisi mielenkiintoista saada tietää lisää koulukavereista, sisaruksista ym.

[Simma]

Spoilaa.

Luin kirjan viikonloppuna ja on ollut vähän tyhjä olo sen jälkeen. Kirjaa lukiessa tuli vähän väliä mieleen asioita joista haluaisin sanoa ääneen, mut en nyt enää jälkeenpäin muista puoliakaan.

Okei, niin kuin monet muut, mäkin olisin paljon mieluummin ottanut tästä sen romaaniversion kuin pelkkää näytelmäkäsikirjoitusta. Alusta loppuun miua häiritsi se, miten kaikki tapahtui aivan liian nopeasti ilmaan mitään järkeviä selityksiä, minkä ymmärrän, koska näytelmässä on vaan mentävä eteenpäin eikä jäädä vellomaan jokaiseen pieneenkin asiaan. Ja se että jos jokaista ongelmaa oltaisiin jääty selvittelemään pitemmäksi aikaa, niin näytelmä olisi venynyt turhan pitkäksi (minkä takia se romaani olisi ollut niin paljon parempi...)

En ole koskaan lukenut (onneksi) yhtään fikkiä tästä uudesta sukupolvesta, joten miulla ei ollut mitään ennakkokäsityksiä mistään. Tykästyin suuresti tähän pääpariin, mutta muut lapset jäivät hieman ontoiksi, varsinkin James ja Lily. Vanhemmista hahmoista olen samaa mieltä mitä aiemmat, Ron ja Hermione olisivat voineet olla parempia. Voldemortin lapsi taas kuulosti liian keksimällä keksityltä, mutta menköön. Plus miusta olisi ollut parempi, että olisi ollut joku uusi konflikti nykyisyydessä, kuin että mennään taas uudestaan samoihin vanhoihin tapahtumiin, mitkä ollaan jo kertaalleen käyty läpi. Eli siis kolmivelhoturnajaiset ja Voldemort.

Mutta kirja oli kaikesta huolimatta ihana lukea (kun vihdoin sai uutta virallista Potter-materiaalia, eikä pelkkiä fikkejä). Oli samanlainen fiilis kuin silloin aikoinaan Pottereita lukiessa, itkin ja nauroin ja välillä laskin kirjan käsistä kävelläkseni asunnon ympäri jotta voisin taas jatkaa lukemista. Ja tämä haikeus kun sai kirjan luettua loppuun. Nyt ei voi muuta kuin odottaa että tulee fikkejä tämän pohjalta.

[mursuhilleri]

SPOILEREITA!

Sain just kirjan luettua joten pakkohan sitä on tänne tulla höpöttämään! Kirjan alussa odotin niiiin innolla että mitä tapahtuu ja oikeastaan petyin vähän kun tajusin että mitä, yrittääkö nää tässä vaan pelastaa jonkun Cedricin? Mutta oli se kyllä loppujen lopuksi ihan hyvä tarina, enkä kadu että tuhlasin rahani siihen.

Olin niin onnellinen, ettei Albuksesta tullut rohkelikkoa, se olis ollut vaan tylsää Scorpius taas olis musta mennyt hyvin Korpinkynteen! Kummassakaan pojista ei mun mielestä ollut oikeastaan sitä luihuismaisuutta, mikä on vähän harmi. Ja olin aluksi tosi pettynyt Scorpiuksen luonteeseen, olin aina kuvitellut sen olevan vähän enemmän.. dracomainen

Draco oli kiva! En oo koskaan siitä tykännyt, mutta musta oli nyt ihan mahtavaa, miten hän paljasti että oli kateellinen Harryn ja toverien ystävyydestä. Ja Dracon hiukset, jee, Lucius kakkonen

Muut hahmot sitten.. No Harry oli aikalailla oma itsensä, mutta Ron ja Hermione jäi vähän etäisiksi. Ja olis ollut kyllä kiva myös tutustua enemmän ihan uusiin hahmoihinkin :/

Tarina oli ihan kiva, mutta kuten muutkin sanoi, olisin kaivannut jotakin uutta, en saman tarinan uudelleen käymistä ja samaa pahista.

Ja tarinaan jäi myös outoja aukkoja, just niitä mitä muutkin on sanoneet. Se trolley witch, Cedricin siirtyminen kuolonsyöjäksi vain koska sitä hävetti?

Mut se, että Delphi paljastui Voldemortin lapseksi! En tiedä oonko jotenkin yksinkertainen ajattelija, mut tää tuli mulle ihan puun takaa. Tykkään lukea ficcejä Voldemortin jälkikasvusta ja nyt kun Voldemortin lapsi on canonia!!

Koko kirja tuntu mustakin ihan siltä, kuin olis ficciä lukenut. Oli silleen hassua lukea sitä ja ajatella, että tämä on ihan oikeasti jatkoa Pottereille, eikä vaan ficci Kuitenkin oli mukava lukukokemus ja luen varmasti vielä joskus uudelleen


// Ainiin, tärkein meinas unohtua!! Kirjan alusta asti haaveilin, että Albus ja Scorpius olis löytäneet toisensa romanttisessa mielessä mut ei sitte )):

[Gil Galad]

Luin ton Cursed Childin toissapäivänä loppuun ja mietteet on kahtia jakoiset.

Spoiler
Osa juonen käänteisä oli vähän outoja sillä jotkut ratkasut oli minusta aika typeriä. En pitänyt kauheasti ajankääntäjä sekoilusta vaikka oli tavallaan hauska lukea miten asiat olisivat voineet mennä jos jokin olisi mennyt toisin. Voldemortin tytär homma oli aka erikoinen ratkaisu. En sano etteikö Voldemort olisi voinut harkita perillistä mutta se tuntu vähän oudolta ratkasulta. Olisin kuvitellut että joku muu kuolonsyöjä olisi keksinyt saman idean.

Rosen ja Albuksen huispaus taidot jätti vähän huonon maun sillä vaikka lento taidot eivät olisi mitenkään perinnöllisiä en usko että Harryn ja Ginyn lapsi voisi olla täysin uuno lentäjä paitsi jos ne on päättäneet että Albus ei saa lentää. Rosen täydelliset lentotaidot taas on aika mielen kiintoisia sillä Ron on epätasainen pitäjä ja Hermione ei perusta lentämisestä ollenkaan. En sano etteikö Rose vois olla hyvä lentä, mutta että paras? Oisivat tehneet Albuksesta ja Rosesta keskinkertaisia lentäjiä niin olisivat saaneet edes jotenkin uskottavan noista lentotaidoista.

Rosen suhtautuminen Albukseen oli minusta outoa sillä ensin oltiin ystäviä ja sitten kun Albus päätti että hän haluaa olla Scorpiuksen ystävä Rose päättää ettei hän halua olla missään tekemisissä Albuksenkanssa. Jossain vaiheessahan Rosen ja Albuksen dialogi antoi ymmärtää että ne esitti ystäviä vanhemmilleen mutta lopussa ei kerrottu tarkemmin paraniko niiden välit enää.

Harryn paperitöistä lintsaus oli mielestäni erikoinen valinta. En pidä Harrya ihmisenä joka lintsaa paperitöistä koska ne nyt sattuu olemaan tylsempiä kuin kentällä juoksentelu. Ronin vielä uskoisin lintsaavan paperitöistä, mutta Harry? Musta Harry vaikutti kirjojen perusteelta tarpeeksi kunnian himoiselta ihmiseltä ettei jättäisi paperitöitään vain koska ne ovat tylsiä.

Pottereiden sokeri lakko vaikutti aika erikoiselta valinnalta valita mainittavaksi. Siinä ei sen kummemmin avattu koko sokeri lakkoa kuin että se on terveellistä. Musta ne veti sen vähän överiksi.

Mä en tajunnu koko koulun alotuslahjojen ideaa. Yrittikö ne olla hauskoja, sillä jos yritti niin minä en tajunnut vitsiä. Joo James sai kamman mikä muuttaa hiusten väriä, Albus lemmen juomaa ja Lily siivet, ne ei olleet minusta mitenkään vitsikkäitä.

Albuksen logiikka Gedrikin pelastamisen syyksi on heikko. Kyllä neljätoista vuotiaan pitäisi jo ymmärtää että vaikka jotain väärää onkin tapahtunut niin sitä ei aina voi korjata vaikka se olisi kuinka epäreilua.

Junasta karkaus kohtaus oli minusta aika outo. Ainakin se trolley witch oli hahmona aika oudon käänteen kokenut. Se sama kääkkäkö on ollut koko junan toiminnan ajan ollut siellä estämässä niitä lähtemästä junasta. Eiköhän ne ois voineet keksiä jonkin vähän tehokkaamman tavat estää oppilaita lähtemästä junasta kuin jonkun noidan joka heittelee kurpitsa piirakka kranaatteja?

Ajankääntäjän haku episodi oli aika erikoinen ainakin alussa kun Scorpius, Alpus ja Delfi käyttivät monijuoma lientä. Ensinnäkin mistä Delfi oli saanut monijuomalientä siihen hätään tarpeeksi? Sillä en usko että kaikilla on monijuomalientä jemmassa että voisivat soluttautua ministeriöön tai Grignotsiin. Delfillä ei kaiketi edes tiennyt että saisiko hän apua joltain että voisi alkaa keitellä sitä lientä vai olivatko Albus ja Scorpius Delfin luona kuukauden että saivat sen liemen keitettyä. Toinen mikä jäi mietityttämään että mistä hitosta ne sai Ronin, Hermionen ja Harryn hiuksen tohon hätään. Olisi luullut että Delfi olisi edes tajunnut valita sellaisen ajan yrittää Hermionen työhuoneeseen kun oikea Hermione on jossain muualla kuin ministeriössä. Entä jos Hermione olisi joka tapauksessa tullut sinne työhuoneeseen Albuksen estelyistä huolimatta?

Harryn ärtymys puluja kohtaan oli aika random juttu. Kirjottajako keksi Harrylle peloksi vain pimeän ja inhon puluja kohtaan. Ankeuttajien pelkoko ei ole tarpeeksi hyvä pelko. Lupinhan sanoi että Harryn pelko ankeuttajia kohtaan kertoi Harryn pelosta itsee pelkoa kohtaan. Minusta vain on paljon coolimpaa jos joku pelkää itse pelkoa enemmän kuin pimeää tai puluja tai jotain muuta.

Noi jutut jäi päällimmäisenä mieleen sellasina että kirjoittaja olisi voinut vähän miettiä että kannattaako noin tehdä. Ja jos on pakko tehdä niin voisiko toteuttaa jotenkin toisin. Kyllä kirja oli muuten ihan viihdyttävää luettavaa.

[Saphira]

Spoilereita
Sain kirjan tänään kirjastosta ja ahmin kirjan innoissani aika nopeasti. Odotin kai kirjalta paljon enemmän, sillä petyin hieman. Eihän näytelmäkäsikirjoitus voi tietenkään olla samanlainen kuin romaani kuvailuineen, mutta odotin enemmän lihaa luiden ympärille. Olisin halunnut tietää Jamesista, Lilystä, Hugosta, Dominiquesta, Teddystä ja kaikista muista kolmannen sukupolven hahmoista.

Kaveri spoilas Voldemortin lapsi -jutun miulle viikkoo aikasemmin. Se tuntu järkyttävältä, koska se oli ihan kuin jostain ficistä. Huomasinkin usein kirjaa lukiessani, että ainiin eihän tämä olekaan ficci vaan ihan kirja. Juoni vaikutti välillä niin ficcimäiseltä eikä rowlingmaiselta. Olisikin ihan kiva tietää, miten paljon Rowling on ollut mukana juonen ja kirjoittamisen osalta.

Voldemortin lapsenhankinassa (kaveri johti harhaan siinä että lapsi olisi poika, joten en osannut epäillä Delphiä) häiritsi eniten Bellatrixin osallisuus. Jos kyseessä olisi ollut joku muu vieras, niin tämä juonenkäänne ei olisi tuntunut niin ficcimäiseltä. En vain osaa ajatella, että Voldemort vastaisi millään lailla Bellatrixin tunteisiin.

Muita "järkytyksiä", joita tuli vastaan, olivat Dracon ponihäntä (en pysty ajattelemaan Dracoa pitkällä tukalla ), Rosen sukunimi (oon niin tottunu Rose Weasleyhin), trolley witch.... ja olikohan muita.

Scorpius the child of Voldemort oli vähän yllättävä ja omituinen. Huvitti alussa Rosen heittämä nenävitsi.
Ärsytti välillä se tapa, jolla esim. Harry puhutteli McGarmiwaa. Ja sitten kans se McGarmiwan maininta siitä, että ihan kuin Dumbledoren sanat Harrylle ois vähäisempiä koska Dumppis on kuollu, otti vähän pattiin. Kyseessä on kuiten Dumbledore!

Albuksen ja Scorpiuksen ajankääntäjätoilailut oli jotenkin tosi omituisia. Miten ihmeessä muka nolaamalla Cedric toisessa koetuksessa voitaisiin paikata ensimmäisen aikamatkan seuraukset? Onneks sentään Scorpius sai hoidettua asiat parempaan kuntoon kolmannella matkalla.

Kalkaroksen esiintyminen oli aivan ihana asia, olin jo unohtanut miten välitänkään hänen hahmostaan. Kalkaroksen kuolema oli surullisin tapahtuma kirjassa, suojeluksen kuvailu Severuksen kuolinhetkellä oli minusta ihana ♥

Olen lukenut kolmannen sukupolven ficcejä jo ties kuinka kauan, joten omat head canonit ovat muodostuneet aika vankoiksi. Olin niin iloinen Scorpius/Rose-parituksesta, se kehittyi aika lailla omien ajatusteni mukaisesti. ^^ Albuksen ja Scorpiuksen epäsuosio oli vähän yllättävää.

Olen varmaan unohtanut puolet siitä, mitä piti mainita... Kaiken kaikkiaan en tiedä osaanko ajatella tätä osaksi canonia vaikka Rowling kuinka sanoisi sen olevan. Nyt tekee mieli lukea paljon vanhoja lempificcejä kolmannesta sukupolvesta sekä lukea Potterit uudelleen.

[Fiorella]

Voisiko muuten joku vaihtaa tuon ketjun otsikon oikein, niin että se on Cursed Child kuten kuuluukin... Se osuu joka kerta silmään, vaikka ei sen isompi typo olekaan.

No nyt olen vihdoin lukenut tuon kirjan. Vaikka odotin sen saapumista kuin tulisilla hiilillä, jotenkin siinä kuitenkin iski jännitys ja ennakko-odotusten kriisi ja lopulta vitkastelin muutaman viikon kirjaan koskemattakaan, luin useita muita kirjoja välissä ja odotin että fiilis oli kohdallaan ennen kuin lopulta avasin kirjan. Olin varautunut siihen, että se ei välttämättä miellytä, niinpä oli todella suuri yllätys, että tykkäsinkin siitä kovasti! Omalla tavallaan tuo näytelmämuoto toimi hyvin, mutta paikoin se sai minut näkemään tarinan näyteltynä. Aloin miettiä, miten eri kohtaukset, siirtymät, tapahtumapaikan vaihdokset ja temput on toteutettu, että näytelmä kulkee sujuvasti. Lisäksi henkilöhahmojen määrä ja keneen keskitytään on näytelmässä automaattisesti rajallinen.

No niin, ja sitten spoilaava osuus.

Kuten monia teistä edellä, minuakin huvitti fanfiction-maiset piirteet tarinassa. Aloin jopa epäillä, että Row on ottanut ne mukaan tarkoituksella, onhan hän väkisinkin tässä ajassa fanfictioniin perehtynyt ainakin jossakin määrin. Albus luihuisessa, Scorpius hyviksenä, ja ystävyksinä - se tuntui melkein valmiiksi pureskellulta, samoin "luihuisen perillinen"...  Delphin ilmestyminen täysin uutena hahmona sai heti epäilemään hänen motiivejaan, etenkin kun hän tuppautui jututtamaan Albusta oikein varta vasten ensitapaamisella. Mahtaisiko häntä nyt loppujen lopuksi kiinnostaa kesken työtehtävän vaellella rupattelemaan möksöttävien pikkuteinipoikien kanssa... Sinänsä Delphin hahmo oli minusta hauska ja onnistunutkin lisä tarinaan. Ja toisaalta näytelmässä on juonen pakkokin mennä sen verran helposti, että katsoja pystyy jotakin aavistamaan, muutenhan sitä on helposti ihan pihalla, mitä esityksessä oikein tapahtui.

Viimeiseen asti uskoin silti, että Delphin synnylle olisi kuitenkin ollut jokin toinen selitys kuin että hän olisi oikeasti Voldemortin tytär. Bellasta nyt uskon mitä tahansa aiheeseen liittyvää Voldemortin suhteen, mutta en vain voi ymmärtää, että Voldemort olisi langennut mihinkään vokotteluun. Ja tuo synnytys ennen taistelua Malfoyn kartanossa, höpölöpöä! Ei Bella seiskakirjan aikaan kyllä mitenkään osoittanut raskaana olemisen merkkejä eikä mitään. Minusta olisi ollut paljon uskottavampaa (ja omalla tavallaan myös tosi osuvaa!) jos Delphin olisi synnyttänyt vaikka joku Voldun tai kuolonsyöjien raiskaama jästinainen, joka olisi siirtänyt lapseen mielenhäiriönsä jollakin tapaa. Tai ylipäätään joku vähän vähemmän ennalta-arvattava tapaus kuin Bellatrix - tai no, sinänsähän se ei ollut ainakaan minulle lainkaan ennalta-arvattava, koska en edes kuvitellut, että juonenkäänne olisi ollut niin yksinkertainen. Tai ainakin siinä tapauksessa olisi saanut olla jokin viittaus siihen, että lapsenteko olisi vaikkapa ollut joku Voldemortin kuolemattomuusvaihtoehtotoimi. Toisaalta, kuten Karvahatturakastaja mainitsi, miksi ei Voldukin olisi saanut haluta naista ja kenties rakastaakin, mutta siitähän oikeastaan koko Voldemortin hahmossa oli kyse, että hän ei pystynyt rakastamaan. Niinpä sen on ollut pakko olla Voldemortin tahallinen varotoimi, kenties juuri tuokin taustalla, että olisi olemassa joku ylilojaali henkilö pelastamassa hänen tulevaisuuttaan.

Demure edellä kritisoi samaa kuin minäkin, kuinka tässä taas palattiin vanhaan kunnon Rohkelikko vs Luihuinen -kuvioon. Tietysti siinä haluttiin taas jatkaa tätä tupien vastakkainasettelua; varmaan Harrylle ei olisi ollut niin suuri kiusa, jos pojasta olisi tullut Puuskupuh, saati Korpinkynsi. Mutta olisi ollut hauskaa lukea vaihteeksi eri tupaisesta hahmosta.

Se trolley witch oli kyllä minullekin käsittämätön juttu, joka yllätti täysin. Oli pakko palata siihen vielä luettuaan kohtauksen, että mitä ihmettä siinä oikein tapahtui...

Kuolonsyöjä-Cedric ja muut epätodennäköisen tuntuiset äärimmäisyydet (kuten Kalkaroksen naispuolinen vastine -Hermionekin) tuntuivat lähinnä tahallisilta äärilaita-tempuilta, että muutos todellisuuteen ylikorostuisi, eikä tuntuisi liian heppoiselta jutulta se aikamatkustus. Sitä ei oikein osannut ottaa todesta ollenkaan.

Severuksen kohtaaminen uudelleen - tunnustettuna sankarina, awws - sai minusta edelleen irti fanityttökiljahduksen ja olin siitä hirmuisen hyvilläni, ettei hahmoa myöskään pilattu. Hetken näin jo mielessäni Severus/Hermione -parin, ennen kuin Ron pomppasi kuvioon mukaan. Ja se less-wanted sai minutkin kikattamaan.  Ihihii. Tosin sen mukaan, miten kaksikko sanaili keskenään, en yhtään ihmettelisi, vaikka siinä ainakin jonkinlainen suhde kyseessä olisikin... Ron tuntui siinä niin kolmannelta pyörältä että!

Pidin siitä, että Draco ei mennyt ihan lässyksi, mutta oli kuitenkin kasvanut aikuiseksi ja pystyi kommunikoimaan normaalin ihmisen tavalla myös Harryn ja kumppaneiden kanssa. Olen itsekin törmännyt tähän, että aikuisena voi jutella joidenkin yläasteaikaisten "vihamiesten" tai muuten ihan eri porukkaan kuuluneiden kanssa niin kuin oltaisiinkin nyt samaa porukkaa vain sillä perusteella, että "oltiin silloin samaan aikaan koulussa", vaikka silloin ei todellakaan oltaisi oltu missään tekemisissä. Siksi se vaikuttaa minusta täysin uskottavalta tässä kirjassakin. Minua ärsytti vain se, että porukka on muka taas tosi vanhaa ja raihnaista! Haloo, olen itsekin melkein samoja ikiä kohta, eikä tässä vielä mitään kremppaa ole verrattuna siihen, kun olin parikymppinen...

Monen mielestä Ron ja Hermione jäivät etäisiksi hahmoina, mutta ei oikeastaan minusta tuntunut siltä. Tykkäsin heidän keskinäisestä suhteestaan, joka kuulsi läpi myös vaihtoehtoisissa todellisuuksissa, ja pidin siitä, että Dracon ja Ginnyn hahmot olivat "kasvaneet" fiksummiksi. Harry tietysti oli se, joka ei siitä teiniangstimöksöilystään ole nähtävästi päässyt kunnolla eroon vieläkään. 

Minua jännitti koko kirjan mitalta, olisiko Row todella vetänyt esiin sen kortin, että Albus ja Scorpius olisivatkin lopussa pari! Kaikki se halailu ja sanailu... Olin todella hyvilläni, että se kuitenkin oli ystävyyttä. Minusta aidon ystävyyden merkitystä ei voi kyllin korostaa, ja oli tosiaan ihanaa sekin, että kolmikon ystävyys oli säilynyt halki vuosien, ja että selvästi aidosti rakkaan vaimonsa menettänyt Draco pääsi vähän kerrassaan mukaan kaveripiiriin! Draco vaikutti niin yksinäiseltä, että välillä ihan säälitti.

Kolmas sukupolvi -ficit ovat jääneet minulle vieraammiksi, mutta nyt kyllä tuli inspiraatiota siihenkin suuntaan. Odotan innolla, mitä kaikkea tämä Cursed Child saakaan ficcarien mielikuvituksessa aikaan.

Lisäänpä vielä yhden jutun. Odotin etukäteen, että tarina olisi täysin uusi ja ikäänkuin irrallinen alkuperäisestä sarjasta. Siihen verraten tämä olikin tosi positiivinen juttu, koska palattiin niin paljon tuttuihin tapahtumapaikkoihin ja henkilöhahmoihin. Tykkäsin siitä kovasti, etenkin kun harvaa hahmoa oli mitenkään kummemmin pilattu tai muutettu. Se nosti nostalgiset tunteet pintaan ihan eri tavalla kuin olisi käynyt, jos koko tapahtumaketju olisi käyty vain ja ainoastaan kolmannen sukupolven tasolta ja aikaisempiin henkilöihin olisi vaikka vain viitattu ohimennen. Tähän tietysti on tähdättykin, koska nostalgiahan aina myy, se on selvää.

Minuakin kiinnostaisi tietää, kuinka paljon tästä oli todellisuudessa Rowlingin kirjoittamaa, vai oliko hän vain kirjoittanut jonkinmoisen rungon ja lopuksi teksti hyväksytetty hänellä, vai kenties tarjottu tällaista "fikkiversiota", johon hän on saanut tehdä parannuksia? On sinänsä vaikea arvioida tekstinkään perusteella tarkemmin, kun onhan HP-ajoista jo aikaa, ja hänkin kirjoittanut paljon muuta siinä välissä.   



Ja nyt, kirjan lukeneet, keskustelkaa ihmeessä lisää aiheesta! Olisi kiva jutustella tästä enemmänkin kuin vain listata kukin omaa ensinäkemystään.

[Violetu]

Alle kuukausi kirjan saamisesta omaksi, ja olen lukenut sen kolmesti... eikä neljäs kerta tähän perään tunnu ajatuksena ollenkaan mahdottomalta edes
Olen lukenut jo niin paljon The Cursed Childia mukailevia, sen canonia pääasiassa noudattavia ficcejäkin, että alkaa tarjonta loppua.

Rakastan edelleen, ja spoilaava osuus:
Ensimmäinen neljännes saa minut joka kerta melkein kyyneliin, koska Scorpius ja sen yksinäisyys ja  se kun Albus päättää jäädä sen vaunuosastoon ja eeeäääghhh, niiden ystävystyminen on vaan niin kaunista ja hylkiöksi joutuminen niin kivuliaan samaistuttavaa jajaja. Ekassa osassa on myös toki hirveästi hauskojakin juttuja, siinä tapahtuu tunnepuolella melkein hengästyttävän paljon.
 Nyt kolmannella lukukerralla vasta alkoi pikkuhiljaa sisäistää joitain juttuja paremmin, pari ekaa kertaa tuli jotenkin ahmittua niin kiireellä, että esimerkiksi Albuksen ja Scorpiuksen toiminta menneessä ja se kohta ylipäätään kun Delphi hylkäsi ne menneisyyteen jäi vähän hämäräksi.
Dracon ja Harryn kanssakäymiset varsinkin myöhemmin olivat ihan hullun viihdyttäviä, kaksintaistelu Potterien keittiössä ja miten Harry huomautti että ovat yhtä vanhoja mihin Draco totesi kantavansa iän paremmin 
Dracon tuska Astorian takia iski myös oikeastaan vasta kolmannella lukukerralla kunnolla, ja aloin melkein kaivata ficcejä näistä kahdesta vaikka ihan tylypahka-ajoilta, ihan vaikka vaan sellaisia, joissa niiden katseet kohtaa käytävällä tai ihan mitä vaan pientäkin kontaktia.
Kyllä tuo on pakko lukea vielä neljännenkin kerran, jos nyt en satu saamaan Liekehtivää pikaria ja Kuoleman varjeluksia käsiini asap.
 

[Aionka]

Mä tilasin sen eilen, se toimitettiin eilen, joten myös luinkin sen eilen! Näytelmän katsomaan meneminen houkuttaisi myös, mutta teatteriliput ovat sekä hintavia, että kiven alla.

Aika ristiriitaiselta vaikuttaa porukan reaktiot! Mä tykkäsin tosi paljon (paitsi ehkä siitä junailuosuudesta). Tykästyin etenkin hahmojen kirjossa ikäjakaumaan. Perinteisesti Pottereissahan lapset on aina olleet asialla ja aikuiset on ollut niitä hyödyttömiä neuvonantajia tai pahiksia. Kahdesta päähenkilöstä Albus oli kyllä mielestäni paaaljon tylsempi, mikä on sinällään ihan osuvaa Harryn pojalle 

[Nerissa]

Näin hc-fanina oli pakko käydä katsomassa näytelmä, ja nyt on viimeistä näytöstä vaille kirjakin luettu. Mun kommentit perustuu siis vahvasti myös näytelmään.

SPOILEREITA
Noniin... Mä luulen että tätä näytelmää lukiessa helpottais se ettei olis niin hullu fani. Tällehän on annettu about kaikilta tahoilta neljä-viisi tähteä, mutta uskon ettei toimittajat ole ihan niin kovia faneja kuin me muut. Itselläkin oli tosi kovat odotukset CC:tä kohtaan, ja se varmaan osaltaan vähän pilasi jo alkuun asetelmia. Pidin kyllä näytelmästä kovasti, mielestäni oli ihanaa tavata jälleen vanhat tutut hahmot ja tutustua Albukseen ja Scorpiukseen, mutta niin kuin monet on jo sanoneet, jäi joistain kohdista aika vahva fikkiviba. Näistä mainittavimpana nyt ehkä Cedricin kuolonsyöjyys ja Voldemortin muksu. Meinasin oikeesti tippua penkiltä kun sain tietää että Voldemortilla ja Bellatrixilla on muksu. Toisaalta ihan mielenkiintonen juonikäänne mutta toisaalta toivon vaan että Delphi olikin oikeesti vaan tärähtynyt ja keksinyt koko jutun itse, vähän liian pitkälle toi muksukuvio ehkä meni Tässä kohtaa olisi ehkä ollut vähän järkevämpää että Delphi olisi vaan jostain syystä Voldemortin sairaalloinen ihailija ja haluaisi sen takia palauttaa herransa valtaan.

Jotkut on täällä ja muuallakin maininneet että hahmot oli OOC. Mielestäni näin ei kyllä ollut, näytelmää katsoessa ei tullut kertaakaan sellainen olo että nyt tässä on jotain mätää, ei tämä hahmo näin tekisi. Esimerkkäni Harryn purkautuminen kun hän räjähtää Albukselle ja sanoo toivovansa välillä ettei tämä olisi hänen poikansa. Monet ovat pitäneet tätä todella ei-Harrymaisena, mutta mulle jäi ihan päinvastaiset fiilikset. Harryhan on aina ollut hyvin herkkä räjähtelemään () ja sanoo helposti asioita joita sitten katuu. Tässäkin tilanteessa Harry kuitenkin alkoi selvästi katua sanojaan heti ne sanottuaan. Jos hän ei olisi katunut, niin silloin olisin pitänyt sitä erittäin OOC:nä, mutta nyt se ei jättänyt itselle mitään outoa fiilistä.

Vaikka jotkut ovat sanoneet että olisivat toivoneet ettei tarinassa käytäisi läpi taas Voldemortia ja jo läpi käytyjä vanhoja aiheita, niin itse pidin ajankääntäjäajatuksesta. Ajankääntäjät on aina olleet omassa mielessä hyvin kiehtova aihe, ja olikin mahtavaa nähdä miten maailma olisi voinut olla erilainen pienten vastoinkäymisten vaikutuksesta. Ja olihan se nyt jollain tavalla hauskaa että lopussa Harry, Ron ja Hermione yrittävät pelastaa Voldemortin jotta tämä pääsisi tappamaan Harryn vanhemmat Ylipäätään Cursed Child oli tosi hauska - synkkiä aiheita riitti ja varsinkin loppu Godricin notkossa oli synkkä, mutta mä tykkäsin että kirja oli yleistunnelmaltaan melko kevyt. Teatterissa naurettiin paljon ja lujaa, varsinkin Ronin kommelluksille ja Dracon letkautuksille. Luulen, että Cursed Childissä on haluttu yhdistää sekä tarinan eteenpäin vieminen että nostalgia, ja mielestäni siinä kyllä onnistuttiin aika hyvin. Vanhat hahmot toivat tarinaan sitä nostalgiaa, mutta sitä lisäsi entisestään kolmivelhoturnajaisten läpikäynti ja tietysti myös Voldemort. Olisi varmasti ollut aika hankalaa esitellä kattavasti joku kokonaan uusi pahis kuvioon, ja siitä olisi varmasti jäänyt vähän mitäänsanomaton kuva. Voldemort oli tuttu ja turvallinen valinta, josta oli helppo lähteä rakentamaan jälleen uutta pahuutta.

Anteeksi tuplapostaus mutta Violetu, haluisitko suositella jotain Cursed Childiin perustuvia fikkejä? Olen yrittänyt vähän etsiskellä mutta en ole oikein löytänyt... 

[Fiorella]

Nerissa, olipa kiva kuulla jonkun näytelmän nähneen mielipide myös! Toivon, että jossakin vaiheessa olisi mahdollisuus päästä itsekin katsomaan, mutta toistaiseksi siihen ei ole ollut tilaisuutta.

Olisin kauhean utelias sen suhteen, miten jotkin taikuusasiat oli toteutettu näytelmäversiossa. (Nyt ei tule mieleen suoria esimerkkejä, mutta monessa kohtaa lukiessa mietin, kuinka tämä kohta on tehty näytelmässä.) Tekijäthän varjelivat kovasti salaisuuden säilymistä näytelmän suhteen ja kirjankin kai oli tarkoitus olla sellainen, että näytelmään jää silti jotakin erityistä ja yllätyksiä, niinpä minua kiinnostaa, miten sellaiset asiat oli toteutettu.

[Nerissa]

Fiorella, joo voin mielelläni kertoo vähän näistä toteutuksista! Laitan ne nyt spoilerivaroituksen alle ettei kukaan vahingossa spoilaa itseään jos on menossa näytelmää katsomaan...

SPOILEREITA
Ensimmäisenä nyt tulee mieleen loitsut. Ne oli tehty eri kohdissa hieman erilailla, esimerkiksi Harryn ja Delphin kaksintaistelussa sauvoista syöksyi tulisuihku. En tiedä miten tämä käytännössä toimi mutta hienonnäköistä se oli Äänten ja valojen avulla saatiin myös aika paljon aikaan, esimerkiksi Hermionen vaimennusloitsun yhteydessä esiintyi muistaakseni jonkinlainen spottivalo joka osoitti sauvan päästä ihmisjoukkoon. Näyttelijöillä oli useissa kohtauksissa myös jonkinnäköiset vaijerit päällä, joiden avulla saatiin aikaan esim. Harryn ja Dracon taistelussa leijutusloitsu ja tietenkin Delphin lentokohtaukset. Vaijerit ei näkyneet juuri ollenkaan, mikä oli tosi hienoa!

Monijuomaliemikohtaus oli kyllä hieno! Tietysti tätä ei voi millään toteuttaa ns. "aidosti", mutta siihenkin oli kyllä keksitty oikein hieno toteutus. Kaavun alla oli siis molemmat näyttelijät, ja esim. Scorpiuksen ottaessa monijuomalientä hän vetäisi omat kätensä kaavun sisään, ja Harryn kädet tulivat tilalle. Pian Scorpius ikään kuin katosi kokonaan kaavun sisään ja ilmeisesti lattialuukun kautta pois lavalta kokonaan ja Harry kömpi sieltä ulos. Tämä oli toteutettu tosi saumattomasti, näytti erittäin hienolta vaikka mitään oikeita taikakeinoja tähän ei voitu käyttääkään!  Muuta nyt ei tällä hetkellä tule mieleen, mutta voit toki kysyä jostain tietystä kohdasta niin voin yrittää muistella paremmin! Anyways päällimmäiset fiilikset näistä erikoistehosteista oli tosi hyvät, välillä joutui ihan hätkähtämään että ainiin, eihän tässä oikean taian äärellä ollakaan...

[Saphira]

Oi, kuulostavatpa näytelmän taikaosuudet hienoilta! Olisipa upeaa nähdä ne. Tietääkö kukaan onko niitä nähtävillä jossain netissä?
Näytelmä varmaan on muutenkin parempi kuin kirja, näytelmän yleensäkin miellän jotenkin vapaammaksi, sitä ei sido canon-materiaali niin kuin vaikkapa elokuvia. Ehkä jos olisin nähnyt näytelmän niin en olisi niin jyrkkä mielipiteessäni tämän tarinan suhteen.

[Nerissa]

Saphira, en usko että niitä on missään netissä nähtävillä, kuvauskielto tehtiin aika selväksi ennen kuin näytelmä alkoi Tietysti voit etsiä mutta luulen että ihmiset ovat aika hyvin noudattaneet kuvaamiskieltoa. Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä että näytelmä oli tosi hyvä, ja aivan varmasti sain enemmän irti siitä kuin pelkästä kirjan lukemisesta. SPOILERI: esimerkiksi Myrtti oli näytelmässä aivan mahtava! Pelkällä lukemisella en saanut juurikaan tästä kohtauksesta irti, toki se oli aika hauska mutta ei mitenkään ihmeellinen. Näytelmässä Myrtti oli tooodella viettelevä ja ehdotteleva. Jos en ihan väärin muista niin kirjassa hän ei juurikaan kiinnittänyt huomiota Dracoon, sanoi vain että Harry on komistunut. Näytelmässä hän kuitenkin tämän jälkeen käännähti Dracoon päin ja huokaisi dramaattisesti: "DRACO". Tän lisäksi hän pyörähteli altaan päällä ja väänteli itseään mitä epäilyttävimpiin asentoihin. Aivan mahtava, yleisö nauroi ihan hulluna Näytelmä siis todella oli ihan eri luokkaa kuin kirja, mikä on tietysti ymmärrettävää, koska kyseessä on vain käsikirjoitus!

[Fiorella]

Kuulostaapa hauskalta! Juuri tuollaisia juttuja kuin tuokin monijuomaliemi tarkoitin, koska ne tosiaan täytyy toteuttaa jollakin nokkelalla tavalla teatterilavan ollessa kyseessä. Onpa kätevää, että velhot käyttävät viittoja!

Minäkin luulen, että tuolla otetaan kuvauskielto aika vakavasti. Luultavasti joku onnistuu ennemmin tai myöhemmin siinäkin, mutta itse en mieluusti tukisi kiellettyjä asioita. Ehkä jossakin vaiheessa, kun alkujännitys ja juonen pimitys alkaa hälventyä, esitystä aletaan mainostaa vaikka videoklipeillä, ja koska raha se maailmaa pyörittää, niin jossakin vaiheessa siitäkin tulee taatusti myös nauhoitettu julkaisu myyntiin. Mutta varmastikin vasta sitten, kun koko maailman kaikki mahdollisesti Lontooseen teatteriin menevät on saatu ensin rahastettua.

[Karvalakkirakastaja]

En ole nähnyt tätä näytelmää enkä myöskään lukenut. Nämä piilotetut spoilerit tekee myös keskustelun seuraamisen raskaaksi, mutta nyt huomasin jotain, joka kiinnostaa.

SPOILEREITA!

Olen jo pari kuukautta melkein myöhässä, mutta nyt vasta huomasin, että joku kertoi, että Dracolla oli pitkä tukka ja että se oli Lucius kakkonen. Löytyykö tästä kuvia mistään!??? Tästä kyllä Dracon pisteet nousee mun silmissä.

[Cheo]

Yäk, onko pakko värjätä spoilerit valkoiseksi? Omia herkkiä silmiäni ainakin rasittaa moinen. Mikseivät he, jotka eivät ole kirjaa lukeneet/näytelmää nähneet voi vain pysyä poissa aiheesta jonka nimi on enemmän tai vähemmän selkeästi *tirsk* Harry Potter and the Cursed Child ja jossa siis luonnollisesti keskustellaan aiheesta? Itse en suostu tekstiäni värjäämään, joten hei sinä spoilaantunut, saat syyttää vain itseäsi... tai sitten modet valkaisevat tekstini ja saan kaikkien vihat niskoilleni mutta anyway ASIAAN!


SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!

Itse kiinnitin huomiota hyvin pitkälti samoihin asioihin kuin monet muutkin lukeneet täällä: Cedricin kummallinen tie kuolonsyöjäksi, jee Kalkaros, pelkäksi comic reliefiksi alennettu Ron ja fanfic-juoni, joten en niistä sano sen enempää. Vaikka itse kirja ei ehkä ollut erityisen hyvä, oli se ainakin viihdyttävä. Itse pidin erityisesti Albuksen ja Scorpiuksen ystävyydestä (onhan se klisee, mutta en ole paljon next generation-ficcejä lukenut) ja etenkin siitä, etteivät he olleet niitä suosittuja huispaus-pelaajia vaan epäsuosittuja nörttejä! Asetelma toi erittäin mielenkiintoisen näkökulman Tylypahkan toiseen, ehkä vaiettuun puoleen.

Itse halusin kuitenkin jatkaa keskustelua tästä monen ajatuksesta, että Voldemort olisi aseksuaali. En tiedä, olenko täysin Tumblrin pahimpien social justice-sotureiden aivopesty, mutta minusta on hieman ongelmallista, että Voldemortin tunteettomuus ja rakkaudettomuus liitetään heti aseksuaalisuuteen. Tietenkin ymmärrän näkökulman siinä mielessä, että Voldemortin tavoitteena oli tulla jonkin sortin yli-ihmiseksi, joka on kaiken inhimillisen, kuten kuoleman yläpuolella. Tässä mielessä siis olisi ymmärrettävää, että Voldemort halveksisi myös lihallisia iloja, mutta toisaalta, halveksia ei ole sama asia kuin olla tuntematta näitä hyvin fyysisiä tarpeita. Se, että joku ei tunne halua seksiin ei tarkoita sitä, että olisi psykopaatti. Seksi ja rakkaus ei läheskään aina kulje käsi kädessä, siispä Voldemort saattoi olla hyvinkin kiimainen mies vaikkei kyennytkään tuntemaan rakkautta Naurattaa, koska sanat "kiimainen" ja "Voldemort" eivät vain kuulu yhteen, mutta please kirjoittakaa nyt joku ficci erittäin hornysta teini-Tompasta!

Takaisin asiaan: seksiä, seksuaalisuutta ja näihin liittyviä asioita voidaan käyttää vallankäytön välineinä ja tietenkin tämä on Voldemort + Bellatrix = Delphini-juonikuvion taustalla. Kuten jo joku sanoikin, lapsesta saa perillisen/varotoimen jos asiat taas menisi pieleen tai jos asiat onnistuisivat, kaikkein lojaaleimman ja aivopestyimmän kuolonsyöjän Voldemortin luottamuksen muihin seuraajiinsa horjutessa (eikös hirmuhallitsijat aina välillä suorita puhdistuksia omissa joukoissaan).

Minusta olisi ollut paljon uskottavampaa (ja omalla tavallaan myös tosi osuvaa!) jos Delphin olisi synnyttänyt vaikka joku Voldun tai kuolonsyöjien raiskaama jästinainen, joka olisi siirtänyt lapseen mielenhäiriönsä jollakin tapaa. Tai ylipäätään joku vähän vähemmän ennalta-arvattava tapaus kuin Bellatrix - tai no, sinänsähän se ei ollut ainakaan minulle lainkaan ennalta-arvattava, koska en edes kuvitellut, että juonenkäänne olisi ollut niin yksinkertainen.

Bellatrix on mielestäni oikeastaan ainoa looginen vaihtoehto Delphinin äidiksi. Miksi ihmeessä Voldemort olisi koskenut pitkällä tikullakaan jästinaiseen? Vielä enemmän heikentänyt omaa lihaa ja vertaan (ja siis kuolonsyöjien mielestä taikuuttaan) entisestään? Sehän olisi Voldemortin näkökulmasta verenpetturuutta! Bellatrix sen sijaan käy vain järkeen koska:

1. Hän on Voldemortin uskollisin kannattaja, jolle voi varmasti antaa niin luottamuksellisen tehtävän
2. Ei Voldemortilla olisi ollut aikaa kasvattaa lapsia, joten Bellatrix äitinä ja Mustan suku kasvattajana olisi varmistanut että lapsi pysyy lojaalina isälleen ja puhdasveriselle ideologialle
3. Hän on erittäin hyvästä puhdasverisestä suvusta, mikä Voldemortin mielestä ehkä kompensoisi hänen omaa saastunutta verenperintöään.

Olenko muuten ainoa, joka häiritsee Delphin ulkonäkö? Siis mitä ihmeen sinisiä raitoja/liukuvärjäyksiä/tiesmitä sillä on hiuksissaan? :''D Voldemortin tyttären pitää olla classy lady eikä mikään scene kid jumalauta!

Jotenkin näytelmä ei ole vielä henkilökohtaisesti ole loksahtanut 100% hyväksyttyyn canoniin, sen verran erilainen ja kummallisempi se oli kuin tavalliset Potter-kirjat. Olenko ainoa, josta tuntuu että tämä ikään kuin kaipaisi vielä jotain jatkoa? Varsinkin tämä Delphini-soppa tarvitsisi vielä enemmän käsittelyä, jotta sen pystyisi kunnolla ymmärtämään, mutta toisaalta tuntuu että tämäkin on jo liikaa!

SPOILERIT LOPPUVAT!

[DulzGraham]

Hain kirjan eilen Suomalaisesta ja luin tänään loppuun. Harmittaa pirusti että tein aamuyöstä päätöksen jättää viimeinen neljännes seuraavalle päivälle, sillä näytelmäkäsikirjoitusmuotoon palaaminen ei onnistunutkaan sitten ihan niin iisisti, ja loppuosa tuntui jäävän hämärämmäksi kuin muu kirja.

Mua harmittaa se, että olen nyt kännykällä enkä tietokoneella, sillä se tekee tähän kommentoimisen hitaammaksi, ja mulla on paaaaaljon asiaa kirjan ja tän topicin jälkeen!

Jokaiselle, joka kenties mietit onko kirja sen arvoinen: valitettavasti kukaan muu ei voi sanoa sitä sinun puolestasi, sillä täälläkin mielipide vaihtelee laidasta laitaan.

SPOILER-Y WARNING

OKEI. Huh. Että sellaista.

Moni on sanonut että kirja - varsinkin juoni - muistuttaa fanfictionia, ja että se jää hyvin etäiseksi ja on paikoin äärettömän epäuskottava, mutta saanen olla täysin eri mieltä. Vaikka olisinkin toivonut, että me oltaisiin saatu täysin Rowlingin kirjoittama tuhatsivuinen romaani! On totta, että näytelmäkäsikirjoitusmuodossa tapahtumat etenevät todellisuutta nopeammin, ja että hahmot ja tapahtumat ovat rajattuja, ja että tapahtumat jäävät kiistatta etäisemmiksi kuin romaania lukiessa. Käsikirjoitusmuoto myös teki, ainakin mun mielestä, kirjasta paljon raskaamman lukea, sillä yritin parhaani mukaan kuvitella kaiken sen, mitä ei kerrottu: äänenpainot, kehonkielen, eleet ja miljöön, sekä jokaisen päänsisäiset ajatukset ja motiivit. Se kuvittelu teki kuitenkin tehtävänsä, ja välillä pääsin mukaan niin, että unohdin kiinnittää huomiota tekstimuotoon. Ja ai herran tuutelis miten tykkäsin.

Propsia annan koko kirjan alusta. Hitto, itkin. Ihan valehtelematta itkin sille, miten Albus muutaman vuoden aikana katkeroituu ja alkaa vihata Tylypahkaa. Ja isäänsä. Tämä on hahmokehityksessä tosi tärkeä juttu, mitä ei pidä unohtaa myöhemminkään, sillä mun mielestä tässä on todellinen motiivi sille miksi Albus tahtoo pelastaa Cedricin. Ei siksi, että hänen isänsä ei pystynyt siihen (vaikka se saattaakin olla pienempi syy), vaan siksi, koska häntä on koko ikänsä haukuttu luuseriksi, joka ei ole kelvollinen, koska ei ole kuin isänsä. Joten hitto vie, totta kai Albus katkerana, täysin haluttomana palaamaan taas Tylypahkaan tekee pikaisen ja typerän päätöksen päättää pelastaa se helvetin Diggory ja näyttää että hänessäkin on Rohkelikkoa, että hänkin pystyy sankaritekoihin, että hänessä on sitä mitä hänen isässäänkin, sitä, mitä muut ovat antaneet ymmärtää halunneensa aina nähdä hänessä.

Okei. Scorpius sitten. Scorpius vaikuttaa alussa niin pieneltä, yksinäiseltä, epävarmalta ja hyväntahtoiselta, että myötätuntopisteet on täysin sen puolella. Scorpius "Voldemortin poika" ei todennäköisesti koskaan ole omannut yhtäkään ystävää ennen Albusta, ja on aina kuullut typeristä huhuista ja ollut vihattu. Ehkä Scorpiuksen ainoat ystävät on ollu kirjat. Sillä on kuitenkin ollu rakastava äiti ja isä, mikä selkeästi näkyy. Ainakin hyvin selvää on, että Draco ei ole Lucius. Scorpius taas pitää Tylypahkasta, vaikka ei olekaan suosittu siellä, sillä siellä hänellä on Albus. Mua mietityttää paljon millainen Scorpius oikeasti on. Onko hän ylpeä? Ei ainakaan niin, että katkeroituisi nöyryytyksestä. Entä kunnianhimoinen? Ehkä. Ainakin älykäs ja suunnitelmallinen.

Rakastan sitä muutosta, joka Scorpiuksessa tapahtuu menneisyyshyppelyn jälkeen. Epävarmuus ja hermostuneisuus ja arkuus ja tarve piiloutua tuntuu vähenevän lähes kokonaan ja esiin nousee joku, jolla on entistä enemmän pilkettä silmäkulmassa, joka on vapautunut ja itsevarmempi, vaikka Rosen kanssa ei silti onnista 

Rakastan näitä kahta hahmoa ja näiden ystävyyttä, ja hahmokehitystä kirjan aikana. Salaa - tai ei niinkään salaa  - odotin, että nämä kaks päätyisi romanttiseen suhteeseen, mutta höh, täytyy ilmeisesti alkaa ficata. En oikeastaan ole pettynyt, sillä kuten joku teistä jo sanoi, aitoa ystävyyttä pitäisi arvostaa enemmän.

Mä en ihmettele sitä, miksi Albuksen sisarukset ei puutu asioihin ja miksi Rosekin alkaa vältellä Albusta. Maailma on karu jo lapsesta pitäen, ja sanotaanko, että tuon tapaista kokeneena mulla on omakohtaista havaintoa siitä, että hyvin harvoin nekään, jotka eivät asian laitaa hyväksy tai siitä pidä, puuttuvat asiaan, vaikka olisivat kuinka lähipiiriä. Aikuisten on vielä vaikeampi puuttua asiaan.

Mistä sitten jatkaisin? Moni on sanonut, ettei ymmärrä miksi nämä kaksi ovat Luihuisessa, mikseivät vaikka Korpinkynnessä, mutta musta tuntuu, että joku unohtaa taas mitä Luihuisuus tarkoittaa. Mä olen näkevinäni Albuksessa hyvinkin paljon päättäväisyyttä ja kunnianhimoa, ja päämäärätietoisuutta. Scorpius on vähän vaikeampi, mutta se kuitenkin on Malfoy ja varmasti perinyt edes jonkinlaisen suunnitelmallisen strategioinnin ja luovimisen taidon varjon. Ja ehkä nämä kaksi myös kallistuu “keinoja kaihtamatta”-puolelle. Ja hei, miksi Neville olikaan Rohkelikossa, tai Cedric Puuskupuhissa, tai kuka tahansa aivottomista luihuisista Luihuisessa? Ei luihuisuus tarkoita kyseenalaisia toimintatapoja, moraalittomuutta, pimeyttä ja pahuutta. (ja jos näitä ominaisuuksia etsitään, Albushan on valmis tappamaan Delfin. Mikä silti mun mielestä on pohjimmiltaan pyrkimystä hyvään, eli tässä tapauksessa varmistamaan se, ettei noita ole enää vaara - keinoja kaihtamatta. Tiedä sitten onko se moraalittomuutta.)

Ja rakastan Harryn hahmoa, tietenkin. Ei mitään, mitä en Harrysta olisi voinut kuvitella. Sitä paitsi olen itsekin kuullut omilta vanhemmiltani vähän samankaltaista mitä Harry lipsauttaa Albukselle, joten en pidä sitä niin mahdottomana, vaikka sellainen totta kai haavoittaa ja on asia jota tietenkään ei rakkaalle lapselle missään nimessä sanota. Lisäksi Harry on jatkuvan paineen alla ja “kantaa maailmaa harteillaan” eli tuntee edelleen olevansa vastuussa kaikesta, tuntee syyllisyyttä elämistä joita ei kyennyt pelastamaan ja siitä ettei kykene olemaan hyvä isä. En ihmettele, jos siltä lipsahtelee jotain hyvin harkitsematonta.

Myös Hermione on ihana, vaikka ainakin käsikirjoituksessa esiintyykin taikaministerinä aika… yksityishenkilön oloisesti, mikä saattaa olla sitä "koko perheen teos"-vaikutelmaa. Naurahdin sille, miten Hermione jakelee toffeeta, rinnastin sen niin Dumbledoreen. Kirjahylly on kyllä ihailtavan Hermionea arvoituksineen, kuten myös se, että Hermione säilyttää ajankääntäjän, koska pelkää toisen olemassaoloa. Ja muuten, mun mielestä on jopa luonnollinen ajatus, että Lucius olisi teetättänyt ajankääntäjän viehtymyksestä uniikkien (ja vaarallisten, sekä laittomien) esineiden omistamiseen (niin rikasta aristokraattia!). Selitys sille, miksi Draco pitää kääntäjän salaisuutena viimeiseen saakka on myös aika ilmeinen, duh.

Hermionen ja Ronin suhde on ihana ja näen taas miksi he ovat yhdessä (ja ai niin, ei kai kukaan voi unohtaa, miten Albus HARHAUTTAA Hermionen? Jos niistä Luihuisista taas puhutaan, niin miettikää tätä: Albus oikeasti silmää räpäyttämättä suutelee tätiään - valepuvussa - ja valehtelee kuin mikäkin tekijä. Ja nämä kaksi nerokasta idioottia oikeasti suunnittelee traumatisoivansa Harry-vauvaa ja jättää sen suunnitelman vain, koska se obviously ei tulis toimimaan toivotulla tavalla. Ja nyt haluan kirjottaa ficin jossa nää kaks elää nelkyt vuotta jossain kolossa, omg  ) ja tykkään myös Ronista, vaikka onkin hyvin vaikea nähdä kaikkien typerien (mutta sydäntä lämmittävien) vitsien ja pilailun ohi syvemmälle. Mutta tässäkin Ronissa on syvempi puoli, Ron vain ei koskaan ollut hyvä puhuja.

Muutkin hahmot ovat ihan loistavia. Ymmärrän Ginnyä nyt enemmän (vaikka mun sydän hypähtikin, kun Ginny syyttää Harrya) ja Dracosta tuli ehkä mun top-10-listan hahmo.

Homma alkaa kusta vasta siinä, kun puhutaan action-juonesta. Mulle meni yli Voldemortin tytär -soopa ja se, miten aikamatkustus tässä toimi, mutta en ala natista aikamatkustuksen kiemuroista tässä. Alan myös hyväksyä sen, että Voldemortilla olisi lapsi, kun olen nyt lukenut täältä näitä teorioita. Lapsen hankkiminen on varmasti ollut vain ja ainoastaan kylmää laskelmointia, tosin mietin, että miksi helvetissä se olisi ajoitettu juuri tuohon aikaan - ellei syynä ole hirnyrkkien katoilemaan alkaminen tai jokin aavistus, tai vain sattuma. Bellatrix taas selittyisi ihan yksinkertaisesti sillä, että hei, jos minä olisin Pimeän lordi, en taatusti alkaisi uhrata aikaa naisten viettelyyn. Bellatrix ei myöskään taatusti ole vaatinut pakkomielteisyydessään mitään. Perintötekijätkään ei varmasti ollut ihan niin huonot kuin ensisilmäykseltä voi vaikuttaa - näkyvä hulluus kun ei ole periytyvää, eivätkä Azkabanin kokemukset. Ja on myös muistettava, että himo ja rakkaus ei ole sama asia. Ruumiilliseen nautintoon ei liity mitään rakkauteen viittaavaakaan, joskin ymmärrän kyllä, jos joku ei halua kuvitella Voldemortin seksielämää. Tai millaista se on ilman rakkautta, kiintymystä tai hellyyttä. No, tuskin sen nautinnottomampaa. Ellei sitten vain kylmä suoritus, tai taikuuden keinoin tapahtunut keinohedelmöitys.

Mutta sitten tästä aikamatkustuksesta ja toisista ulottuvuuksista tykkään silmittömästi, kunhan en vaivaa päätäni liikaa aikamatkustuksen kiemuroiden suhteen  ihmettelin kyllä sitä samaa, että miten Hermione, Severus ja Ron on valmiita kuolemaan Scorpiuksen ja ajan korjaamisen vuoksi, ellei ne sitten oikeasti ole niiin epätoivoisia ja väsyneitä ja kituneita että on valmiita korjaamaan tapahtumat jopa todellisuudessa, josta ne ite ei ole osallisia. Hetken jopa odotin, että Kalkaros menisi Scorpiuksen mukaan ja päätyisi Scorpiuksen omaan todellisuuteen. Se olis ollut jotain!

Moni teistä sanoo siitä, miten tässä toisten todellisuuksien muutokset on epärealistisia tai miten on epärealistista miten mikäkin on vaikuttanut kehenkin, mutta mä en sanoisi, että mikään siinä on epärealistista. Ehkä omituista, tai epäluonteenomaista, mutta mistä me tiedetään miten mikäkin on kehenkin syvemmin vaikuttanut ja mitä tapahtumaketjuja laittanut liikkeelle? En sano, että Cedric olisi ollut kuolonsyöjämatskua, vaan että meille ei tässä kerrota mitä kaikkea nämä menneisyyden muutokset saa aikaan. Eihän Row ole edes aiemmin kertonut kuka muu kääntyi kuolonsyöjäksi ja miksi ja miten ja mitä ajatteli, mutta olen varma, että joku varmasti kääntyi. Myös puuskupuheista. Mua huvitti kyllä paljon Hermione professorina käyttäytymässä kuin Kalkaros, ja Ron naimisissa Padman kanssa, ja Panju vois olla ihan oikeatakin todellisuutta! Kuulosti meinaan hienolta hahmolta. Tän aikaseikkailun seurauksien viesti onkin se perinteinen, ettei me voida tietää mitä mistäkin seuraa, ja ettei me voida tietää miten erilainen todellisuus olis, jos jokin asia menis toisin. Ajan peukalointi on kohtalokkainta niille, jotka joutuvat todellisuuteen, johon eivät kuulu, sillä kaikille muille se todellisuus on ainoa todellisuus, josta ne on tietoisia. Mistä me tiedetään vaikka jokaisesta pisteestä ajassa haarautuis lukemattomia mahdollisia todellisuuksia, joissa jokaisesta pisteestä ajassa haarautuis uusia lukemattomia mahdollisia todellisuuksia, ja niin edelleen, ja joista jokainen mahdollinen todellisuus ois yhtä aikaa olemassa erillään, jossain? Pointtina siis se, että on hyvin riskialtista ottaa juoneen aikamatkustuselementti. (Kolmospotterissa se on yksinkertaisempaa, koska matkustetaan vain muutama tunti. Joskaan en halua ajatella miten Hermione matkusteli koko vuoden säännöllisesti ajassa taakse. Eikö sen pitäis vaikuttaa pienesti myös sen ikään?) Ja että meillä ei oikeastaan ole oikeutta valittaa. (Muusta kuin esimerkiksi siitä, miksi Severus ja Hermione ja Ron oli valmiita uhraamaan henkensä Scorpiuksen puolesta, jos on mahdollisuus, että se todellisuus jatkaa silti olemassaoloaan jossain.) (Ja siitä, mihin kirjoittajat päättivät tämän lukemattomien mahdollisuuksien käyttömahdollisuuden käyttää. Vaikka siitä minä en valita.)

Mun ei pitänyt puida tätä, antakaa anteeksi mun sisäiselle science-friikille 

Kalkaros on loistava! Nauroin, ja paljon, ja melkein teki mieli jopa nyyhkäistä. Hitto, se mies on älykäs, ja helvetin seksikäs kuivan ja itsevarman nasevuutensa kanssa. Jos olisin lukenut kirjat ensimmäisen kerran joskus vanhempana kuin 10-vuotiaana, olisin rakastunut siihen täysin, mutta nyt en pääse yli siitä miten epäreilusti se kohteli oppilaitaan. Grrrh.

Ja mistäs sitten sanoisin? Mulla on liikaa ajatuksia!

Juonessa oli hämmentäviä osia. Mitä ne peikot ja ihmissudet ja jättiläiset sitten meinas? Saadaanko me jatko-osa? Onko tuo viittaus johonkin? Eikö ne tarkoittanutkaan mitään? Mulle jäi myös vähän epäselväksi, miksi Harryn arpea sitten särki - ellei se sitten ollut joku vertauskuva tai viittaus siihen, että vainoojistaan pitää päästä myös henkisesti yli. Eli että ne pitää saada käsiteltyä. Pidän sitä sanomaa hyvänä, mutta siinä tapauksessa miksi vasta nyt? Eihän se arpi osaa ennustaa, eikä sillä arvella ole perkeleenkään vertaa tekemistä Voldemortin TYTTÄREN kanssa? Verikään ei selittäisi mitään, sillä siinä arvessa ja yhteydessä oli sielusta kyse. Ehkä Harrylla on neljänkympin kriisi. Tai se alkaa ajatella asioita Albuksen takia. Tai se stressi kaikesta ja jatkuva pelko siitä, että Voldemort tai joku sen kannattajista nousee uudelleen vaan on just nyt liikaa. Tai sitten joku halusi vain dramatiikkaa, johdatuksen Voldemortiin liittyvään pääpahikseen ja syyn näyttää dramaattisia unia. Mitkä muuten oli hyvä lisä. Ja hyvin surullisia ja raskaita.

Mutta siis. Mä odotin ihan täysillä, että ne peikot ja ihmissudet ja jättiläiset ja Theodore Nottin hallusta löytynyt ajankääntäjä on viittauksia suurempaan suunnitelmaan ehkä tuoda Voldemort takaisin, tai Grindelwald, tai nostaa pimeän valtaan joku toinen. Ja sitten kun selvis, että suurin paha on VOLDEMORTIN TYTÄR, joka toimii kaikesta päätellen yksin, koko juonesta meni kärki. Siitä tuli lame. Ei sillä, ettenkö olisi pitänyt, mutta odotin jotain suurempaa, johon ois ollu osallisena isompi porukka. // Selasin pikaisesti kirjan läpi uudestaan, ja siellä mainitaan, että näiden liikkeellä olevien jättiläisten selässä on tatuoidut siivet. Tää hämmentää mua ennestään, sillä Delfi vaikuttaa olevan vasta “uransa” alussa eikä ole vielä edes keksinyt itselleen nimeä Auguuri, ja ottaa sen mietintään vasta Scorpiuksen huomauttaessa siitä, joten on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi käyttänyt siipiä omana tunnuksenaan. Lisäksi en ymmärrä, miksi Delfiä “Voldemortin todellisuudessa” kutsutaan Auguuriksi, jos hänen backstorynsa on erilainen. Ellei kyseessä sitten ole sattuma. Mutta ellei tähän nyt ole tulossa jatkoa, petyn. Tai jos tästä kerrotaan itse näytelmässä enemmän, toivoisin että joku voisi kertoa siitä meille.

Joka tapauksessa. Tajusin heti, että monijuomaliemestä on kyse, kun McGarmiwa mainitsi, että liemiainesvarastosta puuttuu puukäärmeen nahkaa ja pitsiperhosen siipiä. Milloin musta on tällainen lieminörtti tullut? Ja sitten en muista edes veden kemiallisten ilmiöiden nimiä, millä tiedolla tekisin huomattavasti enemmän  mutta mua hämmensi sitten se, mistä ne saa tuossa ajassa  Harryn, Ronin ja Hermionen hiuksia tms (// ilmeisesti siinä kuitenkin on vuorokausi tai jotain siihen suuntaan aikaa), ja että miten Ministeriö antaa toistamiseen sniikata sisään samalla tavalla. Vois kuvitella, että entiset sniikkaajat nykyisissä vastuullisissa virkatehtävissä olis tehny asialle jotain, mutta ei.

Lisäksi oli aivan liian ilmiselvää, että Delfi on pahis. On täysin tarpeetonta Delfiltä sanoa Amosille täysin käsittämätön lause “Ja - etkö sanonut niin itse - olisi valtava etu, jos joku toimisi Tylypahkan sisällä?”
Tän lauseen merkitys ei oo ihan auennut mulle vieläkään. Ellei se sitten liittynyt Cedriciin, millon se olis vaan mun mielestä hyvin hämärä.

Mä muuten ajattelin hetken, että Delfi olis Voldemort uudessa kehossa, mutta ei sitten. Olisin tykännyt jos niin olisi ollut.

Musta tuntuu etten osaa paketoida tätä ranttia yhtään selkeämpään muotoon. Mulla on tästä tolkuttomasti ajatuksia, tämä tuntui herättävän enemmän ajatuksia kuin antavan tarttumapintaa - vaikka tarttumapintaa antoikin ja enemmän kuin edes toivoin - ja siksi toivon syvästi, että me oltaisiin saatu tämä romaanina, eikä näytelmänä. Kannustan sitä, että kokeillaan uusia asioita, mutta romaani on silti se mun lempikulttuurijuttu yli elokuvien sun muiden. En kuitenkaan ymmärrä vihaa tätä kirjaa kohtaan. …vaikka samaan aikaan ymmärränkin. Henkilökohtaisesti rakastuin tähän. En välttämättä itse teoskokonaisuuteen, mutta sen osiin ja heränneisiin mielikuviin. Voin kyllä hyväksyä tän täysin canoniin (Voldemortin tytär -osa vaatii vähän sulattelua!  )

Mä toivoisin keskustelua tästä, vaikka oonkin varmasti sen kaks kuukautta monia jäljessä. Kavereilta on vähän menny Potter-buumi ohi ja aika harva aikoo ees lukea koko kirjaa. Ja ficcisuosituksia saa jakaa!


SPOILER-Y WARNINGS END

[Nyyhti]

No niiiiiiin. Pääsinpähän minäkin vihdoin lukemaan tämän! Sain kirjan vasta englanniksi, ja en ole ihan varma, pitäisikö hankkia suomennosta vai ei (mulla on siis kaikki Potterit kahdella kielellä, eli tavallaan sarja on epätäydellinen nyt, mutta no, en ole ihan varma, kaipaanko tätä suomeksi). Olin spoilaantunut jonkin verran ennen lukemista, mutta vain vähäsen, ja itse asiassa olin kuvitellut, että muutamat jutut, joihin olin törmännyt Potterwikissä, ovat tässä kirjassa. No ei näköjään, mistä lie Pottermoresta ne sitten olivat

Näytelmäkäsikirjoituksen lukeminen vähän hirvitti, mutta ihan hyvin se toimi. Kiitin kyllä mielessäni sitä, että olen elämäni aikana käynyt katsomassa suhteellisen monta näytelmää. Nyt lukiessa pystyi hahmottamaan jonkin verran, millaisen tunnelman tietyt jutut luovat, ja se helpotti tarinaan sisään pääsemistä. Se erittäin huono puoli näytelmäkäsikirjoituksessa kuitenkin on, että näytelmät ovat näytelmiä eivätkä totta. Romaanissa annetaan mahdollisuus eläytyä maailmaan ja kuvitella, että on itse siellä, että se maailma on totta. Näytelmässä muistutetaan aina, että tässä on hahmoja ja repliikkejä ja tehosteita ja lava, ja se on pelkkää satua. Niinpä kirja oli mielestäni ihan vaikuttava ja viihdyttävä, mutta siihen itse maailmaan ei voinut upota samalla tavalla kuin romaanissa.

SITTEN SPOILEREITA


Ja itse tarina... Ööööööhhhhh. No. Kuten sanottu, olen tarpeeksi tottunut näytelmiin, jotta ei haitannut se, että edettiin niin nopeasti. Mutta mihin sitten edettiin... voi jestas. Aikamatkustustarina. Muutetaan menneisyyttä. Ohops meni pieleen. Sotketaan asioita lisää. Pitää korjata ne. Sotketaan vielä lisää. Sitten onnistutaan korjaamaan ne. VOIKO ENÄÄ VANHEMPAA IDEAA OLLAKAAN?!

Ja Voldemortin tytär. Ei vittu nyt. Täällä on ihmiset ihmetelleet sitä, miten niin monen mielestä Voldermot on aseksuaali. No, omasta mielestäni hänen kyllä pitäisi olla, mutta ei suinkaan siksi, että hän on kyvytön rakastamaan. Ei, vaan siksi, että hän on kyvytön läheisyyteen. Okei, ehkä mulla on outo mielikuva seksistä, mutta en pysty mitenkään kuvittelemaan Voldemortia olemaan alasti jonkun kanssa, antamaan jonkun hyväillä itseään tai ehkä jopa ilmaista nauttivansa jonkun toisen ihmisen kosketuksesta. Tai ylipäätään mistään, mitä joku toinen ihminen Voldulle tekee. Mahdotonta. Sen sijaan itsekin lukiessa päädyin heti siihen, että jos Voldulla kerran on tytär, hänen hirnyrkkisuunnitelmansa on selkeästi mennyt tosi pahasti pieleen ja hän päättää tekaista lapsen viimeisenä oljenkortena. Mutta eieieiei ei se silti sovi. Ja Bellatrix äitinä, ei luoja, ei sitten mitään muuta voinut keksiä?!

Harry oli minusta aivan ihana, aivan oma itsensä mutta kuitenkin kasvanut hieman. Hermionea pidin muiden tavoin vähän turhan lapsekkaana taikaministeriksi, ikään kuin hän ei olisi ihan varma omasta asemastaan. No, ehkä se voisikin olla mahdollista. Ron puolestaan oli koko käsikirjoituksen suola ihanine kommentteineen - mutta miksi ihmeessä hänellä ei ollut mitään muuta roolia kuin hauskat kommentit?! Ron on aivan ihana hahmo ja olisi ansainnut paljon paremman roolin.

Sitten päästäänkin Albukseen. Joo, ihan kiva, että hän oli päähenkilö, mutta Harrylla ja Ginnyllä oli muitakin lapsia! Heistä ei mainittu käytännössä mitään. Aaargh. Joo, näytelmään ei mahdu kaikkia, mutta silti. Albus olisi ihan yhtä hyvin voinut olla ainoa lapsi, jolla nyt vain on helposti elämästään selviävä tuttu nimeltä James. Lisäksi olin aika pettynyt siihen, että Albuksen luihuisuudesta oli tehty niin iso asia, vaikka nimenomaan seitsemännen kirjan lopussa Harry vakuutti, ettei sillä olisi väliä, enkä ymmärrä, miksi olisikaan pitänyt olla. Toisaalta olen kyllä aika pettynyt siihen, että epilogin jälkeen Albus halusi olla luihuinen: miksi hän olisi pelännyt tupaan joutumista niin paljon?

Hahmokehitys sen sijaan oli mielestäni tosi onnistunut. Siis näytelmän alusta loppuun tapahtunut kehitys. Harry oli aivan ihana oma tunnistettava vaikea itsensä, joka oli kuitenkin kasvanut, mutta loppua kohden kasvoi vielä lisää. Myös Draco kehittyi mielestäni samaan tapaan. Ja kuten monet muutkin ovat maininneet, se ystävyyden kahdehtimisjuttu oli ihan huikea! Potterit ovat ylipäätään ihan parhaita ystävyyskirjoja <3 Liian usein tungetaan mukaan jotain romantiikkaa, kun ystävyys olisi paljon parempaa.

Niiiin ja siitä trolley witchistä vielä! Olen äimistynyt, että niin moni on pitänyt sitä outona. Mun mielestä se oli ehkä paras juttu ikinä! Siinä kohti, kun noita tuli katolle nappaamaan poikia, mulle tuli niiiin elävästi Potter-kirjafiilis ettei mitään rajaa. Olin vaan että aijaaa, tämänkö takia oppilaat pääsevät junalla kouluun saakka!