Töttöröö! Tämän olenkin (obviously) lukenut jo aiemmin, mutta kommentoidaanpa tätä täällä finin maailmassakin, kun kommiksesta tämänkin nappasin.
Minut saa aina puolelleen kirjoittamalla Severuksesta! Ja tässähän on taas yksi paritus, joka on ihan todella extremerare. Teksti alkaa tosi kutkuttavasti, koska välittömästi herää kysymyksiä! Mitä siellä kirjastossa sitten on tapahtunut, mitä hähä?
Hänen mielensä oli samanaikaisesti niin turkasen täynnä ja niin ammottavan tyhjä, ettei hän saanut yhdestäkään ajatuksesta kiinni.
Tässä lauseessa on jotain niin samaistuttavaa, että taisit juuri kuvailla sen fiiliksen, joka pörrää meikäläisen arkipäivissä turhankin usein, lähes aina. Samaistuttavuushan on lähes poikkeuksetta plussaa, kuten siis tässäkin.
Kuvailusi, kuristavuus, mielensisäinen ahdistus on kaikki on tosi severusmaista. Nuorukaisen (joka on muuten sana, joka aina pistää omaan silmääni, jostain syystä en pidä siitä tällä hetkellä lainkaan, mutta se on vain mun päässäni
) kiinnostus pimeisiin voimiin ja niiden etsiminen kirjoista, kertoo paljon canonmaista tarinaa Severuksesta. Myös se, että jonkun asian, tässä tilanteessa nöyryyttävän muiston, täytyy muuttu kokonaan tapahtumattomaksi, ei vain unohdetuksi, kertoo Severuksesta itsestään. Hän ei halua tyytyä kompromisseihin. Kaikki tai ei mitään. Useimmiten ei mitään.
Kseno on ihan Kseno. Minä
kin tykkään valtavasti hänen replastaan:
”Ei sydämesi halaja tätä, Severus. Täältä et löydä kuin pimeyttä.” Se on helmi ja sopii sanojansa suuhun täydellisesti. Myös Ksenon (ilmeisesti periytyvä) naiivi olemus ja olettamus, että kaikki tarvitsevat vain vähän rakkautta on todella osuvaa. Sellainen maailmaa rakastava ja kaikkeen vastauksen löytävä mieshän tuo uskoakseni on. Haha, aika huippu tyyppi itseasiassa.
Vain Kseno (tai Luna) saattaisi suudella yhtäkkiä toista ihan ilman tunteitakin, noin vain, jotta toisen ei tarvitsisi ottaa pimeyttä vaan huomaisi, että rakkautta riittää kaikille.
Ksenofilius on varmasti hippi!
Kaikista hienoin oivallus tässä tekstissä on kuitenkin se rauhallisuus, minkä Severus saa ajatellessaan mitä pahuuksia voisikaan tehdä Jamesille ja Siriukselle. Severus on juuri niin koulukiusattu ja synkkä, että osaan kuvitella kuinka suurta mielihyvää hän saa jo siitä, kuinka kiusaajat anelevat häneltä armoa vain hänen mielessään. Tai sitten eivät anele, kuivuvat vain kokoon kuin rusinat. (Nohnoh, Fractan TeamSeverus täällä puskee taas läpi.
)
Mutta siis, tunnelman muutos alun hysteriaa hipovasta inhosta sellaiseen rauhalliseen koston suloisuuteen on kutkuttava. Saa hymisemään hiljaa mielessään. Hmm. Nomnom.
Kiitos tästäkin lukukokemuksesta, tykkään sun teksteistä kovin.
- Frac