Olevaisuuden luuydinluovutus [k-11, humoristinen slashdrama, 5/7]

[Zarroc]

OLEVAISUUDEN LUUYDINLUOVUTUS

Author: Zarroc
Pairing: Hannu Eronen/Mikko Suoharju
Genre: romance, fluffy, humor, drama, slash
Warnings: tulee osien yhteydessä jos pitää ilmoittaa.
Rating: k-11
A/N. Spurttiraapale tuli taas aivan puskista, vaikka itse päätin päivämäärätkin... kuitenkin täällä ollaan, tervetuloa tutustumaan Crescenin (!<3) keksimien henkilöhahmojen maailmaan. Tai siis lähinnä heidän aliaksiensa nimien.
Ei ole hajuakaan mitä täällä tapahtuu, mutta toivottavasti se selviää aikanaan.

Osallistuu Eroon maneereista -haasteeseen, eli - Slashteksti jossa kukaan ei juo, tupakoi eikä kerro 18-28 vuotiaista vaan vanhemmista henkilöistä., Älyttömät otsikot -haasteeseen, Yhtyeen tuotanto II -haasteeseen Hotelli Hesperia -kappaleella sekä Ficlet300:seen ensimmäinen osa sanalla 240. Työ.
1. Jättäkää eiliset eteiseen

Hotelli Hesperia
silti ylös on hän matkalla
yrittää sytyttää
nuotion kokolattiamatolla

Eero on maailman romanttisin mies, oli Jukan ensimmäinen ajatus hänen istuessaan –30 asteen paukkupakkasessa vaaleanpunaisella retkituolilla ja katsellessaan taivasta. Se oli tumma kuin uuniin palaneen rieskan kuori ja näytti uskomattoman laajalta, kuin ei loppuisi koskaan.

Tähdet tuikkivat taivaankannella hitaasti ja melkein ilkikurisesti vilkutellen ja Jukka halusi vilkuttaa takaisin. Hänellä oli kuitenkin niin kylmä, että kädet eivät enää liikkuneet edes sivulle, saatika ylös. 

"No, mitä pidät?" Eero kysyi hänen takaansa paistaessaan lettuja kitukasvuisella nuotiolla. Kenellekään ei olisi tullut pieneen mieleenkään paistaa tähän aikaan vuodesta muurinpohjapannulettuja ulkona, mutta Eero oli siitä ihmeellinen.
"Oikein mukavaa", Jukka hymyili ja tuijotteli edelleen taivaalle. Hän oli näkevinään tähdenlennon, mikä saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa.
"Eero", hän sanoi sitten, hieman kysyvästi.
"Niin, rakas?"
"Tilasitko sinä tänne oikein tähdenlentoefektinkin?"

Eeron revetessä nauruun heidän pienen huoneensa ulkopuolelta kuului "POIKKI!" huuto ja Jukkaakin alkoi naurattaa. Hän kääntyi katsomaan vastanäyttelijänsä virnisteleviä kasvoja ja mietti, millaista olisi viedä tuollainen mies kotiin.

"Mikä tuo repliikki nyt oli olevinaan?" ohjaaja pauhasi kuin viimeistä päivää ja huitoi pieniä käsiään hulvattoman näköisesti. Jukka, oikealta nimeltään Hannu Eronen, yritti niellä naurunsa samalla kun hänen vastanäyttelijänsä Mikko Suoharju kietaisi kätensä hänen vyötärölleen.

"Älä nyt, Mirja, hyvinhän se meni", Mikko virnisti ja ohjaaja huokaisi.
"Mitä minä teen teidän kanssanne..."

[Zarroc]

F300 33. Kirkas

2. Ja teki oharit
 
Aamuisin tekstiviestein
anteeks pyyteli
kun hyvin valvotun yön jälkeen
pirujaan metsästi
 
Mikko Suoharju venytteli makeasti herätessään ja päästi leveän haukotuksen. Hän siristeli silmiään ulkoa tulvivassa auringonpaisteessa ja mietti raukeana, kuinka kaunis päivä olikaan tulossa.

Kaunis. Päivä.

Vasta sitten hän tajusi, että hänen herätessään ei olisi kuulunut näkyä aurinkoa, vaan olla vielä aamu-usvaisen hämärää.

"Voi helvetti", mies kirosi katsoessaan kelloa, joka näytti puoli kymmentä aamulla. Hän hyppäsi sängystä ja alkoi kiskoa kuumeisesti vaatteita päälleen kaivaen samalla puhelintaan epätoivoisesti sohvan tyynyjen välistä.

Kolme vastaamatonta puhelua ja viisi viestiä. Yksi niistä Hannulta.

Valmistautuminen aamun kuvauksiin oli alkanut jo kolme tuntia sitten, hän oli niin totaalisen kusessa.

"Amanda, moi, voitko tehdä palveluksen?" Hän soitti niin sanotulle assistentilleen, joka vastasi sekä hänen, että Hannun yleisistä juoksevista asioista.
"Missä sinä oikein olet?" naisen ääni kuulosti kaikesta huolimatta huvittuneelta.
"Sano Mirjalle, että olen siellä ihan kohta", mies pyysi ja yritti vetää paitaa samalla päälleen.
"Ihan turhaa, hän perui kuvaukset", Amanda hymähti. 
"Mitä? Minun takianiko?"
"Joo. Ja kuulemma myös vie Rafaelin trimmaukseen."
"Rafaelin?" 

Amanda huokaisi ja katkaisi puhelun. Mikko jäi tuijottamaan hämmentyneenä kännykkäänsä. Hän soitti seuraavaksi Hannulle.

"Kuka on Rafael?" Hän kysyi saman tien ja mies hörähti toisessa päässä.
"No huomenta vaan sinullekin, unikeko, Rafael on Mirjan puudeli."
"Selvä..."
"Olit muuten sen verran reippaasti myöhässä, että Mirja kiehui raivosta."
"Voin kuvitella", Mikko mutisi anteeksipyytävällä sävyllä ja Hannu naurahti taas. Miten kukaan pystyikään olemaan niin leppoisa luonne?

"No, älä huoli. Pitääkö tulla varmistamaan, että huomenaamuna olet ylhäällä jo kukonlaulun aikaan?"

Mikkoa hymyilytti ja kauhistutti samaan aikaan. Hänen ja Hannun kemiat pelasivat uskomattoman hyvin yhteen kuvauksien ulkopuolellakin.

"Eipä siitä kai haittaakaan ole."

[ombré]

kommenttikampanjasta moro

oon kans ite niin teini/nuori aikuinen -hahmoilija et vähäsen vierastan sellasia oikeesti aikuisista kertovia tekstejä. joka tapauksessa se ei haitannu yhtään koska huomasin tän kertovan näyttelijöistä. näyttelijät on kivoja ja vastanäyttelijöiden suhde kuvauksien ulkopuolella vielä kivempaa :---3

Vasta sitten hän tajusi, että hänen herätessään ei olisi kuulunut näkyä aurinkoa, vaan olla vielä aamu-usvaisen hämärää.

"Voi helvetti", mies kirosi katsoessaan kelloa, joka näytti puoli kymmentä aamulla.

voi apua, Mikko on niin minä :'D t. joka aamu jotenki kuvittelen että kello on paljon vähemmän kun se oikeesti on. ja Mikosta kun puhutaan niin pakko mainita myös toi "kuka on Rafael?", koska oikeesti, kuka muka vie jotakin muuta trimmattavaks kun koiransa? :----DD muttamutta, vastaheränneenä ei ajatus pelaa ihan kunnolla ja sillon ei kyllä oikeesti tajuu edes mitään itestäänselviä asioita. muutenkin Mikko vaikuttaa sellaselta, en tiiä, tosi arkiselta tyypiltä? vaikka se nyt onki näyttelijä, niin silti. se tekee tollasia inhimillisiä erehdyksiä ja on muutenki sen olonen hahmo joka vois ihan oikeestiki olla olemassa. Hannu on kans ihan symppiksen ja hauskan olonen, ootan miten noiden suhde lähtee tosta kehittymään.

musta tuntuu etten saa mitään järkevää kommenttia kasaan, mutta siis jään venaamaan miten tää tästä jatkuu, ja on tavallaan ihan virkistävää ja kivaa vaihtelua astua pois sieltä mukavuusalueelta mikä nyt mun kohdalla tarkottaa lähinnä teinidraamaa.

tykkäsin ja jään seurailemaan :>

[Zarroc]

ombré, ihanaa, että olen saanut sinut pakenemaan mukavuusalueeltani 8'D on tämä minullekin aika kaukana siitä, vaikken ole itseäni enää pitkään aikaan femmeilijäni pitänytkään, mutta silti... miesten keski-ikä on kuitenkin sen 30 kupeilla (en siis ole päättänyt, mutta kolmosella alkaa), joten on tämä outoa. hyvä, että samaistutti, mikko on kieltämättä aika herttainen 8'D kiitos! ♥

F300 70. Ystävällinen

3. Hei kaikki käy

Make sitten erosi
ystävinä kuulemma
jakoivat kodin ja veneen
moottorisahalla

Hannu koputti varovasti oveen, jossa luki Suohurja ja se sai hänet hörähtämään lyhyesti. Mikko avasi oven luojan kiitos pukeissa.

”Tiedäthän, että ovessasi lukee Suohurja?” Hannu kysyi työntyessään sisälle ja Mikko hymähti kevyesti.
”Tiedän, vuokranantajani on sokea tai sitten hänellä on todella erikoinen huumorintaju.”

Hannu kohautti olkiaan ottaessaan nahkakengät jalastaan ja siirtyessään Mikon perässä keittiöön. Siellä häntä odotti käsittämätön kaaos, mikä näytti sille, että Mikon keittiöön olisi laskeutunut helikopteri vain hetkeä aiemmin lennättäen kaikki tavarat ympäriinsä.

”Älä välitä pikku kaaoksesta”, mies naurahti hermostuneen oloisena kaataessaan Hannulle kahvia. ”Kiireinen viikko kuvauksissa, ymmärrät varmaan.”
”Varsinkin kun nukkuu pommiin kiirettä tosiaan tulee”, Hannu kuittaili virnistellen ja sai osakseen melko iloisen hymyn Mikolta.

Hetken aikaa miehet joivat kahvejaan hiljaisuudessa. Kuvauksissa heidän oli helppo olla, siellä heitä kohdeltiin lähinnä henkilöhahmojensa takia homoparina, mutta kahden oli paljon vaikeampaa olla järkevästi.

”Tuota… en ole tainnut edes kysyä”, Hannu lopulta sanoi jäykästi ja raaputti niskaansa hieman. ”Onko sinulla perhettä?”

Mikko tuijotti toista hetken aikaa ennen kaikkea hämmentyneenä, mutta hymähti sitten.

”Umm, on minulla pikkusisko”, Mikko vastasi sitten ja Hannun huvittuneen katseen kohdatessaan pudisteli vielä päätään. ”Seurustelukumppania siis ei. Entä itselläsi?”

”On minulla ex-vaimo sekä kuusivuotias tytär Selja”, Hannu vastasi ja venytteli hieman. Hänellä oli vähän liian lyhyt paita eikä Mikko voinut mitenkään olla huomaamatta sen alta paljastunutta ihoa.
Hän ei voinut olla hämmentymättä, eikä ollut ihan varma mistä se tarkalleen ottaen johtui.

”Ai, et ole koskaan maininnut häntä”, Mikko totesi sitten, viitaten Hannun lapseen. Mies naurahti ja meinasi kaataa kahvikuppinsa kumoon siinä huitoessaan.

”Et ole koskaan kysynyt”, hän vastasi.

[Räntsäke]

Hmm, tää on kieltämättä aika erilaista settiä kuin se mitä yleensä sulta luen. Mut tykkään tästä, tosi paljon. Kaks aikuista miestä, näyttelijöitä. Vaikka sä et yleensä kovin kauhean angstista tekstiä kirjoitakaan (tai ehkä lievästi), niin tää on jotenkin ittestä ainakin tuntunut jotenkin... valoisammalta. Musta on muuten tosi suloista, kun toisella noista on lapsi! : 3 Ihanaa.
Hahmoista en vielä ole saanut muodostettua kovin selkeää kuvaa mielessäni, mut onko se nyt ihmekään kun vasta kolme raapaletta on ilmestynyt. Kivoilta tyypeiltä vaikuttavat molemmat, mutta vielä haen sellaisia yksilöllisiä piirteitä heistä. Eroavaisuuksia. Yhtäläisyyksiä. Mitä vaan.
Seurailin jo alusta alkaen, ja jään taajuudelle.

[Zarroc]

Räntsäke, itse luen kyllä itseni aika.. angstiseksi kirjoittajaksi 8'D mutta kai se ei sitten vastaa enää muiden angstivaatimuksia? Aika jännä. No mutta, hyvä kun kuitenkin kivoilta vaikuttivat, eiköhän tässä osien myötä jotain ehkä saa irti. Toivottavasti. Kiitos!

F300 297. Robotti

4. Ei sen kummempaa

Sydämen vierashuoneessa
tuolin paikkaa vaihtelee
öisin sen entinen asukas
verhon takaa katselee

Mikko näytti miltei huolestuneelta pohtiessaan, miksi Hannu ylipäätään oli täällä ja mitä tämä halusi hänestä. Totta kai hän oli sinänsä iloinen miehen läsnäolosta, mutta toisaalta hänen toivoton ihastumisensa ei varsinaisesti helpottanut sitä.

Hän tiedosti sen ja piti itseään varsin säälittävänä kaikesta huolimatta. Asianlaita sai hänet jopa naurahtamaan hieman, mille Hannu kohotti kulmaansa epäillen vastanäyttelijänsä mielenterveyttä.
”Mietin vain, miten surkuhupaisaa elämä yleisesti on”, Mikko totesi kohauttaen olkiaan ja Hannu hymähti kevyesti.

”Niinpä tietenkin. Totta kai sinä ajattelet tuollaisia”, hän mutisi puoliääneen ja Mikko kohtasi hänen katseensa hämmentyneenä.

Hetken kuluttua mies kuitenkin päätti, että antoi olla. Sama olisi tehdä jotain järkevääkin.

”Voisimme katsoa jonkun elokuvan, jos haluat?” hän kysyi hetken mietittyään. Hänellä oli aika kattava varasto DVD:tä ja nykyaikana jopa Netflix oli käytössä, jos sitä halusi käyttää. Hän ei vain ollut koskaan tullut kysyneeksi Hannun mielipidettä yleisesti elokuviin.

Siis työn ohella.

”Toki”, Hannu kuitenkin vastasi, näyttäen vilpittömästi innostuneelle. Se oli ainakin positiivista.

He päätyivät valitsemaan uuden Chappie nimisen elokuvan, joka kertoi robotista, jolla oli tunteet. Mikko huomasi hyvin pian, että Hannu oli todella tunteellinen ihminen ja näki useamman kuin kerran miehen silmissä kyyneleitä elokuvan edetessä.

Hän ei sanonut mitään miehen siirtyessä lähemmäs häntä, vaikka melko suurella sohvalla olisi ollut tilaa istua parinkin metrin päässä toisistaan. Mikko hymyili hiljaa sisäisesti tuntiessaan Hannun jalan painon omaansa vasten.

Kun elokuva loppui, hän kääntyi katsomaan miestä vierellään, eikä enää tiennyt mitä ajatella tämän suudellessa häntä lähes välittömästi. Kyllä hän tiesi, millä tavalla mies suuteli, mutta tässä oli jotain erilaista.

Se ei ollut näyttelemistä, ei niin mitenkään.

[Zarroc]

F300 298. Kutiava

5. Kunhan nukutuksi saan

Hotelli Hesperia
silti ylös on hän matkalla
yrittää sytyttää
nuotion kokolattiamatolla

Hannu paiskattiin seinää vasten makuuhuoneessa tavalla, mikä sai hänet haukkomaan henkeään kuin kala kuivalla maalla. Mikko oli hänen kaulansa kimpussa nopeammin kuin aamiaisen muutaman päivän krapulapaaston jälkeen ja se sai Hannun samaan aikaan sekä nauramaan, että kiihottumaan entisestään.

”Voi luoja Mikko”, mies yritti olla hihittämättä tuntiessaan toisen parransängen kutittavan kaulaansa. ”Älä, minä kutian.”

”Sen parempi”, Mikko mutisi hänen kaulaansa pujottaen kädet paidan alle. Hän ei juuri suonut ajatustakaan sille, että kyseessä oli hänen vastanäyttelijänsä, eli käytännöllisesti katsoen hänen kollegansa. Työkaverinsa. Samaa naamaa pitäisi sietää vielä ainakin kaksi kuukautta.

Ja lapsikin kaiken päälle.

Hannu nykäisi hänet takaisin suudelmaan kun Mikon kädet purjehtivat miehen takamukselle yrittäen löytää sopivaa paikkaa vartalon ja seinän välistä. Suussa oli edelleen vähän väljähtäneen kahvin maku, mutta se toi tilanteeseen vain paljon paremman kontrastin.

He löysivät pian itsensä sängyltä sekalaisessa kasassa, ei ollut tietoa mikä oli kenenkin jalka, mutta ei sillä ollut väliäkään.

Mikon yrittäessä kammeta itseään Hannun päälle hänen otteensa yhtäkkiä lipesi ja mies valahti lattialle yhdessä pussilakanan ja kahden tyynyn kanssa.

”Ahaha mitä sinä teet?” Hannu kysyi tyrskien voimattomana Mikon makoillessa selällään lattialla ja näyttäen hyvin hämmentyneelle paita hilautuneena lähes korviin.

”Lepäilen”, mies vastasi rennosti virnistäen. Hannu liukui hänen päälleen vähin äänen, suudellen jälleen vähän rauhallisemmin.