Vaikken sinua ansaitsekaan, Severus/Lucius, S, raapalesarja 4/4

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: Zarroc
Ikäraja: S
Genre: angst, drama
Paritus: Severus/Lucius
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Lucius yrittää yhä, vaikkei ansaitsekaan Severusta.

A/N: Saappaattomalle kiitos parituksesta, ja öö, biisistä kiitos joko Vilnalle tai Naturalille, en muista kumpi antoi tän numeron! Niin ja Zarrocille iso kiitos tän pyörittelemisestä ja täydelliseksi hiomisesta!

Haasteet:
Perspektiiviä parittamiseen #2 (Pahikset)
Rare10 - koska rare on rakkaus #2
Teelusikan tunneskaala (Epätoivo)
Yhtyeen tuotanto II (Haloo Helsinki: Kuule minua)
Kerää kaikki hahmot-haaste (Lucius Malfoy)
FanFic100 (082.   Jos.)
Spurttiraapale III (Kierros 19)
Vuosi raapalehtien V
Kirjoita & kommentoi -haaste (Lucius Malfoy)

Vaikken sinua ansaitsekaan

1

“Lucius, usko jo, ei se koskaan toiminutkaan, emme me koskaan olleet mitään”, Severus toteaa ja kääntyy lähteäkseen, kun Lucius tarraa hänen kaapunsa hihasta. “Mikset sinä usko? Enhän minä edes kaivannut muuta, kuin hyväksyntää. Hyväksyntää joltain, jolla on auktoriteettia. Ja sinä olit silloin johtajapoika.”

Ja Severus vetäisee kätensä irti Luciuksen otteesta, kaapu repeää, mutta Severus ei jää katsomaan taakseen. Eikä kuuntelemaan, mitä sanottavaa Luciuksella on. Hän ei tahdo kuulla niitä selityksiä tai sitä, miksi heistä olisi sittenkin voinut tulla jotain, miksi hänen pitäisi vielä jäädä, vaikka Lucius on edelleen kiinni Narcissassa, on aina ollut.

Ei hän tahdo antaa sydämensä särkyä kolmesti.

2

“Etkö antaisi vielä mahdollisuutta?” Lucius anelee, vaikkei hän koskaan anele. Severus pudistaa päätään, eikä hänen mieltään käännä edes maailmanloppu. Kyllä Lucius tietää, miksi Severus alunperin lähti, muttei suostu uskomaan sitä.

“Antaisit minulle edes hetken aikaa, muutan kaiken paremmaksi”, Lucius yrittää vielä, mutta Severus vain kääntyy taas pois, jättää Luciuksen rypemään pahaan oloonsa, yksinäisyyteensä, jota edes Narcissa ei voi enää täyttää. Sillä nyt Lucius on se, joka tarvitsee hyväksyntää, se, joka on vielä kiinni menneisyydessä. Eikä Severus voi tarjota sitä, mitä Lucius haluaa, ei olisi koskaan voinutkaan, ja siksi näin on parempi.

Ei Severus halua kuulla selityksiä:
eihän Lucius osaa rakastaa.

3

“Et sinä ikuisesti voi minua pakoilla, Severus”, Lucius sanoo ja painaa Severuksen seinää vasten. “En minä koskaan lakannut rakastamasta sinua, ei se koskaan loppunut, vahvistui vain”, Lucius kertoo, painaa huulensa vasten Severuksen omia, muttei saa Severukselta vastausta suudelmaansa.

“Kyllä sinä lakkasit”, Severus vain toteaa, työntää Luciuksen kauemmas itsestään, pyyhkii suutaan kaapunsa hihaan, mutta ei lähde. “Et sinä halua pilata mainettasi. Mene takaisin Narcissan luokse, sinne sinä kuulut”, Severus toteaa, katsoo Luciusta surullisin silmin ja kävelee sanaakaan sanomatta jälleen kerran pois. Eikä käänny katsomaan, vaikka Lucius niin pyytää.

Eikä Lucius taaskaan voi tehdä muuta, kuin palata Narcissan ja vastasyntyneen poikansa luo.

4

“Sinä hankit lapsen!” Severus huutaa, ei voi enää hillitä kieltään ja sanojaan. Vuosien takaiset kaunat purkautuvat ja Lucius on näkevinään kyyneleen Severuksen silmäkulmassa. Hetkessä se on kuitenkin kadonnut, eikä Lucius ole varma, oliko se edes totta.

“Minun oli pakko”, Lucius vastaa ja painaa päänsä.

“Niin se on aina ollut sinun kanssasi. ‘Sinun on pakko.’ Siksi saat nyt kärsiä siitä”, Severus huokaisee vastaten kylmin silmin Luciuksen anelevaan katseeseen.

“En minä enää voi sinulle tarjota sitä, minkä olet jo Narcissalta saanut”, Severus toteaa vielä, vetäisee kaulastaan korun, jonka sai Luciukselta vuosia sitten ja painaa sen toisen miehen käteen.

“Unohda jo se kaikki.”

[Pahviprinsessa]

Niin koskettava, varsinkin just nyt.

 Severus/Lucius on mulle itelleni sellanen "myhäilyparitus"(hieno titteli, eikö:D), eli sellanen jota lukiessa saa muikistella ja myhäillä aikusten miesten, varsinkin niin mahottoman erilaisten aikuisten miesten, kaivatessa rakkautta toisiltaan. Ja yleensä aina on kuvioissa myös pikkuvaimo Narcissa sekä Luciuksen velvollisuudet Malfoyn suvun päänä.

 Ja näin on myös tässä raapaleessa, tosin surumielisellä ja etenkin kyynisellä sävyllä. Ja näinhän se menee, jos toiseen menee rakastumaan ilman että saa tämän kokonaan omakseen, on tiedossa kyyninen ja surullinen tarina; Severuksella varsinkin on kokemusta tästä. Vaikka herra jättääkin Luciuksen suojellakseen itseään, uskon, että kyllä hänen sydämensä siltikin särkyi sen kolmannenkin kerran. Kaulakoru oli mukava lisä, sen poisrepäisy toi tietynlaista lopullisuuden tuntua heidän suhteelleen.

 Mut joo, ei mulla oikeen oo mitään tähdellistä sanottavaa ko oon niin huono kommentoimaan yhtään mitään HYVÄÄ, saatikka näin IHANAA Lau olet kingi. Kiitos!

-Pahvi

P.S. Hähää<3

[jossujb]

Severus/Lucius on yhksi vanhempia paheitani... potentiaalia on, ja minä erityisesti pidän kitkeristä sävyistä. Joita tässäkin oli niin paljon, että tekee mieli tiputtaa sokeria suoraa suoneen tasapainottamaan fiiliksiä 

Ei mut, tää on just hyvä. Severus on katkera, henkisesti petetty liian monta kertaa. Lucius taas on itsekäs. "Minun oli pakko", niin, musta tuntuu, että herran on pakko saada kaikki, vaimo ja poika ja arvostettu asema - ja rakastaja. Sillä ole mitään väliä milta muista tuntuu, on pakko saada kaikki minkä haluaa.

Mahtoikohan Severus kuitenkaan lopullisesti katkaista sidettä tuossa lopussa, vaikka korun antoikin takaisin? Musta vaan jotenkin tuntuu, että jos Lucius on kaikessa mulkvistiudessaan pitänyt toista viehtymyksen hyppysissä, niin ei se niin hevin unohdu. Mutta hyvä Severuksen kannalta että pisti hanttiin! Jes.

Ihanan kitkekänkatkera ficci siis. Lyhyt mutta ytimekäs, niinku sitä sanotaan.

jjb

[Karvalakkirakastaja]

Yhdyn edelliseen puhujaan enkä kysy siihen edes lupaa.  Kauheaa! Mutta siis mulle myös Severus/Lucius on ollut pitkäaikainen lemppari, missä on riittämiin ristiriitaa ja epätoivoista rakkautta. Tykkään myös siitä, että Lucius on se, joka anelee Severusta ja Severus pistää rajat. En tiedä, miksi se juuri puhuttelee aina mua. Myhäilen myös ajatukselle, että Severus jossain vaiheessa saa tarpeekseen, vaikka en usko tämän jättämisen lopullisuuteen edes sen jälkeen, kun koru on annettu takaisin, koska dramaattiset eleet kuuluu Severukseen, mutta Luciuksen anelu voi edelleen tehota. 

[LillaMyy]

Ohoh, en edes muista, koska se oli, kun sä linksuttelit tämän mulle luettavaksi (ja kommentoitavaksi), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :'D Ei mutta oikeasti, nyt saatan ehkä kuitenkin saada tästä hitusen paremman kommentin kuin siinä aivojäätymistilassa, mikä mulla aiemmin oli päällä, että ehkä se korvaa tämän älyttömän myöhästymiseni. (:

Aika jännittävä näkökulma tähän kaksikkoon kyllä. Osasin odottaa jotain angstihtavaa tekstiä, ehkä hieman katkeransuloisuutta (koska otsikko), mutta en kuitenkaan ihan tällaista. Jotenkin tämä oli hieman monisyisempi kuin osasin odottakaan, mikä on tietysti ihan positiivista, vaikkakin yllättävää! (: Olisi ollut jännittävää tietää, mihin kohtaan nuo muut pätkät ajoittuvat, kun kolmas selvästi sijoittuu Dracon syntymän jälkeiseen aikaan, mutta näin tässä on tiettyä lisäjännitettä ilmassa, kun pitää itse päätellä asiayhteydestä, että koska mikäkin raapale on tapahtunut. Sinälleen aika yllättävää kyllä, että Lucius on seikkaillut Severuksen kanssa, vaikka Narcissa on raskaana, mutta jokaisella meistä on oma tulkintamme näistä hahmoista.

Tässä oli kyllä tosi kiva, että pidit tämän yhtenäisenä koko ajan, että jokaisessa raapaleessa oli sitä samaa luopumisen tunnetta. Jokaisessa raapaleessa se oli Lucius, joka halusi saada anteeksi ja Severus, joka kääntyi pois. Jokaisessa raapaleessa toistui myös hienosti se, että se syy, minkä takia nämä kaksi ovat kenties ajautuneet erilleen alunperinkään, on Narcissa. Voin hyvin kuvitella, että puhdasverisessä ja puhdasverisyyteen uskovassa kodissa kasvatettu Lucius päätyy lopulta naimaan puhdasverisen naisen ja saamaan tämän kanssa lapsia, koska voisin kuvitella, että tuohon aikaan puhdasveristen velhojen parissa homous on aikamoinen punainen vaate. Severus on saanut erilaisen kasvatuksen, joten hän on enemmän sinut asian kanssa, mutta Lucius kunnon poikana tekee loppupeleissä, mitä käsketään, vaikka se kuinka sattuisi. >:

Kiitoksia näistä raapaleista, olit hyvin saanut näihin epätoivoista tunnelmaa kuitenkaan vellomatta siinä liikaa, että siitä tulisi turhan raskasta luettavaa! (:

[Larjus]

Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Severus/Luciusta, tuntuu kuin olisin palannut hetkeksi taas teinivuosiin Olihan tää toki sävyltään tumma ja angstinen, ja mä oon tunnetusti fluffinrakastaja, mutta tälle parille tummasävyisyys ja kaikki ei niin iloiset jutut sopii hyvin. Tykkään siitä, että se on juuri Lucius, joka haluaa Severuksen takaisin eikä toisinpäin, ja tässä tulee muutenkin hyvin esille se, miten Lucius haluaa kaiken elämäänsä. Hän ei ole valmis luopumaan mistään, ei tee myönnytyksiä. Joissain kohdissa vähän käy sääli häntä, mutta kyllä tästä ylipäätään tulee se kuva että joo, ei Severuksen päätös ole lainkaan huono valinta. Luciuksella on vaimo ja jopa vastasyntynyt lapsi ja silti juoksee Severuksen perässä... 😬 En todellakaan ihmettele, miksei Severus halua siihen kuvioon mukaan.

Enhän minä edes kaivannut muuta, kuin hyväksyntää. Hyväksyntää joltain, jolla on auktoriteettia. Ja sinä olit silloin johtajapoika.

Tää on kiintoisa näkemys siitä, miksi Severus nuorena hakeutui heti Luciuksen lähipiiriin. Ja toimii varsin hyvin, etenkin kun ottaa hänen menneisyytensä huomioon. Kukapa nyt ei muutenkaan haluaisi toisten hyväksyntää, ja Luciuksen hyvä asema varmasti on vetänyt puoleensa.

“En minä enää voi sinulle tarjota sitä, minkä olet jo Narcissalta saanut”, Severus toteaa vielä, vetäisee kaulastaan korun, jonka sai Luciukselta vuosia sitten ja painaa sen toisen miehen käteen.
“Unohda jo se kaikki.”

Ouuuu miten lopullista 😭 Mutta... se on varmasti viime kädessä oikea päätös. Kipeä ja vaikea, mutta oikea.

(mut nyt mä kyllä tartten jotain ilosempaa kamaa henkiseksi laastariksi tämän jälkeen )