Nimi: Epävarmuudesta ja epätavallisista tilanteista
Kirjoittaja: Arte
Ikäraja: S
Paritus: Kristiina/Amanda, Kristiina/Ilari
Tyyli: draama, polyamorinen suhde
Yhteenveto: Mitä tehdä siinä vaiheessa, kun törmäät tyttöystäväsi kanssa kaupugilla koulukavereihin, jotka tietävät vain avopuolisostasi?
Osallistuu: Originaali10, Teelusikan tunneskaala (epävarmuus), Kirjoita & kommentoi, Kirjoitusterttu (originaali)
A/N On tehnyt mieli kirjoittaa polyamoriasta jo vuosikausia, mutta en ole ikinä saanut yhtäkään tekstiä valmiiksi. No, nyt sain!
Jos et tiedä, mitä on polyamoria, suosittelen seuraavia linkkejä:
Tietoa polyamoriasta &
Polyamory FAQ.
Epävarmuudesta ja epätavallisista tilanteista”Käyväänkö vielä Akateemisessa?”
Sujautan käteni toiveikkaasti Amandan käsipuoleen ja hymyilen hänelle valloittavasti. ”Ilarilla on kohta synttärit ja haluisin kattoo sille jonku kivan sarjakuvakirjan.”
”Sie ja siun Akateeminen”, Amanda nauraa, mutta lähtee johdattamaan minua kohti Stockmannia. Rotuaarin ylle nostettuja jouluvaloja kerätään juuri pois, ja ihmiset hyörivät kävelykadulla tammikuisissa alennusmyynneissä väistellen kadulle kasaantuneita sohjoisia lätäköitä.
”Kukapa ei rakastaisi kirjakauppoja”, heitän haaveilevalla äänellä ja saan Amandan tyrskähtämään. Suikkaan märän suukon hänen poskelleen jäädessämme halailemaan rullaportaisiin.
Kirjakaupan suulla Amanda viittaa fantasiahyllyihin päin. ”Mie käyn kattoo tuolla.”
”Joo”, nyökkään ja suuntaan sarjakuvien pariin. Valikoima ei ole laaja, mutta tunnetuimpia nimikkeitä löytyy kiitettävästi. Mietiskelen kotimme kirjahyllyn sisältöä ja juoksutan sormeani kirjojen selkämyksillä yrittäen muistella, mitä teoksia Ilarilla jo on.
Villimpi Pohjola hyppää silmiin, mutta uusimman kirjan kansi näyttää tutulta. Toisessa hyllyssä on Sandmania: niitä niteitä kotona on niin monta, etten edes yritä selata nimiä läpi. Hymähdän Harald Hirmuiselle, mutta jään pompottelemaan sormissani uusinta Nemi-kokoelmaa. Ilarilla on niitä jo jokunen, mutta tämä uusin näyttää ilmestyneen juuri parahiksi joulusesonkia varten, joten hänellä ei ole voinut olla vielä aikaa selata sitä läpi.
Kädet kietoutuvat takaapäin lantioni ympärille, ja painan poskeni vasten Amandan huulia. ”Löytyykö mitään?” hän kysyy.
Nostan Nemin näkyviin. Tunnen hänen kohauttavan olkiaan ja käännyn katsomaan. ”Aika tavallinen valinta”, Amanda kommentoi. Mutristan tyytymättömänä huulia.
”Oon huono lahjojen kanssa.”
”Tiedetään”, Amanda kohottaa minulle toista kulmaansa, ja näytän hänelle sivistyneesti kielenkärkeäni.
”No onko sulla sitten parempia ehdotuksia?” heitän takaisin.
”Miten ois vaikka tää?” Amanda poimii
Näkymättömät kädet -nimisen teoksen hyllystä. ”Eikös tästä ollut paljonkin juttua pari vuotta takaperin?”
Nappaan kirjan hänen kädestään ja lehteilen sen sivuja. ”Hei joo, onhan mulla tästä jotain muistikuvia! Ja oon supervarma, ettei Ilari vielä oo lukenu tätä, koska muistan sen silloin puhuneen tästä paljon mutta harmitelleen aina, ettei sitä tunnu koskaan saavan kirjastosta. Kiitti kulta, tää on tosi hyvä!” Painan huuleni kevyesti Amandan huulille. Hymähdän, kun hän kietoo kätensä hetkeksi ympärilleni ja vetää minut syleilyynsä. Hänen huulensa kutittavat kaulansyrjääni.
”Löysit sä mitään?” kysyn, kun irrottaudumme toisistamme.
”En”, Amanda vastaa ja tarttuu kädestäni kiinni. Suuntaamme hitaasti kohti kassoja. ”Täälläkään ei ollu
Näkijän tarun ensimmäistä osaa. Mutta sen sijaan Trudy Canavanilta oli tullu uus teos...”
”Muttet osta sitä?” Pysähdyn katselemaan uusimpia runoteoksia. Saila Susiluoto on julkaissut uuden kokoelman, ja vilkaisen uteliaana sen takakantta.
”En ole kuullu tuosta vielä mitään, pitää eka vähän googletella, että onko se ostamisen arvonen.”
Hymyilen hänelle ja riuhtaisen itseni irti runoteoksista. ”Ootpa fiksu.”
”Ainahan mie”, Amanda virnistää iloisesti ja suikkaa poskelleni suukon.
”Kristiina moi!” kuulen yhtäkkiä takaani. Sydän jättää yhden lyönnin välistä, ja päästän automaattisesti irti Amandan kädestä. Käännyn ympäri ja nostan huulilleni puolikkaan hymyn hennon punan kohotessa poskilleni. Ehdin nähdä, että Amandan ilme on muuttunut sulkeutuneeksi, ja hän katselee jo toiseen suuntaan huulet tiukkana. Vatsanpohjassa muljahtaa ja minun tekee mieli yökätä. En tiedä, miten toimia.
”Moikka, mitäs teille?” heitän aavistuksen verran liian myöhään, ja irvistän sisäisesti.
Voi ei voi ei voi ei voi ei, mitä nyt mitä nyt mitä nyt! Eikä, apua, mitä mä niille sanon! ”Ei kait tässä, tultiin vaan kattelee alennusmyyntejä. Jos löytyisi jotain kivoja kokkikirjoja.” Mirkku vilkaisee Amandaa ja tiedän, että hän haluaisi kohottaa kulmiaan Ristolle. ”Mitäs sulle… teille?”
Sydämeni lyö turhan lujaa ja tunnen kämmenteni hikoavan. Vilkaisen sivusilmällä Amandaa ja syyllisyys lävähtää harteilleni, sillä hän näyttää surullisen ulkopuoliselta. Emme ole koskaan ennen törmänneet tuttaviimme kaupungilla yhdessä liikkuessamme, mutta olisi pitänyt arvata, että tämä hetki tulee joskus. Olisi pitänyt keskustella, sopia miten edetä.
Apua, apua, apua, pitää reagoida, mitä teen, hän näyttää pettyneeltä, eikä, Mirkku katsoo jo oudosti, pitää sanoa jotain! Amanda katsahtaa minua nopeasti kasvot ilmeettöminä. Tartun häntä refleksiivisesti kädestä ja vedän lähemmäs.
”Tässä on mun”, rykäisen, ”tyttöystävä, Amanda. Tässä on Risto ja Mirkku, mun kurssikavereita. Me tultiin kans vähän shoppailemaan ja kattelemaan alennusmyyntejä.”
Risto ja Mirkku vaikuttavat yllättyneiltä, mutta he kokoavat itsensä nopeasti. Kaikki kättelevät toisiaan ja yritän näyttää rennolta, vaikka pyyhkäisen kosteaa kämmentäni salakavalasti takinhelmaan ja nielaisen muutaman ylimääräisen kerran. Sydän tykyttää rinnassa, mutta Amandan käsi puristaa lujaa.
He eivät kehtaa reagoida, eivät he kehtaa, eivät he ymmärrä, luulevat että minä, että Ilari, että me olemme, että…Vaihdamme muutaman merkityksettömän sanan koulusta ja nyökkäämme kohteliaat hyvästit. Käteni tärisevät, kun ojennan kassalla Ilarille tulevaa kirjaa. Hymyni jää vain puolikkaaksi, kun kiitän kassahenkilöä ja tungen kirjan laukkuuni. Amanda ei sano mitään, kun harpon rullaportaita alas ja ulos rakennuksesta. Kostea ilma rauhoittaa.
”Hyvinhän se meni”, Amanda yrittää lohduttaa, kun jään jäytämään huultani kadunkulmaan. Kohotan hänelle kulmiani ja kohautan hartioitani.
He eivät sanoneet mitään, mutta he eivät ymmärrä, mitä nyt? Huokaan, kun Amanda tarttuu taas kädestäni kiinni ja puristaa.
”Ei ne ainakaan suoraan tuominnu.”
”Ei ne ois kehanneet. Tuskin ne ees ymmärsi, mistä on kyse. Ei olla nähty hetkeen, enkä mä tietenkään oo ikinä sanonut niille mitään tällaisista jutuista… Ei edes olla mitenkään erityisen läheisiä.” Kaivan kännykkäni taskusta ja pohdin, pitäisikö laittaa viestiä, yrittää kertoa. En kuitenkaan ehdi päättää, kun puhelin jo värisee. Huuleni karkaa taas hampaiden väliin, sillä
viesti henkilöltä Mirkku. Amanda kietoo kätensä hartioideni ympärille ja suutelee poskeani lohduttavasti, kun pyöritän puhelinta kädessäni.
”Ei tiedettykään, että ootte eronneet Ilarin kans :/” Suljen silmäni, ja Amanda puristaa minut itseään vasten. Painan pääni vasten hänen rintakehäänsä ja huokaisen.
Ei hitto, mitä nyt. Mitä mä niille sanon? Ei ne ymmärrä. Miksi sanoin mitään ääneen? Eihän me ees tunneta niin hyvin…”Ei siun oo pakko vastata”, Amanda yrittää.
”Pakko mun on joskus.”
Amanda kohauttaa olkiaan. ”Ehkä, mutta ei ainakaan ihan just nyt.” Hän vaikenee hetkeksi, kunnes tunnen huulet otsallani. Hän rutistaa minut taas aivan kiinni itseensä. ”Mutta oon tosi iloinen, että kerroit niille.”
Hymyilen hieman hänen äänensävylleen, joka säteilee onnellisuutta, ja käännän päätäni niin, että hän ylettyy suutelemaan minua. Amanda nostaa kätensä poskelleni ja pitää huuleni otteessaan. Hymyilen vasten hänen suutaan, ja hän nauraa ja suutelee minua vielä nenänpäähän. ”Oot ihana. Rakastan siuta”, hän mumisee korvaani. Virnistän ilahtuneesti ja työnnän puhelimen kuin vahingossa takaisin taskuuni.
”Niin mäkin sua”, naurahdan ja kierrän käteni hänen vyötärönsä ympäri samalla, kun lähden kuljettamaan häntä kohti Suomalaista kirjakauppaa. ”En ees muistanut pyytää jotain pakettia sille kirjalle, joten meidän pitää käydä ostamas vielä jotain paketointipaperia. Ja kiva rusetti siihen! Ja ai niin, unohdettiin ostaa Ilarille kortti. Millainen valitaan?”
”Onnea 50-vuotispäivän johdosta?”
”Siitähän vasta riemu repeäisikin.”