Oravuokot, S, Severus/Luna, raapalesarja 4/4

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: vähän fluffy ja romance, osin draama
Paritus: Severus/Luna
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Lunan ja Severuksen kohtaamisia ja Severuksen aatoksia niistä.

A/N: Tää menee Artelle, joka heitti mulle idean, että kirjoita Luna/Severusta <3 Idea lähti tosiaan tästä kuvasta, ja no, niin. Ei kai tässä muuta voi sanoa. Vika raapale osallistuu myös Spurttiraapaleeseen sanalla viimeinen.

Rare10 - koska rare on rakkaus #2
Aakkoshaaste III
Vuosi raapalehtien V
Spurttiraapale IV (Kierros 1, sana 1. viimeinen)

Oravuokot

1

“Neiti Lovekiva, mitä sinä mahdat kuvitella tekeväsi?” Tylypahkan liemimestari tiedustelee viisitoistavuotiaalta nuorelta, joka näyttää tekevän kaikkea muuta kuin sitä, mitä kyseisellä tunnilla pitäisi tehdä. Hänen liemiainespullossaan ei suinkaan ole hopeanhohtoista nestettä, jota siinä on aivan varmasti ollut vielä hetki sitten, vaan sen sijaan siinä komeilee nyt yksi oravuokoista, joiden terälehdet oli tarkoitus murskata kurjankuolujuomaan. Myös muut pöydällään olevat pullot Luna on täyttänyt puolilleen vedellä ja tiputellut niihin aineksina käytettäviä oravuokkoja.

“Tämän taikajuoman energia on paha, joten päätin olla tekemättä sitä”, Luna vastaa ja poimii yhden vuokoista sormiinsa ja nuuhkaisee sitä.

“Sinä… mitä?” Professori Kalkaros kysyy hämmentyneenä.

“Niin, sillä on paha energia. Mutta sen sijaan tämä kukka sopisi oikein hyvin hiuksiisi”, Luna vastaa hymyillen ja ojentaa kukkaa professori Kalkarokselle, joka ei saa sanaakaan suustaan. “Se karkoittaa rikkokirejä, tiesitkö, että ne eivät pidä oravuokkojen hajusta?” Luna kertoo.

Ennen kuin tyttö ehtii selittää enempää rikkokireistä tai pahoista energioista, Kalkaros haihtuu hiljaa pois paikalta.

2

Kun Luna leikkaa hiirilehden juuret kuutioiksi uhmaten Kalkaroksen ohjeistusta leikata ne suikaleiksi, tulee liemimestarille mieleen hänen omat kouluaikansa. Eihän hänkään ikinä tehnyt niin kuin ohjeissa sanotaan, jos koki toisen tavan jollain tapaa paremmaksi.

Niinpä Lunan pilkkoessa kirukoin siipiä terävällä veitsellä ohjeistetun tylpän sijaan (nesteet siivistä irtoavat paremmin tylpällä veitsellä pilkottaessa), Kalkaros kävelee vienosti hymyillen vain ohitse, antaa tytön kokea itse parhaimman tavan keittää taikalientään. Hän kuitenkin pyyhkii hymyn naamaltaan heti kääntyessään takaisin luokkaa kohden - eihän hän ole hymyillyt oikeasti vuosiin, eikä hän tiedä, miten tämä nuori tyttö sai hänet tekemään niin.

“Kaksikymmentä minuuttia”, hän toteaa ja paneutuu tarkastamaan luokan ainevastauksia.

3

“Ole hyvä, Kalkaros”, Luna sanoo laskiessaan pullon kirkkaankeltaista nestettä liemimestarin työpöydälle palattuaan lomalta.

“Professori Kalkaros”, mies korjaa ja nostaa pullon silmiensä tasalle. “Mitä tämä on?” hän kysyy kiinnostuneena, vaikka koettaakin yhä säilyttää hillityn olemuksensa. Luna hymyilee, sillä hän tietää, ettei Kalkaros voi vastustaa taikajuoman herättämää uteliaisuutta.

“Se lievittää stressiä. Tein sitä isälleni joululomalla, ja ajattelin tuoda teillekin, professori”, Luna vastaa ja laskee kaunokirjoituksella täytetyn pergamentinpalan Kalkaroksen pöydälle. “Tässä, voit tehdä sitä itsekin. Sekoita sitä iltajuomaasi kolme tippaa iltaisin, niin viikon päästä olet kuin uusi ihminen”, Luna kertoo. Tahtomattaankin Kalkaros nyökkää.

“Menes nyt siitä”, hän toteaa. Miten Luna tiesi hänen iltajuomastaan?

4 viimeinen

Viimeisenä iltana ennen kesälomaa Kalkaros pysäyttää Lunan ennen kuin tyttö ehtii poistua liemiluokasta. Hänen kätensä koskettaa hentoa olkapäätä ja heti, kun tyttö kääntyy, hän vetää sen vaistomaisesti pois, jottei kosketa liian pitkään.

“Kiitos”, mies toteaa hiljaa, kääntyy sitten, odottamatta Lunan vastausta. Ei hän edes muista, milloin on viimeksi kiittänyt jotakuta. Mutta jokin siinä tytössä sai hänet muistamaan nuoremman, elämäniloisemman itsensä, sen, joka hän joskus vuosia sitten oli.

Painaessaan työhuoneensa ovea kiinni, hän kuulee hennon kuiskauksen kiirivän luokseen.

“Ei kestä, Severus.”

Ehkä se on pelkkä tuulenpuuskan henkäys, ehkä Luna on jo lähtenyt luokasta. Mutta sillä on selvät sanat, selvä viesti Severukselle.

[Kaarne]

Olipa jännittävä paritus! En osaa oikein sanoa, että mitä ajattelen Severus/Lunasta, mutta ainakin se oli jotakin sellaista, mihin en ole aiemmin kovin usein törmännyt. Olen tainnut muutaman ficin lukea tällä parituksella, mutta suomeksi en yhtäkään.

Pidin siitä, että itse paritus - jos sellainen tähän on luettava - pidettiin tosi kevyellä ja tulkinnanvaraisella tasolla. Vaikka Luna onkin tietyllä tapaa "iätön" hahmo, minun olisi ollut vaikeaa nähdä Severusta suoraan lähestymässä tai Lunaa tekemässä mitään avoimen romanttista aloitetta. Tuo taikajuoma, Lunan oma tyyli ja Severuksen pehmeneminen riittivät oikein hyvin ja hahmojen välinen kemia pelasi kivasti.

Haluaisin kirjoittaa vielä jotain fiksua ja järkevää, mutta takki on oikeasti työharjoittelun jäljiltä aivan tyhjä, joten tyydyn kiittämään tästä ficistä. Sitä oli ilo lukea.

[Arte]

Aww ♥ Olipa se! Söpöä! Luna on aina söpö, mutta kuinka hauskaa, että Severuksestakin sai sellaisen. Tykään tosi paljon siitä, miten olet tuonut nämä kaksi lähemmäs toisia. Todellakin, Luna voisi olla sellainen, joka sooloilee taikajuomatunneilla mitä sattuu ihan fiiliksen mukaan, ja minusta on uskottavaa, että aina muuten niin jäykkä Severus heltyy hänelle, koska muistaa itse, millainen oli kouluaikoinaan. Tässä kohtaa voisi jopa ajatella, että Severus toimii kuten opettajan kuuluu toimia! Kuinka suloista.

Teksti töksähti siinä vaiheessa, kun Luna kutsui Severusta Kalkarokseksi. Jotenkin en kynene ajattelemaan, että hän sanoisi mitään muuta kuin "professori". Mutta muuten tykkäsin!

Hänen kätensä koskettaa hentoa olkapäätä ja heti, kun tyttö kääntyy, hän vetää sen vaistomaisesti pois, jottei kosketa liian pitkään.

Tämä oli jotenkin niin ah. Voi niitä piiloteltuja tunteita!

Tykkäsin, ihana ihana Lau kun kirjoitit tämän ♥

[Isfet]

Awws. Ihana ficci <3

Niinpä Lunan pilkkoessa kirukoin siipiä terävällä veitsellä ohjeistetun tylpän sijaan (nesteet siivistä irtoavat paremmin tylpällä veitsellä pilkottaessa), Kalkaros kävelee vienosti hymyillen vain ohitse, antaa tytön kokea itse parhaimman tavan keittää taikalientään. Hän kuitenkin pyyhkii hymyn naamaltaan heti kääntyessään takaisin luokkaa kohden - eihän hän ole hymyillyt oikeasti vuosiin, eikä hän tiedä, miten tämä nuori tyttö sai hänet tekemään niin.

Tämä oli ihana, vaikka lainauksesta tulikin tarpeettoman pitkä. Tuo samaistuminen, ja tuo hymy! Lunan lämpimyys sulattaa jäisenkin sydämen. Severus ja Luna ovat molemmat kiinnostavia hahmoja, sait parituksestakin kiinnostavan ja aidontuntuisen. Myös minulla Kalkaros hieman töksähti, mutta lopussa sanottu Severus ei niinkään. Kummaa...

(Btw. kuva oli tosi suloinen, ja välitit sen tunnelman hienosti tekstiin)

[Ansa]

Aaw! Tämä on ihana hyvän mielen raapalesarja! <3 Paritus on imo meh, mutta tässä erittäin toimiva ja (!) söpö. :3 Tulee koko ajan vain mieleen yksi piristävä tumblr-postaus, missä muistutettiin että Luna on ollut Severuksen oppilas liemitunneilla, ja millaista se on luultavasti ollut. Tuo eka raapale toi sen postauksen mieleen enkä voinut olla virnistelemättä typerästi. :,D Onnistunut kokonaisuus. Ihanaa ettei tästä tullut mitään rakkausdraamaa, koska en näe Severusta pedofiilina enkä muutenkaan osaa oikein ajatella miten parituksesta saisi syvemmällä tasolla toimivan.

Kiitos. 

-Ansa

[nauha]

Raapaleet ja rareparit aina houkuttelee mua, eikä mikään varmaan olis voinut sopia tällaiseen kesäiltaan paremmin kuin Hunajaherttuasta versoavat Oravuokot. Tykkäsin nimestä paljon! Erilaiset kukat ja kasvit aina jostain syystä kiinnostaa

Oon Nevillan ja muiden kanssa samaa mieltä siitä, että parituksen keveys ja platonisuus sopi tähän kauniisti. Lunan ja Severuksen parittaminen kovemmalla ikärajalla ja eri genressä (koulun ulkopuolella ja jälkeen) ei ehkä olisi täysin poissuljettu omalta lukulistaltani taitavan kirjoittajan ja kiinnostavan asetelman kera, mutta tällaisenaan se oli helpommin tartuttavissa ja jotenkin soma. Romanttinen jännite näiden kahden välille ei kenties ole kaikkein helpoimmin kuviteltavissa, mutta tällaisena lempeänä hipaisuna ja pikemminkin yllättävän yhteisymmärryksen tasolle jäävänä toimiva. On helppo uskoa, että Lunan kaltaisella haaveilijalla olisi vuosien ja kenties itseensä pettymisen katkeroittamalle Kalkarokselle jotain opetettavaa — toiseen suuntaan en osaa suhteen tai ystävyyden antoisuutta juurikaan arvioida, Luna kun on tässä vielä niin nuori. Viisitoistahan on aivan lapsi vielä, vaikka Lunassa tiettyä ajattomuutta ja iättömyyttä onkin.

Raapalesarjana tää oli mukavan lempeä, osat vaikutti kokonaisilta muttei kuitenkaan mitenkään viimeiseen hengenvetoon hiotuilta, oli ikään kuin jätetty jonkinlaista ilmavuutta. Aiempien kommentoijien tapaan munkin silmään vähän pisti tuo professori-etuliitteen puuttuminen, joskaan lopussa etunimellä kutsuminen ei sitten vaikuttanutkaan niin hahmoon sopimattomalta. Ehkä pelkkä Kalkaros särähtää koska siinä on tietynlaista uhmakkuutta, vääränlaista siihen nähden millaiseksi Lunan itse luen. Pikkujuttuja kuitenkin, ja muuten pidin Lunasta tässä kovasti! Liemien vieminen ja lempeä omapäisyys istui hyvin hahmoon. Severuskin oli sillä tavalla oma itsensä, että voisin kuvitella jotain tällaista sieltä kuoren alta löytyvän kun vähän kurkistelee, loppua kohden pidin hahmosta enemmän.

En tiedä onko aivan täysin aiheetonta että mua vähän häiritsi se miten ensimmäinen raapale niin suoraan toisti inspiraatiokuvan tarinaa ja dialogia. Ymmärrän että idea tekstille oli siitä lähtöisin, mutta tavallaan toisen ihmisen (oletan että kuva ja sen yhteydessä ollut teksti ei ollut sun käsialaa) luomuksen saattaminen vain eri muotoon menee jossain harmaan alueen rajoilla. Itse en oikein fiilistele sitäkään jos ficeissä vaikkapa toistetaan kirjoista tuttuja kohtauksia vain hieman muokattuina ja näin viedään tarinaa uuteen suuntaan, se vaan tuntuu vähän väärältä. Mut muuten pidin kyllä tästä kovasti, oli sellaista sopivan kevyttä ja raapaleista luettavaa tähän päivään, kiitos siitä!

[Sokerisiipi]

Taisinkin jo sanoa sinulle, että luin ja yllätyin positiivisesti, miten söpö tämä olikaan! Komppaan edellisiä siinä, että tämä hienovaraisuus ja hahmojen välisen suhteen tulkinnanvaraisuus oli juuri oikeanlainen näkökulma tähän. En oikeastaan nähnyt tätä parituksena vaan hetkenä Severuksen elämässä, kun hän yllättäen samaistuu jonkun muun kuin oman tupansa oppilaaseen eikä ole ihan täysi kusipää opettajana :'D

Taikajuomien läsnäolo tekivät tilanteista juurikin uskottavia, koska vaikka Kalkaros on opettajana pahimmasta päästä, hänellä on kuitenkin aito kiinnostus/intohimo taikajuomiin ja juuri sitä kautta hänen huomionsa voi kiinnittää. Odotin kuitenkin enemmän sellaista hyisyyttä ja ivaa, mikä on hänelle tyypillistä muidenkin kuin rohkelikkojen kanssa. Toisaalta, ehkä Kalkaros sietää korpinkynsiä eniten luihuisten jälkeen, koska kunnianhimo/älykkyys/tiedonjano on hänelle itselleen niin tyypillisiä piirteitä. Yksi piikikäs kommentti olisi silti ollut mieleen, koska se vain on niin Kalkarosmaista.

Niinpä Lunan pilkkoessa kirukoin siipiä terävällä veitsellä ohjeistetun tylpän sijaan (nesteet siivistä irtoavat paremmin tylpällä veitsellä pilkottaessa), Kalkaros kävelee vienosti hymyillen vain ohitse, antaa tytön kokea itse parhaimman tavan keittää taikalientään.

Tämä oli varmaan Kalkaroksen uran tähtihetki, koska juuri noinhan hänen pitäisi suhtautua oppilaisiinsa, rohkaisevasti ja uteliaisuudella, mutta ilmeisesti kyseessä oli jokin mielenhäiriö. Kuten se hymykin varmasti oli

Viimeinen raapale ei rehellisesti sanottuna istunut Kalkarokseen enää ollenkaan. Ensinnäkään en millään osaa kuvitella, että Kalkaros olisi koskaan ollut elämäniloinen vaan aina jotenkin ahdistunut ja pakkomielteinen milloin mistäkin (Lily, taikajuomat, pimeä taikuus, kuolonsyöjiin liittyminen.) Ja koska hän on, mitä on, en kykene edes kuvittelemaan, että Kalkaros todella kiittäisi Lunaa tuolla tavoin suoraan. Minusta sopivampaa olisi ollut kohtaus, jossa Kalkaros on yksin ja vain miettii Lunaa, ehkä hivenen myöntäen jotain, mitä ei kuvittelisi myöntävänsä. Tai että Luna on hyvästellyt hänet etunimeä käyttäen ja Kalkaros pohdiskelee, että mitä täällä tapahtuu. Oma tulkintani Kalkaroksesta nuorten tyttöjen kanssa toimivana välttäisi henkeen ja vereen suoraa kontaktia. Siinähän se hahmon mystisyys onkin, kun Kalkaroksesta ei saa selvää, että onko se hyvä vai paha vai mitä.

Luna oli tismalleen oma, utuinen ja ihastuttava itsensä, vaikkakin ajattelen hänen vain tahtoneen olla ystävällinen ja kiinnostuneen Kalkaroksesta juurikin ihmisenä kuin minään muuna. Tämä ficci oli kyllä erityisen sympaattinen ja uskottavakin. Ihania yksityiskohtia oli nuo taikajuomien ainesosat ja juomien nimet ♥ Kiitän tästä!

[Odo]

Hey, nyt olen viimein kommentoimassa tätä. Minuakin kutkutteli tuosta inspiskuvasta kirjoittaminen jossain vaiheessa, mutta en saanut koskaan mitään aikaiseksi joten tosi jees, että kirjoitit! Luna/Severus on tosiaan rarea, ja rare on aina kivaa. Joskin hieman jänskättää aina oppilas/Severus paritukset, siksi pidinkin siitä, että tämän pystyi lukemaan myös sellaisena jonkunasteisena ystävyytenä kenties? Tai kiintymyksenä, eikä kismailtu tai hypätty punkan puolelle. :>

Hänen liemiainespullossaan ei suinkaan ole hopeanhohtoista nestettä, jota siinä on aivan varmasti ollut vielä hetki sitten, vaan sen sijaan siinä komeilee nyt yksi oravuokoista, joiden terälehdet oli tarkoitus murskata kurjankuolujuomaan.

Heti ensialkuun pidin yksityiskohdasta, että Lunan taikajuoma oli alunperin ollut oikeanlainen, koska Luna on kuitenkin fiksu ja varmasti häneltä luonnistuu taikajuomienkin tekeminen. Silti hänellä on omat pienet ideansa, jotka vaativat päästä toteutettaviksi.

Sitten on kehuttava myös noita nimiä, joita olet lisännyt ficciin. Oon aina ihan fiiliksissä, kun esille tulee liemiaineksia, taikaolentoja, loitsuja, jne., joita ei ole kirjoissa vaan ne on keksitty itse. Ja nämä oli todella kiehtovia ja oravuokot kuulostavat tosi kivoilta, kuten nuo muutkin. Tai ainakin oletan, että kaikki oli itse keksittyjä, kun en tuollaisia muista/tiedä. Otsikkonakin Oravuokot toimi todella hyvin.

Tämä oli ihanan lunamainen, jossa ei kuitenkaan unohdettu Severusta, joka oli vahvasti esillä ja muistelemassa omaa menneisyyttään ja lopulta muistaa taas itsensä nuorempana paremmin. Luna varmasti herättää uteliaisuutta, kun hän tekee yhtä ja toista, ja tietää. Lopun iltajuoma kohtaus oli todella hieno yksityiskohta nimittäin ja se, että Luna on pistänyt merkille Severuksen stressin, vaikka muilla ei varmasti käy mielessäkään. Ne vain ajattelevat, että Severus on ilkeä ja vaativa.

Oikein mainio ficci ja sujuvaa luettavaa. Kuten sanoin parituksena en silleen osannut ajatella tätä, joten oon iloinen, että tässä oli tulkinnan vapautta halusiko parituksen vai ei, koska sen pystyi niinkin ajattelemaan halutessaan.

Kiitos tästä. <3

[Tikkis]

Avasin vähän skeptisesti, mutta kuitenkin suurella mielenkiinnolla tän ficin. Parituksessa oli jotain niin kummallista, etten vaan voinut sivuuttaa tätä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jo sana Oravuokot otsikossa oli kiehtova. Siitä ei oikeastaan voinut päätellä juuri mitään, millaiseksi ficci muodostuu ja miten oravuokot oikeastaan linkittyvät tarinaan. Sanoisin siis, että otsikko ja paritus yhdessä ovat todella hyvä koukku.

Mua jäi vähän harmittamaan, että linkkaamasi kuva ei enää toiminut. Toisaalta se voi olla hyväkin, etten saanut mitään ennakkofiilistä tekstiin vaan lähdin kylmiltäni lukemaan. Pidin todella asetelmasta, jossa Luna/Severus on hyvin tulkinnanvarainen. Molemmista hahmoista välittyi tietynlainen välittämisen meininki, mutta siinä mentiin sellaisessa rajapinnassa, että syitä taustalla ei oikein tiedä. Se jättää hyvin tilaa omille mielikuville ja ajatuksille.

Ensimmäinen raapale oli kenties lempparini. Siitä välittyy sellainen lunamaisuus, jollaisesta olen aina pitänyt kirjoissakin. Jotenkin tämä lause:

Mutta sen sijaan tämä kukka sopisi oikein hyvin hiuksiisi

on niin äärimmäisen kutkuttava. Sisäinen hihittelijäni heräsi henkiin. Lunan parhaita puolia on just se, miten se keskittyy asioihin, joita muut ei tule edes ajatelleeksi. Ihan oikeasti, kukaan muu kirjan hahmoista ei varmasti tulisi edes ajatelleeksi moista, mutta Lunan suusta tämä kommentti ei ole ollenkaan outo

Tekstissä kokonaisuudessaan leikiteltiin aika tasapainoisesti Lunan ja Severuksen hahmoilla. Päällimmäisenä kuitenkin jäi Lunan ominaismaisuus. Tämä johtunee joko siitä, että Luna kuvattiin nimenomaan sellaisena, mikä mielikuva mulla siitä on. Ehkä myös siksi, että Luna on yks kiehtovimmista hahmoista. Mutta toisaalta, tässä vähän romutettiin mun mielikuvaa Severuksesta. Olit hyvin kuvaillut syitä sen ajatusten ja käyttäytymisen taustalla, joten ehkä kyse on enemmänkin omasta takertumisestani siihen tiettyyn mielikuvaan hänestä.

Kumma kyllä, tekstiä lukiessa mua ei ihmetyttänyt Kalkaroksen puhuttelu pelkällä Kalkaros nimellä. Sitten joku mainitsi asiasta kommenteissa, ja luin uudelleen. Sitten se särähti vähän mullakin. Aika pikkuseikka, joka ei häirinnyt lukukokemusta (ainakaan sillä ekalla kerralla  )

Kokonaisuudessaan älytön hyvänmielen pätkä. Täytynee useamminkin yllättää itsensä lukemalla vähän erikoisin parituksin. Tämä ainakin oli sellainen ficci, joka nimenomaan rohkaisee moiseen. Kiitos tästä!

[Vuorna]

Iltaa! Kulmat kieltämättä kohosivat silleen pikkuisen, kun tämän parituksen näin, mutta sitten totesin että pakkohan tämä on lukea. Enpä ole aiemmin tainnut tähän paritukseen törmätä, joten mielenkiintoa lukemiseen kyllä löytyi. Ajatuksena Severus/Luna tuntuu jopa hiukan absurdilta, mutta oon vähän semmoista tyyppiä, että mulle saisi varmaan minkä tahansa parituksen myytyä, kunhan teksti on hyvää ja loogista – ja ilokseni huomasin, että juuri sellaista tää teksti oli!

Tällä tekstillä on kaunis nimi, ja ilahduin heti alkuun siitä, miten se näkyi tuossa ekassa raapaleessa. Kyseisessä raapaleessa olin myös aivan ihastunut siihen, millaisena Lunaa kuvailit. Lunasta liemitunneilla ei ole juurikaan materiaalia, ja kuvauksesi siitä oli jotenkin ihastuttavan aitoa Lunaa! Severuksen hämmennys Lunan omalaatuisuuden edessä oli sympaattista, kuten oli myös kakkosraapaleessa liemimestarin kasvoille ilmestynyt vieno hymy. Just tuommoisen liemi-innovaation voisi kuvitellakin jollain tavalla ilahduttavan Severusta, ja sen myötä olikin varsin loogista, että kolmannessa raapaleessa Severuksen mielenkiinto heräsi myös nimenomaan liemien perusteella. Hienoa Lunalle ominaista oivaltamiskykyä tuon liemen kiikuttaminen Severukselle!

Oikeastaan tuo kevyt paritusaspekti tuli mukaan vasta tuossa neljännessä raapaleessa, mikä sopi minusta niin tähän tekstiin kuin tähän paritukseenkin.  Severus oli jotenkin kivan herkkä ja tavallaan ehkä jopa haavoittuvan oloinen, ja tässä se toimi erinomaisesti. Sen tyyppinen lähestymistapa sai tähän aikaan oikein hienon tunnelman, tavallaan kevyen mutta lähempää tarkasteltuna mukana oli kyllä syvyyttäkin. Hienovarainen on ehkäpä oikea sana kuvaamaan tätä tekstiä, ja pidin tästä kyllä kovasti! Parituskin tuntui yllättävän luontevalta, kiitos kauniin kirjoitustapasi ja onnistuneen lähestymistavan.

Tätä oli ilo lukea, ainakin joitain ennakkoluuloja tätä paritusta kohtaan on nyt saatu hälvennettyä. Kiitos tämän kirjoittamisesta!

[Fiorella]

Severus/Luna on jotenkin kiehtova rarepari, joten kiinnostuin kun tämän huomasin. Olen joskus itsekin kirjoittanut, mutta sitä en sitten koskaan julkaissut vaan taisin deletoida, kun meni liian synkänsävyiseksi.

Sen sijaan sinun ficcisi on oikein onnistunut. Tämä paritus toimii minusta parhaiten, kun se on tällä tasolla, ei fyysinen.

“Tämän taikajuoman energia on paha, joten päätin olla tekemättä sitä”, Luna vastaa ja poimii yhden vuokoista sormiinsa ja nuuhkaisee sitä.

Tykkään Lunasta. Voin niin kuvitella tämän tilanteen mielessäni ja samaistua Lunaan tässä asiassa. Reaktioni oli suurinpiirtein samanlainen, kun kahdeksannella luokalla olisi pitänyt pilkkoa hiiri palasiksi, vaikka muuten olin oikein kuuliainen ja hyvä oppilas.

Toinen osa hymyilytti - Severus ymmärtää Lunaa ihanasti, vaikka ei muka ole sitä huomaavinaan sen enempää kuin hymyäänkään.

Lunakin ymmärtää Severusta. Kaksi muiden syrjimää sivustaseuraajaa osaa tunnistaa toisen tarpeet ja auttaa niiden kanssa, milloin vain siihen on sopiva tunnelma. Ja tässähän on. On herttaista, miten Luna tahtoo lievittää miehen stressiä ja tehdä hänelle paremman olon. Ja vaikka Severus hoksaa, ettei ole tullut kovin usein ketään kiitetyksi, niin kyllä hän senkin taidon vielä muistaa. Kuinkahan hän mahtaa yllättää Lunan jatkossa, täytyyhän hyvä teko hyvittää.