Lasijoutsen: Kiitos kommentista! Toivottavasti liika fluffy ei haitannut, koska kuten sanoitkin, ystävänpäivä. Ehkäpä se vielä selviää onko Hugolla jotain mielessä, hmm...
DragonHeart58: Kiitos kommentista! Se piristi taas päivääni todella paljon, en voi oikeasti kuvailla miten iloinen olen että joku jaksaa kirjoittaa noin pitkiä ja ihania kommentteja! Olen pahoillani että en tällä kertaa jaksa keksiä mitään pidempää vastausta, mutta kauniit sanasi saavat aina hymyn huulille
ivona: Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelle lukijalle! Tosi kiva että olet tykännyt ja hahmotkin ovat onnistuneita. Hauska huomata miten kaikilla on niin samanlaiset mielipiteet Hugosta ja Heatherista, en tosiaan osannut arvata kun heidän hahmojaan suunnittelin. Ja tervetuloa tosiaan kommentoimaan uudestaankin!
mervii: Kiitos kommentista!
Noniin... en oikeasti tiedä mitä enää sanoisin, muuta kuin että ANTEEKSI aina vaan pidemmistä ja pidemmistä tauoista uusien lukujen välillä. Nytkin olen näköjään viimeksi päivitellyt ELOKUUSSA, miten aika menee näin nopeasti?! Koulun alku onkin ollut vähän rankempi kuin kuvittelin ja inspiraatiopulan koetellessa valikoituu tabletista helpommin se Netflix kuin Word... En lupaile enää, että yritän ryhdistäytyä, mutta toivotaan että pääsen rämpimään tämän tarinan loppuun asti. Kiitos kaikille jotka jaksatte roikkua mukana ja kommentoidakin vielä, teidän takia jaksan palata tämän pariin, vaikka välillä tekisi mieli luovuttaa. Pusuja
--------------------------
22.lukuRemus oli hyvin tietoinen Siriuksen naishistoriasta, olihan hän kuunnellut tarinoita pojan seikkailuista jo yli kuusi vuotta ja ollut todistamassa ainakin kolmasosaa niistä. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään kovin mustasukkaisena ihmisenä mutta nyt kun he kaksi seurustelivat, Remus huomasi että Siriuksen ympärillä pyörivät tytöt häiritsivät häntä enemmän kuin hän olisi arvannut.
Ainakin viisi tyttöä oli tullut pyytämään Siriusta ystävänpäivän treffiseuraksi silloin kun Remus oli ollut paikalla, mutta Sirius ei suostunut paljastamaan hänelle lopullista lukemaa. Ja niin paljon kuin poika olisikin halunnut tietää kuinka monen ihmisen kanssa hänen piti taistella poikaystävänsä huomiosta, hän ei halunnut pilata heidän ensimmäistä yhteistä ystävänpäiväänsä jankuttamalla asiasta.
Remus ja Sirius olivat päättäneet monien muiden tavoin lähteä viettämään ystävänpäivää Tylyahoon. Vaikka he pitivätkin yhä suhteensa salassa, se ei estänyt heitä vaihtamasta pitkiä katseita, eivätkä he vetäytyneet kauemmas toisistaan vaikka heidän kätensä hipaisivat toisiaan vähän turhankin usein kun he kävelivät Kolmea luudanvartta kohti. Päästyään sinne asti he päätyivät tulokseen, että täpötäyteen pakattu kuppila ei ollut maailman paras treffipaikka, varsinkaan parille joka yritti pitää matalaa profiilia. He olivat juuri ehtineet takaisin kadulle, kun Sirius kirjaimellisesti törmäsi vaaleahiuksiseen tyttöön ja joutui kiertämään kätensä tämän ympärille, että tyttö pysyisi jaloillaan.
”Sirius”, tyttö, jonka Remus tunnisti Laureniksi, yhdeksi Siriuksen entisistä "tyttöystävistä", sanoi ja hänen ääneensä ilmestyi välittömästi flirttaileva sävy. ”Sinulla onkin aina ollut tapana saada minulta jalat alta.”
”Hei, Lauren”, Sirius vastasi rennosti ja irrotti otteensa tytöstä, joka jäi seisomaan hieman turhan lähelle poikaa. ”Sinä, yksin ystävänpäivänä?”
”Minulla oli treffiseuraa, mutta livistin paikalta kun hän meni vessaan”, Lauren vastasi nenäänsä nyrpistäen. ”Nyt taas muistan miksi en deittaile luihuisia.”
Sirius nauroi ja Remus hillitsi halunsa tarttua poikaa kädestä ja raahata hänet mukanaan. Sirius oli ollut Laurenin kanssa vasta viime vuonna ja tarinat siitä, miten kokeilunhaluinen tyttö oli, olivat turhankin tuoreena Remuksen mielessä. Eikä hän varsinkaan pitänyt katseista, joita Lauren hänen poikaystäväänsä loi.
”Itseasiassa tämähän sattui sopivasti”, Lauren jatkoi flirttailevalla äänensävyllä ja siirtyi vielä hieman lähemmäs Siriusta, mikä sai Remuksen puristamaan kätensä nyrkkiin. ”Minä olen vapaa, sinä olet vapaa… Mitä jos siirryttäisiin tarvehuoneeseen jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin.”
Ja sen sanottuaan tyttö sulki etäisyyden heidän väliltään ja painoi punatut huulensa viettelevästi Siriuksen huulille. Remus ei todellakaan halunnut jäädä katselemaan, miten suudelma eteni, vaan otti päättäväisesti askeleen eteenpäin. Hän ei päässyt sen pidemmälle kun tunsi vahvan käden kiertyvän ranteensa ympärille ja nykäisevän hänet takaisin viereensä.
”Minä olen pahoillani, mutta minä olen Remuksen kanssa”, Sirius sanoi. Hänellä oli huulipunaa suupielessä ja se sai Remuksen puristamaan suunsa tiukaksi viivaksi. Lauren katsoi Remusta kysyvästi.
”Ei Remusta haittaa jos me lähdemme takaisin linnaan, vai mitä? Minä näin juuri Peterin ja Katen Hunajaherttuassa, sinä voisit liittyä heidän seuraansa.”
Remus oli niin tyrmistynyt että ei osannut tehdä muuta kuin nyökätä mykkänä. Sirius katsahti häntä kummissaan ja kääntyi sitten taas Laurenin puoleen. Remus tunsi yllätyksekseen, miten pojan sormet kietoutuivat hänen omiensa lomaan.
”Ei, Lauren, minä tarkoitan että minä seurustelen Remuksen kanssa ja olen varma että häntä haittaa tuo sinun ahdistelusi.”
Sekä Remus että Lauren kääntyivät tuijottamaan Siriusta puhtaan järkytyksen vallassa. Remus huomasi puristavansa Siriuksen kättä niin kovaa, että oli varma pojan sormien verenkierron lakkaavan hyvin pian, mutta hän ei vaan pystynyt hellittämään otettaan. Laurenin ilme pysyi hetken yllättyneenä, kunnes se muuttui raivostuneeksi.
”Sinä olet kusipää, Sirius Musta”, tyttö tiuskaisi. ”Jos sinä et halua olla kanssani, voit sanoa sen suoraan etkä keksiä noin typerää valhetta!”
Sen sanottuaan hän lähti marssimaan kiukkuisesti poispäin vaalea poninhäntä heilahdellen. Sirius ja Remus tuijottivat sanattomina hänen peräänsä.
”Sehän meni hyvin”, Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Remus huomasi että he pitivät yhä käsistä kiinni ja yritti irrottaa otettaan, mutta Sirius ei antanut hänen päästää irti.
”Sinä kerroit hänelle”, Remus sanoi tyhmänä. Sirius hymyili ja puristi hänen kättään lempeästi.
”Nyt on ystävänpäivä ja haluaisin viettää sitä kunnolla poikaystäväni kanssa”, hän sanoi ja veti Remuksen vähän lähemmäs. ”Ihan sama kuka näkee.”
Ja sen sanottuaan hän painoi huulensa pojan huulille ja suuteli häntä lempeästi. Kun he vihdoin irrottautuivat, Remus huomasi sivusilmällä muutaman kolmasluokkalaisen tytön tuijottavan heitä järkyttyneenä eikä voinut estää itseään hymyilemästä.
”Ihan sama kuka näkee”, hän toisti ja veti Siriuksen uuteen suudelmaan.
-
Lilyn oli pakko myöntää, että hänen ja Jamesin ei-treffit löivät laudalta jopa kaikki ne oikeat treffit, joilla hän oli ollut elämänsä aikana. James oli ollut koko illan täydellinen herrasmies, hän oli pitänyt keskustelua luontevasti yllä ja saanut Lilyn nauramaan niin, että tyttö oli onnistunut kaatamaan pullon samppanjaa syliinsä. Matkalla takaisin linnaan James oli ottanut häntä varovaisesti kädestä, eikä Lily ollut vetänyt kättään pois. Mitä lähemmäs linnaa he pääsivät, sitä hitaammin Lily huomasi kävelevänsä, kunnes he käytännössä matelivat hiljaista käytävää pitkin Rohkelikkotornia kohti. Kumpikin heistä halusi illan jatkuvan mahdollisimman pitkään. Muotokuva-aukon edessä he pysähtyivät kuin sanattomasta sopimuksesta ja Lily kohotti katseensa lattiasta Jamesin kasvoihin.
”Minulla oli oikein mukavat ei-treffit”, Lily sanoi rikkoen jo hetken kestäneen hiljaisuuden. ”Kiitos, James.”
James vain tuijotti häntä ja kallisti hieman päätään, kun hänen katseensa valui tytön huulille. Lily kumartui melkein huomaamattaan lähemmäs, kunnes heidän kasvonsa olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan.
”Minä tiedän että lupasin olla yrittämättä mitään, mutta olisiko niin kauheaa päättää nämä ei-treffit suu – ”
Heidän takaansa kuuluva kovaääninen rykäisy keskeytti Jamesin lauseen ja sai heidät erkanemaan kiireesti toisistaan. Jamesin yhtäkkiä kylmäksi muuttunut katse kiinnittyi jonnekin Lilyn olan yli eikä tytön tarvinnut edes kääntyä tietääkseen kuka hänen takanaan seisoi.
”Hei, Hugo”, Lily huokaisi käännähtäessään ympäri. Hugo ei vastannut, tuijotti vaan Jamesia vihamielisesti ja Lily tunsi Jamesin liikahtavan levottomasti vieressään.
”Mene vain James, minä hoidan tämän. Nähdään huomenna, okei?”
”Oletko varma?” James kysyi lopettamatta tuijotuskilpailuaan Hugon kanssa.
”Minä pärjään kyllä”, Lily vastasi rauhallisesti. James puristi nopeasti hänen käsivarttaan ennen kuin mutisi salasanan Lihavalle leidille ja kömpi oleskeluhuoneen puolelle mulkaisten Hugoa vielä kerran olkansa yli. Lily ja Hugo seisoivat hetken kiusallisen hiljaisuuden vallitessa kunnes tyttö avasi suunsa.
”Kirjastosta tulossa?” Lily kysyi nyökäten kirjapinoa kohti, jota Hugo tasapainotteli käsivarrellaan. Pojan ilme synkkeni vielä hieman lisää, jos mahdollista.
”Kaikki meistä eivät olleet viettämässä romanttista ystävänpäivää. Tiedätkö, joku särki sydämeni ihan äskettäin.”
Lily puraisi alahuultaan ja painoi katseensa maahan hetkeksi.
”Hugo, meidän olisi ehkä parasta vähän jutella. Minä ja James – ”
Yhtäkkiä Hugo pudotti kirjapinon ryminällä lattialle ja harppoi Lilyn luokse tarttuen tätä lujasti olkapäistä.
”Sinä et pidä Potterista, et ole koskaan pitänyt, muistatko? Muistatko miten ajattelit hänestä vielä muutama kuukausi sitten? Muistatko miten hyvin sinä ja minä sovimme yhteen? Minä olen valmis unohtamaan tämän koko James-sotkun jos sinäkin olet”, poika sanoi kiihkeästi. Lily yritti astua kauemmas, mutta Hugon tiukka ote piti hänet paikallaan.
”Minä en ole hämmentynyt”, Lily sanoi hitaasti katsoen Hugoa suoraan silmiin. ”Tiedän että en ole aina ollut Jamesin suurin fani mutta – ”
”Minä rakastan sinua yhä, Lily”, Hugo keskeytti hänet jälleen. ”Ja minusta tuntuu että meidän tarinamme ei ole vielä ohi.”
”Olet oikeassa, minä jatkan mielelläni tarinaamme ystävinä”, Lily sanoi yrittäen parhaansa mukaan pitää kiukun poissa äänestään. Pojan ote alkoi jo hieman sattua. ”Jos sinä rakastaisit minua, sinä antaisit minun jatkaa elämääni. Haluaisit että olen onnellinen.”
”Jamesin kanssa”, Hugo sanoi myrkyllisesti.
”Jamesin kanssa”, Lily toisti. Hugo tuijotti häntä hetken vihaisesti ennen kuin tyrkkäsi Lilyn hieman kauemmas itsestään ja alkoi kerätä kirjojaan maasta kiireesti.
”Hugo – ”
”Lopeta.”
”Mutta – ”
”Anna minun olla vaan rauhassa, okei?” poika ärähti. Hän nosti viimeisenkin kirjan maasta ja loi vielä yhden kiukun ja halveksinnan täyteisen silmäyksen Lilyyn, ennen kuin lähti marssimaan samaan suuntaan mistä oli tullutkin. Tyttö tuijotti hetken epätoivoisena hänen peräänsä ennen kuin ynähti tunnussanan Lihavalle leidille ja ryntäsi oleskeluhuoneen poikki makuusaliin vieviin portaisiin, ennen kuin kukaan ehti tulla juttelemaan hänelle. Hänen onnistuneiden treffien jälkeinen hyvä tuuli oli muuttunut hyvin nopeasti joksikin aivan muuksi ja Jamesin lempeät ruskeat silmät muuttuivat hänen mielessään Hugon sinisten silmien jäiseen katseeseen, kun hän heittäytyi sängylleen makaamaan ja vetäisi verhot petinsä ympärille merkiksi ettei halunnut jutella loppuiltana kenenkään kanssa.
------------------------