LillaMyy, hihii, arvelinkin, että et sä vain voi olla tykkäämättä <3 Fíli on kyllä ihan satavarmasti ihan paras isoveli! Ja joo, nää ficit on varmasti ennen Thranduilin vaimon kuolemaa (nää, koska tässä tulee lisää samaa kastia...), ja no, nää on huumoria joten, ei kai näistä mitään oikeasti IC:tä voi edes saada :'D Hihih, nyt lisää, ole hyvä, kun kerran lupasin, että näitä saattaa tulla lisää, niin pitäähän se nyt <3
A/N: Joo eli. Lisää tätä samaa kastia, eli suloisuutta, söpöyttä, vähän huumoria ja ripaus angstia. Tässä vaiheessa lienee syytä huomauttaa, että
varoituksiin on lisätty insesti, jota tosin näissä on aika, hmm, vähän, ja tavallaan rivien välistä luettuna. Tai että nuo kohdat voi kyllä tulkita muutenkin.
Nää raapaleet osallistuu myös
Spurttiraapaleen kierrokselle 20, sanat aina raapaleen vieressä, ja paria inspiskuvaakin tuli käytettyä.
4. Inspiraatiokuva, Sima
Simaa oli kumottu jo useampi (kymmenen) kolpakollista ja kääpiöt alkoivat olla jo melko tukevassa humalassa. Fíli oli hakenut yhtä nättiä kääpiötyttöä tanssimaan ja Kíli katsoi kateellisena sivusta, kuinka veli keinutti tyttöä ympäri tanssilattiaa. Jossain vaiheessa, edes itse sitä kunnolla tajuamatta, Kíli nousi tuoliltaan, lähti kolpakot käsissään kohti Fíliä ja veljensä luokse päästyään hän nappasi kiinni veljen vyötärön ympäriltä niin, että hänen käsissään pitämänsä kolpakot kolahtivat yhteen. Veli päästi irti kääpiötytöstä, nappasi Kílin kädestä toisen kolpakoista juuri sopivasti ennen kuin sen sisältö kaatui kokonaan lattialle, ja kääntyi sitten pikkuveljensä otteessa kasvot toista kääpiötä kohden, luoden nopean ja pahoittelevan katseen kääpiötyttöön. Sillä välin Kíli hamusi huulillaan Fílin niskaa ja kaulaa.
“Voi veliseni, sinä olet juonut liikaa”, Fíli naureskeli ja taputti Kíliä selkään. Sitten hän pakotti veljensä irrottautumaan hänestä ja siirtymään takaisin pöytään.
“Toisitko vettä veljelleni?” Fíli pyysi pöydässä istuvalta Thorinilta, joka nyökytteli ja lähti hakemaan vettä. Kíli todellakin oli juonut liikaa simaa.
5. Vaakuna
“Ja minun sukuni vaakunasta tulee tällainen”, Kíli totesi hymyillen, suoristaen selkänsä ja näyttäen hienoa piirrostaan vieressä istuvalle Fílille.
“Tyhmä, ei sinun suvullasi voi olla omaa vaakunaa, koska se on minunkin sukuni. Meillä pitää olla yhteinen vaakuna, tämä on paljon parempi”, Fíli tokaisi vastaan ja osoitti omaa maahan piirtämäänsä vaakunaa.
“Mutta minä haluan oman vaakunan!” Kíli huusi ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Fíli irvisti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen: äiti ei ollut kuuloetäisyydellä juuri sillä hetkellä, mutta kuulisi kyllä varmasti, jos Kíli alkaisi itkeä. Niinpä Fíli nappasi nopeasti Kílin syliinsä ja halasi veljeään lujasti.
“Okei, otetaan sinun vaakunasi”, Fíli myöntyi. Niin kuin hän isoveljenä myöntyi aina, sillä se oli paljon helpompaa. Hetki hiusten silittelyä ja tiukasti kiinni pitämistä sai nuoremman kääpiön taas rauhoittumaan, ja hetkellinen vaaratilanne oli ohitse. Fíli huokaisi helpotuksesta, kun hymy levisi taas Kílin kasvoille ja veli nousi taas istumaan ja jatkoi vaakunansa suunnittelua kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
6. Ylpeys
Kíli oli istunut jo useamman tunnin piilossaan pusikossa, täysin paikallaan - tai ainakin niin paikallaan kuin pystyi - ja Fíli oli tarkkaillut häntä koko sen ajan. Kova kanto alkoi jo puuduttaa takapuolta, mutta sitkeästi Kíli piti jousensa toimintavalmiudessa - ei viritettynä, mutta niin, että saisi sen nopeasti valmiuteen.
Ja kun sitten pitkä odotus palkittiin, nuori peura asteli näköpiiriin, suoraan ampumaetäisyydelle. Se oli varomaton, eikä tarkkaillut juurikaan ympäristöään. Kíli katsoi veljeensä ja sai varmistukseksi hymyn saatteleman nyökkäyksen. Sitten hän kohotti jousipyssyn poskeaan vasten ja ampui.
Myöhemmin, kun Kílin ensimmäistä kaatoa juhlittiin, sai Fíli tuntea nuoremmasta veljestään ylpeyttä, sillä pojasta oli nyt kasvanut kunnon mies.
7. Inspiraatiokuva, Valoisa
“MIKSI täällä on näin valoisaa!” Thranduil ärähti, kun hovineito asteli hänen huoneeseensa avaamaan verhot. “Sulje ne! Ja tuo minulle aurinkolasit, nuo ohuet verhot eivät auta mitään. Ja kutsu Legolas tänne!” Thranduil ärähti ja painoi päänsä tyynyynsä. Päänsärky oli jäätävä, eikä kirkas auringonvalo tehnyt sille lainkaan hyvää.
Aivan liian monen minuutin päästä Legolas saapui, aurinkolasit kädessään ja Thranduil nousi sohvalle, käski Legolasin selvittämään takut hänen hiuksissaan.
“Äläkä tuomitse minua, poika”, Thranduil ärähti laittaessaan aurinkolaseja päähänsä. Jopa niiden läpi sisään tulviva aurinko oli aivan liian kirkas. Sinä hetkenä Thranduil pohti (taas kerran, yllättäen), että se viimeinen lasillinen viiniä oli ollut jo liikaa.
8. Tiara
Kyyneleet kihosivat Taurielin silmiin Thranduilin painaessa hentoa tiaraa hänen tummiin hiuksiinsa. Kyynelistä huolimatta hän hymyili, surullisesti, mutta hymyili kuitenkin. Legolas pujotti kaisloista ja kevään ensimmäisistä kukista punotun seppeleen hänen kaulaansa roikkumaan. Se oli merkki sitoumuksesta ja tiara taas merkki siitä, että Tauriel olisi tuleva kuningatar. Sitten, kun Legolasista tulisi kuningas.
Mutta sillä hetkellä Tauriel ei voinut olla ajattelematta, että asiat olisivat voineet olla toisin. Sen sijaan, että hän olisi ajatellut tuoretta aviomiestään, hänen mielensä pyörivät vain eräässä edesmenneessä kääpiössä, jonka kohtaloa hän ei ollut voinut estää.
Ei hän enää tuntenut olevansa onnellinen, mutta saattoi hän silti tehdä jonkun toisen onnelliseksi.
9. Kolikko
Oli ensimmäinen kesä, kun Kíli pääsi mukaan vuotuisille kesämarkkinoille, joille perhe oli lähtenyt joka kesä myymään peurannahkoja ja vastaavasti ostamaan tarvikkeita itselleen. Ja Kíli oli saanut yhden kolikon käytettäväkseen! Se oli paljon, eikä pieni poika tiennyt, mihin sen voisi käyttää, sillä vaihtoehtoja oli aivan liian paljon.
Kun Fíli ohjasi nuorempaansa ympäri markkina-aluetta, jonka hän jo tunsi hyvin usean vuoden käyntien jälkeen, osuivat Kílin silmät vähän ajan kuluttua kaivoon, jonka yllä luki puuhun kaiverretussa kyltissä “Toivomuskaivo”.
“Tuonne minä haluan laittaa kolikkoni!” Kíli huudahti kysyttyää Fíliltä, mitä toivomuskaivo tarkoitti.
“Tiedätkö sinä, mitä toivot?” Fíli kysyi epäilevästi. “Eikö kannattaisi mielummin ostaa sillä jotain? Vaikka marjapiirakkaa”, Fíli kannusti Kíliä käyttämään kolikkonsa muualle kuin kaivoon. Mutta kun pikkuveli intti tarpeeksi, Fíli lopulta suostui ja käveli Kílin mukana kaivolle, jotta pikkuveli saisi heittää kolikkonsa sinne ja toivoa jotain.
Hetken ajan Kíli pyöritteli kolikkoa sormissaan, otsa hienoisesti rypyssä, ennen kuin lopulta tiputti sen kaivoon.
“No, mitä toivoit?” Fíli kysyi toimituksen jälkeen ottaessaan taas pikkuveljeään kädestä kiinni, jotteivat he eksyisi toisistaan markkinoiden hyörinässä.
“Eihän sitä saa kertoa, tai muuten se ei toteudu. Sanoit niin itse”, Kíli huomautti ja hymyili niin valloittavasti, ettei Fíli alkanut väittää vastaan. Tai hennonnut kertoa, että Toivomuskaivo taisi olla aivan tavallinen kaivo vailla taikavoimia.
10. Arpi
“Mene pois!” Fíli huusi. Kíli oli tahalleen kiusannut häntä koko päivän, ärsyttänyt ja koittanut saada hänet suuttumaan, jotta voisi sitten mennä itkemään äidille, saada jotain hyvitystä siitä, että on sattunut. Ja nyt, kun Kíli oli tarpeeksi sitä tehnyt, Fíli lopulta tönäisi Kíliä niin, että pienempi lensi suoraan päin ovenkarmia ja Fíli pelästyi ja ryntäsi pikkuveljensä luokse samantien. Päähän oli tullut ruhje, josta valui verta ja joka näytti pahalta.
Kun myöhemmin Fíli vaihtoi laastaria Kílin otsassa olevassa ruhjeesta, Kíli murjotti hänelle.
“Siitä jää varmasti typerä arpi”, Kíli tokaisi ärtyneenä. Haavaan ei enää sattunut, mutta Kíli ei halunnut arpea. Ne olivat rumia.
“No, se olisi sitten ikimuisto siitä, kuinka emme ole aina rakastaneet toisiamme”, Fíli vastasi tuhahtaen ja halasi lopulta Kíliä saatuaan laastarin vaihdettua.
“Olet ihan yhtä komea arvenkin kanssa”, Fíli lohdutti ja painoi suukon laastarin päälle. Hän hymyili leveästi Kílille. “Sitä paitsi, kaikilla suurilla sotureilla on taisteluarpia.”
Ja Kíli hymyili takaisin.
