Author: Zarroc
Character: Gydral
Genre: fantasia, drama, haikea angst, romance
Rating: S
A/N. Tässä on viimeinen tekstini Ficlet300:seen, numero 97. Sydäntalvi. Tarvitsin tätä. Tämä liittyy toiseen tekstiini (jota en nyt Finiin ole saanut aikaiseksi), jonka pääosissa Gydral on, mutta eipä ole ajankohtainen tämän lukemisen suhteen.
Harmajan äärimmäisen kaunis kappale Sydäntalvella toimikoon vaikkapa taustamusiikkina.
S Y D Ä N T A L V I S E T V I I M A T
VIELÄ PIMEYS AHMAISTEN
EI SUA OTTANUT MULTA
Puun kuori oli kylmä ja sileä, kuin se olisi marmoria. Sen oksat olivat taipuneet hitaasti alas, kuin tuhat vuotisen painon uuvuttamana ja pakkasesta hopeisiksi maalautunut pinta hohti kuunvalossa. Se suojeli lammenrantaa unellaan, joka oli lähes saanut sen jo kumaraan, mutta ei suinkaan luovuttamaan.
Sydäntalvi oli ottanut senkin otteeseensa, tarttunut sen sydämeen ja puristautunut sen ympärille. Oli tuonut jäänsä kaikkialle sen ympärille, lammen pintaan huurteen ja minun huulilleni kylmän pakkastuulen.
Me olimme hetken aikaa yhtä sen kanssa, niin kuin kaksi maailman vanhinta olivat jossain toisaalla, pitivät toisiaan kädestä – olivat.
Ja silloin, sinä hiljaisena hetkenä, kun maailma lepäsi ja keräsi voimiaan luomakuntaansa varten, minä näin ensimmäisen näyn ja myös viimeisen, jonka maailma tulisi koskaan minulle antamaan.
Tyttölapsi avasi silmänsä maatessaan vaalealla untuvapeitolla ja hymyili. Kurittomat kiharat reunustivat lähes sydämenmuotoisia kasvoja.
Puu vavahti vierelläni, maankuori tärisi jalkojeni alla ja ikirouta alkoi hiljalleen hajota. Kohotin katseeni tuulelle, joka vei ulvahtaen mukanaan kylmyytensä, millä oli pitänyt meitä otteessaan jo vuosisatoja.
Tammi vierelläni alkoi kohota, se natisi ja humisi, sen laulu kuulosti sille, kuin itse äiti maa olisi kehoittanut minua nousemaan.
Ja minä nousin, annoin lammen jään rikkoutua painoni alla, kun ihmiskehoni vaihtui nahkaisiin siipiin ja kynsiin, kun nousin siivilleni karjahtaen ensimmäiset tulenlieskani liki viiteensataan vuoteen.