Ravintoa sielulle
fandom: One Piece
paritus: Zoro/Sanji
ikäraja: S
sanamäärä: 500
yhteenveto: Kuinka sielun, ruumiin ja silmien runsaasta ateriasta huolimatta voi tuntea nälkää. Sellaista riuduttavaa.
A/N: Jooooo, nää blokinpurku-yritykset on taas niin tätä. *facepalm* Osallistuu aistihaasteeseen näöllä.
Zoron makuaisti on sellaista tuskallisen arkista sekä ennen kaikkea käytännöllistä sorttia, jota Sanji kutsuu “barbaariseksi” — ruoka on hänelle pelkästään välttämättömyys, jotakin sellaista jota hänen elimistönsä nyt vain sattuu tarvitsemaan täydellä teholla toimiakseen, ei mitään sen ihmeellisempää ja merkityksellisempää.
Ruoka voi olla kunnollista tai pilaantunutta; kehoa voimistavaa tai pelkkää nälän tyynnyttävää turhaa täytettä; riittävää tai puutteellista.
Sen hienompia nyansseja Zoro ei tunne. Sen hienommista nyansseista Zoro ei edes piittaa.
Toki hän ymmärtää arvostaa sitä, mitä Sanji pöytään päivittäin loihtii:
kuinka hennosti tuoksuvat keot valkeaa riisiä höyryävät tismalleen sopiviksi keitettyinä, ei milloinkaan rahtuakaan vetisinä tai liian kiireisesti astioihin katettuna vaikka niillä nurkilla kokkia jatkuvasti hoputetaankin
kuinka jokainen ajantappona ongittu kala ja haaviin osunut äyriäinen ja karttaamattomilla rannoilla kohdattu merkillinen eliö muuntuu Sanjin hyppysissä yhdeksi elämän peruselementiksi paistettuna, keitettynä, graavattuna, leivitettynä
(ja kaltattuna ja grillattuna ja höyrytettynä ja hiillostettuna ja saatana mitä kaikkia niitä tapoja nyt onkaan)
ja kuinka pienintäkään murenaa ei milloinkaan mene hukkaan, oli kyse millaisesta aineksesta hyvänsä; kaikki, mitä laivan kyökkiin kannetaan, päätyy miehistön suihin ja vatsoihin, se lasketaan heidän eteensä ja tarjotaan heidän hyvinvoinnikseen.
Mutta vaikka Zoro nauttii aterian siinä missä kaikki muutkin, ei itse ruoka herätä hänessä tunteita. Sanjin tapa omistautua omalle lajilleen — harjoittaa ja hioa taitojaan — on sitä, mitä Zoro eniten kunnioittaa. Sellaisen antaumuksen seuraaminen ja sen hedelmistä osalliseksi pääseminen on ravintoa sielulle.
Vaikka eihän Zoro sitä tietenkään Sanjille sano. Ylpistyisi vielä, kokinperkele.
(ikään kuin se ei olisi jo)
Kyse ei siis suinkaan ole siitä, ettei Zoro vain osaa; ei henno; ei tiedä, miten ilmaista asia.
Eikä kyse ole siitäkään, että Sanjin alituisesti tarjoama silmänruoka on yltäkylläistä ja juuri sen tähden jättää Zoron nääntymään.
Zoro on nähnyt lukemattomia kertoja ja muistaa unissaankin,
kuinka Sanjin kapeat lanteet keinahtelevat laineita mukaillen, koko keho notkeana ja taipuisana kuin raukea savukiehkura
kuinka pitkät pitkät sääret avautuvat potkuihin ja laskeutuvat takaisin toisiaan vasten tappavaan tahtiin, kietoutuvat voimakkaasti vastustajan ympärille ja jännittyvät puristamaan, kuristamaan
ja kuinka Sanjin hiukset taittavat auringon kultaa ja silmät toistavat pilvettömän taivaan sineä; kuinka mittojen mukaan räätälöidyt vaatteet näyttävät sulkevan hänet syleilyynsä, ne kapeat lanteet ja tappavat sääret ja kaikki, ja paitojen sävyt korostavat hänen luontaista väritystään täydellisesti, vaikka Zoro pitikin moisia väitteitä joskus muinoin pelkkinä latteina myyntipuheina; kuinka tarkoin varjellut kädet kulkevat pitkin pöydän pintaa tai kypsien hedelmien poskia, arvioiden, ja kuinka ne kädet sitten tarttuvat veitsiin, sivaltavat kuten miekoilla konsanaan —
Silloin pala juuttuu Zoron kurkkuun.
Eikä sitä palaa ole mahdollista nielaista pois kiusaamasta. Sitä voi yrittää kakoa ulos väkivalloin tai saada juomalla liikkumaan, mutta ainakaan toistaiseksi mikään määrä sakea ei ole riittänyt huuhtomiseen.
Joskus Zoro tunnustelee jo kielensä päällä, miltä tuntuu kysymys nälkää näkevästä miehestä ja herkkupalan heiluttelemisesta nenän edessä, sillä nälkää se on, mitä hän tuntee.
Joskus hän on näkevinään saman riuduttavan, sisintä nakertavan nälän Sanjinkin katseessa, mutta se voi olla vain heijastus hänen omastaan. Tai ehkä kiekuraisen kulman kohotus vain ruokkii hänen mielikuvitustaan liikaakin.
Ja joskus, tätä nykyä kai jo aika useinkin
Zoro poistuu pöydästä viimeisenä
sielun ja ruumiin ja silmien runsaasta ateriasta huolimatta edelleen nälkäisenä miettien
kai parempi olisi vain nuolaista ennen kuin tipahtaa.
