Winga:
kiitus! (ei keksi muuta sanottavaa.... ^^;)
Tunnelimyyrä: :'D voldun takanedus mattona...voi raukkaa, jos sen sille tekisin. Kiitokset jälleen kommentista!
PS. Liittyy mukaan tähän mesevirusten kiroamiseen.
~~~~~~~~~~
Arigatou, April!
~~~~~~~~~~
Stage 10.
Harry ja Draco makasivat lähekkäin Siriuksen äidin vanhalla ja pölyisellä sängyllä naureskellen huolettomasti toistensa jutuille. Kummankin huolet olivat siirtyneet taka-alalle sen lämpimän olon tieltä, kun he saivat olla kahden kaikessa rauhassa.
Harry ei tuntunut edes muistavan sitä, miten huolissaan hän oli vasta vähän aikaa sitten ollut Ronista ja Ginnysta, kun Draco tuhahteli muutamien vuosien takaisille muistoilleen. Vasta nyt, kun Draco kertaili Harrylle muistojaan, Harry alkoi oppia pojasta joitain pieniä yksityiskohtia.
Draco oli jo kertonut Harrylle hänen ja Blaisen välillä sattuneesta vahingosta, josta Harry sai selville Dracon pakkomielteen vaniljajäätelöön. Lisäksi Harry oli oppinut pojan lempivärin olevan vihreän sijasta valkoinen, hänen pitävän sormuksista, ja että hän oli joutunut protestoinneistaan huolimatta opettelemaan nuorempana pianon soittoa, tai pimputtamista, joksi Draco sitä kutsui.
"Kaikkihan sen tietävät, etten minä käytä jo valmiiksi käytettyjä viittoja! Päivän, viikon, tai kuukauden! Sillä ei ole mitään merkitystä..."
"Miksi olet noin tarkka vaatteittesi suhteen?" Harry kysyi uteliaana Dracon jo monia minuutteja kestäneen muotisivistyksen jälkeen, hieroen samalla kasvojaan pojan rintaa vasten.
Harry sulki onnellisena silmänsä Dracon pyöritellessä hänen hiuksiaan sormiensa ympärille.
"Kuinka niin?"
"Mitä väliä sillä on, jos joku muu on käyttänyt viittaa päivän", Harryn olisi tehnyt mieli pyöräyttää silmiään, muttei jaksanut avata niitä.
"Sillä on se väli, Harryseni, että se viitta on silloin käytetty", Draco vastasi.
Harry hymyili Dracon paitaa vasten raottaen silmiään ruudulliselle kankaalle. "Sinulla on juuri nyt ylläsi ties kuinka monta vuotta vanha pyjama. Se on Ronin, ja hän on saanut sen käytettyjen vaatteiden kaupasta."
Käsi lopetti Harryn hiuksien hyväilyn, mikä sai Harryn toivomaan, että hän olisi pitänyt leipäläpensä kiinni.
"Weasleyn? Miksi sain Weasleyn pyjaman?"
Harry huokaisi puskiessaan vaativasti päätänsä kättä vasten. "Sait Ronin pyjaman, koska hän on kanssasi saman pituinen. Ainakin melkein."
"Hmmh", Draco tuhahti, ja näytti viimein älyävän, mitä Harry halusi, kun käsi jatkoi mustatukkaisen pojan päälaen paijaamista. "No ei kai se haittaa, kun naamakin näyttää tältä. Mutta heti kun pystyn kävelemään pitempiäkin matkoja, kuin tuolta alhaalta tänne, menen ostamaan itselleni vaatekaapillisen vaatteita."
Harry hymyili leveästi.
"Sinulle myös."
Tämä sai Harryn nostamaan hämmentyneenä katseensa Dracoon: "Minulle? Miksi?"
Draco virnisti: "Oletko oikeasti koskaan katsonut itseäsi peilistä, kun pukeudut niihin ylisuuriin vaatteisiisi? Näytät siltä, kuin sinulle olisi heitetty norsunnahka päällesi. Värikin on samanlainen."
Harry punastui painaessaan kasvonsa takaisin ruudullista kangasta vasten, josta pystyi erottamaan etäisesti Ronin tuoksun. Se, jos mikä, sai Harryn olon hieman oudoksi.
"Joka tapauksessa… mihin jäinkään? Aivan! Sitten se myyjä, se viiksekäs ja ärsyttävä, lupautui alentamaan hintaa! Eikö hän muka tiennyt kuka olen? Kyllä minä pystyn kokohinnan maksamaan! On minulla enemmän rahaa, kuin Wea - tai siis..."
Harry löi Dracoa hellästi kädellään, vaivautumatta sen enempää puuttumaan asiaan. Juuri nyt hän ei jaksanut alkaa kinastelemaan Dracon kanssa siitä, että tämän pitäisi edes yrittää tulla toimeen Ronin kanssa.
"Hän tulee kyllä järkiinsä", Draco tuhahti äkkiarvaamatta. "Pian hän jo tulee häntä koipien välissä pyytämään sinulta anteeksi. Ei Weasley niin idiootti ole, että hän ryhtyisi vihaamaan sinua tämän takia. Minuahan hän vihaa."
Harry huokaisi raskaasti hänen silmiensä valuessa jälleen kiinni. "Ei puhuta siitä nyt."
Tämän sanottuaan Harry sai kuunnella seuraavat puoli tuntia siitä, miten hänen tulisi itse pukeutua. Talvella hänen piti kuulemma poikkeuksetta pitää päässään tupsullista hattua.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Huoneen lattia oli ruskeaa puuta, joka oli osalti punaisten mattojen peitossa. Seinien alaosa oli puuta, ja suurempi yläosa tapettia. Muhkeat punaiset kangassohvat oli sijoitettu takan lähettyville, ja ruskeille puupöydille oli kerätty kasoittain erivärisiä liljoja. Myös puisen kaappikellon päälle oli saatu laitettua yksi suuri valkoinen lilja pyöreän malliseen lasimaljaan.
Huoneen seinille oli ripustettu useita kuvia. Suurin kuva, joka oli kehystetty koristeellisilla kultakehyksillä, esitti onnellisen näköistä hääparia, ja suurin osa muista kuvista esitti joko neljää kaverusta tai pikkuista vauvaa.
"Näytät pärjäävän hyvin."
"Huh? Ai, Remus! Miten menee?"
"Tulin itse asiassa kysymään sitä sinulta. Kuulin, että olet joutunut lapsenvahdiksi."
Pähkinänruskealla, uutuuttaan kiiltelevällä puulattialla istuva mies nauroi iloisesti heilauttaen samalla pitkät mustat hiukset pois harmaiden silmiensä tieltä. Miehen edessä istui häntä suurin sinivihrein silmin tuijottava tummatupsuinen vauva, jonka kasvoilla karehti hämmentynyt ilme.
Vauva äännähti lyhyesti ja osoitti Remusta katse Siriuksessa.
"Niin", Sirius leperteli. "Tuliko Remus kylään?"
Remuksen kasvoilla karehti hellä hymy, kun hän katsoi poikavauvaa, joka laittoi sormen suuhunsa, ja katsoi häntä ja mustatukkaista miestä vuoronperään.
"Hyvinhän minulla", Sirius Musta virnuili siirtäessään katseensa Remukseen. "Pikku James on vielä oikein kiltti poika."
Remus hymyili katse pojassa, joka katsoi vaativin silmin hänestä poispäin katsovaa kummisetäänsä. Kymmenen kuukautinen poika puristi pienet kätensä nyrkkiin ja löi niitä vaativasti polviaan vasten saadakseen huomiota.
"Oi, oi!" Sirius kääntyi hymyillen vauvan puoleen, joka lopetti heti paikalla polviensa hakkaamisen, ja hymyili miehelle takaisin muutama pieni hammas välkkyen. "Ei saa lyödä, Harry. Jos saat itsellesi mustelmia, Lily kuristaa minut."
Harry nauroi jokeltavasti vastaukseksi ja ojensi molemmat pienet kätensä Siriusta kohti. Poika hytkyi vaativasti aina niin kauan, kunnes Sirius otti hänet viimein syliinsä.
"Harry on totisesti porautunut sydämeesi", Remus hymyili istahtaessaan Siriuksen vierelle, joka hieroi nenäänsä Harryn pientä nenänpäätä vasten. "Mitä mahtaa hänestäkin tulla, kun sinä olet kasvattamassa Jamesin kanssa?"
"Voi Sarvihaara ja minä kyllä opetetaan Harrylle kaikki tarpeellinen", Sirius vannoi kääntyen sitten vielä Harryn puoleen lässyttäen: "Vai mitä, pikkuinen? Opetetaan sinulle kaikki, vai mitä?"
Harry jokelsi iloisesti ja nosti pienet sormensa ottamaan peukalo-etusormi-otteella Siriuksen nenästä kiinni. Remus nauroi Siriuksen tuhistessa ja yrittäessä kammeta hellästi Harryn sormia irti tavattoman lujasta otteesta.
"No ei ainakaan voimaa puutu", Sirius totesi Harryn ottaessa seuraavaksi molemmin käsin kiinni hänen hiuksistansa. "EI, ei revitä, Harry!"
Remus pudisti hymyillen päätänsä Siriuksen laskiessa, ensin hiuksensa Harryn kynsistä saatuaan, pojan takaisin lattialle. Harry konttasi kovaa kyytiä olohuoneen sohvaa kohti, ja katsahti monta kertaa matkallaan taaksensa, tietääkseen miten hänen lähtöönsä reagoitaisiin.
"Minne hän nyt noin kovasti haluaa?" Remus kysyi katse Harryssa, joka oli jo päässyt sohvan vierelle.
"Hakemaan luultavasti pehmoleluaan", Sirius vastasi, ja tosiaan, pian Harry jo konttasikin takaisin pieni hirvipehmolelu mukanaan.
Harry istahti miesten väliin ja tunki pehmolelun sarven suuhunsa.
Remus antoi katseensa kiertää huoneessa, jota koristivat useat kauniit liljat. Se oli lämpimin huone, johon Remus oli koskaan jalallaan astunut. "Mitä varten täällä on näin suuri määrä liljoja? Tiedän, että Lily rakastaa niitä, mutta miksi James on niitä näin paljon hommannut?"
Sirius nauroi. "Tiesit sentään, että tämä on Jamesin tekosia. No, hän kyllä osti ne, muttei varsinaisesti Lilylle, vaan Harrylle. Haluaa pitää hänelle syntymäpäivät aina, kun poika saa kuukauden lisää ikäänsä."
Remus hymyili ja siirsi katseensa takanreunaa koristaviin kuviin mustatupsuisista vauvoista. "Hän hemmottelee Harryn vielä pilalle."
"Miten sinulla menee?" Sirius kysyi hymyillen Remukselta silittäessään Harryn päälakea.
"Hyvin", Remus totesi katse yhtälailla Harryssa.
Siriuksen silmät välähtivät, kun hän nosti katseensa Remukseen. "Hyvin?" Hän toisti epäuskoisesti. "Hyvin? Pitäisikö minun uskoa tuo, kun joudut roikkumaan Harmaaselän
lähettyvillä!"
Remus nosti katseensa Siriukseen. "Kaikki on hyvin, Anturajalka. Harmaaselkä ei ole epäillyt vielä mitään. Älä huoli."
"Tata!" Siriuksen seuraava vastalause jäi kuulematta, kun Harry nosti pehmoleluaan iloisesti ilmaan sanoen epämääräisiä tavuja.
"Mitä?" Sirius kysyi uteliaasti lässyttäen Harrylta, päätänsä sivulle kääntäen. "Mitä on pikkuisella asiaa, mitä?"
Harry taputti käsiään yhteen hirven tippuessa siten lattialle hänen polviensa eteen.
"Kuulitko jo muuten sen, mikä hänen ensimmäinen sanansa oli?" Sirius kysyi innokkaasti Remukselta, joka pudisti päätänsä.
"Isi", Sirius vastasi katse Harryssa, joka oli ottanut kiinni varpaistaan, ja heilui nyt paikallaan. "Tai iti, niin kuin hän sen sanoo."
Remus nauroi. "James mahtoi olla innoissaan."
"Itse asiassa ei", Sirius totesi virnistäen. "Meinasi vetää minua kuonoon. Harry sanoi sen nimittäin väärälle henkilölle."
Remus nauroi saaden Harryn hämmentyneeksi. Poika katsoi miesten iloisia kasvoja vuoron perään, ennen kuin päätti matkia heitä asettamalla kasvoilleen leveän hymyn.
"Nyt hän on kyllä jo oppinut kutsumaan Jamesia 'itiksi', ja minä saan opettaa häntä minun nimeni kanssa", Sirius totesi ja katsoi pitkään Harrya saadakseen vauvalta katsekontaktin.
Pian poika jo kääntyikin keskittyneenä Siriuksen puoleen, suu raollaan ja silmät suurina.
"Si-ri-us", Sirius sanoi selvästi ja tavuttaen.
Harry jokelsi iloisesti ja käänteli päätään.
"Si-ri-us."
Harry työnsi yhden sormistaan mietiskellen suuhunsa ja katsahti nopeasti Remusta.
"Taidat vaatia häneltä vielä liikoja", Remus totesi hymyillen ja ojensi sormensa Harrylle, joista poika otti tiukasti kiinni. "Sirius voi olla vielä hieman hankala sanoa."
"Ääh", Sirius huokaisi. "Harry?"
Harry käänsi siinä samassa kasvonsa takaisin Siriuksen suuntaan, silmät suurina.
"Missä on Harryn lelu, missä?"
Harry päästi irti Remuksen sormista, kaappasi lelun maasta ja ähkäisi iloisesti.
"Löytyikö lelu?" Sirius kysyi hymyillen Harryn päästäessä jälleen hirvestä irti, ja ottaessaan otteen varpaistaan. Harryn nyökkäili ponnekkaasti hymy kasvoillaan. Sitten poika näytti viimein hoksaavan jonkin puuttuvan.
"Iti!" Harry taputti polviaan ja antoi katseensa kiertää huoneessa, kuin toivoen Jamesin pomppaavan jonkun kirjahyllyn tai sohvan takaa, niin kuin hänellä oli usein tapana tehdä.
"Ei ole isi kotona, Harry", Remus vastasi Harryn suunnatessa sitten katseensa häneen.
"Iti!" Harry vaati ja löi käsiään muutaman kerran polviaan vasten. "Ääti!"
Sirius silitti Harryn päälakea. "Ei ole äiti, eikä isi kotona. Tulevat illalla."
Kyyneleet muodostuivat pojan silmiin, kun hän löi polviaan ja hoki sanoja 'ääti' ja 'iti' yhä uudestaan ja uudestaan.
"Shhh", Sirius nosti pojan syliinsä ja silitti hänen poskeaan. "Ei ole pikkuisella hätää, isi ja äiti tulevat kyllä kotiin."
Harry alkoi itkemään täyttä kurkkua.
"Remus", Sirius huikkasi ystävälleen Harryn parkunan ylitse. "Toisitko taikasauvani sieltä pöydältä?"
Remus nousi seisomaan ja asteli yhdelle liljatäytteiselle pöydälle hakeakseen sieltä Siriuksen sauvan, joka maastoutui hyvin puupöydän väriin. Remus ojensi sauvan omistajalleen ja mietti mitä Sirius mahtaisi tehdä rauhoittaakseen Harryn.
Sirius heilautteli sauvaansa ilmassa, saaden aikaan erivärisiä tähtiä, jotka leijuivat hitaasti alemmas ja alemmas kohti maata. Harry nosti uteliaan katseensa tähtiin ja kurotti kätensä läppäistäkseen niistä yhtä. Tähti meni rikki kuin saippuakupla, ja päästi ilmoille kauniin, heleän äänen. Poika hämmentyi ja tuntui unohtaneen itkemisen kokonaan. Harry kurkotti punaisen tähden suuntaan, poksautti sen, ja sai aikaan aiempaa matalamman äänen.
Harry nauroi iloisesti ja ryhtyi rikkomaan tähtiä, jotka väristään riippuen päästivät erilaisia ääniä. Harry tuntui pitävän vihreistä eniten, sillä aivan kuin tarkoituksenmukaisesti, poika yritti pamauttaa ensin vihreät pois alta.
Sirius nauroi: "Tiedätkin jo miten luihuisille pistetään hanttiin, vai mitä, Harry?"
Remus hymyili kaksikolle. Sirius todella tiesi, miten Harrya tuli käsitellä. Tiesi, miten pojan sai iloiseksi.
Harry jokelsi iloisesti: "I-li-ut!"
Remus huokaisi kädet kasvoillaan, kun hänen ajatuksensa karkailivat vuosien takaisiin muistoihin.
Remus oli majoittautunut yksin Kalmanhanaukion olohuoneeseen polvillaan yksi avonainen kirja, joka kertoi liemistä ja niiden käyttötarkoituksista. Kirja olisi yhtä hyvin voinut olla hyllyssä, sillä Remus ei pystynyt keskittymään siihen ja sen uuvuttavaan sisältöön.
Sinä tiesit aina sen, mitä Harry halusi. Tiesit sen silloin kun hän oli vielä vauva, ja silloin, kun hän oli koulussa. Sinä tietäisit, mitä nyt tulisi tehdä. Minä en tiedä.
"Remus?"
Remus nosti unisen katseensa ovensuussa seisovaan Hermioneen.
"Ai, Hermione", Remus hymyili, "oliko sinulla jotain asiaa minulle..?"
Hermione pudisti päätänsä ja veti oven kiinni perässään. Tyttö asteli sohvalle sen tuolin lähelle, jolla Remus istui. "Tahdoin vain päästä hetkeksi eroon Ronista."
"Ai", Remus hieroi silmiään katsoen sitten ihmeissään tyttöä. "Mitä hän on tehnyt?"
Hermione huokaisi vetäen samalla polvensa syleilyyn. "Hän käyttäytyy kuin ääliö! Hän vain ei osaa ajatella Malfoysta mitään hyvää. Voisi edes yrittää Harryn nähden."
Remus hymähti ymmärrettyään asian ytimen. "Osaatko sinä ajatella Dracon hyviä puolia?"
Hermione katsahti vaivaantuneena Remusta. "Se on eri asia, minä sentään yritän! Uskon kyllä Harrya, muttei Roninkaan mielipidettä voi jättää kokonaan huomioimatta! Mitä jos Draco ei oikeasti välitäkään Harrysta - "
"Usko minua, kun sanon, että se poika välittää Harrysta enemmän kuin itsestään", Remus totesi rauhallisesti.
"Et sinäkään voi olla siitä täysin varma", Hermione totesi päätään pudistaen. Tyttö näytti ahdistuneelta ja näpräsi lakkaamatta sormiaan.
Remus huokaisi ja nojasi päätään tuolin selkänojaan kiinnitettyyn tyynyyn: "Olen kuullut, että olit itsekin sitä mieltä, ettei Draco voi olla kuolonsyöjä."
"Ja olen edelleen sitä mieltä", Hermione tuhahti, "mutta olen huolissani Harrysta! En voi olla Dracon aikomuksista sataprosenttisen varma! En minä osaa lukea toisten ajatuksia..."
"Sinähän tiedät, että olin itsekin silloin siellä kuolonsyöjien tukikohdassa viime kouluvuotenne lopulla", Remus totesi hieman kysyvään sävyyn saaden Hermionelta vastaukseksi nyökkäyksen.
"Mitä olet kuullut tapahtuneesta?"
Hermione katsahti Remusta kummissaan, ennen kuin vastasi: "Olitte päässeet kuolonsyöjien tukikohtaan, saitte kiinni Malfoyn, ja tämän isä kuoli. Herra Malfoy oli lopussa kuitenkin taistellut meidän puolella."
"Tiedätkö miten pääsimme tukikohtaan? Miksi menimme sinne, ja miksi herra Malfoy taisteli meidän puolellamme?"
Hermione katsoi pitkään Remusta, sanomatta sanaakaan.
"Olimme viettämässä melko rauhallista iltaa täällä Kalmanhanaukiolla. Kingsley, minä, Tonks ja Villisilmä. Sitten yhtäkkiä Kalkaros ilmoitti meille takan välityksellä Harryn ja sen Zabinin pojan ilmaantuneen kuolonsyöjien tukikohtaan."
"Mitä -?"
"Se, miten pojat sinne pääsivät, ei ole nyt tärkeää, vaan se, että he olivat siellä. Kalkaros oli nähnyt heidät vilaukselta, kun he olivat astumassa siitä ovesta sisään, joka vei heidät Voldemortin luokse. Sinä tiedät miten Voldemort toimii. Pomminvarma keino hänelle Harryn saamiseksi oli saada Draco luokseen. Saatuaan hänet, Harry seurasi kiltisti perässä."
Hermione kuunteli lamaantuneena Remuksen selvennystä. Kumpikaan ei ollut huomannut myös Ronin astumista huoneeseen.
"Mutta miten hän sai Ma- Dracon luokseen?", Hermione kysyi, "jos Draco ei kerran ollut kuolonsyöjä ja tullut itsestään."
"Kysyin sitä itsekin häneltä", Remus sanoi. "Voldemort oli uhannut tappaa hänen vanhempansa, jos Draco ei toisi Harrya hänelle. Draco ei kuitenkaan tähän suostunut, vaan kohtasi Voldemortin itse, yksin."
Hermione laski katseensa jalkoihinsa Remuksen jatkaessa: "Se tukikohta ei ollut vakinainen, minkä takia sillä ei ollut salaisuudenhaltijaa, tai vastaavaa, mistä syystä Kalkaros pystyi kertomaan meille sen olinpaikan. Saavuimme paikalle oikeaan aikaan Kingsleyn kutsuttua mukaamme ensin muutaman aurorin, ja Lucius Malfoy poikansa kanssa auttoi meidät paikkaa suojaavasta kehästä lävitse. Sen läpi pääsivät vain ne, joilla on pimeydenpiirto, mutta Malfoyt pystyivät purkamaan kehän."
Hermione oli hiljaa Remuksen huokaistessa: "Emme pystyneet pelastamaan herra Malfoyta, mutta muut saimme turvaan. Niin Harryn, Zabinin, kuin Draconkin. Ministeriöläiset aurorit olivat sitä mieltä, että Draco, jonka käteen oli painettu pimeydenpiirto, oli yksi syyllinen kuolonsyöjien puuhiin. Pimeydenpiirto ainoana todisteenaan Backwell antoi määräyksen Dracon joutumisesta Azkabaniin."
"Mikä siis oli syy", Hermione kysyi, "siihen, että hänet tuomittiin Azkabaniin."
"Kuolonsyöjä ei tarvitse muuta syytä, kuin sen, että hänet on todistettu kuolonsyöjäksi."
"Mutta eihän pimeyden piirto voi olla tarpeeksi vakuuttava syy! Voldemorthan voisi painaa pimeyden piirron vaikka kenelle, jonka kiinni saisi!"
"Voisitteko olla sanomatta sitä nimeä?"
Remus nosti katseensa, ja Hermione kiepahti ympäri nähdäkseen Ronin, jolla oli kädessään leipä, josta oli haukattu vain kerran.
"Milloin sinä siihen ilmestyit?" Hermione kivahti.
"Jonkin aikaa sitten", Ron vastasi ja asteli hieman syyllisen oloisena istumaan Hermionen vierelle. "Jos se oli ainoa todiste, niin miten taikalainneuvosto sai oikeudenkäynnissä yksimielisyyden? Tai ylipäätään enemmistön? Azkabaniin heittämisessä tarvitsee olla vedenpitävä todistusaineisto."
Hermione katsoi hyväksyvästi Ronia ja kääntyi Remuksen puoleen.
"Auroriviraston johtaja on saanut erikoisasetuksen myötä luvan heittää ne Azkabaniin, jotka hän katsoo vaaraksi yhteisölle."
"Ja Backwellkö katsoo Dracon olevan vaaraksi yhteisölle?" Hermione kysyi epäuskoisena. "Oletteko kuulleet, että hänetkin on laitettu etsintäkuulutetuksi sen Rowanin ohella!"
"Kumpikaan heistä ei ole sen enempää vaaraksi yhteisölle, kuin kumpikaan teistä", Remus huokaisi Hermionen ja Ronin katsoessa häntä ihmeissään.
"Rowan ei ole murhannut ketään, eikä Nick Backwell ole koskaan antanut käskyä heittää ketään Azkabaniin. Ministeriössä työskentelevä Backwell on kuolonsyöjä, samoin kuin se Rowania esittänyt mies, joka ne aurorit tappoi."
Hermione pamautti kätensä suunsa eteen.
"Se, miksi kuolonsyöjät halusivat Dracon Azkabaniin, on vielä epäselvää. Tiedän sen verran, että Rowan ja Backwell hoitivat tarkastuskäynnit, joten kuolonsyöjillä oli useasti mahdollisuuksia kuulustella Dracoa."
"No", Hermione siirsi uhmaavan katseensa Roniin, "mitä mieltä sinä olet hänestä nyt?"
Ron nielaisi ja katsoi leipäänsä. "Hän ei ehkä ole kuolonsyöjä, muttei se tarkoita, että pystyisin olemaan hänen ystävänsä."
Hermione huokaisi, mutta tiesi samalla, että Ronin puheissa oli perää. "Lupaa edes käyttäytyä. En minäkään usko, että voisin vielä ystävystyä hänen kanssaan."
Hermione puristi kätensä nyrkkiin kasvoillaan erikoinen ilme. "Minä kuitenkin yritän. Uskon, että hän on muuttunut."
Ron huokaisi ja haukkasi palan kinkkuvoileivästään.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Harry oli kavahtanut taemmas karatakseen siltä kaamealta lemulta, joka täytti hiljalleen koko sen huoneen, jonka Draco oli nyt leimannut omakseen. Sängyssään makaava Draco nyrpisti inhoten nenäänsä hopeiselle lusikalliselle vihertävänruskeaa liejua, joka haisi tuplasti pahemmalta kuin miltä näytti.
"Sano 'aaa'", kiltaan vastikään liittynyt sairaanhoitaja Moe sanoi kuin lapselle, ja avasi omaa suutaan.
"Voit syödä sen vaikka itse, sillä se ei tule lähellekään minua!" Draco ärisi irvistäen yhä vain pahenevalle lemulle.
Harry hihitti nurkassa kädet nenänsä edessä, aivan kuin hän yrittäisi estää hajun pääsemisen sieraimiinsa.
"Älä sinä siellä kuule - " Draco murisi ja heristi Harrylle sormeaan katse tiukasti lusikassa. "Tule vaikka itse syömään se!"
"Luulenpa, herra Malfoy, ettei siitä olisi sinulle paljoakaan hyötyä", Moe Kahlesalpa sanoi hymyillen (nimestään huolimatta mies ei ollut mitään sukua Kingsleylle), "joten avaa suu."
"EN!"
Harry nauroi ja asteli lähemmäs Dracoa ja sitä kamalaa hajunlähdettä, kädet yhä vain lujemmin nenälleen puristuen.
"Mitä se edes auttaa?" Draco kysyi nenäänsä nyrpistäen.
"Se korjaa rikkoontuneita luita", herra Kahlesalpa totesi. "Se ei kasvata uusia niin kuin Luurankoko, mutta korjaa halkeamat, murtumat ja erilaiset pienten palasten puutteet tehokkaasti."
"Hmmh", Draco tuhahti irvistäen.
"Ajattele nyt", Harry sanoi ääni omituisen kuuloisena, kun hän puhui kädet osittain suunsa päällä. "Saisit sen hampaasikin takaisin."
Harry oli huomannut vasta muutama tunti sitten yhden Dracon alahampaan olevan irti.
"Aivan niin", herra Kahlesalpa hymyili ja antoi lusikan Dracon käteen.
Harry ja sairaanhoitaja odottivat kärsivällisesti. Heidän kummankin katseet olivat porautuneet Dracoon, joka irvisti vielä viimeisen kerran, ennen kuin tunki lusikan suuhunsa ja nielaisi epämääräisen litkun kurkkuunsa.
Dracon ilmeestä päätellen litkun täytyi maistua vähintäänkin yhtä pahalta, kuin se haisi.
Harry otti kätensä pois nenänsä edestä aivan kuin olisi varma siitä, että paha haju häviäisi litkun hävittyä lusikasta. Harry puristikin uudestaan nenäänsä herra Kahlesalvan napatessa tyhjän lusikan Dracon kädestä ja siirtyessä silmälapun puoleen.
"Mitenkäs täällä hoituu asiat?" Remus oli avannut oven, ja jähmettynyt sitten sekunnin murto-osaksi ovelle haistaessaan mitä kauheimman hajun. Harry ei edes halunnut tietää miten pahalta huone Remuksesta haisi, kun tällä oli ihmissuden aistien myötä tarkempi hajuaisti.
"Tässähän ne", herra Kahlesalpa vastasi Harryn kääntyessä katsomaan sisälle tullutta Remusta. "Eiköhän tämä hankaluus kohta parane..."
"Miltä näyttää?" Draco kysyi tuhahtaen, saaden Harryn hätkähtämään, ja kääntymään pojan puoleen.
Herra Kahlesalpa oli ottanut silmälapun pois Dracon silmän edestä ja tutkaili silmää kumihanskoilla. Harryn vatsassa muljahti, kun hän katsoi silmää, jonka reunat olivat mitä syvemmän punaiset, ja jonka luomi oli irronnut puolestavälistä kokonaan. Silmän jäänharmaan värinen iiris oli haalentunut elottomaksi, samoin kuin normaalisti mustan värinen pupilli. Iiriksen ja pupillin välinen raja oli lähes erottamattomissa.
"Noh, älä pidä minua jännityksessä", Draco totesi huokaisten, kaikkea muuta paitsi jännittyneenä.
"Luomen saan korjattua", herra Kahlesalpa totesi painaen samalla erittäin varovaisesti luomen tervettä puolta. "Saat jopa ripsesikin takaisin."
Draco virnisti. "Ilman niitähän en voi elää."
Herra Kahlesalpa katsahti Dracoa kulmat koholla. "Annamme silmällesi nyt happea, ja näemme sitten myöhemmin, tehoavatko lääkkeet siihen."
"Katso nyt", Draco huikkasi Harrylle, "ei ongelmia!"
Harry hymyili hivenen epävarmasti, kun hänen katseensa osui Dracon kovia kokeneeseen silmään.
Draco otti kiinni Harryn kädestä ja hymähti, kääntäen sitten katseensa Remukseen. "Sinulla on jotain kysyttävää, vai mitä?"
Remus hymyili hivenen surullisesti ja asettui istumaan taikasauvallaan piirtämälleen tuolille. "Halusivatko kuolonsyöjät sinulta jotain, kun he hoitivat Azkabanin tarkistuskäynnit?"
Harry käänsi huolestuneena katseensa Remuksesta Dracoon.
"Halusivat."
Remus katsoi merkitsevästi Dracoa, jolloin kummatkin, sekä Draco että Harry, tiesivät mitä hän seuraavaksi kysyisi.
"Voisitko kertoa siitä minulle?"
Draco oli hetken hiljaa, ennen kuin asettui parempaan asentoon ja virnisti. "Jos välttämättä haluat."
___________________________________
Kommentit on aika ihana keksintö ^.^
