Ficin nimi: Menetysten kerroin
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Narcissa Malfoy/Fleur Delacour, (Narcissa/Lucius), (Fleur/Bill)
Genre: draama, angst
Ikäraja: Sallittu
Varoituset: maininta murhasta ja tappamisesta
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: KOP3:n bonarista sain ihanasti femmeä. <3 Idea oli tosi hieno, joten olin ihan vau, osaankohan. (Jatkis olisi houkuttanut kauheasti, mutta one-shot piti kirjoittaa, joten one-shot tulikin). Tässä siis saatu haaste:
Paritus: Narcissa Malfoy/Fleur Delacour
Lajityyppi: yleisdraama (general) ja/tai romantiikka ja/tai synkistely (angst)
Ikäraja: S — K-18
Yhteenveto(ehdotus): Sota päättyi Pimeyden Lordin voittoon, kukistetut vastustajat päätyivät valtaapitävien palvelukseen. Lady Malfoy kohtelee palvelijoitaan paremmin kuin moni muu, erityisen huomaavainen hän on sisäkköään Fleuria kohtaan.
Osallistuu myös FF50 (007.Kuukaudet.), Femme10 ja Rare10. Otsikosta kiitos
Neiti Syksylle, joka sen minulle heitti! ♥ (Ja kiitos siitäkin, että lukaisit läpi.)
Menetyksen kerroin
Sota oli päättynyt Pimeyden lordin voittoon kaksi vuotta sitten, mutta Fleur muisti sen päivän edelleen kuin eilisen. Se oli ollut surun ja kuoleman päivä heille jokaiselle, jotka olivat menettäneet läheisiään, eikä sen varjot katoaisivat koskaan mielestä. Suurin osa vastarintaa tehneistä oli tapettu Pimeyden lordin käskystä, toiset olivat pelkuruuttaan antautuneet ja luvanneet palvella uutta herraansa. Fleur oli odottanut omaa kuolemaansa rauhallisena, mutta rikkonaisena ja elämän halunsa menettäneenä. Bill oli kuollut jo taistelun aikana ja perheensä nainen oli käskenyt katoamaan liittyessään Feeniksin kiltaan.
Fleuria ei ollut kuitenkaan tuomittu kuolemaan. Narcissa Malfoy oli ilmoittanut, että hän haluaisi naisen palvelukseensa, eikä Pimeyden lordi ollut kieltäytynyt. Puhdasta verta ei pitänyt valuttaa turhaan, niin Pimeyden lordi oli sanonut. Murtuneena Fleur oli vain antanut virran viedä itseään - kuin sumussa hän oli päätynyt kartanoon ja saanut uudet vaatteet, yösijan ja tehtävälistan. Vaikka hän ei ollut tehnyt töitä viikkoihin tai syönyt juuri mitään, rouva Malfoy ei koskaan vaatinut häntä poistumaan huoneesta. Eikä rouva Malfoy lähettänyt Fleuria pois, kun tämä yritti murhata hänet hopeaveitsellä.
Ajan kuluttua Fleur ymmärsi, että hän oli
elossa. Ja siitä hän sai kiittää rouva Malfoyta, joka oli ottanut hänet suojiinsa ja pitänyt huolta. Fleur otti tehtävänsä vastaan, hoiti askareita, joita hänen käskettiin tekemään. Vahvan luonteen rippeet olivat jääneet jonnekin menneisyyteen, mutta tahto elää oli herännyt, vaikka hän olikin kartanon vanki.
Lucius Malfoy murhattiin joulukuussa 1998 ja silloin rouva Malfoy oli kutsunut Fleurin ensimmäistä kertaa huoneeseensa. Kysynyt, miltä Billin kuolema oli tuntunut. Fleur ei osannut vastata, pudisteli vain päätään ja katsonut talon emännän murtuvan hänen edessään, kun nainen oli kuiskannut huuliltaan sanat Luciuksen kuolemasta. Fleurilla olisi ollut täydellinen hetki tappaa vangitsijansa ja sitten itsensä, mutta hän ei kyennyt siihen.
Nyt tasan kaksi vuotta sodan jälkeen Fleur harjasi rouva Malfoyn vaaleita hiuksia varmoin ja pehmein liikkein. Hiljaisuus ei vaivannut heitä, sillä kartanossa oli ollut jo kauan lähes äänetöntä. Heidän toistensa askeleet, rätisevä takkatuli ja ulkona humiseva tuuli olivat ainoita ääniä kartanon kylmää hohkavien seinien sisällä. Jäljellä ei ollut enää ketään muuta, sillä rouva Malfoy oli lähettänyt toiset palvelijansa pois, eikä jäljellä ollut enää kuin Fleur.
Rouva Malfoy katsoi peilin kautta Fleuria, jonka silmistä heijastui riipivä kipu ja kaipaus. Billin kuolema oli kirkkaana naisen mielessä, kuten kaikkien muidenkin kuolema. Häviö kivisti rintaa. Rouva Malfoy nousi ylös tuolistaan palvelijansa painaessa päänsä alas. Rouva Malfoy siveli kapeilla sormillaan toisen hyvin vaaleita hiuksia ja sileää poskea, joka oli kostea kyynelistä.
Fleur painautui vasten rouva Malfoyn rintaa ja tunsi, miten hänen kurkkuaan kuristi. Hän ei antanut nyyhkäyksien karata vaan puri huultaan estääkseen ne. Rouva Malfoy piteli häntä lujasti lähellään ja sillä hetkellä se riitti, Fleur tunsi, että hänellä oli maata jalkojensa alla ja ilmaa, jota hengittää.
Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun toinen heistä murtui. He olivat leskiä - yksinäisiä - ja heillä oli seuranaan vain toisensa. Rouva Malfoy vastasi Fleurin suudelmaan, kun tämä painoi huulensa hänen huulilleen ja maistoi niiltä suolaisuuden. Kädet kietoutuivat toisen ympärille ja vetivät lähemmäs korvaamaan läheisyyttä, minkä he olivat riistäneet toisiltaan. Kuolonsyöjät olivat vieneet Billin hengen ja joku Feeniksin killan kannattaja oli murhannut Luciuksen, mutta he eivät enää osanneet ajatella sitä niin.
Oli enää vain kaksi surevaa naista, jotka kohtalo oli tuonut yhteen, eivätkä he aikoneet enää päästää irti.