Slytherin cat: Oi, kiitos paljon :3 Otin kaikkein normaaleimmat hahmot, koska niillä on helpoin kirjoittaa. (Draco käväisee nopeasti kolmannessa luvussa!)
Kuolotar: Kiitos :3 Hyvä, että pidit
Luku 2.
"PUUSKUPUH!" Ensimmäisen ekaluokkalaisen nimi oli mennyt Matthewilta aivan ohi, hän oli kuunnellut lajitteluhatun laulun tarkasti. Mikään tuvista ei tuntunut sopivan, mutta ehkä hattu tietäisi jotakin, ja osaisi laitta hänet oikeaan tupaan. Valtiot katselivat kuinka ekaluokkalaisten jono lyheni ja lyheni. Lopulta, kun viimeinen oppilas oli lajiteltu, valtiot seisoivat siistissä rivissä ja odottivat.
"Ja sitten, vaihto-oppilaamme! Beilschmidt, Gilbert, Saksa!"
Gilbert painoi hatun päähänsä. Hattu mietti hetken, ennen kuin kajautti ilmaan vastauksensa.
"LUIHUINEN!"
"Beilschmidt, Ludwig, Saksa!"
Ludwigin kanssa hatulla kesti paljon kauemmin. Lopulta se sai tehtyä päätöksensä.
"ROHKELIKKO!"
"Bondevik, Lukas, Norja!"
Lukaksella ei kauaa kestänyt.
"KORPINKYNSI!"
"Bonnefoy, Francis, Ranska!"
Hattu mietti tätä valintaa kauan.
"KORPINKYNSI!"
"Braginsky, Ivan, Venäjä!"
"KORPINKYNSI!"
"Carriedo, Antonio Fernández, Espanja!"
"PUUSKUPUH!"
"Densen, Matthias, Tanska!"
"ROHKELIKKO!"
"Edelstein, Roderich, Itävalta!"
"KORPINKYNSI!"
"Héderváry, Elizabeta, Unkari!"
"LUIHUINEN!"
"Honda, Kiku, Japani!"
"KORPINKYNSI!"
"Jones, Alfred F., Yhdysvallat!"
"ROHKELIKKO!"
"Kirkland, Arthur, Iso-Britannia!"
"ROHKELIKKO!"
"Oxenstierna, Berwald, Ruotsi!"
"KORPINKYNSI!"
"Steilsson, Eirikur, Islanti!"
"LUIHUINEN!"
"Vargas, Feliciano, Pohjois-Italia!"
"ROHKELIKKO!"
"Vargas, Lovino, Etelä-Italia!"
"ROHKELIKKO!"
"Väinämöinen, Tino, Suomi!"
"ROHKELIKKO!"
"Wang, Yao, Kiina!"
"KORPINKYNSI!"
"Williams, Matthew, Kanada!"
"ROHKELIKKO!"
Matthew riensi veljensä viereen Rohkelikon pöytään. Hän ei ollut uskonut.
"Olet ujo, mutta sisimmässäsi urhea", oli hattu sanonut.
"Hienoa, dude!" Alfred kuiskasi kun aplodit olivat laantuneet. Matthew hymyili, mutta ei ehtinyt vastata kun rehtori nousi ylös.
"Tervetuloa! Tervetuloa taas vuodeksi Tylypahkaan! Minulla on teille asiaa, ja koska yksi asioistani on erittäin vakava, minusta tuntuu, että on viisainta hoitaa se pois alta ennen kuin loisteliaat kestimme sumentavat mielenne..." Dumbledore lausui ja Matthew katsoi rehtoria huolestuneena.
"Kuten te kaikki tiedätte nyt kun ne ovat suorittaneet etsintöjään Tylypahkan pikajunassa, meidän koulumme vieraana on tällä hetkellä muutama Azkabanin ankeuttaja, jotka ovat täällä taikaministeriön asioissa. Ne ovat sijoittuneet koulun porteille ja kun ne ovat keskuudessamme, minun on tehtävä teille selväksi, että kukaan ei saa poistua koulun alueelta ilman lupaa. Ankeuttajia ei voi hämätä tempuilla eikä valeasuilla - eikä edes näkymättömyysviitoilla", hän jatkoi totisena. Kylmät väreet kulkivat Matthewin selässä. Hän ei halunnut kohdata ankeuttajia uudelleen.
"Ankeuttajan luonteeseen ei kuulu ymmärtää aneluja eikä verukkeita. Minä varoitan siis teitä, että älkää antako niille syitä tehdä teille pahaa. Minä luotan valvojaoppilaisiin ja uuteen johtajapoikaan ja -tyttöön ja toivon, että he varmistavat ettei yksikään oppilas joudu ottamaan yhteen ankeuttajan kanssa", Dumbledore päätti totisena puheensa. Salissa oli hetken hiirenhiljaista, kunnes Dumbledoren suu kääntyi hymyyn.
"Seuraavaksi, hieman iloisempia uutisia. Ensinnäkin, saan toivottaa koulun opettajakuntaan kaksi uutta henkilöä. Professori Lupin, joka ystävällisesti myöntyi täyttämään pimeyden voimilta suojautumisen viran."
Matthew taputti kohteliaasti muiden mukana.
"Ja sitten toiseen uuteen nimitykseen. Minun on surukseni kerrottava teille, että taikaolentojen hoitoa opettanut professori Patapalo vetäytyi tehtävästään viime lukuvuoden päätteeksi voidakseen viettää enemmän aikaa jäljellejääneiden raajojensa kanssa. Olen kuitenkin iloinen, kun voin ilmoittaa että tehtävän ottaa hoitoonsa itse Rubeus Hagrid, joka on suostunut opettajaksi riistanhoidollisten tehtäviensä ohessa", rehtori ilmoitti ja Matthew huomasi riistanvartijan olevan huomattavasti suositumpi kuin Lupin, sillä myrskyisät suosionosoitukset raikuivat etenkin Rohkelikon pöydästä.
"Sitten toiseen asiaani. Kuten jo lajittelussa huomasitte, Tylypahkassa on tänä vuonna vaihto-oppilaita. He käyvät kolmannen lukuvuotensa täällä levittämässä kulttuuria. Kohdelkaa heitä samalla tavoin kuin kohtelisitte muitakin oppilaita. No, siinäpä taisikin tulla tärkeimmät. Pidot alkakoon!" Dumbledore toivotti ja vadit ilmestyivät täyteen ruokaa. Kun Matthew sai vakuutettua Alfredille ettei brittiläinen ruoka ollut myrkyllistä, kanadalainen kääntyi uusien tupatovereittensa puoleen.
"Tuota, hei", hän aloitti. Ruskeahiuksinen tyttö häntä vastapäätä soi hänelle hymyn.
"Hei. Minä olen Hermione Granger. Sinä taisit olla Matthew Williams", tyttö aloitti ja Matthew hämmentyi hieman. Joku oli muistanut hänen nimensä.
"Hauska tavata. Millaista on olla täällä Tylypahkassa?" Matthew kysyi ja hymyili hänkin.
"Tämä on hieno paikka. Katso kattoa!"
Matthew teki työtä käskettyä ja henkäisi nähdessään yötaivaan. Samassa eräs toinen asia kiinnitti hänen huomionsa ja hän kalpeni hieman.
"Mikä hätänä?" Hermione kysyi ymmällään. Kanadalainen ei vastannut vaan kääntyi veljensä puoleen.
"Alfred, eikö niin, ettet sinä pelkää enää haamuja?" Matthew kysyi nopeasti.
"Miksi kysyt, dude?" Alfred vastasi suu täynnä ruokaa. Hermione vilkaisi ylös ja tajusi ongelman hänkin. Alfredkin nosti katseensa kattoon ja jähmettyi. Katossa pyöri läpinäkyviä aaveita ja paljon. Matthew paiskasi kätensä veljensä suulle, ennen kuin tämä alkaisi kirkua.
"Ei mitään hätää, Alfred", hän sanoi nopeasti. Amerikkalainen hengitti pari kertaa syvään ja näytti pakottavan itsensä rauhalliseksi. Matthew poisti kätensä hitaasti Alfredin suulta.
"Ne ovat ystävällisiä", Hermione sanoi nopeasti. Lopulta Hermione ja Matthew saivat Alfredin vakuuttuneeksi siitä, etteivät haamut olleet pelottavia, ja he saivat syötyä.
"Ekaluokkalaiset, seuratkaa minua!" joku huusi ja Matthew liittyi ekaluokkalaisjoukkoon. Ludwig oli pian hänen vieressään, ja Matthew näki kalvenneen Felin.
"Huomasiko hänkin haamut?" kanadalainen kysyi hiljaa. Saksalainen nyökkäsi vastaukseksi. Matthew vilkaisi Felicianoa pahoittelevasti.
"Väistykää, väistykää! Uusi tunnussana on Suuri Fortuna!" joku punatukkainen poika huuteli väkijoukon takaa. Matthew kömpi sisään muotokuvan jättämästä aukosta ja hymyili nähdessään lämpimän, kodikkaasti sisustetun huoneen. Kanadalainen kiipesi portaat ylös muiden poikien kanssa ja saapui huoneeseen, jossa oli kaksitoista pylvässänkyä.
"Miten ne ovat saaneet nuo kaikki mahtumaan tänne?" joku punatukkainen kysyi.
"Taikuudella varmaan", hänen silmälasipäinen ystävänsä vastasi olkiaan kohauttaen. Feliciano hyppi jo yhdellä sängyistä.
"Ve~, minä haluan Ludwigin viereen!" hän sanoi pirteästi.
"Minä haluan mahdollisimman kauas perunasta", ilmoitti Felicianon veli Lovino tympeästi.
Harry katseli vaihto-oppilaita ihmeissään. Vaikka he olivat eri maista, kaikki taisivat tuntea toisensa. Feliciano ainakin jutteli täysin luontevasti Ludwigin kanssa, kun taas Felicianon veli taisi vihata saksalaista koko sydämestään.
"Haluatteko kertoa jotain itsestänne?" Ron kysyi pojilta. Yksi kohautti olkiaan, kun taas Feliciano ja joku toinen huusivat yhteen ääneen suostumuksensa.
"Minä olen Arthur Kirkland, Iso-Britanniasta. En koskaan tullut Tylypahkaan, vaan me kaikki menimme samaan, kansainväliseen kouluun. Olen myös animaagi", Arthur aloitti. Ron säpsähti.
"Animaagi?"Harry kysyi ihmeissään. Hän ei ollut ikinä tavannut animaagia, jos professori McGarmivaa ei laskettu. Arthur nyökkäsi.
"Me kaikki olemme", hän sanoi.
"Vau", Ron henkäisi. Arthur viittasi kädellään ja he kaikki alkoivat muuttua, kuka kutistui ja kuka kasvoi. Arthurin tilalla istui leijona, sen yhden (kanadalaisen?) pojan tilalla jääkarhu. Ludwig oli muuttunut suureksi, mustaksi kotkaksi ja se tanskalainen, jolla oli painovoimaa uhmaavat hiukset, oli joutsen. Suuren suden kasvoilla oli se tympeä ilme, joka yleensä nähtiin Lovinon kasvoilla, Feliciano hyppeli ympäri huonetta samanlaisena sutena kuin veljensäkin. Amerikkalainen oli kotka, suomalainen suuri ruskeakarhu. Harry katseli heitä ihmeissään. Niin monta animaagia hän ei ollut nähnyt ikinä. Kun oppilaat olivat jälleen ihmismuodoissaan, he jatkoivat esittelykierrostaan.
"Ludwig Beilschmidt, Saksasta. Veljeni Gilbert on Luihuisessa", Ludwig sanoi vakavalla äänellä.
"Feliciano Vargas, Pohjois-Italiasta! Pasta on hyvää! Ve~!" Feliciano jatkoi iloiseen sävyynsä.
"Lovino Vargas, Etelä-Italiasta. Veljeni on typerys, kun on tuon perunan ystävä", äksympi italialainen sanoi.
"Olen SANKARI! Alfred F. Jones, Amerikasta!" Amerikkalainen huudahti iloisena.
"Matthew Williams, Kanadasta. Pahoittelen veljeni käytöstä", kanadalainen sanoi hiljaa.
"Olen Matthias Densen, Tanskasta!" Tanskalainen huudahti ja jatkoi hymyilyään.
"Tino Väinämöinen, Suomesta", Tino sanoi hymyillen pehmeämmin kuin Matthias.