Ficin nimi: Sinä tiedät paikkani
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Andromeda/Ted, Alice
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Jälleen yksi epäonnistunut fluffiyritys, kun draamailen liikaa. : D Eipä minulla muuta sanottavaa ole, joten kerrotaanpa haasteet: FF50: Luihuiset (045.Valinnat.), Oneshot10, OTS20 (Mustan suku), Teelusikan tunneskaala (Epävarmuus) ja kerään tällä Andromedan.
Sinä tiedät paikkani
Vuodet Tylypahkassa olivat ohi, eikä Andromeda tiennyt, mitä hän tekisi. Pian järjestettäisiin suuret juhlat hänen aikuistumisensa kunniaksi ja samalla solmittaisiin Mustan sukua kannatteleva liitto. Se oli hänen velvollisuutensa – ja kahleensa. Epävarmuus puristi rintalastaa kasaan, eikä hän tiennyt, mitä voisi enää tehdä helpottaakseen oloaan.
Pikajuna tuntui kiitävän normaalia nopeammin kohti Lontoota ja pakottava tunne vain paeta voimistui hetki hetkeltä. Hän oli sentään saanut oman rauhan, eikä jakanut hyttiään kenenkään kanssa. Pitkään pidetty naamio oli murtumassa, koska varmuus, joka oli kannatellut häntä oli hupenemassa. Vielä kaksi kuukautta sitten hän oli ollut valmis astumaan omalle polulleen, mutta nyt se tuntui mahdottomalta.
Ei hänellä ollut paikkaa mihin mennä, ja suhde Ted Tonksiin oli vielä tuore. Se ei taannut hänelle tulevaisuutta ja saattoi olla vain hetken hurmaa, joka karisisi pois, eikä hän tuntenut toista tarpeeksi hyvin luottaakseen tähän. Kädet vapisivat vasten tahtoa, kun ovi aukesi, ja nuori nainen astui sisään.
"Alice", Andromeda lähes kuiskasi nähdessään pyöreät kasvot, jotka olivat tulleet hänelle tutuiksi. Puhdasverisinä he olivat saattaneet tutustua, mutta he olivat pian huomanneet, että heidän taustansa olivat täysin erilaiset. He olivat vain etäisesti sukua, mutta heitä yhdisti silti puhdasveri, joka yhdistyi jossain kauempana sukuhaarassa.
Andromeda kohotti kasvoilleen itsevarman hymyn ja kohensi ryhtiään peittääkseen sen tunteen, joka häntä vaivasi. Tulevaisuuden pelon ja epävarmuuden siitä, voisiko hän täyttää tehtävänsä Mustan suvun jäsenenä vastoin oman sydämensä huutoja, jotka vaativat vapautta kahleista. Hän oli ollut itsenäinen, mutta tehnyt lähes aina, kuten sanottiin – suvun ylpeyden tähden. Mutta koetellut myös joskus rajojaan tietäen, että hän voisi tehdä niin. Sitä pidettiin hyvänä piirteenä, että hän pystyi toimimaan ilman ohjeistusta ja piti kiinni tavoitteistaan. Kunnianhimo oli aina ollut hänessä vahvana, mutta nyt se ohjasi häntä väärään suuntaan, epätasaiselle maaperälle.
Rohkelikko istui hänen viereensä ja katseli hetken aikaa.
"Sinä olet vahva nainen, ja tiedät, mitä haluat", Alice sanoi toteavaan sävyyn kuin nähden sen naamion läpi, joka esitti jotain muuta kuin Andromeda oikeasti oli. Ehkä he olivat tutustuneet paremmin kuin Andromeda oli huomannut sisällään kytevältä ylimielisyydeltä, joka ylitti jopa hänen sukunsa vaateet. Nyt se tuntui etäiseltä ja kaukaiselta voimalta, johon hän ei uskaltanut luottaa.
"En tiedä", Andromeda sanoi lähes yhtä toteavasti, mutta värähti toisen tarttuessa hänen käteensä. "Tiedän, että seurustelet Tedin kanssa. Te sovitte yhteen, eikä sinun pitäisi antaa sukusi ohjailla sinua." Ne olivat viisaita sanoja, mutta eivät antaneet hänelle vastauksia kysymyksiin, kuten miten hän selviäisi täysin tyhjän päällä ilman perheensä tukea ja suunniteltua avioliittoa.
"Se on salaisuus, Alice. Ja meidän on erottava." Jälleen yksi itselle lausuttu toteamus, jota Andromeda ei halunnut sanoa ääneen – eikä luopua vielä siitä toivosta ja tunteesta, minkä oli hetkeksi saanut poikaystävältään. Alice oli vahva, kuten hänkin. Rohkea ja valmis ottamaan riskejä, kun niitä oli tarvetta ottaa. Heitä kuitenkin ohjasi erilaiset säännöt, joita oli noudatettava, joiden kanssa piti vain elää.
"Sinulla on kunnianhimoa. Haluat tehdä, kuten parhaaksi näet. Toteuttaa itseäsi ja nousta niiden rajojen yläpuolelle, jotka sinua hallitsevat", Alice naurahti ja se tuntui sopimattomalta vakaviin puheisiin. Andomeda ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä. Toisen kosketus tuntui lämpimältä ja lohdulliselta ja vaikutti enemmän kuin sanat, jotka lausuttiin täynnä uskoa häneen. Uskoa Mustaan, joka pelkäsi ottaa askeleen väärään suuntaan.
"Tiedän, että valitset lopulta oikein", Alice sanoi ja päästi irti toisen kädestä. Andromeda maisteli sanoja mielessään antaakseen niille mahdollisuuden. Hän kuitenkin rakasti Tediä, joka oli ollut hänen tukenaan ja jopa jästisyntyisenä kykeni ymmärtämään häntä. Ainakin jollain tasolla, ja olemaan tukena, kun kirjeet tulevasta avioliitosta olivat saaneet rakoilemaan sen voiman, joka häntä oli kannatellut. Ted oli aina paikalla, vaikka kukaan ei ollut koskaan näkemässä, sillä he saattoivat nähdä vain muiden katseiden ulottumattomissa.
"Ted on hyvä mies", Alice sanoi ja nousi lähteäkseen. "Älä anna sukusi kahlita sinua."
Alice jätti Andromedan yksin ja epävarmuus alkoi väistyä hänen miettiessään itseään, ja uudelleen sitä, millaisen elämän hän voisi saada. Silti epävarmuus kaihersi vielä jossain mielenperukoilla antamatta täyttä rauhaa, jota hän kaipasi. Maisemat alkoivat kokoajan muuttua vain uhkaavimmiksi, sillä juna oli jo lähellä kotia ja sen tuomia velvollisuuksia.
Ei mennyt kauaa Alicen lähdöstä, kun ovi kävi uudemman kerran ja sisään astui nuori mies, joka näytti huolestuneelta, mutta päättäväiseltä. Sanaakaan sanomatta Ted istui Andromedan viereen ja katsoi tyttöystäväänsä, jonka oli hetken aikaa jo meinannut antaa toisen käsivarsille. Andromeda tiesi Alicen lähettäneen hänet, mutta ei osannut olla vihainen rauhansa rikkomisesta.
"Kuulut minun rinnalleni", Ted sanoi päättäväisesti vailla epävarmuutta, joka oli ollut jo pitkään hallitseva tunne Andromedan mielessä. He olivat viettäneet yhdessä vain lyhyen ajan, mutta äänensävystä kaikui täydellinen luottamus ja ymmärrys toista kohtaa – kuin vuosien kokemus siitä, mitä toinen todella tarvitsi. Andromedan kasvoille kohosi vakava ilme, kun hän tarttui toisen ojennettuun käteen ja mietti riskejä, joita joutuisi ottamaan. Hänen sukunsa kääntäisi hänelle selkänsä ja vihaisi häntä lopun ikäänsä.
Silti toisen itsevarmuus tarttui häneen voimalla, joka sai hänen oman epävarmuutensa väistymään ja silloin Andromeda tiesi paikkansa, kuten Ted oli tiennyt jo ennen häntä. Hän ei nöyrtyisi sukunsa määräämään kohtaloon vaan valitsisi tiensä itse, ja tiesi nyt, että Ted Tonks seisoisi hänen rinnallaan tulevat vuodet.
