Animorphs: Pahanilmanlintu, K-11

[pistoolisankari]

Pahanilmanlintu
Fandom: Animorphs
Genre: Öö, angst?
Kirjoittaja: pistoolisankari
Paritus: - (tekstissä mainitaan tosin muutama)
Ikäraja: K-11
Kuvaus: Jake miettii (ja vihaa) jo mennyttä sotaa ja haukkuu kaverinsa . Osallistuu haasteeseen Teelusikan Tunneskaala (omavalintaisella tunteella katkeruus). Ai niin, tämä(kin) muuten spoilaa viimeisten kirjojen tapahtumia. Sodan jälkeiseen aikaan sijoittuu. Tää ei kyl sinänsä ihan istu kirjacanoniin, että melkein vois todeta että tää on vähä AU.

Vastuunvapaus: Teksti kuuluu minulle, hahmot ja alkuperäinen tarina aivan muille tahoille, enkä saa tästä rahaa tai mitään muutakaan.

A/N: En tiiä oikeen mitä tästä pitäis ajatella. Ehkä pitäydyn semmoisessa semipehmoisessa sössötyksessä.

Pahanilmanlintu
Aamuilma oli kirpeää, ja tuuli iski vesisadetta kasvoille hieman liian kärkkäästi. Hänen kätensä tärisivät, kun hän kaivoi tupakat taskustaan. Onnistui hän kuitenkin yhden sätkän sytyttämään, sateesta ja vapinasta huolimatta.
Jake Berenson imi savua keuhkoihinsa ja katseli harmaata taivasta.

Ajatteli sotaa, kuten aina sellaisina aamuina. Ajatteli Cassieta, joka varmaan aloitteli hiljakseen uutta elämää sen Ronnyn, vai mikä se nyt oli, kanssa. Ajatteli Marcoa ja Axia, jotka luultavasti tappelivat tälläkin hetkellä joko kaukosäätimestä tai nukkumatilasta. Ajatteli Rachelia, jota ei enää ollut.

Ajatteli niin hartaasti, ettei edes huomannut läpimärkää punapyrstöhiirihaukkaa, joka laskeutui parvekkeen kaiteelle.
<Jake>, Tobias sanoi ja sai Jaken tiputtamaan hätkähtäen tupakkansa ja kiroamaan.
<Taasko sinä ajattelet sotaa?> Tobias kysyi.
’’Minä ajattelen tätä päivää’’, Jake totesi aavistuksen verran katkerasti.
<Arvatenkin myös sotaa>, Tobias lisäsi ja suki siipisulkiaan.
’’Miten vitussa minun edes pitäisi ajatella tätä päivää ilman sotaa, sano se!’’ Jake sanoi terävämmin kuin oli edes aikonut. Tobias säpsähti.
<Rauhoitu>, hän pyysi.
’’Enkä vittu rauhoitu. Sinä tulet tänne kuukausien hiljaisuuden jälkeen, vittu kuukausia sen jälkeen, kun pelastimme sinun saatanan shormisi, ja muistuttelet minua sodasta, vitun sodasta! Minä muistan kyllä, minä olin meidän johtajamme, joko sinä saatanan linnunaivo unohdit sen’’ Jake sanoi samettisen pehmeällä äänellä, hymyillen niin teennäisesti kuin osasi.

Tobias ei vastannut heti.
<Voin minä lähteäkin>, hän sanoi hitaasti hetken kuluttua. Jake hieraisi silmiään ja talloi vielä pienesti savuavan tupakanlopun kengänkärjellään. Tobias avasi siipensä ja katosi nopeasti sateiseen sumuun.

Jake kaivoi taskustaan uuden tupakan ja sytytti sen yhä tärisevin käsin.

[Kaatosade]

Tämä oli jännä näkökulma Jakeen, mutta se, että joutuu nuorena taistelemaan avaruusolioita vastaan ja kokemaan ties mitä on kyllä sellainen kokemus, että voisi varmasti katkeroittaa ihmisen. Ja paluu normaaliin voisi olla hyvinkin vaikeaa sen jälkeen.

’’Miten vitussa minun edes pitäisi ajatella tätä päivää ilman sotaa, sano se!’’

Tämä, ei kai siitä menneisyydestä niin vaan eroon pääse, se vaan on.

Tobias oli tässä ihana ja pidin siitä ratkaisusta, että hän tosiaan häippää - ehkä moinen sytyttää Jakelle jotain valoja päälle...

Tunnelmaltaan tämä oli sateineen kivan ankea ja tykkäsin otsikosta kovasti. Kiitoksia tästä. <3

[Kaarne]

Olipa hauskaa lukea Finissä Animorphsia, kiitos tästä! ♥ Vaikka mulle Remnants olikin se "läheisempi" sarja, tykkäsin myös Animorphsista kovasti, ja oli hauskaa tervehtiä vanhoja tuttuja hahmoja näin ficin kautta.

Tykkäsin tämän kompaktiudesta: yksittäinen kohtaus, aika selkeä tunnetila ja tunnelma. Lukija pääsee piipahtamaan siinä synkemmässä puolessa, näkemään Jaken katkeroitumisen ja raskaat tunteet ja kuitenkin loppu jää avoimeksi, joten sitä voi sitten täydennellä itse. Tämä oli juuri sopiva ficlet tähän iltaan. Ja muutenkin oli mukavaa lukea tällaista parituksetonta, vaikka sinulla kai oma selkeä OTP:si tästä fandomista olikin.

Kiitos, yritän eksyä lukemaan jatkossakin Animorphs-ficcejäsi ja jättää myös kommentteja.