Amorinkaaria | K-11, raapalekokoelma (10 osaa, valmis 13.6.)

[Parris]

Ficin nimi: Amorinkaaria
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: K-11
Varoitukset: N/A

A/N: Olen soittanut Sannin uutta kappaletta Vahinko kymmeniä kertoja sen jälkeen, kun se julkaistiin. Siitä lähti mielessä pyörimään raapalekokoelma... noh, tässä se nyt alkaa ja jatkuu niin pitkälle kuin kokoelman motiiviin saan ideoita. Nimiä tai sukupuolia hahmoilla ei ole, täyttäkää aukot vapaasti ;)

***

I (100)

Tänä iltana roolit olivat vaihtuneet.

Yleensä sinä olit se, jolle maistuivat mausteiset oluet ja minä sain rauhassa nautiskella mitä tahansa drinkkejä. Niin oli sovittu sanattomasti, ja tähän asti olimme alitajuisesti pitäneet sopimuksesta kiinni. Kun nyt huulesi kohtasivatkin omani, sain vilunväristyksiä. Maistoin jääkylmissä huulissasi kirpeää limettiä, polttavan raikasta minttua… Maistoin ruskean ihosi ja litteän vatsasi vaaleanpunaista hiekkaa vasten. Maistoin käteni kädessäsi ja hymysi, kun juoksimme ylös vesipisaroista kiiltäviä kiviä vesiputouksen huipulle katsomaan auringonlaskua. Maistoin pitkät ja rauhalliset aamut kanssasi sängyssä, kun aurinko paahtoi valkoisten verhojen läpi ja herätti meidät jälleen paratiisiin.

Tiesimme kuitenkin molemmat, mitä myös maistoin kosteilta huuliltasi.

Toisen naisen.

[Parris]

II (100)

Nuotio laulaa hiljaista elegiaansa illan vaipuessa kesäyöksi. Minä katselen sinua, sinun pulppuavaa nauruasi, sinun viatonta iloasi. Hetkellisesti katseemme kohtaavat, mutta minä pelkään, käännän katseeni pois.

Illan viimeinen hidas alkaa soida jonkun tuomista stereoista. Sinä sytytät savukkeen ja katselet hetken sytyttimen väreilevää liekkiä. Minä yritän parhaani, todella yritän. Pyöreä liikeratani kohti sinua on kuin jokin outo, viivyttelevä valssi, jolla hidastan välttämätöntä.

Istun eteesi maahan. Sinun silmäsi kiiltelevät, heijastelevat nuotion varjokuvia. Et sano mitään, et tee liikettäkään, mutta me molemmat tiedämme. Imet savukettasi ja puhallat hitaasti kasvoilleni pilven huumaavan makeaa mentolia. Minä nappaan savukkeen kädestäsi.

Sitten nojaan eteenpäin ja tunnistan kuumat huulesi.

[Sokerisiipi]

Huu, nämähän ovat hurjan nättejä ja sujuvaa luettavaa. Ihana nimikin sarjalla on, Amorinkaaria oih, ihana, vähemmän nähty sana

Tykkäsin, miten kummallakin raapaleella oli oma aihepiiri, mihin kumpikin liittyi, ensimmäisessä makuaistimukset ja toisessa musiikki. Virkistävää vaihtelua supisuomalaisiin miljööihin tuo paratiisimaisuus (mun piti oikein googlettaa että mikä hiton vaaleanpunainen hiekka, missä sellaista muka on :---D), vesiputoukset, toisen ruskea iho ja se vaaleanpunainen hiekka.

Ajattelin, että tämä on vain sellaista korostetun romanttista "elämä on ihanaa, kun rakastaa" -hömppää. Siksi ihastuin niin kovasti tuohon lopun twistiin, että sillä toisella onkin joku toinen nainen ja nämä molemmat osapuolet tietävät toisen tietävän. Siinä tuli kaivattu särö paratiisiin. Aloin pohtia, että oliko tuo roolien vaihtuminen toinen tapa ilmaista se, että heidän suhteessaan on tapahtunut muutos, että mukana on myös kolmas osapuoli. Tykkäsin myös kovasti, miten makuaisti korostui tässä, se kirpeä lime ja polttavan raikas minttu. Tykkään, kun aistihavainnot havainnollistetaan tällä tavalla, että itse pystyy elävästi kuvittelemaan, miltä mikäkin maistuu, näyttää ja kuulostaa, jes oikein hyvä ♥

Toisessa keskitytäänkin kivasti äänimaailmaan (piti oikein varmistaa, että oletko osallistunut Aistihaasteeseen, mutta et) ja tykkään, miten tässä se punoutuu myös kielikuviin eikä pelkästään konkreettiseen kerrontaan. Nuotio laulaa hiljaista elegiaa ja kertojan valssimainen liikerata. Tunnistan kertojan olotilan. Se, miten joku ihminen vastustamattomasti houkuttelee, vaikka ei saisi, vaikka olisi parempi pysyä poissa, mutta se on jotakin hallitsematonta. Kiva sananvalinta tuo liikerata, joka kuvaa tätä niin hyvin kuin näiden kahden keskinäinen vetovoima olisi rinnastettavissa aurinkoon ja planeettaan, lankeaminen on väistämätöntä. Kuumien huulien tunnistaminen oli myös kiva, uudenlainen tapa kuvata suudelmaa. Tykkäsin.

Kaiken kaikkiaan tykkään kirjoitustyylistäsi ja sanojen käytöstäsi kovasti. Jokaisessa raapaleessa on aivan oma, eläväinen ja kutkuttava tunnelmansa. Jään seurailemaan

[Parris]

Sokerisiipi: Oi, kiitokset ihanasta kommentista! Näin pari kuukautta aktiivisemmin kirjoittaneena olen päätynyt murehtimaan purppuraproosan järkevyyden rajaa - milloin se toimii, milloin se on ylitsevyöryvän painostava kuvallinen taakka - ja on ehdottomasti huojentava kuulla, etteivät nämä valu sen rajan väärälle puolelle. Erityiset kiitokset siis siitä.

Ja joo, yritän pitää tämän sarjan yksiköt kohtalaisen tarkkarajaisina kohtauksina, joissa maalataan jokin pieni maailmankolkka yksittäisen suudelman ympärille. Nuo kaksi ensimmäistä tulivat jotenkin kovin luontevasti noihin tiettyihin teemoihin; olen kommenttisi jälkeen muutamaa ideaa pyöritellyt itse asiassa juuri tuosta aistinäkökulmasta pohtien, ja alla on pitkään ja hartaasti koostettu kolmas raapale, koska en oikeasti halunnut lähteä tyhjästi vastailemaan kommenttiisi. Pitkään olen sitä kuitenkin makustellut, hitaasti lähtenyt availemaan mukavia pointtejasi.

Kiitokset vielä kerran kommentista, äärettömän kiitollinen olen siitä, että noinkin lyhyistä pätkistä joku ihana ihminen saa näin paljon irti ^_^

***

III (100)

Vesi hukuttaa rantahiekassa lepäävät jalkateräni. Ajattelin, että meri veisi mukanaan sinun aiheuttamasi kivun ja tunteet, mutta jääkylmä vesi vain pistelee tunnottomia jalkojani kuin satakunta hopeatikaria, jotka repivät minut yhä uudelleen paloiksi. Ehkä se on merkki, ehkä sinä jätit minut läpikotaisin niin turraksi, etten huomannut edes sydämessäni kytevää jäätä.

Viileä merituuli puhaltaa kasvoilleni, hipaisee poskipäitäni samalla tavalla kuin sinä ennen viettelit minua suudelmaa ja muutakin varten. Se painautuu huulilleni, ja yhtäkkiä me olemme jälleen yhdessä, sinä olet palannut, vaikka minä en sanallakaan pyytänyt, eleelläkään osoittanut toivetta siitä. Kylmät ja kovat huulesi ovat rohtuneet kiinni suulleni.

Silti kaipasin niitä. Silti tarvitsen niitä.

[Parris]

A/N: Seuraavan raapaleen ns. taiteellisen prosessin jälkeen huomasin, ettei tämä kyllä enää taitu millään sallitun puolelle. Kiitokset Rennetolle topikin siirtämisestä uudelle osastolle (ja siitä vinkistä, että varmaan pitäisi listaukseenkin muuttaa uusi ikäraja!)

***

IV

Tuli raivoaa ympärillämme, sen kuumuus polttaa hiukset tuhkaksi ja peittää kasvot ikiaikaiseen pölyyn. Sinun suudelmasi on yhtä aikaa rutikuiva ja kyynelistä märkä. Kosteus haihtuu jättäen meidät liekkien keskelle yksin, lukittuina huulista pikimustan savun ja punaoranssin valon väliin.

En minä kuolemaa pelkää, minä pelkään menetystä. Ajatus siitä, että joudun elämään maailmassa - olkoot se sitten tämä tai jokin aivan muu - ilman sinua, kipunoi sisälläni rikkoen luodin lailla luut ja polttaen verisuonet vuotamaan virtojen lailla. Tämä sota tappaa meidät kaikki, se lyö liekehtivän kivimuurin väliimme. Minä joudun luopumaan sinusta tämän viimeisen, liian lyhyen kosketuksen jälkeen.

Vielä joskus joudumme kaikki katsomaan tykkitulessa tuhoutuvaa rakkauttamme.

[Sokerisiipi]

Hyvä, että muistuttelit minua tämän kanssa, koska muuten olisi voinut jäädä unohduksiin ja sehän olisi ollut hirveä vahinko!!

Jee, selkeä teema per rapsu jatkuu. Klassisia elementtejä, vesi ja tuli. Vettä yleensä kuvaillaan lempeäksi ja rauhoittavaksi, niin tyksin huimasti, miten tässä sillä on negatiivinen merkitys. Jääkylmä vesi pistelee eikä aallot edes vie mukanaan kipua vaan oikein lisäävät kurjaa oloa. Jotenkin tässä ilmenee ihanasti se, että luottaa meren tekevän itselleen palveluksen, mutta se pettääkin kertojan, koska ihminen voi liittää mereen vaikka mitä hienoja merkityksiä, mutta loppujen lopuksi millään niistä ei ole väliä. Sydämessä kytevä jää, veden toinen olomuoto. Mietin tätä kylmyyttä ja kertojan tunnetilaa, että ehkä kaikki ei satukaan siksi, että kertoja edelleen rakastaisi toista vaan siksi, että hän lakkasi rakastamasta. Ja se tapahtui varkain ja huomaamatta. Jotenkin sopii tähän, että kertoja ei edes toivo sinän paluuta, mutta jotenkin on kehittänyt tähän riippuvuuden tunteen, joka ei edes enää tunnu hyvältä, ei ainakaan sen perinteisessä merkityksessä, mutta jotenkin jäädään silti kiinni siihen toiseen. Pidin todella paljon tämän raapaleen kylmyydestä ja rosoisuudesta.

Kivaa, että nämä vastakohtaraapaleet sai lukea peräkkäin. Tuli on kiehtova elementti. Tämän raapaleen maailmaan ja tunnetilaan pääsi parhaiten sisällä, varmaan noiden voimakkaiden kielikuvien ja ilmaisujen takia. En muista enää, mitä ajattelin viimeksi, mutta näissä ei varmaan ole samat henkilöt, vaikka jokainen rapsu onkin minäkertojan näkökulmasta? Ainakaan minä en pysty lukemaan näitä saman ihmisen kertomina, koska liian paljon ristiriitaisuuksia, ja kukin raapale tuntuu aivan omalta hetkeltään, johon en edes kaipaa sidoksia seuraaviin tai sitä edeltäviin hetkiin. Tykkäsin siitä, miten raju (liian raju seurauksista päätellen) tämä oli. Hyvin dramaattinen, vähän liiankin, mutta raapalemitassa vielä kestän tällaista tykittävää purppuraproosaa. Toisaalta tuli-elementtiin sopii, että meininki on kaikki tai ei mitään, koska tarttuessaan tuli todella palaa, kunnes ei ole enää mitään, mikä voisi palaa. Tulenkatkuinen tunnelma ja fiilis on hyvin saavutettu. Pieni ristiriita siellä kuitenkin on:

polttaen verisuonet vuotamaan virtojen lailla.

koska polttaminen tekee juuri päinvastoin, polttaa haavan/verisuonet umpeen eikä mikään kyllä sitten virtaa

Kiitos taas näistä, herätti jälleen paljon ajatuksia! :>

[Neiti Syksy]

Voi jukupätkä! Miksi en ole huomannut tällaista aiemmmin? Tämähän on ihana!

Rakastin myös näitä vastakohtia. Kolmannesta raapaleesta tuli itselleni mieleen enemmänkin ehkä kylmyys kuin vesi, mutta niin. Ja itse saatoin nähdä näissä samatkin henkilöt. Kun suhde kärjistyy paratiisista siihen, että onoffaillaan ja ehkä toinen ei osaa päästää irti vaikka pitäisi ja yrittää mutta sitten taas toisaalta kuitenkin tarvitsee niin paljon. Nämä ovat hyvin vahvoja hetkiä, jotka jäävät päähän pidemmäksikin aikaa. Käytät niin kivasti kaikkia kuvailuja, että niistä voi maalata selkeän kuvan verkkokalvoille.

Niin tuota. Mitähän vielä piti kommentoida. Pidän myös tästä suutelu-teemasta. Aina suudellaan ja kaikki suudelmat ovat erilaisia! Itseasiassa aloin heti ensimmäisessä raapaleessa ajattelemaan, että tällä toisella on toinen. Drinkkien maistaminen toisen huulilta, joka sellaisia ei juo, olisi epäilyttävää kelle tahansa! Mutta sitten unohdin sen ajatuksen, kun yhtäkkiä oltiinkin paratiisiin heräämässä ja pam! Uudestaan. Tykkäsin siis tästä vuoristoradasta. Tässä välillä oikein hengästyy lukiessa, kun tulee koko ajan uusia asioita, joita makustella ja nähdä ja kokea.

En osaa nyt tässä enempää sanoa yhtään mitään, koska tykästyin näihin tosi paljon. Pitäisi varmaan lukea nämä uudemman kerran oikein hartaudella, että saisi lisää makustella kaikkia kivoja juttuja. Toivon, että näitä ilmestyisi kohtapuoliin lisääkin. <3

- Syksy

[Parris]

Sokerisiipi: Alkuun, kiitokset jälleen ihanasta kommentista! Joo, näissä pyörii enemmänkin sellainen yleis-minä, joka ei ole sama henkilö kaikissa raapaleissa. (Menisi ehkä vähän vaikeaksi yrittää ahtaa kaikki nämä näkökulmat ja tapahtumat yhden pään sisään.) Ja köh, voi olla, että nelonen meni vähän överiksi kuvailun suhteen, joten yritän hillitä itseäni jatkossa. Ja mä väitän, että tarpeeksi voimakas ja raju tuli polttaa verisuonet auki sen sijaan, että polttaisi ne kiinni! Mutta hei, ihan älyttömän isot kiitokset kivasta kommentista; toivotaan, että jatkokin elää edellisten rapsujen asettamiin odotuksiin.

Neiti Syksy: Kiitokset kommentista sinullekin! Olen samaa mieltä sen kanssa, että suudelmat ovat niin konkreettinen osa ihmisen sosiaalista elämää kehdosta hautaan, että niiden ympärille pystyy rakentamaan vaikka ja mitä.

A/N: Hups, joko viime päivityksestäkin on yli neljä kuukautta? :'D No, etenee kuitenkin taas yhden suudelman verran (ja ehkä tämä sarja valmistuukin joskus!) Tämän piti teoriassa idealtaan osallistua Spurttiraapaleen uusimpaan kierrokseen (koska "tiili"), mutta siihen ilmenikin tuo eräs seitsemänosainen rapsusarja, niin menkööt nyt erillisenä. Jatkoa kuitenkin.


V

Työnnät minut tiiliseinää vasten. Tunnen kehosi painon vartaloani vasten, kun otat paidankauluksistani kiinni ja suutelet niin kuin tämä olisi viimeinen suudelmamme koskaan.

Henkeni salpautuu, enkä tiedä, mistä se johtuu. Onko se sinun kiihkosi, raskas hengityksesi kaikkialla ympärilläni, onko se savuntuoksuisen nahkatakkisi ja liian pienen paitasi läpi hehkuva uhma ja vaara… vai onko sittenkin syynä kaupunki, jonka sokkeloiset kujat ovat meille kahdelle liian pienet? Sanot välillä, kuinka joskus vielä tuot nuo teräksiset piikkitornit maan tasalle ja tapat kaikki kapitalistipaskiaiset.

Sellaisina hetkinä minä vähän pelkään sinua.

Silti nyt äänettömät huutoni täyttävät ilman, kun heidän valokeilansa pyyhkäisee meidät näkyviin ja sinut pois ulottuviltani.

[Parris]

Nevski: Iltaa sinne, kiitokset kampanjakommentista! <3 Hmm, enpä kommentoi mitään sen enempää liittyen tuohon tämän kokoelman/sarjan olemukseen, jääkööt se lukijalle. (Tai siis toisin sanoen minulla ei ole lainkaan ylimääräistä visiota tästä. :'D) Heh, seuraavan myötä päästään taas uudenlaisiin maisemiin, mutta ehkä taas hieman välimerellistä... ja jep, tauot tuntuvat antavan tähän sopivasti ilmaa. (Lainatussa kohdassa taisivat ihan vähän mennä lausekkeet vähän sekaisin: "Kosteus haihtuu jättäen meidät liekkien keskelle yksin, lukittuina huulista | pikimustan savun ja punaoranssin valon väliin." Eli ei huulista pikimustaa savua. :p) Kiitokset vielä ihanasta kommentista!


VI


Basaari on aistisolmu.

Liian kirkkaita värejä silmänkantamattomiin, kojuissa olevien loputtomien kankaiden aiheuttama hengenahdistus. Savitiilitalojen ikkunoista ulostyönnettyjä puutankoja, joissa liehuvat repaleiset liput. Salaperäisen syviä ruukkuja, joiden uumenista nousee polttelevia, mausteisia tuoksuja.

Kaikki on niin pelottavaa, kun on yksin vieraana. Muiden iho on parkkiintunutta tai niin tummaa, ettei auringon tulinen paahde tee siihen enää jälkiä. Minun on kietouduttava liian ohuilta tuntuviin kankaisiin.

Mutta sitten sinä otat minut lähellesi, kiedot vahvat kätesi ympärilleni ja painat rutikuivat huulesi omilleni. Ominaishajusi on yhtä huumaava, pippurinen kuin kaikki muu tässä paikassa.

Vaikka basaarin ahtaat kujat jäävät muistoihin, sinä jäät luokseni. Ja tuoksusi jää valkoisina kiiltäviin lakanoihini.

[Parris]

A/N: Osallistuu Yhtyeen tuotanto II -haasteeseen kappaleella Sitkeä sydän (sanat) ja Ficlet300-haasteeseen sanalla 7. Lapsi.


VII


Sinun kyyneleesi putoilevat jysähdellen kylpyhuoneen lattialle samalla tavalla niin kuin monena yönä ennen tätä. Kipu ei hellitä millään, ei vaikka kiedon käteni ympärillesi tai painan huuleni tulikuumalle otsallesi. Tunnen itseni niin voimattomaksi kanssasi, kun suudelmat eivät riitä laastareiksi. Eivät nyt eivätkä varmasti koskaan, mutta ehkä se meille sallitaan.

Joskus kaupungilla näen hänet katsomassa vasemmalle ja oikealle suojatiellä, vanha prinsessareppusi selässä heiluen. Me emme koskaan välittäneet kenenkään muun sanoista, koska hänkään ei välittänyt niistä.

Pakenemme.

Kaukana hiljaisuuden keskellä taivaanranta on pilvistä pimeänä. Tulikärpästen parvi omenapuun alla kertoo minulle hänen viestinsä: olen turvassa. Ja minä uskon ne sanat, koska ne tulevat sydämestä.

[Parris]

A/N: Osallistuu Yhtyeen tuotanto II -haasteeseen kappaleella Rakastan niin kauan kuin mä voin (sanat) ja Ficlet300-haasteeseen sanalla 9. Vanhus.


VIII


Sinä pyydät, että työnnän sinut terassille aavistelemaan tämän kesäillan tuulenvireitä. Ja niinhän minä teen, omaan verkkaiseen tahtiini. Eihän se sinua haittaakaan, tähän me olemme vuosikymmenten jälkeen tulleet.

Pihakoivujen oksat värähtelevät tuulessa. Istun viereesi ja painan suudelman ryppyiselle poskellesi. Tässä meitä vanhoja on kaksi. Takana ovat ne ajat, kun oli kiire toimistolle tai lentokentälle tai koirapuistoon, enkä usko, että meistä kummallakaan on oikeastaan ikävä niitä aikoja.

Kun silität kättäni ja hymyilet silmät väsyneinä pyöreiden silmälasien takana, minä tiedän menettäväni sinut. Se ei ehkä tapahdu tänään, mutta pian kuitenkin.

Ja olen tehnyt rauhan asian kanssa. Olenhan saanut pitää sinut jo näin kauan.

[Parris]

A/N: Ajattelinpa nyt tämän kokoelman vuosipäivän kunniaksi kirjoittaa loputkin kaksi raapaletta tähän. Ysi osallistuu Yhtyeen tuotanto II -haasteeseen kappaleella Pidä kii ja Ficlet300-haasteeseen sanalla 94. Kesä. Kymppi osallistuu Ficlet300-haasteeseen sanalla 3. Loppu. Kiitokset kaikille tähän kommentoineille, toivottavasti joku tämän poimii luettavakseen jatkossakin! ^^


IX


Pastelliauringonnousu Saimaalla. ABC:n mustaa kahvia, vaikka se onkin sinun mielestäsi paskaa. Ohi suhahtelevaa liikennettä viitostiellä, kun otat ajotaukoa pysähtymispaikalla hiukset hiestä litimärkänä. Laituri, kolmosolutta ja peilikuvajärvi.

Idylliä.

Kun katselen matkaasi Snapchatin kautta, tuntuu siltä, että olisin mukanasi siinä, kädet vyötärölle kiedottuna. Siihen ei vain nyt ole mahdollisuutta; minä rakennan elämäni perustuksia täällä, ja sinä kuljet minne ja miten haluat. Et halua juurtua, koska sinusta se sana liippaa liian läheltä ’juuttumista’. Niinpä minä toivon, että huuleni ihollasi onnistuisivat rauhoittamaan pelkoja. Sinä hymiset linnunlaulua Mikkelistä, hehkut iltasaunaa Päijänteeltä, tuoksut kostealta maalta jostain Uudenmaan itälaidalta. Sinä olet Suomeni, kun en itse voi irtautua.





X


Viimeiset suudelmat ovat aina rajuja, repiviä. Huulet teräviä viivoja iholla, hyvästejä merkkejä leimoja haavoja – mitä ikinä haluatkaan niiden olevan. Minulle käy kaikki.

Eniten minua harmittavat ne suudelmat, joissa oli liikaa sanoja, tekoja, ehkä tekemättömyyttäkin. Aina minä annoin sinulle niilläkin mahdollisuuden, vaikka tiesin myönnytykseni. Loppukädessä en kadu kuitenkaan mitään, sillä uskon, että kaikella on merkityksensä.

Sinä olet väärin, olet aina ollut ja tulet aina olemaan. Aika on siitä erikoinen, että luulemme sen opettavan. Se ei kuitenkaan opeta mitään, se viiltää herkimmät paikkamme auki uudelleen ja uudelleen (sisällä). Jäljellä jää vain kipu

ja sinun suudelmasi, märät ja raskaat ja niihin kaikki päättyy.

[Puffi]

Rakentava palaute?? En omista...
Uskomattoman kaunista tekstiä... Kirjoitusvirheitä, tai muitakaan virheitä ei osunut silmään, ja... Toivotaan että muut antavat rakentavaa palutetta, kun minä en osaa. Kiitos niin paljon!!!!!!!!!
-Puffi

[Beelsebutt]

Moi! >: )

(pistin Sannia kuulumaan)

:OOOOO No olipas jopas. Hmm. Kamalaa! Ensin tuolleen pehmeästi pyöritellään lukija fluffiin ja luttanointiin ja sitten vedetään matto alta. Paitsi jos se oli käynyt pussailemassa äitiään. Silleen siveästi.

Mutta joo. Tunteisiin vetoava aloitus (kuten ehkä tuosta ylempää huomasi )! Ja kovin kovin KOVIN sellainen, mm, visuaalinen/mukaansatempaava/vahvoja-mielikuvia-herättävä-semmoinen-josta-näkee-kaiken-ja-ehkä-haistaakin-tapahtumapaikat/[insert tähän: hei, mikä se on se hieno sana joka tarkoittaa sitä että teksti on sellainen, mmm, vahvoja mielikuvia herättävä? että ikään kuin näkee kaiken ja vähän ehkä haistaakin tapahtumapaikat?].

Nuotio laulaa hiljaista elegiaansa

Mikä aloitus!! Ooh. Mä johonkin, niin, mullahan on ficci nimeltä Elegia, mä sitä nimetessäni tutustuin tohon sanaan ja jotenkin nyt pompahtaa mieleen sana "Hautalaulu". Mikä tuo uuden ulottuvuuden tähänki raapikseen Ja että se tunnistaa kuumat huulet! Viehkeää!

Kolmonen oli astetta hämärämpi. Kylmä ensinnäkin, varpaitani palelee edelleen, ja ajatuskin niin kylmästä että tikariniskuilta tuntuu. Miellyttävästi tuotu esille sydämessä kytevä jää, siis sanaparina kytevä ja jää. Muutenkin harrastat näitä sanoila leikittelyjä näppärästi ja ilahduttavasti!

Niin. Kuten tuossa sanoinkin, niin tässäkin on sitten liekehtivä kivimuuri <3 kun nää silleen heittää kivasti raiteilta ja pistää miettimään asioita eri tavalla. Ja muutenkin äh. Sanat. No, suudelma on sekä rutikuiva että kyynelistä märkä. Tähänkin tarvitaan se insertti, koska tunnen sen! Tää on vähän friikahtavaa kyllä O.O mut onhan tuo loppu sydäntä särkevä :F

OOOH! Now we're talking. Heh. No eikä. Mut olipas hottista! Mulla on selkeesti joku fiksaatio näihin "pusken seinää vasten ja otan mennen tullen palatessa" -skenaarioihin (ja köh <-- nsfw? öö ehkä k-11, johtaa tumbleriin!). Niin. Mutta lopusta sain kyllä vampyyrivivahteita

Hmm, toi savukeraapale oli tosi semmoinen, eh, kytevä (pun intended), sit sotaraapale oli tosi kiihkeä! Mut tää "vampyyriraapale" on kyl ehdottomasti qmiksein näistä. Toistaiseksi. Onhan tässä toki myös tuo pelkoitusteema läsnä, joka aina tuo oman mausteensa. Tai sitten se on tuo hengen salpautuminen, joka on terminä niin. Kovin. Voimakas <3

Aistisolmu! Ais-ti-sol-mu. Aistisolmu. Mmm. Tykkään! Ja aw. Tämä oli ihanaihanaihana <33333333 uskomattoman romanttinen ja semmoinen, nawww <3 eksoottisen ja tutun yhdistelmä, yhteensulautuma. Sanat!

No seiska on nyt sitten aivan yli ymmärryksen käyvä. En yritäkään sitä tulkata vaan keskityn nyt esim. jysähteleviin kyyneliin <3 ja prinsessareppuun <3 ja taivaanrantaan, joka on pilvistä pimeä <33

Oldies \o/ onpas rauhallinen raapale. Sellainen käyskentelevä. Tätäköhän Dumbledore tarkoitti Viisasten kivessä, kun sanoi, että kuolema on levolliselle mielelle vain seuraava suuri seikkailu. Tai "tuntuu saman tapaiselta kuin paneutuminen vuoteeseen hyvin pitkän päivän päätteeksi" <3

Ysi. On jännä. En tiedä onko tällä haettu sitä, mutta saan tästä hieman todellisuuspakoisia vivahteita. Ehkä siksi, koska koen molemmat osapuolet tässä nyt todellisuuspakoisiksi. Tykkäsin noista alun yksilöinneistä, etenkin hiestä litimäristä hiuksista <3 mulla saattaa olla jonkinlainen fiksaatio myös märkiin hiuksiin O.O Ja juurtuminen on kyllä eri kuin juuttuminen, vaikka vähän läheltä mukamas liippaavatkin

Ja sitten tämä kokoelman helmi eli kymppi! Minä haistelen tuolta merkkejä ja leimoja >: ) mutta ajanlaskumme ei täsmää xD No olipas raapale nyt vähän masentava, hmpf. Mut voimakas! Ja sellainen, hmm, ei alistuva vaan, öh, eikä tyytyvä vaan, mm, sanat! :F Sellainen että tietää että tilanne on tämä, hyväksyy sen, ei silleensäkään että tosiaankaan tyytyisi siihen. Ei väheksy tilannetta. Se vain on. Piste. Niin, semmoinen. Ja märät, raskaat suudelmat <3333 hekumallista!


Oikein mainio kokoelma! Suudelmia on mukava analysoida, niistä on erittäin mukava lukea ja oikein hurjan mukava niitä on saadakin! Ja antaa. Koska, are u ready for this? jos haluu saada on pakko antaa! : DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Aw. Ihana kokoelma, kiitos <3

[Ansa]

Rakastuin. Alusta asti tekstin hahmot ja tapahtumat tuntuivat niin vääriltä. Tai no ei vääriltä, vaan rikkinäiseltä. Intohimo ja seksi ja kaipuu toisen iholle ja omistukseen piilottaa alleen että ehkä ehjää ja oikeaa rakkautta ei koskaan ollutaan. Tai no mistä minä sen tietäisin. Tekstillisesti taas tarina on kielikuvineen täyttä taidetta ja sulavaa kaunista ihanaa, minkä vuoksi ehkä eniten rakastuin. Kiitos. <3

-Ansa