Ficin nimi Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudestaKirjoittaja LyraIkäraja SVaroitukset -A/N Tämä on jatkoa tekstilleni Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa, S. Rakastuin ideaan kovasti, kun kirjotin ja voin jopa paljastaa, että näiden henkilöiden tarina tulee jatkumaan vielä kolmanteen osaan. Tämä teksti käsittää yhdeksän raapaletta, jotka ovat kaikki jo kokonaisuudessaan tässä. Kokeilen tässä tekstissä kuitenkin jättää kursivoimatta 'ylimääräisiä' se sanoja. Huomiokaa siis kenestä puhutaan. 
Pidemmittä puheitta
// tarina jatkuu.
3. osa: Jälkeen maailmanlopun ei luoteta keneenkään, K-11Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudesta, S1. tyttöMä olin elossa. Siitä mä olin varma. Hiekkamyrksy oli tullut, ollut ja mennyt. Mä olin elossa. Tärkeimmät asiat oli selvitetty. Mun käsi oli painunut jonkun alle, enkä tuntenut sitä kunnolla, vaikka tiesin sen olevan siinä. En tienny kuinka pahassa kunnossa olin, mutta pystyin edelleen hengittämään.
Hitaasti mä koitin liikuttaa mun jalkoja. Niidenkin tiellä oli jotakin, mutte nekin liikku ja se oli tärkeintä. Vaikka mä jo tiesin osaavani hengittää, mä käytin hyvän aikaa testatakseni taitoa. Hengittäminen sattui, mutta mulla oli lähimuistoissa jotain paljon kipeämpää. Mun keuhkot muisti edelleen kuinka hukuttiin ja niiden mielestä tämä oli lastenleikkiä. Mun keho oli samaa mieltä.
2. poikaMä hengitin. Joku muukin hengitti. Heti ensiksi mun piti saada mun silmät auki, että mä voisin selvittää oliko
se vielä elossa. Silmät kyllä aukeni, mutta mä en nähnyt mitään. Jotakin oli mun päällä. Valoa tulvi mun näkökentän rajoilta. Mun keskivartalon yllä oli paine. Jokin pehmeä oli ottanut mut tyynykseen.
Mun oli silti pakko saada tietää oltiinko me kaikki selvitty. Ennen kaikkea oliko se selvinnyt. Mä koitin nousta ylös, mutta mikään mun jäsenistä ei totellu mua. Mä yritin kaikkeni, että nousisin ylös. Jokin painoi mua alas. Mä en enää ollu varma, oliko se jokin muu kuin minä vai olinko mä rikki.
3. tyttöMä nousin ylös keskellä hiekkaa. Mun toisen käden päällä oli auton irtonainen ovi, joka jatkui vielä osittain muunkin vartaloni päälle. Mä tönin oven pois mun päältä ja huokaisin helpotuksesta, kun sen paino katosi. Nousin ylös upottavasta maasta ja pudistelin hiekkaa pois päältäni. Mun lihakset oli jumissa ja joka paikkaa särki. Silti mulla oli yllättävän hyvä olo.
Sininen taivas jatkui avarana joka suuntaan, mutta autoa ei näkynyt keltaisena pöllyävän hiekan keskeltä. Mä huolestuin vähän, sillä se auto oli mun ainoa keino päästä pois siitä paikasta. En kuitenkaan uskonut, että olisin voinut lentää kauhean kauas, auton ovet, kun olivat varmasti olleet kiinni.
4. poikaMä pääsin ylös ja näin vasta, kun Henri tuli kiskomaan mua ylös. Se konttasi. Mä olin jäänyt osittain Jaken alle. Henri ja Jake naureskeli molemmat, kun Henri hitaasti kiskoi meidät molemmat pystyyn ja juotti meille varmaan litran vettä molemmille. Me oltiin edelleen autossa, mutta auton toinen sivuovi oli kadonnut.
Chrisiä saati sitten Nathania tai sitä ei näkynyt. Autossa oli vain hiekkaa ja me kolme. Hetken kuluttua, kun Henri oli auttanut meidät istumaan vasten auton seinää, Chris kuitenkin palasi. Pojan kertomuksesta kävi ilmi Nathanin olevan kadoksissa. Chris ei ollut nähnyt kumpaakaan kadonnutta lammastamme. Huokaisin syvään turhautuneena ja laskin käteni murtuneelle jalalleni.
5. tyttöMä näin auton kääntyneenä oudosti toiselle kyljelleen ja upoutuneena hieman hiekkaan toisen vaellusmatkani loppupuolella. Matkalta olin löytänyt nilkkansa kuntoa valittavan Nathanin, josta olin päätellyt suunnan olevan oikea. En vieläkään silti kyennyt käsittämään matkaa, jonka olin autosta pois päin lentänyt. Nathanin roikkuessa toisessa kädessäni, etenin hitaasti kohti alati lähenevää mustaa pilkkua.
Auringon kuumuus satutti päätäni ja nestehukka oli todennäköisin diagnoosi. Mäkin nilkutin. En yhtä pahasti silti kuin Nathan. Näytti siltä, että kukaan ei selviäisi tästä maailmanlopun jälkitaistelusta täysin ehjänä. Se oli joskus ollut mun tavoite. Ajan myötä olin kuitenkin laskenut tavoitteitani. Riitti, että itse selviäisin. Loppu oli yhdentekevää. Muut olivat hidaste.
6. poikaYö saavutti meidät nopeasti. Pimeä laskeutui verhona ja pian ei nähnyt enää nenäänsä pidemmälle. Henri sytytteli auton valoja yhdistelemällä erivärisiä johtoja, joita pursusi kojalaudasta. Chris kaivoi ruokia esille ja yritti saada vettä siirrettyä täysin ehjiin pulloihin.
Musta tuntui hiukan pahalta, kun en kyennyt auttamaan, mutta ainakin myös Jake istu toimeettomana nojaillen auton seinää vasten. Olo oli oikeastaan aika kodikas, vaikka lattia oli täynnä hiekkaa. Henri kaivoi esiin vilttejä ja tukki yhdellä niistä avonaisen oviaukon. Me käytiin nukkumaan keltaisessa valossa. Hiekkaa oli joka puolella. Mä kuuntelin muiden tasaantuvia hengityksiä ja koitin itsekin nukahtaa. Sen kasvot palasi mun mieleen. Mä olin huolissani.
7. tyttöMä laitoin Nathanin nukkumaan irtonaisen oven päälle, jota olin raahannut mukanani. Se houraili ja pyöri yrittäessään nukkua, mutta lopulta se rauhottu ja vajos uneen. Mä jäin valvomaan sen unta. Taivas avautui mun yllä tummana ja tähdettömänä. Kauempaa kajasti auton valot. Mä en pystynyt nukkumaan. Mun päätä särki ja mä tiesin tarvitsevani niin vettä kuin untakin.
Uni ei kuitenkaan tullut ja yön pimeimpinä tunteita mun päähän muodostui suunnitelma. Mä jätin Nathanin nukkumaan ja lähdin vaeltamaan kohti valoa. Mä kuulin mun omat askeleet ja hengityksen niin selvästi, että tuntui, etten mä enää kyennyt olemaan hiljaa. Auto lähestyi askel askeleeta. Mä olin valmis.
8. poikaMä nukahdin jossakin vaiheessa varmasti. Yhtäkkiä mä en ollu enää tietoinen mun kehosta, vaan leijuin keskellä pimeää. Painajaiset oli aina ollut maailmanlopun kärsimys. Kun oli nähnyt niin paljon, ei enää voinut unohtaa sitä. Mutta tavallaan siihen turtui. Yön pimeydessä mikään ei kuitenkaan ole normaalia.
Mä olin taas tietoinen mun kehosta. Mä kuulin vaimeeta rapinaa ja olin aika varma, että joku kohotti peittoa oviaukossa. Mun suljettujen silmien ylle ilmesty varjo. Auton lattia notkahti ja sisään levisi kevyt märkien vaatteiden tuoksu. Hetken kuului vaimeeta narskuntaa ja mä olisin niin tahtonut avata mun silmät.
Mutta, kun mä viimein heräsin, siellä oli vaan me.
9. tyttöMä olin jo pitkällä auringon noustessa. Keltaista hiekkaa jatkui loputtomiin, mutta jossain vaiheessa mä törmäsin tiehen, jota pitkin me oltiin joskus ajettu. Mä tiesin Nathanin pääsevän autolle kyllä. Mä uskottelin itselleni niiden selviävän.
Se suudelma oli saanut mut muistamaan, miksi mä en alun alkaenkaan ollut lähtenyt niiden mukaan. Elämä oli ollut liian helppoa. Mun toisella hartialla roikkui laukku, joka oli täynnä vesipulloja ja toisessa kädessä oli penkin alle jäänyt pistooli. Mun mielessä oli kuva miehestä, joka painoi aseen vasten mun rintaa, ja joka sai mut rakastumaan. Mun askeleet keveni ja mä kiirehdin eteenpäin. Maailmanlopun jälkeenkin ihmiset oli silti kykeneviä rakastamaan.
