Ficin nimi: Agnista seuraava
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Avatar, the last Airbender
Ikäraja: k-11
Paritus: Zhao/Ozai
Genre: Jonkin sortin draama
Summary: Ozai oli kopea ja omapäinen, mutta ellei hän olisi ollut tämän suosiossa siten, hänen ei todellakaan olisi ollut sallittua sinutella saati koskettaa prinssiä kuin rakastajaa.
A/N: Kuvitellaan, että Zhaokin oli siinä päälle parikymppisenä (about 26?) kunnon silmäkarkki. xD Ozai joitain vuosia nuorempana lienee tässä jotain 19. Ja Agni tosiaan tarkoittaa (alun perin hindulaisuuden) tulen jumalaa.
***
”Viiniä?” Zhao kysyi tarttuessaan koristeelliseen kannuun ja kahteen pikariin.
”Kiitos”, kuului samaan aikaan raukea ja kärsimätön vastaus suurelta vuoteelta hänen selkänsä takaa. Moinen kohteliaisuus kuulosti jopa oudolta. Tavallisesti nuoremman prinssin suusta kuuli pelkkää käskytystä.
Zhao odotti, että Ozai sai mustan ja kullan kirjavan aamutakkinsa sidottua ja ojensi sitten pikarin. Prinssi otti sen vastaan mitään sanomatta, mutta loi häneen silmäyksen, jota ehkä olisi voinut kuvailla viekkaaksi.
”Sanoit, että sinulla oli jotain kerrottavaa”, Ozai virkkoi avatessaan suurelle parvekkeelle johtavat pariovet. ”Olen halukas kuuntelemaan.”
Sen kuullessaan Zhao hymähti itsekseen. Siitä olikin kulunut jo jonkin aikaa, kun hän alun perin oli saapunut tapaamaan prinssiä tämän huoneistoon. Ennen kuin hän oli tarkemmin ehtinyt eritellä asiaansa, Ozai oli käskenyt vaieta toistaiseksi ja näppärin ottein alkanut avata hänen haarniskaansa. Se oikeastaan sopi Zhaolle: asia ei ollut niin kuolemanvakava, etteikö se olisi voinut jonkin aikaa odottaa.
Totta puhuakseen hän oli ollut yhtä kärsimätön riisumaan silkkisen aamutakin Ozain yltä.
”Meidät lähetetään koillisen tukikohtaan upseerikoulutuksen viimeiseksi jaksoksi”, Zhao totesi.
”Vai niin.”
”Olemme poissa ainakin kolme kuukautta.” Sen sanominen ääneen teki ajatuksesta harvinaisen vastenmielisen.
”Milloin sitten lähdet?” Ozai kysyi viinipikari huulillaan.
”Ylihuomenna”, Zhao sanoi ja astui itsekin parvekkeelle. ”Tahdoin nähdä sinut ennen sitä.”
”Ajattelitko minun nyyhkivän perääsi?”
”Suoraan sanoen olisin kovin yllättynyt sellaisesta”, hän hymähti antaen sormensa hipaista kevyesti pikimustia suortuvia. Prinssissä oli monia häntä viehättäviä ominaisuuksia, mutta eniten hän rakasti hiuksia. Siitäkin huolimatta niistä oli silloin tällöin riesaa niinä kahdenkeskeisinä hetkinä, joina he olivat toisilleen kaikista avoimimpia. Joko hän onnistui vahingossa tukistamaan niitä Ozain maatessa hänen allaan tai joutui yhtenään puhaltelemaan niitä kasvoiltaan prinssin nojautuessa hänen ylleen. Ozaista se oli usein ratkiriemukasta.
Jumalaisin tilanne oli niinä harvoina kertoina, jolloin hän sai tönäistä prinssin sängynreunaa vasten ja tarttua tämän hiuksista raudanlujasti oikein luvan kanssa.
”Mitä ajattelit sanoa opettajallesi?”
”Jeong Jeong ymmärtää uran vaatimukset”, Zhao totesi olankohautuksella. ”Sen lisäksi minusta tuntuu, ettei hänellä ole mitään uutta opetettavaa. Pitäisin itseäni häntä taitavampana.”
Ozai hymähti kuulostamatta kuitenkaan erityisen vakuuttuneelta. ”Jos haluat kukkoilla, haasta hänet Agni Kaihin.”
Ajatuksessa oli jotain houkuttavaa, mutta hän naurahti kuitenkin sille kuin se olisi ollut hyvä vitsi.
”Kiihottaisiko se sinua?” hän kysyi ja antoi huultensa koskettaa prinssin korvanlehteä.
”Vain jos voittaisit, enkä olisi siitä liioin huolissani”, Ozai tuumasi. ”Olen katsellut harjoitteluasi. Sinulla on tasapainon kanssa hankaluuksia.”
Zhao murahti ärtyneenä kommentin osuessa hiukan vyön alle siitä huolimatta, että se oli pohjimmiltaan totta.
”Olet häijy tänään.”
”Jos seurani ei miellytä, voit häipyä.”
Kenen tahansa muun puheista hän olisikin provosoitunut tarpeeksi ja marssinut tiehensä. Ozaille taas oli tyypillistä naamioida alakuloon viittaavat tunteensa piikikkään kuoren alle kuin siili, joka kierähti kerälle suojellakseen itseään. Kaikesta päätellen hänen matkansa koilliseen tukikohtaan todella kismitti prinssiä, vaikkei siitä olisikaan seurannut mitään ylistettävää, jos hän olisi tokaissut sen ääneen. Zhaolle riitti se, että hän sai olla oikeassa hiljaa mielessään.
”Tule takaisin sisälle. Rentoudutaan viinin parissa”, hän myhäili prinssin kaulaa vasten.
Ozai tuhahti kuin hänen maanittelunsa olisi ollut tyystin naurettavaa, mutta myöntyi joka tapauksessa. Kenties hänellä tosiaan oli hieman valtaa vaikuttaa prinssin päätöksiin ja toimintaan. Ozai oli kopea ja omapäinen, mutta ellei hän olisi ollut tämän suosiossa siten, hänen ei todellakaan olisi ollut sallittua sinutella saati koskettaa prinssiä kuin rakastajaa.
”Oletko kuullut, että Yon Rha siirtyy eteläisiin joukkoihin?” Ozai kysäisi kaataessaan itselleen toisen pikarillisen.
”Mitä?” Zhao sulki parvekkeen ovet perässään ja kääntyi prinssiä kohti kulmat kurtussa. ”Milloin?”
”Syksyn lopulla. En tiedä miksi hän anoi siirtoa, mutten olekaan koskaan ollut perillä upseerien järjenjuoksusta”, tämä tuumasi välinpitämättömästi ja siemaisi viiniään.
”Päteekö sama minuun?” Zhao hymähti.
Prinssi siemaisi viiniään ja katsahti häntä kulmiensa alta. ”Et sinä ole upseeri.”
”Muutaman kuukauden päästä olen”, hän virkkoi itsetyytyväinen kaiku äänessään. ”Sen jälkeen aion tähdätä vielä korkeammalle.”
Ozain kasvoilla käväisi pieni hymy. ”Kunnianhimoista.”
”Jonain päivänä minusta tulee vielä amiraali”, hän jatkoi mahtipontisia puheitaan niiden tehdessä selkeästi vaikutuksen prinssiin. Eikä se omaankaan korvaan tuntunut hölmöltä. Loistokas ura armeijassa oli ollut hänen haaveensa jo lapsesta lähtien.
”Pidän sen kaiusta.” Ozai istahti nojatuoliin pöydän vieressä. ”Amiraali Zhao.”
Se kuulosti prinssin suusta niin villitsevältä, että hänen oli nielaistava pala kurkustaan.
”Juuri niin.”
”Polvistu ja vanno se.”
Zhao kohotti katseensa ja kohtasi prinssin kultaisten silmien loisteen. Joko se oli todellinen pyyntö tai lähinnä vaatimus kunnioittaa kuninkaallista auktoriteettia. Ikään kuin kummallekaan heistä olisi tullut mieleen kyseenalaistaa omaansa ja ennen kaikkea toisen asemaa siinä hierarkiassa.
Ozai näytti niin jumalalliselta tuolissaan rennosti istuessaan, ettei sen eteen polvistuminen ollut lainkaan vaikeaa.
”Minä vannon sen”, Zhao lausui. ”Minusta tulee vielä amiraali.”
Prinssin kasvoille kohosi kujeileva virne kuin hän olisi juuri lupautunut henkilökohtaiseksi palvelijaksi. Hitaan laskelmoivasti tämä ojensi nilkkaansa ja antoi sen kaareutua sirosti. Hellästi Zhao painoi huulensa pehmeää ihoa vasten. Kenen tahansa toisen kohdalla se olisi ollut kunniatonta ja häpeällistä, mutta Ozai ei hänen mittapuullaan kulkenut kenenkään toisen kanssa samalla tasolla. Se päti myös kruununprinssi Irohiin ja itseensä Tulen valtias Azuloniin.
Jättäen hengetkin huomiotta hän asetti mielellään Ozain maailmansa ylimmäksi, omakohtaiseksi jumalakseen. Parasta oli, ettei asia jäänyt prinssillekään epäselväksi.
