Title: Raivokaava
Author: FractaAnima
Beta: Saappaaton
Genre: horror, angst, drama
Rating: K11
Character(s): Severus Kalkaros, Tobias Kalkaros, Eileen Prinssi
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Warnings: väkivalta ja perheväkivalta
Oneshot
Haasteisiin:12+ virkettä XI
FF100 sanalla 024. Perhe.
Kerää kaikki hahmot
Genrehaaste III
Kirjoitusterttu
A/N: Voihan virkehaaste. Sanat ripsiväri ja koira tuottivat valtavasti päänvaivaa.
RaivokaavaKaatosade piiskasi jo mutaiseksi muuttunutta nurmikenttää, jonka poikki täysin märkä ja jo kylmissään oleva mies käveli. Mustiin pukeutunut mies, Severus Kalkaros, piteli käsivarttaan, jota särki säälimättä aina värttinäluuhun asti. Hänen olonsa oli heikko, suorastaan kuumeisen houreinen tunteja kestäneen polttavan kutsusäryn ja sitä seuranneen kuulustelun jälkeen. Mies pystyi yhä näkemään mielessään kuinka häntä heikommat murtuivat kidutuskirouksen alla ja Voldemort sai esille heikot kohdat riveissään; ne joiden suusta valui lopulta paljastusten myötä vaahtoa ja armon aneita.
Severus pudisteli päätään ja raahautui linnan salaovesta suoraan tyrmiin ja sitä kautta huoneistoonsa, jonka lämpö sai hänen litimärät housunsa tuntumaan iljettäviltä hänen ihoaan vasten. Tunne muistutti miestä lapsuudesta ja siitä rappiosta, joka oli maannut yöt läpeensä sohvalla housut kusesta märkinä ja huutanut milloin vaimolleen, milloin pojalleen.
Severus nielaisi katkeran muiston ja joutui nojautumaan vasten huoneistonsa seinää hakien tasapainoa, ennen kuin pystyi jatkamaan kohti kylpyhuonetta. Päästyään perille hän jo huohotti. Lavuaarin halkeillut pinta tuntui viileältä jopa kohmeisia sormia vasten, mutta siihen hän ei pystynyt keskittymään. Ei silloin, kun hän huomasi peilistä tuijottavat tyhjät silmät, jotka pelottivat hänet lähes järjiltään. Hän, joka oli ollut älyltään terävä ja katseeltaan tarkka kuin tutkija, oli nyt vain tumma varjo silmien alla tai puhkikulunut siluetti valon ja varjon laitamilla.
Severus tuijotti itseään peilistä niin kauan, että hänen oli lopulta ähkäistävä ääneen saadakseen rikottua hiljaisuuden, joka kiertyessään hänen ympärilleen alkoi etäännyttää hänen mieltään hänen kehostaan. Se ei riittänyt, joten mies liikautti käsiään lavuaarin laidalla horjahtaen sitä vasten koko kehollaan ja lopulta pudottaen posliinisen saippuapullon lattialle. Sirpaleet levisivät valkean saippuan liu'uttamina pitkin kaakelilattiaa, ja Severus tiesi, että jos hän liikahtaisi, ottaisi yhdenkään askeleen, hän liukastuisi lattialle niiden sekaan.
Seuraava katkera muisto valui hänen mieleensä kuin tumma ripsiväri aikoinaan hänen äitinsä kasvoille - kavaltavien kyyneleiden muassa. Eileen oli itkenyt harvoin, mutta sen kerran Severus muisti, sillä se oli ollut Severuksen syytä; Severuksen ja sen typerän koiran, joka oli seurannut häntä kotiin.
Hän muisti kuinka Tobias oli raivostunut pojan makuuhuoneeseen piilotetusta koirasta ja kuinka miehen silmissä oli ollut häivähdys puhdasta hulluutta. Tobias oli tarttunut häntä lähimpään esineeseen, tauluun, joka esitti vanhaa velhoherraa ja tämän silinteriä, ja huitaissut sillä koiraa niin, että tämä oli ulahtanut ja juossut raolleen jääneestä ovesta pakoon. Seuraavaksi osuman oli saanut pieni Severus, joka oli tehnyt iskun voimasta mahalaskun lattialle ja ryöminyt peloissaan sängyn alle. Kun humalainen Tobias ei ollut ylettänyt enää poikaansa, hän oli hoippelehtinut asunnon toiseen kerrokseen ja seuraavaksi Severus oli kuullut, kuinka hänen isänsä oli aloittanut saman raivokaavan, joka oli alkanut milloin mistäkin, kuten kulkukoirasta ja päättynyt lopulta siihen sairaaseen kulttiin, joksi mies oli nimittänyt vaimonsa ja poikansa geeniperimää ja sitä ympäröivää todellisuutta.
Severus havahtui muistoistaan, kun posliini hänen sormiensa alla alkoi kukkia routaa. Nuo sairaalloisen kivuliaat ja tuskaiset yöt Pimeän lordin luottamuksen uudelleen keräämisen jälkeen olivat niitä ainoita kertoja, kun Severus palasi samanlaiseen intuitiiviseen tilaan kuin lapsena; hän tuotti tahtomattaan sanattomia taikoja, valui suljettuihin muistoihin ja heitti noppaa siitä, pysyisikö tällä kertaa järjissään vai menettäisikö otteensa lopullisesti.
Roudan haurastuttama keramiikka halkesi räsähtäen ja Severus kaatui lattialle sirpaleiden sekaan ymmärtämättä hetkeen mitä tapahtui tai kuka hän oli. Hänen mielensä perällä sykki tieto siitä, että hänen oli päästävä itätorniin ja pian, tieto oli yhtä alkukantainen kuin tahto selviytyä, ja lopulta ne tarkoittivatkin yhtä ja samaa asiaa.
Itätornia ja miestä - jota hän palveli katkerassa kiitollisuudenvelassaan - voimakkaamin hänen tietoisuuteensa kuitenkin pyrki tieto siitä, että lavuaarin vesiputket olivat vaurioituneet ja jollei hän liikkuisi pian, hän saattaisi hukkua kylpyhuoneensa matalaan veteen. Ajatus oli houkutteleva, mutta lopulta se sama alkukantainen sykäys, joka muistutti häntä tehtävästään sai hänet nousemaan käsivarsiensa varaan ja ryömimään kohti oleskeluhuoneen arinaa, sillä kaiken voimattomuudenkin jälkeen hän oli kyvytön luovuttamaan.
1. märkä
2. värttinäluu
3. kuumeinen
4. vaahto
5. housut
6. rappio
7. tasapaino
8. huohottaa
9. halkeillut
10. tyhjä
11. tutkija
12. hiljaisuus
13. pudottaa
14. sirpale
15. ripsiväri
16. koira
17. häivähdys
18. silinteri
19. lasku
20. kultti
21. routa
22. noppa
(+jokerivirke)
23. itä
24. vesi
25. kyvytön