Nimi: Olen tässä, kun tarvitset
Kirjoittaja: Felia
Fandom: Supernatural
Paritus: Dean Winchester/Castiel
Ikäraja: S
Genre: AU, draama, lievä angst, hurt/comfort, (ehkä) romantiikka
Yhteenveto: Olen tässä aina, kun tarvitset minua.
Osat: 5 x raapale = kokoelma, jokaisessa 100 sanaa
Vastuuvapaus: En omista hahmoja enkä saa tästä myöskään rahallista korvausta. Kaikki on puhdasta mielikuvituksen tuotetta.
A/N: Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa suosikkisarjastani jotain, mutta en vain ole aiemmin uskaltanut. Nyt päätin sitten vihdoin kokeilla siipiäni tämänkin fandomin suhteen ja luonnollisesti rakas OTP:ni valikoitui paritukseksi. Nämä raapaleet voi kyllä lukea ihan bromancenakin, kun missään vaiheessa ei suoranaisesti kerrota Deanin ja Casin olevan pari. 
Vaikka fandom itsessään on jo todella haastava, niin päätin vielä antaa itselleni lisähaastetta ja rajoittaa kaikkien raapaleiden pituuden 100 sanaan, joten olen vähän epävarma, miten onnistuin näissä. Toivottavasti pidätte ja kommentit on aina tervetulleita.
// Ai niin, meinasi ihan unohtua, että inspiraation näihin olen ammentanut tästä ihanaisesta videosta.● ● ●
Olen tässä, kun tarvitset
Castielin katse on lukittunut Deaniin.
Metsästäjä istuu tietokoneen ääressä täysin uppoutuneena mahdollisen uuden tapauksen selvitystyöhön. Välillä tämä selailee pöydällä koneen vieressä lojuvia papereita ja ottaa silloin tällöin huikan olutpullostaan. Tämä ei ole sanonut hänelle sanaakaan vähään aikaan, mutta Castielilla ei ole mitään hiljaisuutta vastaan. Hän voi aistia toisesta huokuvan innostuksen ja toiveikkuuden siitä, että vihdoin olisi löytynyt jotain hyödyllistä.
Aika kuluu ja kuluu.
Mutta mitään ei löydy.
Lopulta Dean huitaisee turhautuneena lattialle ison pinkan papereita, juo viimeisetkin pisarat oluestaan ja kääntää katseensa häneen eikä Castiel tarvitse sanoja tietääkseen, miltä tästä tuntuu. Vihreiden silmien viesti on selvä.
Emme saa luovuttaa vielä.X X X
Castiel lähestyy Deania varovaisin askelin. Tämä seisoo selin häneen, hartiat lysyssä ja toinen käsi pitelee kiinni enkeliterästä toisen ollessa puristuneena nyrkkiin. Hän näkee vilauksen demonista, joka lojuu kuolleena lattialla tämän edessä.
”Dean”, hän sanoo hiljaa, laskee kätensä varovasti metsästäjän olalle. Hitaasti tämä kääntyy hänen puoleensa – kasvot ovat tuoreiden mustelmien, haavojen ja veren peitossa, katse on syvästi pahoitteleva, lähes sydäntäsärkevä.
”Olen pahoillani, mutta en vain pystynyt siihen”, Dean sanoo rikkinäisellä äänellä. Castiel vie kätensä tämän pään molemmin puolin ja katsoo vakaasti tämän kiiltäviin silmiin. Hetken he käyvät sanatonta keskustelua hiljaisuuden ympäröimänä.
Dean huokaa syvään ja enkeliterä kolahtaa lattialle.
”Kaikki on hyvin.”
X X X
”Ei, Sammy!!!” Deanin epätoivoinen huuto saa Castielin välittömästi jaloilleen. Hän kiirehtii metsästäjän huoneeseen, sytyttää valot todistaakseen tämän levotonta liikehdintää sängyllä. Hän astelee sängyn vierelle, laskee kätensä Deanin olkapäille, ravistaa tätä varovasti.
”Dean, herää. Se on vain painajainen”, hän sanoo, mutta toinen jatkaa vääntelehtimistään. Hänen on pakko ravistella tätä voimakkaammin, korotettava ääntään, mikä lopulta tehoaa ja Dean ponkaisee säikähtäneenä istualleen, tarttuu lujasti kiinni hänen käsivarsiinsa.
”Sammy”, metsästäjä kuiskaa kohdistaessaan surkean katseensa Castieliin. Hän vie kätensä toisen poskelle, pyyhkäisee hellästi ihoa peukalollaan.
”Sam on kunnossa, se oli vain painajainen.”
Dean rentoutuu, hellittää otettaan hieman ja tilanne rauhoittuu tämän nojautuessa tiiviimmin Castielin kosketukseen.
X X X
Kyyneleet valuvat pitkin Deanin poskia ja tämä pudistaa päätään kääntäessään katseensa pois. Castiel siirtää katseensa Samiin, joka näyttää olevan kahden vaiheilla siitä, mitä tämän pitäisi tehdä. Heidän katseensa kohtaavat hetkeksi ja Castiel nyökkää oven suuntaan. Sam epäröi hieman, mutta ottaa vihjeen ja poistuu huoneesta.
Castiel ottaa askeleen lähemmäs Deania, mutta ei tohdi koskettaa tätä vielä.
”Dean”, hän sanoo hiljaa, pyytäen. Metsästäjä kääntää kirkkaiden kyynelten raidoittamat kasvonsa häneen ja tämän silmistä heijastuva tuska saa jotain muljahtamaan epämiellyttävästi Castielin sisällä. Varovasti hän ojentaa kätensä pyyhkiäkseen kyyneleet pois tämän kasvoilta.
”Cas...” Dean kuiskaa ääni väristen ja Castiel ymmärtää pyynnön.
”En aio jättää sinua.”
X X X
Castiel hipaisee Deanin kättä, ja tämä liikahtaa, räpyttelee hitaasti silmänsä auki. Metsästäjän katse kirkastuu ja huulille kohoaa pieni hymy, johon Castiel ei voi olla vastaamatta. Ulkona pauhaa myrsky, mutta se tuntuu hyvin kaukaiselta, kun hän uppoutuu toisen vihreiden silmien syvyyksiin.
Deanin käsi löytää hänen kätensä, joka lepää sängyllä – kosketus on kokeileva ja tämä tarkkailee, odottaa hänen reaktiotaan. Castiel kääntää kätensä ja se rohkaisee metsästäjää tarttumaan siihen, puristamaan sitä silmät kiitollisuutta hehkuen.
Sanoja ei tarvita – eivät he koskaan tarvitse. Heidän siteensä on niin syvä ja vahva, että yksikin katse riittää kertomaan kaiken tarpeellisen.
Nyt.
Ikuisesti.
Olen tässä aina, kun tarvitset minua.
