repa: Kiitän paljon kommentista! ♥
A/N: Siis, tämä fikki on pyörinyt miulla ties kuinka kauan, aloitin tän oikeesti joskus kaksi vuotta sitten! En voi uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti. Silloin oli tarkoitus kirjoittaa tätä tasaiseen tahtiin ja tiputella uusia lukuja suht usein tänne ihmisten luettavaksi, mutta ei se sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Monien koulu- ja työkiireiden ja ties kuinka monien muiden ongelmien ja lukemattomien blokkien jälkeen päätin nyt viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa loppuun sen mitä kerran oon aloittanutkin. Eli tässä siis viimeinen osa. En jaksa enää venyttää tätä yhtään pidemmälle. (Ja tästähän alunperin piti tulla ihan lyhyt jatkis, ja jos oikein muistan niin suunnittelin tätä aluksi oneshotiksi :DD)
9. osa
Harry ei ollut uskaltanut käydä Pyhässä Mungossa sen jälkeen kun hän oli törmännyt siellä Narcissaan. Hän ei ollut varma, oliko Narcissa tunnistanut hänet tai oliko parantaja kenties kertonut naiselle jotain Harrysta. Hän ei tiennyt, mitä mieltä tästä kaikesta oikein olisi. Päällimmäisenä tunteena Harry tunsi parhaillaan noloutta. Häntä nolotti se, että oli jäänyt kiinni Dracon äidille, aivan kuin hän olisi tehnyt jotain kiellettyä. Aivan kuin hän ei olisi saanut olla huolissaan Dracosta ja sen takia pyöriä Pyhässä Mungossa päivittäin.
Vanhoja pimeyden voimista kertovia kirjoja makasi edelleen hänen lattioillaan, hän ei ollut saanut siivottua niitä pois nyt kun niistä ei ollut enää mitään hyötyä. Hänestä, Harrysta, ei ollut enää mitään hyötyä tässä tilanteessa. Miksi hän ei ollut kuullut Dracosta vieläkään mitään? Eikö kukaan osannut auttaa häntä? Tai ehkä häneen ei otettu yhteyttä, koska Dracon vointi ei ollut Harryn asia, se ei kuulunut hänelle sen enempää kuin muillekaan ulkopuolisille. Ulkopuolinen. Se hän todellakin oli tässä sotkussa. Harry oli hypännyt mukaan taas aivan liian kiihtyneenä ja valmiina pelastamaan, että oli tyystin unohtanut, että ei tämä loppujen lopuksi ollut hänen taistelu alkuunkaan. Hän oli vain vähän tarjonnut auttavaa kättä, siinä kaikki.
Mutta jotenkin Harrysta tuntui silti siltä, että hänen kuului olla mukana, hänen tehtävänsä oli olla Dracon rinnalla, auttaa Dracoa hänen taistelussaan. Mutta Dracolla oli nyt äiti hänen vierellään auttamassa ja tukemassa häntä kaikin tavoin, Harry muistutti itseään.
Harry oli myös huomannut, että hän oli keskittynyt tähän Dracon tapaukseen niin syvästi, että oli jättänyt toissijaiseksi kaiken muun. Hän oli jäljessä auroriopinnoissaan ja hänen täytyisi pian kiriä itsensä takaisin toisten tahtiin mukaan, jos hän aikoi valmistua auroriksi samaan aikaan muiden kanssa. Toisaalta, kyllähän se kirouksen purkaminen – tai sen yritys – oli liipannut aika läheltä samoja aiheita, joita hänen tuli tietää aurorina. Jos hän saisi siitä jotain lisäpisteitä...? Se tietenkin edellyttäisi, että hän kertoisi siitä muille.
Niin, siinä oli toinen asia, joka Harrya mietitytti. Pitäisikö hänen puhua jollekin tästä kirouksesta tai Dracosta tai mistä tahansa mitä viime aikoina oli tapahtunut. Ron oli ainoa, jolle Harry oli puhunut asiasta suoraan, mutta kyllähän siitä pitäisi kertoa ministeriölle. Harry ei vain millään olisi halunnut sekoittaa Dracon asioita vielä huonommaksi, jos ne vain tätä huonommaksi voisivat enää mennä. Toisaalta Harry kyllä alitajunnassaan tiesi, että parantajilla Pyhässä Mungossa oli velvollisuus kertoa eteenpäin, jos heillä oli potilaana etsintäkuulutettu kuolonsyöjä.
Näitä asioita Harry pyöritteli päässään tauotta. Hän olisi varmaan tullut hulluksi, jos olisi jäänyt asuntoonsa pidemmäksi aikaa yksinään. Mutta hän ei vain voinut pysyä poissa Mungosta vaikka hän kuinka kielsi itseään menemästä sinne. Niinpä Harry löysi lopulta itsensä taas tutuilta käytäviltä, kurkistellen varovaisesti joka kulman takaa, ettei vain törmäisi uudestaan Narcissaan. Viimein hän pääsi tuttuakin tutumman oven eteen. Hän raotti ovea varovasti nähdäkseen vain parantajia sängyn ympärillä. Haluten antaa parantajille parhaan mahdollisen työrauhan, Harry jäi istuskelemaan käytävälle Dracon huonetta läheisimmälle penkille.
Harry ei tiennyt, kuinka kauan hän oli siinä istunut, mutta hän oli ollut niin syventyneenä omiin ajatuksiinsa, ettei hän ollut huomannut, että joku oli istunut hänen viereensä penkille.
”Sinua saan siis kiittää, että hän on vielä elossa”, sanoi uupunut naisen ääni. Harry säpsähti ja vilkaisi hieman sivulleen nähdäkseen siinä Narcissan, jota hän aiemmin oli niin kovasti koettanut pakoilla.
”Niin kai”, Harry vastasi. Todellisuudessa hän ei ollut varma siitä, oliko toisella mitään syytä kiittää häntä. Olihan hän tietenkin koettanut auttaa parhainpansa mukaan, mutta oliko siitä lopulta ollut mitään hyötyä?
”En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka kiitollinen olen. Olin jo varma, etten näkisi poikaani enää koskaan. En edes tiennyt hänen olevan elossa. Olen kaiken sen ajan, mitä olemme olleet erossa, koettanut vain löytää hänet. Ja nyt viimein kun hänet löysin, on vain ajan kysymys...” Narcissa ei ilmeisesti kyennyt jatkamaan lausettaan, ja Harry oli siitä tyytyväinen. Hän ei halunnut tietää, miten lause olisi loppunut.
”O-oletko puhunut parantajien kanssa?” Harry kysyi varovasti.
Narcissa nyökkäsi. ”He eivät ole löytäneet mitään kirousta vastaan, mutta he eivät aio luovuttaa. Ei saa vaipua epätoivoon. Vielä on toivoa, vielä on... Ei saa luovuttaa...” Narcissa tuntui mutisevan lopun lähinnä itselleen.
Hetken aikaa he istuivat hiljaa vieretysten, kunnes Harryn oli pakko rikkoa hiljaisuus. ”Kuinka tiesit tulla tänne? Mistä sait tietää hänen olevan täällä?”
”Heti kun toit Dracon tänne, parantajat koettivat tietenkin saada minuun yhteyttä. Heillä meni siihen kauan aikaa, mutta saivat lopulta minut kiinni. Olen joutunut pysymään piilossa koko tämän ajan, sillä - ”
”Tiedän mitä olette joutuneet kokemaan, Draco kertoi”, Harry keskeytti. Narcissa katsoi häntä hetken, kunnes jatkoi: ”Niin, joten heillä ei tietenkään ollut mitään käsitystä olinpaikastani. Onneksi he eivät luovuttaneet sen suhteen, vaan etsivät kunnes sain viimein tiedon Dracon olinpaikasta. Tulin tänne välittömästi piittaamatta hetkeäkään siitä että jäisin kiinni ministeriölle – tai kenellekään muulle.”
”Luulisi ministeriön tietävän että olet täällä. Tai ainakin että Draco on täällä”, Harry vastasi. ”Miksi he eivät ole jo tulleet pidättämään teitä?” Narcissa ei vastannut mitään, vaan antoi hiljaisuuden jälleen laskeutua heidän välilleen. Pitkä käytävä oli täysin autio. He olivat ainoat siellä.
”Pääsit pakenemaan niiltä kuolonsyöjiltä”, Harry aloitti. ”Draco oli huolissaan siitä mitä sinulle oli tapahtunut. Hänkään ei tiennyt sinun selvinneen elossa, eikä ilmeisesti kukaan muukaan ole ollut tietoinen liikkeistäsi.”
Narcissa huokaisi. ”Olen joutunut piileskelemään ja pakoilemaan muita, mikä on tietenkin vaikeuttanut poikani etsintää. Missä te oikein tapasitte? Mistä löysit hänet?”
Harry naurahti: ”Usko tai älä, mutta hän muutti naapuriini.” Harry oli kuulevinaan Narcissankin naurahtavan hieman. He istuivat ääneti kun eräs parantaja käveli heidän ohitseen ja meni sisään Dracon huoneeseen.
”Luuletko Dracon selviävän?” Narcissa kuiskasi.
”Tietysti”, Harry sanoi, vaikka ei uskonutkaan siihen aivan niin vahvasti kuin mitä antoi olettaa.
”He kutsuvat tänne jonkun spesiaaliparantajan. Hän tulee tänne varmasti pian. Hän tietää kuinka parantaa. Kohta kaikki on taas hyvin.”
Harry katsoi vierellään olevaa naista, jonka puhe alkoi kuulostaa jo epätoivoiselta. Narcissa näytti paljon vanhemmalta mitä hän oli ollut silloin Tylypahkassa. Hän näytti kovia kokeneelta, hiukset olivat sotkuisesti nutturalla, silmät itkuiset, vaatteet ryppyiset ja nuhjaantuneet, hänen koko olemus vastasi kaikkea muuta kuin mihin Harry oli tottunut. Hän tiesi Dracon olevan Narcissalle kaikista tärkein asia maailmassa ja Harry pystyi vain kuvittelemaan, millaista Narcissalla on ollut elää siinä epätietoisuudessa, kun ei ole edes tiennyt oliko poika elossa vai ei.
”Kyllä, kohta kaikki on hyvin”, Harry vastasi lohduttaakseen.
*
Päiviä kului. Harry oli alkanut jo tottua Narcissan seuraan. Silloin, kun Harry ei opiskellut tai murehtinut kotona, hän istui ja odotti ihmeitä Pyhässä Mungossa. Usein Narcissa oli siellä samaan aikaan, hänelläkään ei tainnut olla muuta tehtävää kuin odottaa poikansa heräämistä, minkä Harry kyllä ymmärsi täysin.
Narcissa ei ollut houraillut omiaan, kun hän oli kertonut jostakin spesiaaliparantajasta. Pyhään Mungoon oli todellakin kutsuttu joku erityisen kykenevä parantaja jostain kaukaa, sillä ilmeisesti kirous ei ollut sellainen, jota kukaan olisi tuntenut näillä main. Harry oli edellisenä päivänä nähnyt tämän parantajan. Harry oli juuri ollut lähdössä takaisin kotiin, kun käytävällä häntä vastaan käveli aasialaisen näköinen ikäloppu mies. Mies oli pieni ja kalju ja hänen päänahkansa oli ollut täynnä kuviointia, jota Harry ei ollut tunnistanut. Sen lisäksi miehen vaatteet olivat olleet mitä kummallisimmat, sellaisia ei kukaan käyttänyt täällä, ei edes kaikista omituisimmat velhot tai noidat. Harry ei tiennyt, millaiseen velhoheimoon mies kuului, mutta hän näytti hyvin kunnioitetulta. Nuoret parantajat puhuivat hänelle hyvin kohteliaasti ja käyttäytyivät kuin olisivat jopa pelänneet häntä.
Spesiaaliparantaja ei kuitenkaan saanut Harrya tarpeeksi vakuuttuneeksi. Hän oli jo lähes luopunut toivosta. Siitä huolimatta hänen päivärutiiniinsa kuului käydä Pyhässä Mungossa, joten sinne hän meni tänäänkin, yhtä väsyneenä kuin aikaisempinakin päivinä. Päästyään taas tietyn oven eteen, Harryn jalat oli pettää alta, kun hän näki Narcissan itkevän Dracon sängyn vierellä. Oliko Draco... kuollut? Harry ei voinut uskoa sitä, vaikka selvät merkit olivat pyörineet heidän ympärillään jo ties kuinka kauan. Dracon kuolema oli selvä jo silloin kun he ensimmäistä kertaa tapasivat rapussa.
Harry hivuttautui hitaasti huoneeseen. Jalat tuntuivat liikkuvan kankeasti. Sydän tykytti niin kovaan ääneen Harryn korvissa, ettei hän tuntunut kuulevan mitään muuta. Narcissa huomasi Harryn ja hän nousi äkkiä ja syöksyi halaamaan Harrya. Harry ei sillä hetkellä tajunnut, kuinka epänormaali tilanne sekään oli, Narcissa halaamassa häntä. Harry ei meinannut millään saada selvää Narcissan nyyhkytyksestä, kunnes hän viimein sai poimittua itkun seasta tärkeät sanat: ”He tekivät sen! He onnistuivat!”
Mitä? Harry ei ollut uskoa korviaan. Hän juoksi välittömästi Dracon luo, mutta Draco makasi edelleen tajuttomana sängyllä. Harryn onneksi parantaja sattui juuri saapumaan huoneeseen. Parantaja kertoi, kuinka kirous oli viimein tunnistettu ja siihen löydetty vastaloitsu. Kirous oli viimein saatu poistettua Dracosta. Nyt vuorossa oli ainoastaan Dracon toipuminen kirouksen aiheuttamista vammoista, mutta että Draco oli joka tapauksessa selättänyt pahimman osuuden ja että hän tulisi tokenemaan. Eikä Harry ei ollut koskaan kuullut mitään parempaa.
*
Draco vietti vielä seuraavat viikot Pyhässä Mungossa. Hän oli herännyt muutama päivä kirouksen poiston jälkeen. Hän sai harvoin olla yksin, sillä joko Narcissa tai Harry olivat jatkuvasti häntä katsomassa. Harry ei enää välittänyt siitä, kuinka oudolta oli aluksi vaikuttanut se, että hän oli ollut niin huolissaan Dracosta ja kuinka paljon hän oli viettänyt toisen luona aikaa. Hän ei tiennyt, mitä Narcissa siitä ajatteli, mutta hän ei jaksanut olla huolissaan siitä. Hän oli aidosti onnellinen Dracon puolesta ja se vei kaiken huomion Harryn ajatuksista. Sen sijaan Dracon ajatuksia hän ei ollut osannut tulkita lainkaan. Nimittäin sitä, mitä mieltä toinen oli Harryn seurasta. Draco oli kirouksesta toivuttuaan ollut kovin vähäsanainen, eikä ollut sanonut sanaakaan liittyen hänen ja Harryn väliseen tilanteeseen.
Dracon ja Narcissan olinpaikka oli tietenkin selvinnyt ministeriölle. Heidän tilansa oli ministeriössä keskustelun alla. He olivat osoittaneet mitä suurinta katumusta kuolonsyöjätaustoistaan ja pyysivät armahdusta. Harry toivoi parasta, että ministerit antaisivat heille anteeksi, sillä he olivat saaneet kärsiä jo aivan tarpeeksi. Muista kuolonsyöjistä ei ainakaan vielä ollut kuulunut mitään, mutta Harry oli päättänyt pitää silmänsä auki niiden varalta.
Viimein koitti päivä, jolloin Dracon oli tarkoitus päästä kotiin. Narcissa oli aiemmin käynyt laittamassa kuntoon Dracon asunnon, jotta hän voisi muuttaa sinne takaisin. Harry oli asiasta hieman pettynyt, hän olisi mielellään ottanut Dracon takaisin kämppäkaverikseen, mutta ymmärsi kyllä, että se ei ollut enää tarpeellista. Hän oli siitä huolimatta malttamattomana Pyhässä Mungossa odottamassa Dracoa, sillä hän halusi saattaa toisen kotiin.
”No niin, perillä viimein”, Harry sanoi, kun he pääsivät sisään oikeaan rakennukseen ja siitä rappuja pitkin oikeaan kerrokseen. ”Kotona.”
”Vihdoin”, Draco huokaisi helpottuneena. Hän näytti silti rasittuneen hieman matkasta, vaikka olikin jo muuten terve. ”En olisi jaksanut makoilla tuolla enää yhtään pidempää, olisin vain tullut hulluksi.”
Draco näytti hetken miettivältä, kunnes jatkoi: ”Minun tulisi kai kiittää sinua. Ilman sinua olisin luultavasti kuollut.”
”Älä turhaan kiittele, tietenkin minä autoin. Sehän on vähän niin kuin minun juttuni – pelastaa muita. Tiedäthän”, Harry koetti olla hauska, mutta ei oikein onnistunut siinä. Draco kuitenkin hymähti pienesti.
”No, jos minä nyt päästän sinut asettumaan aloillesi, siitä onkin aikaa kun viimeksi olet ollut kotona”, Harry jatkoi ja liikahti oman ovensa eteen etsimään avaimiaan taskusta.
”Niin”, Draco vastasi hitaasti ja siirtyi hänkin kohti omaa oveaan. Harrysta tuntui, kuin Draco olisi halunnut sanoa vielä jotain muuta, mutta sen sijaan hän avasi oven ja meni sisään asuntoonsa sanoen vain hei perässään. Harry tuijotti hetken sulkeutunutta ovea, kunnes siirtyi itsekin asuntonsa sisäpuolelle.
Olipa kiusallinen tilanne, Harry ajatteli astuessaan olohuoneeseen, joka jostain syystä tuntui normaalia tyhjemmältä. Hetken aikaa Harry vain katseli ympärilleen tietämättä, mikä oikein tekisi, mutta sitten hän kuuli koputusta ja säntäsi huolestuneena avaamaan ulko-oven. Sen takana seisoi Draco hieman hämillään.
”En oikein osannut olla tuolla”, hän tokaisi ja viittoi taakseen. Niinpä hän astui sisään Harryn kotiin ja käveli peremmälle kuin se olisi ollut maailman normaalein asia.
A/N2: Haluun kiittää tosi tosi tosi paljon kaikkia jotka ootte lukenut tätä fikkiä (ja varsinkin niitä jotka ootte jaksanut tänne loppuun asti)! Teijän kommentit on tsempannut miua kans tosi paljon, oon ollut ihan äärettömän kiitollinen teijän mielipiteistä ja on ollut oikeesti ihana kuulla et ootte tästä tykännyt, koska miulla ei oo ollut mitään käsitystä et kirjotanko hyvin tai ees kohtalaisesti, kun en oo aiemmin oikein uskaltanut julkaista mitään.
Joten, äää, kiitos! ♥♥
