Kiitos kommenteista Toffeetuulihattu ja Kuolonsyöjäprinsessa!
Roy ei esiinny tässä luvussa, mutta elossa hän kuitenkin on.
Tässä tulee nyt jatkoa, vaikka onkin kestänyt. Siitä voi joko syyttää tai kiittää kesän menoja ja inspiraation puutetta.
4.
Koulupäivä oli päättynyt. Lukukauden alku oli kulunut nopeasti, mutta rutiinien palattua aika tuntui matelevan. Luna teki tunnollisesti läksynsä ja vapaa-aikaa oli liikaakin. Vielä oli melko lämmin ilma, joten iltaisin Luna kävi usein pienellä kävelyllä Tylypahkan tiluksilla. Hän jäi hetkeksi huispauskentän laidalle katsomaan tupansa joukkueen harjoituksia. Silloin pöllö lensi hänen luokseen tuoden viestin isältä.
Luna avasi pergamentin. Hän tiesi, että asia koskisi Voldemortin kannattajien uhkauksia. Siitä he olivat jo isän kanssa keskustelleet. Luna oli kieltäytynyt siitä, että Saivartelija alkaisi kannattaa Voldemortia. Ei Ksenofiliuskaan siitä innostunut. Luna luki kirjeen läpi peläten uusia uhkauksia.
Hei!
Toivottavasti siellä sujuu hyvin.
Toivottavasti et ole puhunut tästä Saivartelijan puolenvaihtosotkusta kenellekään. Olen nimittäin saanut asiaan järjestystä.
Tiedät-kai-kuka joukkoineen suostuu perumaan uhkauksensa, jos lopetamme suosituimman pilapiirrossarjamme. Tarkoitan niitä pilapiirroksia, joissa pilkataan puhdasveristen jästi-inhoa. Toinen syy uhkauksien perumiselle oli summa, jonka heille maksoin.
Joudumme joka tapauksessa olemaan tarkkana. Ole varovainen!
- Isä
Luna huokaisi helpotuksesta. Tämä oli yllättävää. Hän ei olisi uskonut, että Voldemort antaisi periksi näin helpolla. Ehkäpä tässä olisi jokin koira haudattuna. Luna värähti karmivan ajatuksen takia. Samalla hän tajusi, että Voldemort oli tosiaan palannut. Huhut saivat yhden vahvistuksen lisää. Luna mietti, miksi Voldemort oli antanut periksi. Ehkä he eivät halunneet tuhota yhtä velhomaailman medioista. Lunalla oli pahaenteinen aavistus siitä, ettei tämä jäisi tähän. Hän lähetti pöllöllä viestin isälleen ja lähti kävelemään kiellettyyn metsään. Hän halusi olla yksin ja rauhassa eikä välittänyt, vaikka rikkoikin koulun sääntöjä.
Hän ei mennyt syvälle metsään. Hän katseli kauempana näkyviä thestraleja, jotka näkyivät osittain puiden takana. Puut seisoivat näyttäen ikiaikaisilta ja turvallisilta. Juuri turvaa Luna tarvitsi. Hän nojasi erään vanhan kuusen kaarnaan ja sulki silmänsä. Yhtäkkiä oksa rasahti. Joku tuli lähemmäs. Luna tarttui vaistomaisesti sauvaansa, muttei ehtinyt tehdä mitään. Hän tunsi vihlovaa kipua ja huomasi huutavansa. Kipu repi hänen jokaista ruumiinosaansa, poltteli ja aiheutti suunnatonta tuskaa. Yhtäkkiä hänen huutonsakin tukahdutettiin. Kyseessä oli jokin loitsu. Hän olisi halunnut huutaa, muttei voinut. Hän halusi eroon kivusta, mutta kipu ei hellittänyt. Kipu tuntui repivän jokaista raajaa irti ruumiista. Kipu poltteli, ja tuntui kuin kipu olisi vain yltynyt hetki hetkeltä.
Luna oli avuton. Hän oli täysin tuntemattoman vihollisen armoilla. Kuitenkin yhtäkkiä kipu hellitti, ja Luna makasi maassa tärisevänä myttynä. Hän katsoi ylös ja näki mustaan viittaan pukeutuneen, kasvonsa peittäneen henkilön.
”Olet selkeästi isäsi tyttö. Olette molemmat yhtä typeriä!” viittaan pukeutunut henkilö sähähti matalalla äänellä.
Luna yritti huutaa ja yllätyksekseen myös onnistui siinä.
”Apua!” hän huusi niin kovaa kuin jaksoi.
”Sinä typerys. Olisit ollut”, viittaan pukeutunut henkilö sähähti, mutta samassa alkoi haukunta ja suuri koira hyökkäsi henkilön kimppuun paljastaen miehen kasvot.
”Tora, hyvä sä löysit sen”, Hagrid sanoi tullessaan paikalle ja napatessaan viittaan pukeutuneen miehen otteeseensa. Hän kiskaisi mieheltä sauvan kädestä, katkaisi sen ja väänsi miehen kädet selän taakse.
”Sä et taida tarvita vähään aikaan sauvaa!” Hagrid tokaisi tylysti miehelle, joka yritti turhaan pyristellä irti hänen otteestaan.
Sen jälkeen hän katsoi lunaa:
”Ootko kunnossa?”
”Joo”, Luna vastasi epävarmasti.
”Meen viemään tän tyypin sisälle. Dumbledore saa huolehtia lopusta”, Hagrid selitti ja kysyi: ”Pärjäätkö tässä sen aikaa itekses Toran kanssa?”
”Pärjään”, Luna sanoi jo hieman varmemmin.
Hagridin mentyä Luna katsoi ympärilleen hiljaisessa metsässä. Hän tiesi, ettei kukaan suhtautuisi myönteisesti hänen yksityiseen kävelyynsä metsässä. Tosin harva kuitenkaan olettaisi, että kielletyssä metsässä ensimmäinen vaara olisi tuntemattoman velhon hyökkäys. Luna oikoi kipeitä raajojaan ja tunsi olonsa heikoksi. Torakin vaistosi, ettei kaikki ollut kunnossa. Se ei edes yrittänyt saada Lunalta rapsutuksia eikä edes huomiota. Luna katsahti Toraa ja tunsi olonsa turvallisemmaksi. Hän ei edes tiennyt, missä hänen sauvansa oli. Hän hivuttautui hitaasti maata pitkin eteenpäin nähdäkseen sauvansa. Liikkuminen kuitenkin sattui liikaa. Luna päätti odottaa Hagridin tuloa. Ehkä Hagrid näkisi hänen sauvansa lähimaastossa.
Maatessaan paikallaan hän kuuli lähestyvää kavioiden kopsetta. Joku laukkasi hurjaa vauhtia niin, että oksat rasahtelivat kavioiden alla. Laukka pysähtyi yllättäen ja Luna käänsi katseensa äänen suuntaan. Se joku osoittautui sulavalinjaiseksi kentauriksi, joka seisoi ja oli kääntänyt katseensa kohti Lunaa.
”Hei! Olen Firenze”, kentauri sanoi rauhallisella äänellä, ”Mitä sinä teet täällä?”
”Öh, hei! Olen Luna Lovekiva ja kimppuuni hyökättiin”, Luna sopersi.
”Aavistelinkin, että tänään tapahtuisi jotakin poikkeavaa. Poltin nimittäin eilen illalla yrttejä, ja savu muodosti hälyttäviä merkkejä”, Firenze totesi.
Luna ei osannut sanoa mitään.
Tora haukahti ja sekä Luna että Firenze näkivät Hagridin lähestyvän.
”Moi Firenze!” Hagrid huikkasi.
”Iltaa Hagrid!” Firenze vastasi, ”Vie Tylypahkan oppilas nopeasti pois täältä. Täällä ei ole turvallista.”
”Siks mä täällä oonkin”, Hagrid totesi ja huomasi Lunan sauvan erään puun juurella,
”Tä on varmaan sun sauva”.
”Joo”, Luna totesi ja kiitti saatuaan sauvansa takaisin.
Firenze nelisti pois, ja Hagrid nosti Lunan syliinsä. Luna ei pystynyt kävelemään. Tuntui siltä, että hänen jalkansa oli murtunut. Vääntelehtiessään maassa kirouksen voimasta hänen jalkansa oli jäänyt jumiin kahden lähekkäin kasvavan puun väliin.
”Vien sut nyt sairaalasiipeen”, Hagrid selitti heidän päästessään sisälle linnaan.
Luna oli sairaalasiivessä ainoa potilas. Siksi hän joutuikin kestämään Matami Pomfreyn jakamattoman huomion. Nainen jupisi itsekseen siitä, miten Tylypahkan tiluksilla voi vaellella toisten kimppuun hyökkääviä sekopäitä. Samalla hän paransi Lunan murtunutta jalkaa. Suuremmilta vahingoilta oli onneksi vältytty. Luna tiesi, että Pomfrey parantaisi jalan nopeasti kuntoon.
”Sinä lepäät täällä huomiseen asti”, matami Pomfrey sanoi päättäväisellä äänellä.
Samalla hetkellä oveen koputettiin. Dumbledore käveli rauhallisesti sisään.
”Anteeksi, että häiritsen! Asia on tärkeä”, Hän kertoi rauhallisesti matami Pomfreylle.
Matami Pomfrey tuhahti: ”Potilaan pitäisi antaa levätä ja parantua rauhassa!”
”Lähden viidentoista minuutin kuluttua, mutta minulla on asiaa neiti Lovekivalle”, hän selitti.
Matami Pomfrey huokaisi ja poistui työhuoneeseensa.
”Nyt ei ole aika kysellä, miksi olit kielletyssä metsässä. Sen aika on myöhemmin. Halusin kuitenkin tulla kertomaan hyökkääjästä”, Dumbledore sanoi istahtaen lähellä olevalle tuolille.
”Missä hyökkääjä nyt on?” Luna kysyi.
”Hän on matkalla Azkabaniin”, Dumbledore kertoi,
”Saimme häneltä tarpeelliset tiedot totuusseerumin avulla. Hän on käyttänyt komennuskirousta muutamaan tupatoveriisi kesän lopussa Viistokujalla. Nämä nuorukaiset hyökkäsivät silloin kimppuusi. Hän on yrittänyt saada Saivartelijan kannattamaan Voldemortia”.
Luna kavahti hieman kuullessaan Voldemortin nimen.
Dumbledore ei välittänyt, vaan jatkoi:
Tämän hyökkääjän nimi on Terry Weaks. Hän halusi kunniaa ja mainetta itselleen. Siitä tämä kaikki johtuu. Voldemort ei edes tiedä hänen aikeistaan saada Saivartelija vaihtamaan puolta.”
Luna mietti. Viistokujan hyökkääjiin oli käytetty komennuskirousta. Kukaan ei yrittänytkään puuttua enää Saivartelijan toimintaan. Dumbledore ei antanut Lunalle aikaa vastata:
”Hän yritti vielä uhkailla sinua. Hän on asunut muutaman päivän kielletyssä metsässä odottamassa jotakin tilaisuutta. Hän käytti sinuun kidutuskirousta, joten hän on käyttänyt kahta kolmesta anteeksiantamattomasta kirouksesta. Azkabaniin päätyminen on siis selvä asia.”
Dumbledore lopetti pitkän selityksensä.
”Onko nyt varmaa, ettei kukaan muu väärällä puolella oleva tiedä Terry Weaksin suunnitelmista?” Luna kysyi, ”Olenko siis tältä osin turvassa?”
”Kukaan muu ei tiedä hänen yrityksistään saada Saivartelija vaihtamaan puolta”, Dumbledore vastasi rauhoitellen.
”Onko Tiedät-Kai-Kuka todella palannut?”, Luna kysyi.
”Hän on palannut. Siitäkin syystä koulun sääntöjä kannattaa noudattaa”, Dumbledore sanoi vakavana, ”Eiköhän iltakävelyn voisi hoitaa turvallisemminkin”.
Dumbledore hymyili.
”Nyt jätän sinut lepäämään ennen kuin matami Pomfrey muistuttaa minulle ajan kulumisesta”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien ja lähti.
Dumbledoren lähdettyä matami Pomfrey tuli takaisin.
”Ei edes sairaalasiivessä saa tehdä työtään rauhassa”, hän mutisi itsekseen.
”Ei minua enää mikään vaivaa. Vähän väsyttää vaan”, Luna sanoi.
”Sinä lepäät täällä yön yli”, matami Pomfrey totesi äänellä, joka tappoi jo vastaväitteiden ajatuksetkin,
”Juo tämä ja koeta nukkua”.
Luna joi tottelevaisesti hänelle ojennetun pikarillisen. Häntä alkoi väsyttää. Vielä ennen nukahtamistaan hän mietti keskusteluaan rehtorin kanssa. Saivartelija saisi toimia rauhassa, mutta Voldemort tosiaan oli palannut. Ajatukset alkoivat puuroutua ja uni vei voiton.
Seuraavana aamuna matami Pomfrey halusi tehdä vielä nopean tarkastuksen. Sen jälkeen Luna pääsi lähtemään sairaalasiivestä. Hän haki oleskeluhuoneesta koululaukun ja suuntasi suureen saliin aamiaiselle. Hänen piti syödä nopeasti, mikäli hän halusi olla ajoissa aamun ensimmäisellä oppitunnilla. Hänen jo valmiiksi lyhyen aamiaisaikansa keskeytti pöllö, joka toi mukanaan viestin isältä.
Hei!
Toivottavasti olet päässyt jo sairaalasiivestä. Kuulin koko tapahtuman jo koulun henkilökunnalta. Onneksi selvittiin tällä.
Täällä kaikki on hyvin.
- Isä
Luna raapusti nopean vastauksen.
Hei isä!
Kaikki on nyt kunnossa.
- Luna
Vastattuaan hän hotkaisi loput paahtoleivästään. Sen jälkeen hän ryntäsi taikuuden historian tunnille.
Tunti oli tylsä kuten yleensäkin. Professori Binns luennoi tylsään tapaansa. Siksi Luna antoikin ajatuksilleen luvan vaellella. Hän katseli luokkaa: muut istuivat pareittain, mutta hän oli yksin. Niin asiat olivat yleensä, mutta pikkuhiljaa Luna alkoi saada tarpeekseen. Hän olisi halunnut höpötellä jonkun kanssa ja kertoa ehkä eilisestä illastakin. Ehkä sekin päivä vielä koittaisi, että Luna voisi puhua jonkun Tylypahkan oppilaan kanssa normaalisti kuulumisista puolin ja toisin. Lunan ajatukset keskeytyivät, kun hänen vieressään olevaan ikkunaan koputettiin. Luna avasi ikkunan ja pöllö lensi sisään. Pöllöllä oli viralliselta näyttävä viesti. Viesti oli professori Lipetitiltä, joka kertoi Lunan tulevan jälki-istunnon ajankohta. Syynä oli kuljeskelu kielletyssä metsässä. Pöllö lähti matkoihinsa ja Luna yritti palata tunnin aiheeseen.